aloitusvaihe ohi

Olen ollut nyt kaksi viikkoa, eli aloitusjakson ajan Atkinsilla, myös avomieheni. Itseltäni on lähtenyt nelisen kiloa ja ukoltani 7kg, meidän vaaka ei näytä grammoja, joten tuon tarkempia lukuja ei ole antaa. Minulla pudotettavaa olisi -57kg ja ukollani -17kg.

Ruoan kanssa ei sinänsä ole ollut ongelmia hyvien ja kohtuu edullisten hankintapaikkojen läheisyyden vuoksi. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että olisi kiva kokeilla vähän muitakin ruokia, kuin mitä nyt ollaan syöty. Tässä joitain ruokia, joita syöty:
- kiinalainen kalapaistos
- täytetyt paprikat
- lihaa wokattuja/kermassa haudutettuja kasviksia ja näiden erilaisia yhdistelmiä
- kaupan kasvisgratiinia(hh 2,5g!!) lihaa/kalaa
- salaatteja muita sallittuja tuoreita kasviksia
- juustoja
- herkuksi eräällä www-sivulla olevaa suklaamoussea
- a-luokan makkaroita/pekonia
- kananmunaa
- bulgarian jogurttia(epäilyttää)
- juustokinkkukeittoa(ei niin erinomaista)

Eli olisiko jollakin esim kotitekoisen jäätelön ohjetta, jolloin saisin sokerin korvattua makeutusaineella? Entäs olisiko kellään keitojen ohjeita, jotka oikeasti on hyviä, esim. sosekeittoja, joihin voisi laittaa vaikka ranskankermaa tai tavallista kermaa tai ihan ilmankin kermoja.

Toiseksi, mitä olette tuosta jugurtista mieltä, kun siinä on hh 4,5g?

6

962

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • namia!

      aineet ovat:

      800g kalkkunasuikaleita
      2 limeä
      300g porkkanaa
      300g palsternakkaa
      300g juuriselleriä
      10 oliivia
      pätkä suolakurkkua
      1 prk tomaattimurskaa
      1 kpl kanaliemikuutio

      Marinoidaan kalkkunat limemehulla n. puoli tuntia. Laitetaan kuutioidut kasvikset veteen ja keitetään puolikypsäksi. Lisätään tomaattimurska ja kalkkunasuikaleet liemineen ja keitetään kypsäksi. Lisätään suolakurkku kuutioina ja oliivit pilkottuna. Maustetaan ja nautitaan smetanan kera.

      Ja ehdotan myös rahkaa, kerman kera tai ilman sitä. Ei siis keiton kanssa vaan ihan ilta-, aamu- tai välipalaksi marjojen kanssa tms. Itse en tarvitse makeutusaineita mutta saa käyttää.

      • eikös tos oo aika paljon hiilareita ko on toi porkkana, juuriselleri ja palsternakka? En tosin osaa ny kuvitella, et minkä kokoinen kattila tost tulee....


    • kohtuudella

      Hei,

      oma logiikkani laihdutuksessani on se, että melkeinpä mitä tahansa ruokaa voi syödä, kun syö kohtuudella ja pitää huolen siitä, että useamman kerran päivässä tuntee nälän tunnetta. Syö siis vähemmän, mitä kuluttaa. Tietenkään ei kannata syödä mitään umpirasvaista, eli esim. pitsaa ja kermat ym. tulee korvata vähempirasvaisilla vaihtoehdoilla.

      • puhe olikin nyt Atkinsista ja siihenhän ei kuulu vähärasvaisuus, ja sitä paitsi kyselin ruokaohjeita.


    • Nist

      Hih! Huvittava tuo kohtuus kaikessa-kommentti...

      Jaa.. Enpä osaa sulle reseptejä antaa, koska itse olen tehnyt omat ruokani entiseen tyyliin, paitsi suurusteet olen korvannut juustoraasteella ja koskenlaskijalla, mitään makaronilaatikoita sun muita paskoja en ole enää tehnyt. Yksi herkkulisuke pihvin tai minkä tahansa protskun kaa on tässä:

      Voideltuun uunivuokaan kukkakaalinnuppuja, aurajuustomuruja, emmentalraastetta ja kuohukermaa. uuniin 200 asteeseen, kunnes pinta on saanut kauniin värin. NAM!

      T. Nist, miinus 15 kiloa

      • Sube

        Netissä on paljon ohjeita keittoihin ja muihin. googleen vaan etsimään!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4890
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2265
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1444
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      89
      1374
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1356
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      135
      1165
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1085
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      266
      993
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      967
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      965
    Aihe