Raamatussa ei jälkeäkään jumalasta

Raamatuntutkija

Raamatuntutkijana olen tutkinut lukemattomia Raamattuja kannesta kanteen, ja jopa kannetkin, erikielisinä ja erilaisina versioina.

Olen tutkinut niistä kaikista käytetyn paperin, painomusteen, sidontaan käytetyt materiaalit, avannut kannet jne. mutta ensimmäistäkään merkkiä jumalasta ei löytynyt. Kaikki oli aina ihmiskätten työtä.

Ainoa poikkeus oli eräästä halvaasta motellista tutkittavaksi saatu Gideonin Raamattu jossa piti olla merkki jumalasta mutta siinäkin tapauksessa lopulta osoittautui että kyseiset läiskät olivat peräisin uskovaiselta kauppamatkustajalta joka oli yrittänyt päästä ylivoimaiseksi käyneistä paineistaan eroon Raamattua lukemalla.

Tutkimusten täysin sitova ja lopullinen tulos on että Raamatun avulla ei voida todistaa jumalan olemassaoloa.

36

320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muuanmiäs

      Silti on mahdollista, että jostakin löytyy Raamattu, jossa on Jumalan käden jälki. Tässä on nyt samasta asiasta kysymys kuin marmorikuulissa. Sinulla on ämpäreittäin valkoisia marmorikuulia. Tutkit niitä tarkistaaksesi, olisiko joukossa musta marmorikuula. Olet tutkinut jo sata ämpärillistä, etkä ole nähnyt ensimmäistäkään mustaa kuulaa. Se ei kuitenkaan todista, etteikö jossakin ämpärissä voisi olla musta marmorikuula.

      • Mutta toisaalta sen perusteella että olet nähnyt pitkän ajan tutkimuksen mukaan vain valkoisia marmorikuulia, ei ole syytä olettaa että välttämättä olisi mustia tai satenkaaren värisiä kuulia ellei myöhemmin toisin todisteta.


      • muuanmiäs
        Oudoksuva kirjoitti:

        Mutta toisaalta sen perusteella että olet nähnyt pitkän ajan tutkimuksen mukaan vain valkoisia marmorikuulia, ei ole syytä olettaa että välttämättä olisi mustia tai satenkaaren värisiä kuulia ellei myöhemmin toisin todisteta.

        Juuri noin ja ajattelinkin ihan huvin vuoksi tuoda esiin asian matemaattisenkin puolen ja todennäköisyydet, mutta jätin sen kuitenkin, kretupuolella on ihan riittämiin jauhettu todennäköisyyksistä, kretujen ollessa luonnollisesti väärässä;-)


    • 12___13

      Raamatussa oleva viisaus on merkki Jumalasta, mutta viisauden näkeminen voi toki olla vaikeaa joillekin ihmisille. :)

      • 12___13

        Eteenkään hikeään nuuskiville Luterilaisille evankeloitsijoille se näkeminen ei onnistu :Lol)

        yhdistelen mielelläni postikuluja ajattelevat he


      • 12_34

        Puhuvissa käärmeissä, puhuvissa palavissa pensaissa ja puhuvissa aaseissa piilevä suunnaton viisaus on tosiaan useimmille järkeville ihmisille vaikeaa :D


    • heräisivät.jo.mokomat

      Olet oikeassa! Ei siellä tosiaankaan ole jälkeä Jumalasta. Näin siksi, koska alussa Mooses loi Jumalan. Ei sellainen keksitty hahmo oikeasti elä. Pitäähän sen jo kenen tahansa järkevän ihmisen tajuta.

      • muuanmiäs

        Onko elävä Jumala oksymoron? Elävä nimittäin on biologinen käsite, tarkoittaa olentoa, jolla on aineenvaihdunta, se kykenee lisääntymään, se on fyysinen olento, muitakin määritteitä on. Jumalan kuitenkin sanotaan olevan ei-fyysinen, ei lisääntyvä ei biologinen, fyysinen olento. Näyttää taas pahoin siltä, etä uskovat eivät tiedä, mistä puhuvat. Tietoinen Jumala olisi parempi käsite, mutta ei ehkä vetoaisi uskovan tunteisiin yhtä voimakkaasti.


