Jotta saadaan päätökseen tämä kuinka evoluutioteoria on väärä niin kertokaa miten raamattu kertoo totuuden ettei tarvitse pelleillä teorioiden ja tieteiden kanssa. Semmoinen jonka voin ensi kesänä ottaa mukaan luontoon tutkimusretkelle ja tutkia miten luominen tapahtuu yksityiskohtaisesti.
Raamatun luomistotuus
17
155
Vastaukset
- Aapo57
Tee asia näinpäin: osta kaupasta maitopurkki ja ota mukaan metsään ja jemmaa se maahan. Sitten pyydät puoli kylää mukaan, kaivat maitopurkin maasta ja esittelet sen kyläläisille ja kerrot, että se on kehittynyt itsestään miljoonien vuosien kuluessa ja kun huomaakin, ettei kukaan usko, voit ajatella että jo yksi solu on paljon monimutkaisempi kuin tehdastekoinen ja meijerissä täytetty maitopurkki, joten voit sillä hetkellä kiittää Jumalaa, joka luovalla Sanallaan loi kaiken näkyväisen ja näkymättömätkin ja joka sinunkin syntiesi vuoksi sikisi Pyhästä Hengestä neitsyen kohtuun ja syntyi ihmiseksi, joka ei tehnyt koskaan syntiä, mutta joka tehtiin sinunkin synniksi ja joka kärsi hirmuiset tuskat ja vuodatti verensä sinunkin syntien maksuksi Jumalalle, joka herätti tämän
kuolleista. Siitä se alkaa uusi Jumalaan uskomisen elämä siellä metsäretkelläkin.Kreationistinen selitys asialle varmaankin sitten on, että jos metsässä on maitopurkki sen on sinne jokin taikavoimainen tonttu luonut sen sijaan että se olisi joutunut sinne luonnollisella tavalla (jonkun viemänä).
- RGrw
Onhan se rankkaa kun joutuu uhraamaan itsensä itselleen maksaakseen omien luomustensa synnit itselleen.
- Aapo57
Ja jos suustasi tulevien , noiden kiitollisten sanojen joukossa huomaatkin , että rukoilet Isää Jeesuksen nimessä, olet saanut Pyhän Hengen, joka todistaa sinun olevan Jumalan lapsi.
- kysyväeieksy
Miten se todistaa sen? Miten se näkyy konkreettisesti, jotta voidaan puhua todisteesta?
- sitäkesääodotellessa
Miten käytän tätä tutkiessani eläimiä ja kasveja? Näkyykö niissä tämä pyhä henki vai mistä on kysymys?
- ressu1
niin...eli eikun ukupuoli elimet silpomaan ja poijat uhraamaan koska äänet päässä käskee
- Jyritietäänämä
Jos luetaan Genesis oiken tarkasti niin huomataan ettei siinä ole mitään tieteenvastaista.
Tässä tarkoitan uskomusvapaata, siis kokeellisesti todistettua tiedettä, sitä jota tuoreen T M - lehden mukaan on tieteellisisiatä väittämistä noin kolmasosa.
Todistamattomiin väittämiin kuuluu evoluutioteoria, aineen ja elämän synty, kosmoksen ja maapallon ja eliöstön ikä vain muutamia mainitakseni.- bjbbjbjb
No mitä tietoa se Genesis antaa? Ei yhtään mitään.
- Miksevoteiajjatteleite
bjbbjbjb kirjoitti:
No mitä tietoa se Genesis antaa? Ei yhtään mitään.
Luehan nyt se Genesis ensin niin huomaat että se antaa niin kattavan silminnäkijätodistuksen luomisesta että tiede jää sekä uskomuksineen että vahvistavine tutkimuksineenkin kakkoseksi.
Sille ei kukaan mahda mitään että sinä olet niin tyhmä että vailla mitään todellista perustetta et vain halua hyväksyä todeksi sitä.
Luuletko että Mooses oli tyhmempi kuin tiedemiehet kun hän ensimmäisenä hoksasi kertoa että aineella ja elämällä on alku? Mieti nyt ensin vaikka tätä, tyhmä!
Moosses ansaitisi Nobelin palkinnon fysiikasta ja biologiasta. - JyriMooseksenveli
Miksevoteiajjatteleite kirjoitti:
Luehan nyt se Genesis ensin niin huomaat että se antaa niin kattavan silminnäkijätodistuksen luomisesta että tiede jää sekä uskomuksineen että vahvistavine tutkimuksineenkin kakkoseksi.
Sille ei kukaan mahda mitään että sinä olet niin tyhmä että vailla mitään todellista perustetta et vain halua hyväksyä todeksi sitä.
