hauskasti 1960-luvun sensurointipolitiikasta mm. kuinka Irvinin yksi laulu pantiin mustalle listalle, koska siinä mainittiin Cadillac-merkkinen auto. Laulun pelättiin mainostavan kyseistä automerkkiä. Samaan aikaan The Renegades-yhtyeen kappale Cadillac soi surutta Ylen nuoriso-ohjelmissa. Laulussa tosin surkuteltiin sitä, että tyttöystävä oli oksentanut uuteen Cadillaciin.
Meitä saattaa nyt hieman huvittaa Ylen silloinen suorastaan hysteerinen suhtautuminen vähänkään rohkeampiin sanoituksiin ja ns. mustaan listaan. Nykyäänhän radiossa ja televisiossa voi esittää melkein mitä vain.
Missä nämä sensuroijat ovat nyt? No, sen ajan sensuroijat ovat jo manan majoilla ehkä, mutta eivät he mihinkään ole kadonneet. He ovat keskuudessamme edelleen ja uusia tulee koko ajan. He ovat täällä keskustelupalstoilla. Moraalinvartijat ja mielensä pahoittajat eivät ole sisäistäneet sitä, että heidän ei tarviste lukea itselle epämieluisaa tekstiä, vaan katsovat oikeudekseen pyytää poistoon sellaiset keskusteluketjut, jotka eivät itseä miellytä.
Jake Nyman kertoo
11
342
Vastaukset
Kuten usein olen sanonut/kirjoittanut.
Lapsemme ovat puikoissa nyt.
Niin palstalla kuin livessäkin.
Katso siis, mille ikääntyessäsi haiset.
H.Lapsemme ovat ehkä puikoissa nyt, mutta tuskin tällä palstalla. Minä hoidan hygieenani mallikkaasti.
- ö-Öö
Mnaah
Sensuuria on aina, aina ollut. Huvittavimmasta päästä taannoinen Herra Pääministeri Sipilän komennus Yleisradion toimittajille. Kun hänestä, hänen perheestään, hänen liiketoimistaa, tai hänen henkilökohtaisest vakaumuksestaan ei sitten saa tehdä mitään uutisointeja. Nojoo, kourallinen toimittajia otti lopputilin ja päätoimittaja "otti" lopputilin.
Nämät moraalis/eettiset asiat on tylsiä, aina joku ottaa hernemaissipaprikat nokkaan, jos pikkasen saa kuraa niskaansa. Ihmeen usein tällaset jutu liittyy kulttuuriin. Kuka muuten muistaa Shitter Limitedin piisin "Helena Pesola on huora" ? Ihan perus punkrokkia, se vaan ei oikein miellyttänyt joitain, vähiten kai kansanedustaja pesolaa :DDDD
Noin mainiten, po piisi löytyy kyllä netistä. Muuten, sama pändi teki lp-levynkin "Nyt ammutaan ministeri Pertti Savolainen", sekä mm sellainen single "Saanko nuolla persettäsi Harri Holkeri"
Po. uranuurtaavan ja legendaarisen punkorkesterin tuotantoa ei ikinä ole kuullut Yleisradiosta, tai oikein miltään muultakaan radiokanavalta. Kummallits pehmytperseilyä joillain, mitä ne pelkää??
=DW=Kyllä kyllä, mutta se pääministerin reaktio oli minusta poliittisen kokemattomuuden emäesimerkki. Paljon siitä kohkattiin ja se, että monta hyvää toimittajaa yritettiin vaientaa, oli häpeällistä. Päivärinta lähti lätkimään. Jääskeläine sai fudut ja Stiller muistaakseni varoituksen.
Niin ja muuten se, joka kuvittelee pystyvänsä vaientamaan meidät toimittajat, erehtyy surkeasti. Netin maailma on vain niin ihmeellinen, että jos ei nyt aivan Pohjois-Koreassa olla, niin me kyllä keksimme kanavan saadaksemme sanottavamme julki. Minun satiirilehteni on aika kesy, mutta ei senkään jutut kaikille kelpaa. Viis siitä, sillä lukijakunta kasvaa kohisten.
Saisikohan Salama tänä päivänä tuomion.
- ö-Öö
Tuskin
Mun muistin mukaan se pätkä ei ollut mitenkään erikoinen, ajat oli, mitä oli. Noita "yllytys kansanryhmää vastaan" tuomioita tulee aina joskus, lähinnä somesta. Kustantajat tuskin kovin rajua tekstiä päästävät painokoneille. Noh, riippuu kustantajasta, Magneettimedia sai tuomion, ei ihmekkään, jutut täyttä tuubaa ja kustantajana letaatit,
Nyt on uusmoralismi voimissaan. Vähän outoa, maailma muuttuunut paljon. Net on noit pikkuryhmät, jotka keuhkoaa. Persujen suosio perustuu nimenomaan erilaisten ääriainesten edustajiin. Ja tollasia children of bodom.jengejä, polttopulloja, kaikenlaista.
Uskikset äärettömän tarkkoja, ei niistä saa puhua mitään poikkipuolista, net voi tosin sitten kyllä vapaasti arvostella vääräuskoisia. Luterilaiset loiventaneet paljon, kun kannatus laskee, Pienemmät meluaa enenpi, just kuin persutkin, kannattajien takia.
Jumalan pikkaamista koitetaan poistaa laista. Typerä laki, miten voi taruolentoja pilkata, hö, jos pilkkaa Aku Ankkaa, ei siitä oikeusjuttua tule. Ja Aku Ankka sentään on todellinen sarjakuvahahmo, Disneylandia jne. Kumma juttu sekin, kun kristitystä sanotaan jotain heti hernemaissipaprikat nokkaan. Kun islamisteista kirjoitetaan, puhutaankin terroristeista.
Jotenkin hyvin epäselviä aikoja, monessa asiassa. Mutta juu, en usko juhannustanssien aiheuttavan tänä päivänä oikein mitään huomiota, paljon roisimpaa uskiksia käsittelevää kirjaakin julkaista. Hmm, Simpauttajasta ja Maa on syntinen laulu jne filmatisoitukin.
=DW= Juu, luterilaisen kirkon jäsenmäärä vähenee ja se huolestuttaa kirkkoa, mutta se ei tarkoita, että uskovien määrä olisi mitenkään vähenemässä. Nimittäin erilaisten karismaattisen lahkojen määrä kasvaa ja siellä pomot imuroivat kaatuilijoiden rahat ja voivat hyvin. Poikieni äiti mm. on tuhlannut ison perintönsä ja lisäksi vielä velkaantunut City seurakunnan rahoittamiseksi.
- Valikoiva_huonomuisti
No ei ihan....Cliff Richardin "High Class Baby" joutui BBC:n mustalle listalle koska tsibaleessa mainittiin Cadillac. YLE ei soittanut Irwinin kappaletta "Kuin Ferrari" jostain kummallisesta syystä.
"...soi surutta Ylen nuoriso-ohjelmissa" Missä ...vetin nuoriso-ohjelmissa, ei niitä juuri -60 luvulla ollut. :)))- turmeli_nuorison
Juu, muistan. Vajaa tunti viikossa paheellista rytmimusiikkia.
Paitsi jos jossain oli piirikunnalliset ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564790Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271111Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681055Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 71942