      • KIpujenmies

        Kylläpä on harhaan johdettua Jumalan etsimistä se, että häntä etsitään muste tahroina raamatusta. Raamattu sanoo Jumalasta kahdella tavoin: raamattu: "Jumalaa ei ole kukaan koskaan nähnyt" Toisessa paikassa raamatussa on kohta jossa sanotaan: "70 Israelin vanhinta katselivat Israelin Jumalaa ja söivät". On lisäksi kolmaskin kohta jossa raamattu sanoo näkyvästä Jumalasta: "Jumala puhui Moosekselle kasvoista kasvoihin". Nämä raamatun kohdat on niitä selittämättömiä koska ne on kirjoitettu kahdella tavoin raamattuun, ihmisen tulee valita jompi kumpi vaihtoehto siitä onko hän näkyvä Jumala ihmiselle vai ei.
        Itse olen valinnut näkymättömän vaihtoehdon persoonana ja minun on vaikea myöntää, että hän olisi ihmisen kaltainen persoonallinen Jumala .Vaikka raamattu sanoo: "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän heidät loi". Edellinen lause siis antaisi käsityksen, että Jumala olisi ihmistä muistuttava persoona.
        Henk koht Jumala käsitykseni on näin, että hän on kaikkea mikä on olemassa siis koko elämä, luonto ja kaikki mitä siihen kuuluu myöskin me ihmiset ja ne tähdet ja planeetat joihin tämän päivän ihmisellä on ulottuvuutensa. Muutamia viitteitä raamatussa on tähän käsitykseen: "Enkö minä täytä taivasta ja maata sanoo Herra" Yhdessä raamatun kohdan ala viitteessä on hänestä sanottu, että muinais hebreaksi nimi Jumala, tarkoitti sanaa: "Minä olen" nyt olen tämän ymmärtänyt tarkoittavan kaikkea sitä mikä on. Minun mielestäni siis Jumala on valtavan suuri universaalisiin ulottuvuuksiin yltävä olemassa olo. Hän on siis joka hetki läsnä ja kaikkialla, niin kuin elämä yleensäkin on.
        Uskon yllä kirjoittamaani Jumalaan ja hän on minun palvontani ja rukousteni kohde. Hän on antanut minun syntyä maallisesta isästäni ja äidistäni tiettyä tarkoitusta varten tänne elämään ja hänen yhteyteensä, hän johtaa elämääni ja hyvin vähän on asioita joista itse loppujen lopuksi voin päättää elämässäni hän johtaa sinun ja kaikkien ihmisen ja luomakunnan ja luonnon elämä koska hän on kaikkialla, kuten yleensä elämäkin on.


      • heräisivät.jo.mokomat
        KIpujenmies kirjoitti:

        Kylläpä on harhaan johdettua Jumalan etsimistä se, että häntä etsitään muste tahroina raamatusta. Raamattu sanoo Jumalasta kahdella tavoin: raamattu: "Jumalaa ei ole kukaan koskaan nähnyt" Toisessa paikassa raamatussa on kohta jossa sanotaan: "70 Israelin vanhinta katselivat Israelin Jumalaa ja söivät". On lisäksi kolmaskin kohta jossa raamattu sanoo näkyvästä Jumalasta: "Jumala puhui Moosekselle kasvoista kasvoihin". Nämä raamatun kohdat on niitä selittämättömiä koska ne on kirjoitettu kahdella tavoin raamattuun, ihmisen tulee valita jompi kumpi vaihtoehto siitä onko hän näkyvä Jumala ihmiselle vai ei.
        Itse olen valinnut näkymättömän vaihtoehdon persoonana ja minun on vaikea myöntää, että hän olisi ihmisen kaltainen persoonallinen Jumala .Vaikka raamattu sanoo: "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän heidät loi". Edellinen lause siis antaisi käsityksen, että Jumala olisi ihmistä muistuttava persoona.
        Henk koht Jumala käsitykseni on näin, että hän on kaikkea mikä on olemassa siis koko elämä, luonto ja kaikki mitä siihen kuuluu myöskin me ihmiset ja ne tähdet ja planeetat joihin tämän päivän ihmisellä on ulottuvuutensa. Muutamia viitteitä raamatussa on tähän käsitykseen: "Enkö minä täytä taivasta ja maata sanoo Herra" Yhdessä raamatun kohdan ala viitteessä on hänestä sanottu, että muinais hebreaksi nimi Jumala, tarkoitti sanaa: "Minä olen" nyt olen tämän ymmärtänyt tarkoittavan kaikkea sitä mikä on. Minun mielestäni siis Jumala on valtavan suuri universaalisiin ulottuvuuksiin yltävä olemassa olo. Hän on siis joka hetki läsnä ja kaikkialla, niin kuin elämä yleensäkin on.
        Uskon yllä kirjoittamaani Jumalaan ja hän on minun palvontani ja rukousteni kohde. Hän on antanut minun syntyä maallisesta isästäni ja äidistäni tiettyä tarkoitusta varten tänne elämään ja hänen yhteyteensä, hän johtaa elämääni ja hyvin vähän on asioita joista itse loppujen lopuksi voin päättää elämässäni hän johtaa sinun ja kaikkien ihmisen ja luomakunnan ja luonnon elämä koska hän on kaikkialla, kuten yleensä elämäkin on.