Luuletko että Mooses oli tyhmempi kuin tiedemiehet kun hän ensimmäisenä hoksasi kertoa että aineella ja elämällä on alku? Mieti nyt ensin vaikka tätä, tyhmä!
Moosses ansaitisi Nobelin palkinnon fysiikasta ja biologiasta.Mooses sanoi aika upeassti ja tieteen kanssa täydellisen yhteensovpivasti ja vastoin evoluutioteorian uskomuksia että Luoja loi eläimet "lajiensa mukaan". Heheh.
Ja todellinen faktatiede vahvistaa tämän maailman kuuluisimman evoluutiotutkijan sanoin, sillä S.J.Gould sanoi että "Sen lisäksi että lajiutumisia ei voida havainnoida luonnosta sitä ei ole havainnoitu myöskään fossiilistossa". - Mitäsnytsanot
JyriMooseksenveli kirjoitti:
Mooses sanoi aika upeassti ja tieteen kanssa täydellisen yhteensovpivasti ja vastoin evoluutioteorian uskomuksia että Luoja loi eläimet "lajiensa mukaan". Heheh.
Ja todellinen faktatiede vahvistaa tämän maailman kuuluisimman evoluutiotutkijan sanoin, sillä S.J.Gould sanoi että "Sen lisäksi että lajiutumisia ei voida havainnoida luonnosta sitä ei ole havainnoitu myöskään fossiilistossa".Ja kas kummaa, Genesis sisältää myöskin vedenapaisumuskertomuksen joka on eräs kaikkein vahvimin myös maallisissa ikivanhoissa lähteissä löydettävissä ja kaiken lisäksi kaikkialla maailmassa?
http://www.talkorigins.org/faqs/flood-myths.html
Ja hyvä lukija, huomaa että lähde on atiesmisivustolla jonka on ollut pakko tieteellisyytensä säilyttääkseen kertoa myös tämä evouskon kertalaakista vessanpyttyyn kuuluvaksi kertova järisyttävä tieto.
Siis ystävä hyvä, nyt on silmiesi edessä aito täysin vastaansanomaton todiste Genesiksen aitoudesta satojan historioitsijoiden musitiinmerkitsemänä.
Eikös tunnukin aivan yliluonnolliselta ihmeeltä että nämä kertomukset ovat säilyneet todistmaan vedenpaisumusta ja sen jälkeistä kansojen jakaantumista?
--No, voin vakuuttaa sinulle että tietenkin Luoja halusi jo näin Raamatun ensi sivuilla tehdä selväksi sen että hän on olemassa.
Vain täydellinen aasi-idiootti (siis ilmeinen perusteellisesti petetty homofanittaja) , on kyllin typerä yrittääkseen kieltää sen mitä omat silmät selvästi näkevät, heeheh. Eikös olekin näin? - EGEQAGq
"Tässä tarkoitan uskomusvapaata, siis kokeellisesti todistettua tiedettä, sitä jota tuoreen T M - lehden mukaan on tieteellisisiatä väittämistä noin kolmasosa."
Itse asiassahan kyseisessä jutussa puhuttiin tieteellisistä artikkeleista, ei tieteellisistä väitteistä. Yleisesti hyväksytyt tieteelliset väittämät yleensä eivät perustu yhteen tutkimukseen, vaan useista eri tutkimuksista kertyneeseen tietoon. - GEWwegtw
Mitäsnytsanot kirjoitti:
Ja kas kummaa, Genesis sisältää myöskin vedenapaisumuskertomuksen joka on eräs kaikkein vahvimin myös maallisissa ikivanhoissa lähteissä löydettävissä ja kaiken lisäksi kaikkialla maailmassa?
http://www.talkorigins.org/faqs/flood-myths.html
Ja hyvä lukija, huomaa että lähde on atiesmisivustolla jonka on ollut pakko tieteellisyytensä säilyttääkseen kertoa myös tämä evouskon kertalaakista vessanpyttyyn kuuluvaksi kertova järisyttävä tieto.
Siis ystävä hyvä, nyt on silmiesi edessä aito täysin vastaansanomaton todiste Genesiksen aitoudesta satojan historioitsijoiden musitiinmerkitsemänä.
Eikös tunnukin aivan yliluonnolliselta ihmeeltä että nämä kertomukset ovat säilyneet todistmaan vedenpaisumusta ja sen jälkeistä kansojen jakaantumista?
--No, voin vakuuttaa sinulle että tietenkin Luoja halusi jo näin Raamatun ensi sivuilla tehdä selväksi sen että hän on olemassa.
