Kun kaikki pyörii kehää

värejäkipuaelämää

ja oma sisäinen ääni, mitä haluaa elämältä ja kuka olen, on täysin kateissa... Oon aina ulospäin näyttäny vissiin onnistuvalta, hyvin pärjäävältä ja tasapainoiselta, ainaki tuttujen ja kavereiden silmissä. Sisällä on sit kummunnut vaan kiukkua, ahdistusta, kaipausta ja hylkäämisen pelkoa. Tuttu kuvio, skidinä oli rankkaa, tunteista ei kotona puhuttu, en kokenu saavani tukea tai aitoa, sydämestä tulevaa vanhemmat-lapsi kannustusta,tuli vaan huutoa tai sitten sain pärjätä henkisesti yksin.

Tosi monta vuotta olin vaan katkeroitunu ja työnsin kaiken pois, avun tarjoamiset, ihmissuhteet... tuntui ja tuntuu, etten vaan osaa, pysty. Hajoan palasiksi. En uskalla tuntea oikein mitään koska kaikkea seuraisi ahdistus, suru, hylkäämisen tunne jos epäonnistun. En tiedä mistä tykkään, mitä haluan, kuka olen. Tiedän vaan että olen adoptoitu, kiusattu,kiusaaja, entinen hylkiö, entinen provosoija, nykyinen väkisin yrittäjä. Kaverit ja sukulaiset ihmettelee, miksen seurustele, ole töissä, osaa nauttia elämästä vaikka olen kuulemma aito, sydämellinen ja tunteva ihminen,hyvä ystävä. Oma pää taas hajoaa, koen hirveää syyllisyyttä kun en keksi puhuttavaa kavereiden kanssa, koitan väkisin miettiä, mistä sellaisesta voisi jutella, mistä HE tykkäisivät.

Teen lähes kaikki asiat nykyään muiden mielipiteiden mukaan, siis ne mitä teen. Etupäässä vaan ahdistaa, tai muuten tuntuu kuin leijailisin oman kehoni ulkopuolella. Mulla ei ole omaa ääntä, minää. Tai en osaa kuunnella sitä. Tiedän MITEN "kuuluisi nauttia elämästä, hankkia elämän kokemuksia, harrastuksia, ystäviä. Haluaisin tosi paljon elämänkumppanin, mukavan tytön rinnalleni, yhteisen talon vaikka landelta, skidejä, perheen. Pitäisi vaan tuntea itsensä, olla menneisyys, suunta, oma tahto, sielu, psyyke... Kun näitä ajattelen niin alkaa vaan ahdistaa, se hauras minä kipristelee ja hetken päästä mielen valtaa ensin ahdistus, kiukku, viha jonka voimalla oon työntäny kaiken tärkeän pois, kuinka mua on arvosteltu, lyöty, poljettu maahan ja sen jälkeen hylätty. Ääni huutaa etten kaipaa sitä enää, ettei kannata yrittää kun tulee vaan turpaan.

Nyt se minä on ekaa kertaa, IKINÄ alkanut heräillä. Ja tämä olo on ihan hirveä, kuin nahaton kroppa revittäisiin kuolleesta sementtikuoresta ulos. Kun jättää kiukun ja egon, esittämisen ja haluaa vain tuntea oikeasti, yrittää vielä... mutta heti ekana tuntee vaan kipua, pienuutta, ettei ole kukaan,mitään. Miten kasvattaa tunteva iho jota ei ole ikinä kuoren alla ollut? Miten USKALTAA kokea asioita oikeasti, antaa värien tulla elämään, myös niiden ikävien? Voiko näitä aikuisena enää oppia? Osaan nykyään kuunnella, tukea muita, kannustaa. Tai näin mulle on sanottu.

Usein surettaa pelkästään se kun ystävät sanoo että mun lähellä on hyvä olla, mulle voi puhua mitä vaan- tietty. Ystävät on kaikki mitä mulla on. Samalla hirveä olo, että oonko tarpeeksi hyvä kaveri, pelko osaanko kuunnella aidosti, onko se kuuntelija MINÄ vai joku muu... Ja epäreiluuden tunne, MIKSI mulle on käyny näin vaikka OIKEESTI yritän niin paljon, haluan vaan olla hyvä ihminen ja ehkä oppia nauttimaan asioista, heittää hauskaa läppää frendien kanssa, nauttia työstä, pyytää ihastusta kenties kahville tai elokuviin... Jokin on repiny musta kaiken irti ennen kun opin edes kävelemään, tukahduttanut minut, tunkenu myrkkyä suoniin. Havahduin myöhemmin, toivottavasti en liian myöhään. Heräsin, mutta oonko hengissä enää, oonko vaan aave, voinko saada minääni takaisin vai onko sitä ollut olemassakaan? Voiko sitä vielä rakentaa vaikka koskee vaan niin prkleen kovaa?

Mua inhottaa tosi paljon, kuinka ihmiset haukkuu toisiaan, kykenemättömiksi, tyhmiksi, narsisteiksi, ätmeiksi, huorittelee, loukkaa.... Tää planeetta ei kauaa kestä sitä enää, miten paljon on oikeesti hyviä tyyppejä jotka on vaa liian maassa kyetäkseen tekemään niitä oikeita ratkasuja, joilta on menny elämä täysin ohi tai jotka päättää elämänsä kun kokee ettei voimat enää riitä. Tosi paljon haukutaan väärin perustein, syrjitään, puretaan omaa surua ja kiukkua, RIITTÄMÄTTÖMYYDEN TUNNETTA muihin...

