Miten päästä eroon riivatuista ihmisistä eli ateisteista. Kerron miten. Julistamalla heille evankeliumia. Siten. Helppoa kuin heinänteko. Mainitse vain nimi Jeesus niin perävalot vaan näkyy kun ateisti painelee pakoon . Eivät kestä kuulla Sanaa mutta jääpä meille sitten enemmän maita ja mantuja joihin levittää siementämme.
ase ateismia vastaan
31
381
Vastaukset
Ainakin jehovat ja mormonit ovat poistuneet itkien minun oven takaa kun ovat tulleet julistelemaan. Eikä minun ole tarvinnut kuin kertoa mitä heille oikeasti tapahtuu heidän kuoltuaan. Ja miksi.
- kannattaakokeilllla
Ihan oikeaako itkua vai tekoitkua? Ei pidä antaa kenekään huijata itseään vaikka olisi housut tehty mistä.
- kannattaakokeilllla
kannattaakokeilllla kirjoitti:
Ihan oikeaako itkua vai tekoitkua? Ei pidä antaa kenekään huijata itseään vaikka olisi housut tehty mistä.
Minä sitävastoin, en käytä housuja
- kuis-on
kannattaakokeilllla kirjoitti:
Minä sitävastoin, en käytä housuja
Saako uskis patjanaiset edes käyttää housuja?
- rtyryury
Jehovantodistajat ja mormonit eivät ole kristittyjä. Jospa kristityt oppisivat levittämään pelastuksen sanomaa yhtä innokkaasti kuin nuo vääräuskoiset. Aikaa on vähän.
- kjhkhkjhkhkjh
rtyryury kirjoitti:
Jehovantodistajat ja mormonit eivät ole kristittyjä. Jospa kristityt oppisivat levittämään pelastuksen sanomaa yhtä innokkaasti kuin nuo vääräuskoiset. Aikaa on vähän.
Omasta mielestään juuri he ovat ainoita oikeita kristittyjä....kuten lähes kaikki lahkolaiset.
"Miten päästä eroon riivatuista ihmisistä eli ateisteista. Kerron miten. Julistamalla heille evankeliumia. Siten. Helppoa kuin heinänteko. Mainitse vain nimi Jeesus niin perävalot vaan näkyy kun ateisti painelee pakoon . Eivät kestä kuulla Sanaa mutta jääpä meille sitten enemmän maita ja mantuja joihin levittää siementämme."
Onko yksikään ateisti lähtenyt tai muuten ollut kiinnostunut saarnoistasi?
Todennäköisesti taas olet trollaamassa, en tiedä edes miksi :)- kannattaakokeilllla
Kyllä ateisti kestää kuunnella uskovaista kunhan ei mainita Jeesusta ja puhuta evankeliumista. Ateistit haluaisivat kyllä vastaanottaa hyvän sanoman mutta eivät vaan pysty kun lukot sitovat.
- näinsevaanmenee
kannattaakokeilllla kirjoitti:
Kyllä ateisti kestää kuunnella uskovaista kunhan ei mainita Jeesusta ja puhuta evankeliumista. Ateistit haluaisivat kyllä vastaanottaa hyvän sanoman mutta eivät vaan pysty kun lukot sitovat.
Julistajat on samanlaisia kuin itsensäpaljastajat. Tyrkyttävät tavaraansa ihmisille keitä se ei kiinnosta pätkääkään. Ja suuttuvat kun niille alkaa nauramaan tavaran esittelyn jälkeen.
- kannattaakokeilllla
näinsevaanmenee kirjoitti:
Julistajat on samanlaisia kuin itsensäpaljastajat. Tyrkyttävät tavaraansa ihmisille keitä se ei kiinnosta pätkääkään. Ja suuttuvat kun niille alkaa nauramaan tavaran esittelyn jälkeen.
Ei itsensäpaljastaja suutu jos hänentavaralleen nauretaan eikä myöskää evankelista suutu. Molemmille on saman tekevää miten muut suhtautuvat. He vain tekevät sitä mitä he itse haluavat tehdä.
kannattaakokeilllla kirjoitti:
Kyllä ateisti kestää kuunnella uskovaista kunhan ei mainita Jeesusta ja puhuta evankeliumista. Ateistit haluaisivat kyllä vastaanottaa hyvän sanoman mutta eivät vaan pysty kun lukot sitovat.
Suoraan sanoen ei evankeliumit ja Jeesukset mitään muuta :)
Valitettavasti uskovaisten sanoissa ei ole voimaa, toisin kuin monet teistä uskovat.kannattaakokeilllla kirjoitti:
Ei itsensäpaljastaja suutu jos hänentavaralleen nauretaan eikä myöskää evankelista suutu. Molemmille on saman tekevää miten muut suhtautuvat. He vain tekevät sitä mitä he itse haluavat tehdä.
Yleisesti ottaen vaikuttaa että molemmat suuttuvat ja loukkaantuvat jos heidän sanoilleen nauretaan. Hyvänä esimerkkinä evankelistojen loukkaantumisesta on ne jotka ovat tulleet tälle palstalle ja suuttuivat kun ketään ei kiinnostanut heidän jeesustelunsa :)
- kannattaakokeilllla
Oudoksuva kirjoitti:

Nytjouduittaas mustalle.listalle: (
kannattaakokeilllla kirjoitti:
Nytjouduittaas mustalle.listalle: (
Kiitos että taas todistit pointin siitä miten helposti uskovaiset suuttuvat :)
- Ierika
Ateismi on ihmisen luonnollinen, tavoiteltava ja totuudenmukainen olotila. Harhaajohdetut ja heikot sortuvat uskomuksiin ja ovat täten ihmiskunnan riesana.
