Ensimmäisen kerran-15 vuotta sitten olin eturivissä ja aina äänessä ja esillä. Joskus jopa siellä pöntössä, tai aika useinkin.
Nyt olen vanhempi ja hiljainen ja siellä takarivissä eikä koskaan siellä pöntössä. Kaikki kielilläpuhuminen ja äänekkäästi laulaminen on jäänyt. :D
Olen ehkä jopa liiankin hiljainen. Tunnen olevani nujerrettu.
Jumalan kasvatusta? Iän tuomaa viisautta mielestäni.
Entinen vuokranantajani sanoin: jos ei elämässä muuta opi niin ainakin hiljaa kulkemaan.
Ettei kaadu. Kuten minulle kävi.
Mutta olen kiitollinen uudesta mahdollisuudesta.
2.kerran uskossa!
3
132
Vastaukset
Hei, Auroraborealis!
Olet hyvin harvinainen siinä suhteessa, että olet kirjoittanut tänne hyvin avoimesti omasta elämästäsi ja tilanteistasi. Monet vastaajat ovat sen vuoksi päässeet sinua arvostelemaan ja haavoittamaan. Olet kertonut tietyistä suurista vaikeuksista, joita en halua tässä toistaa ja lisäksi olet kertonut, ettei sinulla ole seurakuntayhteyttä. Keskityn tässä vain tämän ketjun avauksessa olevaan viestiisi.
On todellakin olemassa Taivaan Isän kasvatusta, kuritustakin, jossa Hän hioo meitä omaan käyttöönsä ja vähintään tekee meistä nöyriä armon vastaanottajia. Omat suorituksemme, esillä olemisemme ja äänessä olemiset eivät tee meistä hengellisempiä. Jumalan kuritus vaikuttaa meissä pyhitystä - sitä, että meistä tulisi entistä enemmän Kristuksen kaltaisia, emmekä eläisi niin itsekkäästi kuin meillä luonnostamme on tapana. Hengellisyys on meidän sydämemme suhdetta Jumalaan eikä ulkoisesti näyttävää.
Heb. 12:7-10 "Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään."
Koska olet aikaisemmin avoimesti kertonut elämästäsi, niin tiedät varsin hyvin senkin, etteivät kaikki kokemasi vaikeudet ole Herran kasvatusta. Me voimme itsekin valita väärän tien, alkaa harrastaa vääriä elämäntapoja ja lakata lukemasta Sanaa, käymästä seurakunnassa tai vältellä ennen meille niin tärkeitä rukoushetkiä.
Ymmärrän, että koet olevasi nujerrettu. Sinulla ei ole enää sitä seurakunnan yhteyttä, joka aikoinaan tarjosi sinulle innostavia tehtäviä ja mahdollisuuksia. Elämän kovat koettelemuksetkin ovat monella tavalla ahdistaneet sinua ja tuottaneet sinulle myös masennusta.
Sinulle tarjotaan varmasti uusi mahdollisuus, aina, kun vain käännyt asioittesi kanssa Jeesuksen puoleen ja pyydät Häneltä voimaa ojentautua elämässäsi Jumalan Sanan mukaan: Sananlaskut: 24:16 Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen." . Seitsemän on Raamatussa täydellisyyden luku eli vaikka lankeat kuinka monta kertaa tahansa Jumala on armollinen sinut uudelleen nostamaan.
Ehkä olet todellakin saanut iän tuomaa viisauttakin. Aina niin ei tapahdu. Voit viisastua vuosien varrella vain siinä tapauksessa, että ymmärryksesi Jumalan Sanasta kasvaa ja armo ja rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa kirkastuu sinulle entistä paremmin. Älä kuitenkaan tule vanhemmiten liian hiljaiseksi. Puhu erityisesti silloin, kun sinulla on mahdollisuus tuoda esille totuutta rakkaudessa ja nimenomaan hengelllisissä asioissa. Äläkä sulkeudu muutenkaan. Voi olla niin, että avoimuutesi on haavoittanut sinua, mutta vain rehellisyys ja avoimuus on tie toisen ihmisen sydämestä toisen ihmisen sydämeen.
Älä jätä kokonaan kielilläpuhumista, jos tuo armolahja sinulla on. Voit mennä johonkin hiljaiseen paikkaan ja alkaa rukoilla ensin ymmärryksellä ja jos koet sen hyväksi, niin anna kielillä puhumisen armolahjan vain toimia. Se tapahtuu pinnistelemättä - armolahjat Jumala on antanut kaikille armahdetuille syntisille. Et ole millään tavalla muita ihmisiä huonompi.
Jumalalle kiitos, jos olet uudistunut uskossasi! Yritä pitää seuraavat asiat, jotta voi seurustella usein Herrasi ja Vapahtajasi kanssa: Sanan tutkiminen, rukoileminen, muiden uskovien tapaaminen, ehtoollisella käynti ja seurakuntayhteys. Jos et pääse seurakuntaan usein, niin pyri käymään edes joskus. Ja Auroraborealis - toivon sydämestäni ja rukoilen sitä, että sinun perheessäsi tapahtuisi sellaisia muutoksia, jotka toisivat sinulle iloa ja onnea. Jää Taivaan Isän täysihoitoon!Kiitos paljon viestistä! Olet enkeli. :)
Se vaan että...
Olet väärässä tuon seurakuntayhteyden suhteen. Minulla on eräs pitkäaikainen ystävä joka on houkutellut minut monesti kokouksiin.
Siellä on sitten näitä entisiä ystäviä 15 vuoden takaa, joten seurakuntayhteys on olemassa.
On totta mitä sanoit että niitä ns innostavia tehtäviä seurakunnassa ei ole mulle ollenkaan enää, ja seurakunnan penkki tuntuu aika ajoin kovalta ja tylsää on vain olla kuin sivustaseuraaja.
- TAKARIVIN_fariseus
Kuulostaa Tutulta SaboTROLLILTA, joka on aina SUUNA JA PÄÄNÄ PALSTALLA, SELIseli-paatiSSa : D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058