Elämää peruskretu Suomessa

NoMitenOn

Huhtasaaren ehdokkuus pani miettimään millaista täällä olisi jos peruskretut olisivatkin vallassa. Enkä nyt tarkoita pelkkää presidentin virkaa.

Oppositiota ei varsinaisesti olisi ja vallassa olevien peruskretujen suurin ongelma olisikin entisestä oppositiosta muodostuneet terroristit, jumalankieltäjät ja muu epämääräinen rikollinen aines. Koska hallitsijoilla on Jumala puolellaan ja kansa seisoo yksimielisesti peruskretujen takana voidaan kansanäänestyksistä luopua. Julkishallinnon virat täytetään suositusten perusteella. "Kyllä sopiva aina pätevää parempi virkamies on."

Tiedotusvälineitä ja internetin käyttöä kontrolloitaisiin tarkasti etteivät valheuutiset ja terroristien propaganda leviä ja siten sotke uskossaan heikkojen päätä.

Puolustusbudjettiin panostettaisiin kunnolla ja erityisesti suurten massojen hallintaan tarvittavalla aseistuksella. Koskaan ei voi olla varma jos vaikka kiinalaiset yrittävät jalkamiehinä valloittaa Suomen. Ja voisihan armeija aina tarvittaessa auttaa myös poliiseja järjestyksen pidossa jos kotimaassa on ongelmia. Isolla armeijalla halutaan myös osoittaa terroristeille että meillä ei pelätä.

Ripittäytyminen ei ole koskaan oikein kuulunut suomalaiseen hengellisyyteen mutta peruskretuvaltion tuella käytäntö otetaan takaisin käyttöön pystyttämällä valtion rippituoleja ympäri maata. Niissä voi sitten käydä kertomassa viimeiset kuulumiset miten naapureilla menee. Kun kretutekniikka saadaan tarpeeksi pitkälle tulevat varmaan myös käyttöön anonyymit rippilinja ja -chatpalvelut.

EU:sta ja eurosta erotaan ja YK:n ihmisoikeus-, pakolais-, naisten- sekä lastenoikeussopimuksista irtisanoudutaan uskonvastaisina.

Kuolemantuomio palautetaan takaisin käyttöön ja sen voi saada myös ateismista Jumalan pilkkana ja homoseksuaalisuudesta. Myös abortista saa kuolemantuomion koska elämää halutaan suojella. Rangaistusvalikoimaa myös laajennetaan ja niistä tehdään maksullisia yleisötapahtumia.

Kouluissa lopetetaan biologian, fysiikan ja kemian opetus ja ne siirretään yliopistotasolle teologisen tiedekunnan alaisuuteen. Kaikki tehtävät tutkimukset täytyy hyväksyttää teologisella tiedekunnalla ennen julkaisua. Lopetettujen aineiden tilalla opetetaan kouluissa tunnustuksellista uskontoa joka on pakollista kaikille oppilaille. Myös peruskretuille vastenmielisen ruotsinkielen opettamisen korvaamista pakollisella venäjällä harkitaan .

Maahanmuutosta tehdään erittäin rajoitettua eikä oleskelulupaa tule saamaan kuin tekemällä vähintään 100000 euron arvoisen vakuustalletuksen valtiolle. Jo maassa olevat pakolaiset kerätään länsirannikolle kotouttamisleireille telttamajoitukseen missä heille opetetaan tukkilautan rakennusta, kompassin käyttöä (missä päin on Ruotsi) sekä tuiki tarpeellista ruotsinkieltä. Länsirannikon paikallista ruotsinkielistä väestöä kehotetaankin olemaan ystävällisiä pakolaisille ja kykyjensä mukaan osallistumaan tähän kotouttamistoimintaan näyttämällä esimerkkiä.

Kesälomat lyhennetään 4 viikosta 4 päivään. Tilalle tulee eräiden kirkollisten juhlien siirtäminen takaisin niiden alkuperäiselle paikalle.

Muille tulee varmaan mieleen mitä muita itselleen tärkeitä asioita peruskretut olisivat muuttaneet Suomessa nykytilanteeseen verrattuna.

14

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • masajatepo

      Mattia ja Teppoa ei saisi kuunnella koska ainoa sallittava musiikki olisi virret ja hengellinen jumalanpalvonta musiikki.

    • Hyvästä ripistä 30 hopearahan tunnistuspalkkio ja "Hengellisen työn pyhimyksen" rintaneula.

    • DRHouse

      Eikä pidä unohtaa uutta, suurta kansanhuvia suoraan keskiajalta. Nimittäin julkiset kidutukset ja lynkkaykset otettaisiin uudelleen käyttöön. Syynä tähän rangaistukseen olisi esimerkiksi oman ajattelun esittäminen. Julkisesti tai yksityisesti...