Vain täydellinen aasi-idiootti (siis ilmeinen perusteellisesti petetty homofanittaja) , on kyllin typerä yrittääkseen kieltää sen mitä omat silmät selvästi näkevät, heeheh. Eikös olekin näin?Niin, kyllähän niitä tulvia tapahtuu. Ihmiskunnan historia on, joskin maailmankaikkeuden mittakaavassa mitättömän lyhyt, kuitenkin aika pitkä. Se, että tuon historian mittaan on tapahtunut useampikin tuhoisa tulva joka on jäänyt elämään tarinoissa, ei ole mitenkään omituista. Se, että juutalaisten pyhät kijroitukset ovat ottaneet vaikutteita muiden, vanhempien kansojen tarinoista, ei myöskään ole mitenkään erikoista.
- MiksiUskisValehtelee
JyriMooseksenveli kirjoitti:
Mooses sanoi aika upeassti ja tieteen kanssa täydellisen yhteensovpivasti ja vastoin evoluutioteorian uskomuksia että Luoja loi eläimet "lajiensa mukaan". Heheh.
Ja todellinen faktatiede vahvistaa tämän maailman kuuluisimman evoluutiotutkijan sanoin, sillä S.J.Gould sanoi että "Sen lisäksi että lajiutumisia ei voida havainnoida luonnosta sitä ei ole havainnoitu myöskään fossiilistossa"." S.J.Gould sanoi että "Sen lisäksi että lajiutumisia ei voida havainnoida luonnosta sitä ei ole havainnoitu myöskään fossiilistossa".
Älä valehtele.
Gould: "Taannoisten aukkojen tilalle on astunut joukko uusia todisteita_ ja hienoin joukko siirtymäfossiileja, joita evoluutiobiologi voisi koskaan toivoa löytävänsä. Olemme kohdanneet vihollisen, ja nyt olemme voittaneet. Lisäksi, kääntääkeni puukkoa kreationistien havassa, nää löydöt on tehty vähän kerrallaan ja peräkkäin-vähän kerrallaan, askel askeleelta, viidentoista vuoden takaisesta tunnustelevasta vihjeestä huomattavaan ja selvään todisteeseen alkuvuodesta 1994." - KuinSodomajaGomorraonmaa
Mitäsnytsanot kirjoitti:
Ja kas kummaa, Genesis sisältää myöskin vedenapaisumuskertomuksen joka on eräs kaikkein vahvimin myös maallisissa ikivanhoissa lähteissä löydettävissä ja kaiken lisäksi kaikkialla maailmassa?
http://www.talkorigins.org/faqs/flood-myths.html
Ja hyvä lukija, huomaa että lähde on atiesmisivustolla jonka on ollut pakko tieteellisyytensä säilyttääkseen kertoa myös tämä evouskon kertalaakista vessanpyttyyn kuuluvaksi kertova järisyttävä tieto.
Siis ystävä hyvä, nyt on silmiesi edessä aito täysin vastaansanomaton todiste Genesiksen aitoudesta satojan historioitsijoiden musitiinmerkitsemänä.
Eikös tunnukin aivan yliluonnolliselta ihmeeltä että nämä kertomukset ovat säilyneet todistmaan vedenpaisumusta ja sen jälkeistä kansojen jakaantumista?
--No, voin vakuuttaa sinulle että tietenkin Luoja halusi jo näin Raamatun ensi sivuilla tehdä selväksi sen että hän on olemassa.
Vain täydellinen aasi-idiootti (siis ilmeinen perusteellisesti petetty homofanittaja) , on kyllin typerä yrittääkseen kieltää sen mitä omat silmät selvästi näkevät, heeheh. Eikös olekin näin?Tuohon on pakko yhtyä sillä Ramattu sanoo noista ilmiselvistä itsensäpettäjistä näin: Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa". Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa;
- Ajantasaaja
MiksiUskisValehtelee kirjoitti:
" S.J.Gould sanoi että "Sen lisäksi että lajiutumisia ei voida havainnoida luonnosta sitä ei ole havainnoitu myöskään fossiilistossa".
Älä valehtele.
Gould: "Taannoisten aukkojen tilalle on astunut joukko uusia todisteita_ ja hienoin joukko siirtymäfossiileja, joita evoluutiobiologi voisi koskaan toivoa löytävänsä. Olemme kohdanneet vihollisen, ja nyt olemme voittaneet. Lisäksi, kääntääkeni puukkoa kreationistien havassa, nää löydöt on tehty vähän kerrallaan ja peräkkäin-vähän kerrallaan, askel askeleelta, viidentoista vuoden takaisesta tunnustelevasta vihjeestä huomattavaan ja selvään todisteeseen alkuvuodesta 1994."Paitsi että tuo on vanhentunutta tietoa. Yksikään Gouldin tuolloin siirtymäajan fossiileiksi kuuluttama ei lopulta ollutkaan todistettavasti sitä mitä hän ensin väitti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136