Jyrbän lahko luulee smurffeja demoneiksi:D

MaoDseDunkkis

"Smurffit hyökkäävät
Jehovan todistajat kertoivat kirjaan antamissaan haastatteluissa pelkäävänsä esimerkiksi smurffihahmoja. Moni entinen todistaja kertoo kirjassa kuulemistaan tapauksista, joihin oli jollain tavalla liittynyt smurffilelu. Ruohon mukaan tapaukset ovat suusta suuhun kiertäviä mielikuvitustarinoita, kuten kummitusjutut.
Kirjaan haastateltu nimimerkki Kauri kertoo kuulleensa tapauksesta, jossa iso pehmosmurffi oli alkanut yllättäen raapia lapsen kasvoja.
- Suosittu tarina oli, että smurffilelut olivat demonien vallassa ja liikkuivat itsekseen. Toinen variaatio oli, että smurffikuvioidun tapetin takia lapsi heräsi aamuisin naarmuilla ja oletus oli, että smurffinkuvat olivat ne yöllä käyneet tekemässä. Tarinan mukaan lapsen isä oli piiloutunut lapsen huoneen vaatekaappiin ja ihan omin silmin nähnyt, miten smurffinkuvat heräsivät eloon, laskeutuivat tapetilta lattialle ja kipittivät lasta raapimaan, Kauri kertoo kirjassa."

Ei ihme, että Jyrbästä on tullut semmoinen kuin on, patologinen valehtelija ja kieroutunut. Lainaus Iltalehden jutusta, en linkitä koska täällä linkit on syntiä.

20

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tieteellinen MTK-kretinismi on selvittänyt smurffien demonisuuden, hehe. Tässä tieteellisen kretinismin todiste asialle, hehe.

      "Jeesus parantaa mykän
      32 Kun miehet olivat poistumassa, Jeesuksen luo tuotiin mykkä mies, jota vaivasi paha henki. [Matt. 12:22-32 : Luuk. 11:14,15]
      33 Jeesus ajoi hengen ulos, ja mykkä alkoi puhua. Ihmiset hämmästyivät ja sanoivat: "Tällaista ei Israelissa ole koskaan nähty."

      Tämä selvästi viittaa Smurffit-tv-sarjan jaksoon 4.09, jossa Smurffiina myös alkoi puhua oltuaan sitä ennen vaiti. Tieteellisesti tämä on todiste, kuinka smurffit ovat kaikkea muuta kuin pelkkiä kuvia, hehe. Mutta evokit sakean aivopierun päästäen eivät myönnä sitä, koska homo homo homo pökkiminen ihana miehen perse luterilaishomofanittajapiispa homo homo... Näin kretinistinen objektiivinen tiede etenee hehe.

      • Tarpeellinen.lisäys

        Unohdit mainita sen, että Molokki se vaan höpöttää roska-dnasta ja kiistää demonien olemassaolon vaikka on hoitsuna varmasti törmännyt demonien vaivaamiin ihmisiin, hehe.


    • Ei uskoisi ellei näkisi, ja vaikeaa on sittenkin.

      • Kun Harry Potter oli oikein pinnalla, työkaverini kouluikäinen lapsi lainasi Harry Potter kirjaa luokkakaverilleen. Kohta oli äiti kirjan kanssa työkaverini oven takana ilmoittamassa, etteivät heidän lapsensa lue kirjoja, joissa on noituutta.

        Ei kuitenkaan pidä yleistää. Itse luin uskovana Tolkienin Sormusten herraa ja pidin sitä yhtenä parhaista lukemistani kirjoista ja pidän vieläkin. Lokki Joonatanista vähän jo varoiteltiin siinä selvästi esiin tulevan "ihminen on jumaluus" ajatuksen takia, mutta ei meillä kiellettyjen kirjojen listaa ollut. Musiikki taisi olla paheksuttavampaa; varsinkin metalli. Jopa Tsaikovsky oli jonkun yksittäisen henkilön mukaan mielenterveyden kannalta arveluttavaa. Mutta ei meillä sentään leluhahmoja tai satukirjoja demonisoitu.


      • Mitenhän lahkolaiset suhtautuvat Narnia-sarjaan? Siinähän on kristinuskon tuputusta, jos kohta sen verran hyvin verhottuna, etteivät kouluikäiset sitä varmaankaan tajua ja aikuinen voi sivuuttaa tuntematta huonoa omatuntoa.


      • ksjölkgjsak

        Laita ne vaatekaappiiin pitämään kieroutuneet uskovaiset pois sieltä.