      • Gkgkgkgkgkgk

        Myös raajojen katkominen on suosittua eräissä kretupiireissä

    • Gkgkgkgkgkgk

      Radio ja tv kanavat suljetaan. Vain tv7 ja radio dei saa jatkaa

    • tuotsetietämättömyysteet

      Teit emämunauksen kirjoituksessasi.

    • Tietysti rodun puhtautta vaalitaan parhaiden perinteiden mukaan.

      12 Älkää siis antako tyttäriänne heidän pojilleen vaimoiksi älkääkä ottako heidän tyttäriään vaimoiksi omille pojillenne! Älkää koskaan auttako heitä menestykseen ja hyvinvointiin! Näin pysytte itse vahvoina ja saatte nauttia tämän maan antimista, ja silloin voitte myös antaa maan ikuiseksi perinnöksi jälkeläisillenne. (Esra 9:12)

      Vuoden 1935 Nurnbergin lait, joihin kuuluivat Gesetz zum Schutze des deutschen Blutes und der deutschen Ehre (Laki saksalaisen veren ja kunnian suojelemiseksi) ja Reichsbürgergesetz (Kansalaisuuslaki)

      Perussuomalaiset haluavat puolustaa suomalaisten omaa kansansuvereniteettia, joka merkitsee sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa oman, muista kansoista erillisen kansakunnan, on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina vapaasti ja itsenäisesti kaikista omista asioistaan. (Perussuomalaisten arvot)

    • kretujen-hörhöilyt

      Varmastikin teokratia on tuloksena. Ehkä "moderni" versio, eli jotain sellaista mitä Iranissa tehtiin vallankumouksen jälkeen. Kuitenkaan "tieteellinen" kreationismi ei kiinnosta juuri ketään, eikä siitä oikein ole mitään hyötyä vallankäyttöön. Valta täytyy pitää hallussa ja vastarinta tukahduttaa, eikä siinä pahemmin ole varaa jaaritella Nooan tulvan geologisesta perustasta.

      Toki tiede alistettaisiin papiston kontrollille, mutta se muuttuu nopeasti vähäpätöiseksi yhteiskunnan osa-alueeksi, joka ei kiinnosta juuri ketään.
      Valta pitää kuitenkin varmistaa sananvapaus, muut poliittiset puolueet ja lehdistö tukahduttamalla. Brutaalit otteet vastarintaa kohtaan ja vapautta rajoittavat lait ovat siinä keinona.
      Sitä en tiedä, mikä olisi suomalainen twist teokratiassa. Jollain epigenetiikasta luennoivilla evokriitikoilla ei kuitenkaan sinänsä olisi mitään merkitystä kokonaisuudessa, ja muutenkin vallanhimo vetäisi heidät mukanaan ja "tieteellinen kreationismi" olisi ihan sivuseikka.

      • näinsevaanmenee

        Teokratiaa ja sen kaltasia henkilönpalvontajärjestelmiä on kokeiltu satoja kertoja pitkin maailman sivua ja aina lopputulos on ollut kansalaisten kannalta yhtä surkea tai vielä surkeampi.

        Vain avoin demokratia on pystynyt edes jollain tasolla tarjoamaan kansalaisilleen tasavertaisia menestymisen mahdollisuuksia mutta ei sekään täydellinen ole. Sen suurin heikkous on juuri avoimuus. Avoimessa demokratiassa on erittäin vaikea vetää rajaa sille kuinka paljon suoraan yhteiskunnan vastaista aatetoimintaa tulee avoimuuden nimissä sietää.

        Esimerkiksi kretuilua voi pitää harmittomana uskomuksena mutta jos kretu-uskomusten nimissä pyritään romuttamaan nykyistä sivistysvaltiota ja saavutettua edistystä ihmisoikeuksissa ollaan jo tosi vaarallisella tiellä kohti barbaarisempia aikoja.

      • haaveitavaina

        Ihanteellisin systeemi olisi se jossa ei ole lainkaan johtajia (päätyy lähes aina vallanhimoon joko itselleen tai omalle puolueelleen) vaan toimittaisiin kaikki yhtenä tasavertaisena ryhmänä tiettyjen raamien mukaisesti jossa kaikilla on sama perusta kuten köyhyys pois. Kaikki ovat toteuttamassa yhtä tavoitetta joka vie kehitystä eteenpäin. Utopinen haave tähän maailmaan mutta ehkä joskus seuraava askel demokratiasta.

      • vainavautuminen
        haaveitavaina kirjoitti:

        Demokratian toimimattomuuden ydin nähdään Jenkeissä parhaillaan, enkä heistä halua puhua vaan demokratiasta ja sen tulevaisuudesta. Eikä kyse ole oppimattomuudesta, sivistyksen puutteesta, enkä nyt puutu heidän poliittisen kentän syihin miksi siellä noin on päässyt käymään, vaan siihen että keskimääräinen ihminen on tyhmä kuin saapas, eikä meillä ole siihen puuttumisen mahdollisuutta, koska antaa kaikkien kukkien kukkia vaan...