Oli vaan pakko kirjoittaa tämä johonkin, ehkä että joku kuulee, jos joku haluaa vastata niin kiitos. Mutta myös, jos sulla joka luet, niin on paha olo niin että älä syytä itteäsi tai tuomitse, KOITA ajatella että nyt on nyt, vaikka se tuntuu miten vaikealta, jos joku sua loukkasi niin yritä ajatella että miksi se sen teki, oliko hänelläkin vaan tosi paha olo jonka ajattelemattaan purki suhun. ÄLÄ soimaa itseäsi, yritä olla armollinen itelles ja muille. Tsemiä kaikille, hyvää kevättä ym. :)

3

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ParempiEdessä

      "Oli vaan pakko kirjoittaa tämä johonkin, ehkä että joku kuulee, .."
      Minä kuulin just. Hienosti sait kuvattua itseäsi, elämääsi. Ymmärrän.
      Ollet jossakin prosessissa nyt ja varmaan paremmat ajat edessä päin. Näin uskon ja toivon.

    • jennamaria84

      Täällä kans joku kuuli. Osaat verbalisoida itseäsi hyvin... Moni ei tollaseen pysty. Yhdyn edellisen sanomisiin: uskon kanssa, että paremmat ajat edessä sulla. Itsellä aika samantyyppisiä tuntemuksia, yksinäisyyttä, minä hakusessa ym, pystyn samaistumaan tekstiisi jollain tasolla. Hirveän ahdistuksen kanssa kamppailen myös, minäkäsitys on jotenkin ihan hajalla, perseellään. En edes tiedä kuka olen... olen rauhallinen/paniikkinen, ripustautuva/itsenäinen, tyhmä/fiksu, saamaton/ylisuorittaja, kiltti/itsekeskeinen, hauska/tylsä, luottavainen/epäileväinen, hullu/terve... keikun ihan jossain rajoilla. Psykologisessa lausunnossa luki: foobinen suhtautuminen tunteisiin. En osaa käsitellä surua, ahdistusta, vihaa ym. vaan panikoin tollasista. Välillä olen tosi vittuuntunut äitiin, siskoon, isään, poikaystävään. Kukaan niistä ei halua mua sellaisena kuin olen. Mun piti/pitää aina muuntautua. Isästä viis tosin, se on antisosiaalinen ihmisraunio, siskoa pelkään, koska siitä ei koskaan tiedä milloin se räjähtää, äiti huolii mut vaan kunhan en näytä surun tai ärtymyksen tunteita. Musta tuntuu, että mun pitää teeskennellä kaikille, jopa psykologeille ja lääkäreille. Mä olen läheisriippuvainen, pelokas ihminen ja sitä on vitun vaikea myöntää. Olen 32. Pitäis olla jo vaikka mitä; ammatti, töissä ja elämä valmiiks pureskeltu. Mulla ei ole ystäviä. Ihmiset kyllä tykästyy muhun, mutta mä en tykästy oikein kehenkään. Kaikista parhaiten viihdyn eläinten ja lasten parissa. Kaipaan ihmisiä, jotka on ytimeen asti aitoja. Ja sellasia, jotka hyväksyy mut säröinen päivineen. Mä tiedä, mun pitäis hyväksyä itseni ja muuta paskaa... ei vaan jaksa. Ehkä joskus.

      Pahoillani, että tähän kirjoitin tällälailla.

      Hyvää kevättä aloittajalle ja muille ketkä tänne eksyy.

      "Miten kasvattaa tunteva iho jota ei ole ikinä kuoren alla ollut? Miten USKALTAA kokea asioita oikeasti, antaa värien tulla elämään, myös niiden ikävien? Voiko näitä aikuisena enää oppia?"
      - Voit oppia, se on varma. Uskon, että sulta rohkeutta löytyy kyllä. Mikä on sit sun tapa oppia, niin aika ehkä näyttää.

    • ksellos

      Prosessi on menossa sinulla, anna sen jatkua. Kirjoituksesi kertoo älykkäästä ja inhimillisestä ihmisestä, sinusta !
      Ihmiset on aika itsekkäitä arjessaan. Kävelemme toistemme ohi huomaamatta antaa arvoa toisillemme ja - kuten sanoit - jopa haukumme ihmisiä. Emme hyväksy ihmisiä.
      Jos hyväksyy itsensä eli on sinut itsensä kanssa, hyväksyy muutkin.
      Hyvää vointia sinulle !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et irrota otettasi

      Suhteeni?
      Ikävä
      73
      2785
    2. Koko ajan olet

      Senkin suhteen kiusannut. Halut on ihan mielettömät olleet jo pitkään
      Ikävä
      63
      2684
    3. Muutama syy

      Sille miksi IRL kohtaaminen on hänelle vaikeaa
      Ikävä
      68
      1792
    4. Onko kaivatullasi

      Hyvä vai huono huumorintaju?
      Ikävä
      24
      1637
    5. Estitkö sä minut

      Oikeasti. Haluatko, että jätän sun ajattelemisen? :3
      Ikävä
      20
      1560
    6. Tykkään susta

      Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä
      Ikävä
      10
      1515
    7. Onko kaikki hyvin, iso huoli sinusta

      Miten jakselet? Onko sattunut jotain ikävää. Naiselta
      Ikävä
      15
      1402
    8. Tiedätkö tykkääkö

      Kaivatustasi siinä mielessä joku muukin kuin sinä itse
      Ikävä
      48
      1257
    9. Millainen meno

      Viikonloppuna? Mulla hirvee vitutus päällänsä. Onko muilla sama tunne??
      Ikävä
      38
      1243
    10. Onko meillä

      Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko
      Ikävä
      9
      1219
    Aihe