    • HirveätKaappiUskikset

      Ensi yönä ei varmaan nukuta kun joutuu miettimään että onko vaatekaappiin piiloutunut uskiksia.

      Henkilökohtaisesti pidän tällaisia kaappiuskiksia paljon vastenmielisempänä ilmiönä kuin kaappihomoutta.

    • smurffipolitiikkajyllää

      Kela~Kunta-murffaus ei noteeraa inhimillistä hätää.

    • Antaa taas aika synkkää kuvaa siitä minkälaista lahkolaisten ajattelu on. Nyt on kuitenkin syytä samalla muistaa, että kun tuolla viitataan vain joihinkin pienryhmiin:

      "Suomessa on todennäköisesti edelleen kristillisiä pienryhmiä, jotka häätävät pahoja henkiä ihmisistä."

      Niin:

      "Periaatteessa demonologia kuuluu angelologian tavoin luterilaisen kirkon oppiin, joskaan se ei ole keskeisellä sijalla. Vuodesta 1886 alkaen Suomessa luterilainen kirkko on väittänyt, että kaste ei poistakaan demoneja vauvoista." (1)

      Luterilaisen kirkon omassa sanastossakin todetaan ettei demoneista vain pitäisi puhua sairaiden kohdalla samalla korostaen miten "paha on yhä olemassa":

      "Paha on yhä olemassa, mutta kun puhutaan hauraiden ja heikkojen tai vakavasti sairaiden elämän edellytyksistä tai mielisairauden syistä on puheet pahoista hengistä ja riivaajista syytä jättää kokonaan pois." (3)

      "Katolinen kirkko kuitenkin väittää harjoittavansa demonien poistamista niiden valtaamista ihmisistä myös Suomessa." (1)

      "Suomen katolisessa kirkossa toimii yksi virallinen pahojen henkien manaaja." (2)

      Joten ihmekös se jos lahkolaiset pelkää smurffeja, kun valtakirkotkin vielä virallisesti uskovat demoneihin, 2000-luvulla.

    • MaoDseDunkkis

      Minä aion liimata pieniä smurffitarroja ovikellon ympärykseen Jehovan-todistajien karkottimeksi:D

    • Voi hyvää päivää...

      Minun pentuaikoinani 1970-luvulla smurffit olivat strumffeja. Kaikki Ruudut ja NonStopit ovat tallessa hellittyinä aarteina.

      • Juu, ainakin Koululainen-lehdessä nimi oli Strumffit. :)


    • surullista100

      Lapset taas asialla. Tekevät kärpäsestä härkäsen, ja siitähä sitten juttua riittää ihan lehtiin ja telkkariin asti. Kuinka ihminen muuttuukaan 'vapautensa' myötä. Paremmaksiko? Ilkeämmäksikö?

      • fdsfdsgh

        Vai lapset asialla. Kyllä siinä on ihan aikuisia Jehovan todistajia haastateltu kirjaa varten. Onko demoneja vai ei? Vastaa rehellisesti.


    • surullista100

      Kyllä, on olemassa, ja niistä varoitetaan. Mutta nämä haastattelut ovat tarkoituksehaluisia. Asia halutaan esittää antamaan jonkin tietyn kuvan asiasta. Smurfit ja muumit eivät ole mikään asia, jota pidetään esillä. Tapa vain on,että napataan joku vähän outo juttu ja siitä nostetaan suuri häly kielteisessä valossa. 1. Kor.10:21 osoittaa, että demonien pöytä on vastakohta Jumalan pöydän kanssa. Niistä varoitetaan, koska demonit ovat Saatanan puolella. Vastaukset olisivat toisenlaiset,jos haastattelija olisi kysynyt uskonnon edustajalta ja asia olisi pystynyt perustelemaankin. Tällaiset kirjoittelut ovat useimmiten sensaatiohakuisia.
      Tarkoitin tässä keskusteluun osallistuneiden tyyli ei vaikuttanut aikuisten kirjoittelulta ja kun nostetaan esiin Smurfit ja muumit, sehän saa taas aiheen ilveilyyn. Hiljattain oli kirjoitus, jossa annettiin ymmärtää, että tikkukaramellit ovat kiellettyjä. Annetaan tahallaan väärä kuva, millaisia todistajat ovat.

      • jhgjhgjhgjhgj

        Väärä kuva? Voitko väittää, ettei tuollaisia smurffijuttuja muuka ole levitelty JT porukan keskuudessa?


    • Riisinen

      Loloololol :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5430
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1637
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      239
      1620
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      324
      1150
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1136
    Aihe