        Newsflash: idioottien vanhempien lapsista tulee idiootteja, sitä ei mikään kasvuympäristö tai oppilaitos muuta. Tämä yhdistettynä heidän sikiämistahtiin vie maailman perikatoon. Tulevaisuus on idioottien. Muistelkaa opiskeluaikojanne, siellä ei fiksut, hyväkäytöksiset ja sivistyneet pojat ja tytöt pärjänneet niin sanotusti parisuhdemarkkinoilla, vaan juuri nämä eläimellisimmät urokset ja naaraat viettiensä vietävänä. Nämä ovat heitä ketkä maailman perii, joka näkyy jo syntyvyystilastoissa keille lapset syntyvät, koska syntyvät ja MONTA syntyy.

      • kretujen-hörhöilyt
        näinsevaanmenee kirjoitti:

        Teokratiaa ja sen kaltasia henkilönpalvontajärjestelmiä on kokeiltu satoja kertoja pitkin maailman sivua ja aina lopputulos on ollut kansalaisten kannalta yhtä surkea tai vielä surkeampi.

        Vain avoin demokratia on pystynyt edes jollain tasolla tarjoamaan kansalaisilleen tasavertaisia menestymisen mahdollisuuksia mutta ei sekään täydellinen ole. Sen suurin heikkous on juuri avoimuus. Avoimessa demokratiassa on erittäin vaikea vetää rajaa sille kuinka paljon suoraan yhteiskunnan vastaista aatetoimintaa tulee avoimuuden nimissä sietää.

        Esimerkiksi kretuilua voi pitää harmittomana uskomuksena mutta jos kretu-uskomusten nimissä pyritään romuttamaan nykyistä sivistysvaltiota ja saavutettua edistystä ihmisoikeuksissa ollaan jo tosi vaarallisella tiellä kohti barbaarisempia aikoja.

        Ajattelin siltä kannalta, että nimenomaan kretut nousevat valtaan.
        Tavallaan suurempi vaara on, että he kykenisivät keräämään niin paljon kannatusta, että merkittävät vallanpitäjät hakisivat heiltä tukea ja suhde alkaisi toimia poliittisesti molempiin suuntiin. Kai kuitenkin "modernissa" teokratiassa on kyse enemmän uskonnollisten piirien ja vallanpitäjien yhteistyöstä, eikä sinänsä siitä, että papisto ottaa vallan.

        Esim. juuri USAn kohdalla se fundis/evankelisuskovainen porukka on merkittävä tekijä. Vaikka vallanpitäjiä ei isommin kiinnostaisi se uskonnollinen puoli, niin sen kanssa kannattaa liittoutua. Se on kai länsimaissa suurempi uhka kuin puhdas teokratia. Kretuiluhan on meillä harmiton uskomus, yksittäisten evokriitikkojen epigenetiikkahörhöilyä ja kristillistä fundamentalismia. Voi silti ajatella, että mikäli meillä olisi 20 prosenttia fundamentalisteja ja joku puolue kykenisi kokoamaan sen porukan, niin se olisi erittäin merkittävä tekijä poliittisesti.
        Tosin ehkä tuosta ei ole niin isoa vaaraa, vaan kyse on onneksi enemmänkin joistakin hämäläisistä epigenetiikkaneroista ja muutamista eksentrisistä hörhöistä, joilla ei taida olla yhtään mitään realistisia poliittisia tavoitteita. Kunhan vaan soittavat netissä suutaan, kun oikeassa elämässä kaikki lähipiirin ulkopuoliset katsovat heitä vähän ihmeissään

      • gfsbv
        kretujen-hörhöilyt kirjoitti:

        Kreationisteihin uppoaa lähinnä populismi joka Suomessa on aika vähäistä. Korkea koulutustaso on osaltaan se tekijä että mitään fundamentalista kiihkouskovaisuutta ei esiinny juurikaan huomattavalla tasolla. Eihän uskonnollisuutta edes oikein mainosteta vaalien aikaan vaan keskitytään ihan muihin asioihin.

    • 4827834

      Jos haluaa elävän esimerkin tästä voi katsoa amerikan ihmemaata. Juuri tähän suuntaan sitä nyt rakennellaan valkoisen talon raamattutunneista lähtien. Suomea on rakennettu ihmiselle ja juuri sen vuoksi ihmisillä on täällä erittäin hyvät olosuhteet olla. Vain kreationisti voi haluta pilata sen tuomalla jumalansa ja luomiskertomuksensa ainoaksi totuudeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5410
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      235
      1592
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      321
      1145
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      313
      1108
    Aihe