Tämä on suuren surun päivä koko kansalle.
Suomi on menettänyt itsenäisyytensä aikana neljässä sodassa suuren määrän ihmisiä.
Lisäksi sota vei suuren määrän Suomen lapsia Ruotsiin, jonne heistä jäi hyvin suuri osa.
Nämäkin ovat menetettyjä kansalaisia.
Leskiä ja orpoja on tullut paljon.
Tämä päivä on mielestäni päivä jolloin heitäkin pitäisi muistaa.
Sodat ovat aina pahoja, eikä todellista voittajaa ole koskaan, kaikki häviää.
Ainoa todellinen voitto on välttää sota, ja ratkaista asiat rauhanomaisesti.
Sodan haamu on kuitenkin taas nostanut päätään Euroopassakin, muualla maailmassa sitä on ollut koko ajan, jo lähes sata vuotta.
Sotien aiheuttaman surun ja kärsimyksen määrää, ei voi inhimillisesti mitata.
Tiedän sen kokemuksesta.
Kamuttaja Kaatuneitten muistopäivästä.
12
202
Vastaukset
- ilon.päivä
Miksi liputetaan jos kerran on surun päivä?
- sotaorpo.on
Todella hyvää asiaa erityisesti maininta orvoista ja leskistä.
- bryssel-päättää
Suomi menetti itsenäisyytensä silloin kun liityttiin EU:hun, eli turhaa vouhkata mistään suomi 100 juhlasta!
Suomessa saadaan olla kiitollisia ja onnellisia. Liian monessa maailman kolkassa sota ja väkivalta on vielä arkipäivää.
Onko Bäckmanni organiseerannut marssia asian tiimoilta?
Tuskinpa on, itsenäisyyttämme uhkaa edelleen sama taho idästä kuin ennenkin.
Kunnioitan suuresti sodissamme kaatuneiden muistoa.
Toivottavasti Venäjä oppii kunnioittamaan rauhanomaisen naapurinsa Suomen halua pysyä itsenäisenä ja vapaana?- jotakuinkin.näin
Toivottavasti suomi lopettaa natoon höyryämisen, niin rauha jatkuu venäjän kanssa entiseen malliin! Toivottavasti suomi kunnioittaa siinä venäjän tahtoa, niin pysymme brysselin vallan alaisena edelleen!
Venäjä ei ole kunnioittanut koskaan mitään. Idästä ei tule muuta hyvää kuin auringonnousu.
- korpisoturit
Just niin on asia!!!!!!!!!!!!!!!!
Keskivertovenäläinen on syytön johtajiensa valtapeleihin. Samalla tavalla taistelivat, kärsivät ja kuolivat kuin suomalaisetkin.
- ketästälänytjatsaaleivis
Anetaankos me tämän työ muitten tallataviksi ja nuanvaan jujutuksin
https://www.youtube.com/watch?v=3D-3FxEViNE
Pienet kukkivat kummut
https://www.youtube.com/watch?v=jqtbgApk_xA
Tikkakosken Mannekiinit - Korsuorkesteri - biison
hyviä biisejä todella
- ei.ma.kauaa
Kohta saa lisätä terrorin uhrina kaatuneet listaan loputtomaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262033
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211361
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863