        Ihmiset voivat kirjoittaa kaikenlaisia lauseita. Esimerkiksi minä pystyn kirjoittamaan: Einari näki kuinka Allah veti Jumalaa turpaan, mutta sitten paikalle tuli Zeus ja hakkasi molemmat. Usko siihenkin, koska se on yhtä totta kuin lainaamasi Raamatun kohdat, jotka nekin on joku ihminen kirjoittanut.


    • "Olen tutkinut niistä kaikista käytetyn paperin, painomusteen, sidontaan käytetyt materiaalit, avannut kannet jne. mutta ensimmäistäkään merkkiä jumalasta ei löytynyt. "

      Voit tutkia myös pullapitkon läpikotaisin vaikka mikroskoopilla, niin et löydä ensimmäistäkään merkkiä leipurista, kuitenkin uskot, että leipuri on olemassa.

      • Tutki sinä vain pallejasi ole sekaisin


      • Raamatuntutkija

        Olen taas henkilökohtaisesti tavannut leipurin ja voin käydä hänen luonaan kysyä siltä itseltään mitä tuli tehtyä. Jumalasi taas piileskelee päässäsi eikä suostu tulemaan sieltä ihmisten ilmoille joten siltä ei voi kysyä suoraan mitään.


      • Mutta jos tutkii pullapitkon pakkauksen (jos pulla on kaupasta ostettu), heti löytyy maininta pullan leipomisesta vastuussa olevasta yrityksestä.
        Muusssa tapauksessa voi kysyä pullan valmistajaa pullan tarjonneelta henkilöltä.


      • Mark.luuvitonen

        Raamatun ovat leiponeet ihmiset. Jumala olemattomana ei pystynyt siihenkään.


      • Pulinatpoispiste
        kekek-kekek kirjoitti:

        Mutta jos tutkii pullapitkon pakkauksen (jos pulla on kaupasta ostettu), heti löytyy maininta pullan leipomisesta vastuussa olevasta yrityksestä.
        Muusssa tapauksessa voi kysyä pullan valmistajaa pullan tarjonneelta henkilöltä.

        Kiitos Kekkuli hyvästä esimerkistä.
        Raamattu sanoo olevansa Jumalan sanaa joten se on sitten sitä.


      • näin.se.on
        Pulinatpoispiste kirjoitti:

        Kiitos Kekkuli hyvästä esimerkistä.
        Raamattu sanoo olevansa Jumalan sanaa joten se on sitten sitä.

        Jumala on luonut ateistit kusemaan aina kintuilleen. Hieman noloa, mutta toisaalta aika hauskaa viihdettä.


      • pieraise.hallelujat
        näin.se.on kirjoitti:

        Jumala on luonut ateistit kusemaan aina kintuilleen. Hieman noloa, mutta toisaalta aika hauskaa viihdettä.

        Tässä pastori näyttää mallia uskovaisesta huvituksesta:
        https://www.youtube.com/watch?v=me2H7Ja93Wg


    • Purin kerran vanhan putkiradion pieniin osiin enkä löytänyt mistään merkkiäkään radion valmistajasta, joten radion on täytynyt itse suunnitella ja rakentaa itsensä satojen miljoonien vuosien evoluutiokehityksen tuloksena .

      • Naahum

        Noniiin ja et myöskään löytänyt sieltä tarraa joka kertoi että Jumala olisi sen tarkistanut puolestamme ja koonnut.

        Myönsit senkin senkin...


      • Raamatuntutkija

        Radion valmistuksesta ja ja valmistajista on kyllä ihan konkreettistakin todistusaineistoa olemassa hurumycke mutta jumalasi aina vaan kainostelee eikä suostu esiintymään muualla kuin teidän uskovaisten päässä mitä te sitten yritätte omalla käsien heiluttelulla todistaa että muidenkin pitää uskoa teidän uskomuksiinne.

        Raamattusi taas jonka pitäisi olla suora todistus jumalastasi ei ole muuta kuin pelkkä satukirja. 1/3 kirjasta on historian kirjoitusta siinä muodossa kuin kirjoittaja olisi halunnut asioiden tapahtuvan, 1/3 on nousuhumalassa tai pilvessä kirjoitettua lööperiä ja viimeinen kolmasosa on sykähdyttäviä deliriumvisoita. Jokainen joka on vetänyt vähintään parin viikon ryyppyputken saa samantasoisia profeetallisia visioita, ruumistaan irtoamiskokemuksia ja -toivomuksia sekä uskomattoman todentuntuisia hallusinaatioita.