- kannattaakokeilllla
Trolli
- legio.daemoniorum
Trolliksi tuomitset, kun ei miellytä.
Pari minuuttia tämän tuomiosi jälkeen kirjoitit:
"Ei itsensäpaljastaja suutu jos hänentavaralleen nauretaan eikä myöskää evankelista suutu. Molemmille on saman tekevää miten muut suhtautuvat. He vain tekevät sitä mitä he itse haluavat tehdä."
Ierika taisi myöskin tehdä mitä halusi. Sinäkö nyt testaat mahdollista suuttumustaan, jotta voisit vertailla evankelistojen reaktioihin?
Yön pimeys väistyi, mutta seuraamme toimiasi. Viihdytäthän meitä.
- taivaallista.huumoria
Evankeliumi on ilosanoma. Siksi tuo vitsi niin kovasti naurattaakin :D :D :D
- kannattaakokeilllla
No sitten olet ihan oikeilla jäljillä. Sen pitääkin naurattaa.
- taivaallista.huumoria
kannattaakokeilllla kirjoitti:
No sitten olet ihan oikeilla jäljillä. Sen pitääkin naurattaa.
Totta! Tarinat veden päällä kävelevästä miekkosesta ovat kyllä niin hupaisia, ettei sellaista voi kukaan ainakaan tosissaan ottaa. Kas kun tuo ukkeli ei muuttanut koko järveä viiniksi ja kontannut maistissa sen pinnalla :D :D :D
- kannattaakokeilllla
taivaallista.huumoria kirjoitti:
Totta! Tarinat veden päällä kävelevästä miekkosesta ovat kyllä niin hupaisia, ettei sellaista voi kukaan ainakaan tosissaan ottaa. Kas kun tuo ukkeli ei muuttanut koko järveä viiniksi ja kontannut maistissa sen pinnalla :D :D :D
Saat uskoa niihin itkien nauraen tai miten parhaaksi näet. Voit pitää niitä tosina tai epätosina. Pääasia että uskot.
- SuomenVapaussota1918
Jumalan olemassaolon todistaa ihan kaikki mitä on ympärillä.
Kansojen sarjamurhaaja Putin edustaa saatanaa perkelettä.
Kansojen sarjamurhaaja teurastaja Lenin Putin Stalin KGB.- vaarin.saatana
Kaltaisesi saatananpalvojat näkevät saatanan siellä ja saatanan täällä joka puolella saatanan hiiala hiiala hei.
- ytyuu7yti
Minut ainakin käännytti oivallus siitä, että evokkiteoria on saatanan uskonto ja että vedenpaisumus todella tapahtui. Tästä puhui David Pawson, Pekka Reinikainen ja Kent Hovind. Varsinkin Hovindin puheiden kuunteleminen on vahvistanut uskoani. Vieläkään en tunne Jeesuksen läsnäoloa - en tiedä, tarkoittaako se sitä, että en ole oikeasti uskossa, vai onko uskoontulo vähittäinen prosessi. Ymmärrän nyt, että Raamattu on totta, ja haluaisin kokea Jeesuksen rakkauden läsnäolon. Aikaa on vähän.
- q.v
Jos saisit todisteet ettei vedenpaisumusta koskaan tapahtunut ja ettei siitä ole yhtäkään todistetta niin miten se vaikuttaisi uskoosi?
- kannattaakokeilllla
Uskoontulon odotetaan ilmenevän jotenkin. Mutta kuitenkin jos on ymmärrystä niin ymmärtää ettei kukaan voi muuttua. Itsekään ei voi muuttua. Mikä on uskoontulon asema tässä asiassa, voit kysyä.
- asdasdfasdfgasd
Tavallaanhan tuo on totta. Hullujen kanssa ei kauaa jaksa vääntää. Mieluummin kiertää kaukaa.
- Ateisti101
Antakaa ihmisten uskoa mihin ikinä haluavat, ei pakolla hullusta hurskaampaa saa..ihmisillä toistaiseksi oma tahto.
- Ateisti101
Jos ei vahingoita toista uskonnon perusteella..sitä on ajan saatossa tapahtunut puolin jos toisin..
- kannattaakokeilllla
Ateisti101 kirjoitti:
Jos ei vahingoita toista uskonnon perusteella..sitä on ajan saatossa tapahtunut puolin jos toisin..
Ihminen saattaa ja voi vahingoittaa toista. Siitä seuraa rangaistus. Huomaatko ettei ole ollenkaan mahdoton ajatus että joku vahingoittaa lähimmäistään tai vihamiestään? Ihan mahdollista ja tapahtuu monesti uskoakseni. Avaa silmät ystäväni. Näe mitä tapahtuu ja että mikä on palkka ja rangaistus.
- himopainaja
Luulen, että voisin tulla uskoon ja siihen tarvitaan paljon nuoria naisia höylättäväksi aamusta iltaan. Ehkä siinä voisi muutaman vuoden päästä hurahtaa tai sitten ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564830Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881342
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi255968- 72957
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955