silloin meidän täytyy turvautua Jumalaan.
On asioita joita tiede ei voi selittää
8
290
Vastaukset
- niistäasioista
Laita nyt sitten jokunen esimerkki...
Olkaa hyvät vain, jos noin kovasti ahistaa se ettei tiede vielä tiedä kaikkea.
- Epäjumalienkieltäjä
Tämä on aika puhdas "Aukkojen Jumalan" määritelmä.
Kannattaa muistaa, että "asioita joita tiede ei pysty selittämään" on ollut paljon salamoinnista maanjäristyksiin ja kulkutauteihin. Sittemmin Jumala on luopunut näiden järjestämistä.
Yksi tieteelle selittämätön asia on prionien lisääntyminen / monistuminen. Eli hullun lehmän tauti on ilmeisesti sitten Jeesuksen armolahja. - hg.fhgf
Nykyhistorian aikana todistettavasti tapahtuneet Ilmestykset on hyvä esimerkki.
Eikö olisi yksinkertaisempaa vain myöntää se, ettei kaikkea voi eikä tarvitsekaan tietää?
Puhu ihan vain yksikössä ja itsestäsi. Eipä ole vielä vastaan tullut asioita, joiden kanssa tarvitsisi "turvautua" mielikuvitusolentoihin.
On asioita joita jumala ei voi selittää.
Silloin meidän täytyy turvautua tieteeseen."On asioita joita tiede ei voi selittää".
Aika vähän lopulta. Otetaanpa katsaus uskontojen suuntaan: mikään uskonto ei ole tuonut mistään asiasta uutta tietoa maailmaan. Ei mistään. Yksikään uskonto ei ole kyennyt selittämään mitä sähkö on, mikä aiheuttaa ukkosen, mikä maanjäristyksen, mikä merivirrat, mikä tuulen. Tiede on kyennyt.
Uskonnot ovat tuoneet maailmaan pelkkiä uskomuksia ja sepitteitä, josta yksi toisensa jälkeen on korvattu tiedolla.
"silloin meidän täytyy turvautua Jumalaan".
Silloin tiedän luulevaisten pitää siis turvautua mielikuvitusystäväänne, ja osoittaa miesrakkautta mitä nöyrimmin koskaanhavaitsemattoman, piilossa lymyävän mitättömyyden suuntaan. On siinä teillä turva.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058