        Raamattu ei todista muuta kuin sen että ihmiset ovat kirjoitustaidon keksimisestä saakka kirjoitelleet historiaksi tapahtumia joiden he olisivat toivoneet tapahtuvan. Niin ja tietysti se todistaa myös sen että päihteiden käyttö on ollut ongelma ihmisille jo tuhansia vuosia.


      • Hei Mark5 hae nyt ihmeessä se juttu lentokoneesta jonka tuuli heitteli kaikki osat niille kuuluville paikoilleen ja hip-hurraa kone oli valmis tekemään take off:in.
        Tarina on mitä hauskin ja sopii tyyliisi.


      • Kyllä se luultavasti oli Helvarin tekemä jos oli kotimainen.
        Muutenkin on epäuskottavaa ettei radiossa olisi ollut mitään tietoja sen valmistaneesta yrityksestä.


      • Mark.luuvitonen

        Et ole Jeesus, vaikka näytät niin luulevan. Mikään Jumala ei ole sinua sikissyt. Ja koetas joskus ihan kootakin radio.


    • "Olen tutkinut niistä kaikista käytetyn paperin, painomusteen, sidontaan käytetyt materiaalit, avannut kannet jne. mutta ensimmäistäkään merkkiä jumalasta ei löytynyt. Kaikki oli aina ihmiskätten työtä."

      Et löytänyt Jumalaa siksi, koska todellisuudessa et edes etsinyt Häntä, etkä edes halunnut löytää Häntä.

      • Eihän Jumalaasi RA:ta voi löytääkään jos lukee vain hikistä Raamattua..


      • Raamatuntutkija

        Haluaisin kyllä mielelläni tavata hänet. Olisi vähän asiaakin.

        Saisimmeko jumalasi ihmisten ilmoille jos suorittaisimme sinulle pienen aivoavoleikkausoperaation?


      • Mark.luuvitonen
        Raamatuntutkija kirjoitti:

        Haluaisin kyllä mielelläni tavata hänet. Olisi vähän asiaakin.

        Saisimmeko jumalasi ihmisten ilmoille jos suorittaisimme sinulle pienen aivoavoleikkausoperaation?

        Hän käy Jumalan kanssa joka päivä kahvilla. Mark nauttii kahvin kanssa munkista ja Jumala nunnista.


    • Jokainen, joka rehellisesti on etsinyt Jumalaa Raamatusta, on myös Hänet löytänyt.
      Sen sijaan, joka ei ole halunnut löytää Häntä, ei ole myöskään löytänyt Häntä.

      Aloittaja ei ole löytänyt Jumalaa samasta syystä, kuin rosvo ei löydä poliisia tai hiiri ei löydä kissaa.

      • uskoonaivosyopa

        Mark löyti palvomansa paimentolaismiehen keksimän mielikuvitusjumalan korviensa välistä. Siellä ne demonit, enkelit, saatanat, henget ja tiesmitkä melskaavat nyt eikä todellisesta elämästä tule enää mitään. Surullinen mutta varoittava esimerkki.


      • muuanmiäs

        Ajattelin jo, että Sinusta Mark voisi tulla maskotti kreationismipalstalle sinne laittamiesi täysin typerien ja merkityksettömien kommenttiesi ansiosta. Sellainen, joka vain on siellä, mutta sitä ei erityisemmin huomioida, siirretään vain syrjään tarvittaessa niin kuin nallekarhu sohvan nurkassa. Tai istutaan päälle.

        Näyttää siltä, että sinulla olisi edellytyksiä kaikkien näiden uskontoa koskevien palstojen maskotiksi, eräänlaiseksi virtuaaliseksi nalleksi. Sen verran sisällöttömiä ja esittäjänsä typeryydestä kertovia ne ovat. Ne voi täysin jättää huomiotta, ihan kuin sohvan nurkassa nököttävä nalle. Tai siirtää pois, tai istuutua päälle, tai käyttää tyynynä. Noin kuvaannollisesti. Toivottavasti ymmärrät sanan kuvaannollinen.


    • sinullaonongelma

      Taitaa aloittaja olla sokea. Sokea ei näe.

    • Raamatuntutkija

      Mitähän kirjaa minä olen lukenut.

    • jrewqwer7uo

      Aloitus on pelkkää feikkiä, ei muuta.

    • et.silleen

      Jumalaa ei voi aikuisten oikeasti löytää, koska se samanlainen ihmisten sepite kuin Joulupukki.

      • JoulupukkiTodellisempi

        Joulupukista on sentään enemmän todisteita ja jopa ihan viime jouluisiakin näköhavaintoja päinvastoin kuin jumalasta jota Aatamikaan ei nähnyt.

        Raamattu sinällään ei kerro jumalasta mitään, kirjoittajistaan sitäkin enemmän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5360
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1607
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      232
      1564
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      310
      1116
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe