Pyrkimys Jumalan yhteyteen on pyrkimystä hyvään

Bebebebe

Jokaisella ihmisellä on jumalainen sydän, sielu, muuttumaton ja puhtaana selkeä. Jokaisen ihmisen sielu on synnissä likaantunut, tahraantunut, mustaantunut. Eikä valo pääse siitä läpi, jos se on kovasti karstoittunut. Sen vähittäinen puhdistaminen on tarpeen, jotta pääsee Jumalan yhteyteen.

Mitä pahemmin sielu on onnistunut likaantumaan, sen enemmän on vastarintaa Jumalan suuntaan. Ihmiset voivat vastustaa Jumalaa, kuten Saatana on Jumalan vastustaja. Voimme ajatella Saatanan henkenä, jossa on kaikki Jumalan vastaisuus.

Ateistit syyttävät täällä Jumalaa kaikesta pahasta. Se on Saatanan tekemä syytös.

Jumala ei tee pahaa, ei aiheuta pahaa, eikä Jumalassa ole kärsimystä. Se kaikki on Saatanan työtä.

Saatana aiheuttaa kärsimyksen.

Kärsimykselläkin on yksi tarkoitus, nimittäin juuri se, että huomaamme sen ja huomaamme sen luonteen ja tarkoituksen. Sen huomaaminen, havainnointi edellyttää yhteyttä sieluun, sielutietoisuutta.

Jumalassa siis ei ole kärsimystä. Jumalalla ei ole pienintäkään syytä kärsimykseen. Miksi ihminen siis kärsii? Siksi että hän on Ei-Jumalassa.

Mikäli halutaan vapautua kärsimyksestä, on ymmärrettävä sen luonne ja tarkoitus, ja on oivallettava oma osansa sen tuottamisessa. Ihminen tuottaa kärsimyksen. Jumala ei sitä tee. Tätä ihmisten on kovin vaikea uskoa, mutta niin se menee. Ihminen joka syyttää Jumalaa itse tuottamastaan tai valitsemastaan kärsimyksestä, on Saatanan suulla puhuva jästipää.

28

303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perkeleen kätyri Jeesus tosin sallii pahan - sen lisäisin avaukseeni.
      Luterilaiset eivät pääse yhteyteen kuin imurinsa kanssa, se on heidän pieni asiansa.
      Saataatanan vaginaseksin lapsi Jeesus , on kyllä aika paha olio

    • Zzzzzzzzzzzzzzz

      Bebe-leivoksen persetuntuma on Bebe-leivoksen persetuntuma, se totuusarvo sille.

    • Epäjumalienkieltäjä

      <<Jokaisella ihmisellä on jumalainen sydän, sielu, ...>>

      Eikö sinulle todellakaan tule koskaan mieleen, että väitteitä voisi edes yrittää perustella? Tuollainen paatoksellinen julistaminen voi jossain kaatuiluseurakunnassa olla "normaali" tapa, mutta tämä on keskustelupalsta.

      <<Ateistit syyttävät täällä Jumalaa kaikesta pahasta.>>

      Tuo on täysin idioottimainen väite! Ateisti ei näe mitään perusteltua syytä uskoa yhdenkään jumalan olemassaoloon, joten miten ihmeessä mielikuvitusolentoja voisi syyttää (tai kiittää) yhtään mistään?

      Miten harhainen oikein olet?

      <<Kärsimykselläkin on yksi tarkoitus,>>

      Minusta kärsiviä pitää auttaa eikä kuvitella, että kärsimys olisi tarkoituksenmukaista.

      • ”Miten harhainen oikein olet?”

        Sinähän se tässä et näe todellisuutta, edes sitä mikä on silmiesi edessä katsottavissa. Tämä palsta ja itsesi siinä mukana.

        ”Minusta kärsiviä pitää auttaa eikä kuvitella, että kärsimys olisi tarkoituksenmukaista.”

        Jumala nimenomaan auttaa kärsiviä. Sinuakin.

        Tarkoituksenmukaisuus kärsimyksessä liittyy siihen, minkä aloituksessa kerroin. Siis tietoisuuteen siitä. On tultava tietoisemmaksi ja tietoisemmaksi, vain siten pääsemme täyteen tietoisuuteen.

        Sinun tietoisuutesi on todella pimeää ja sokeaa. Et näe edes edessäsi olevaa. Miten voit edes kuvitella tietäväsi mistään muusta mitään? Jumalan tieto on kaikkialla. Sitäkään et näe, et hyväksy. Tämä on kuitenkin totuus, joka sinullekin kerrottakoon.

      • Epäjumalienkieltäjä

        <<Sinähän se tässä et näe todellisuutta>>

        Omahyväisyytesi näkyy mm siinä, että et näe idioottimaisuuksia joita suollat vaikka ne vääntää sinulle rautalangasta. Tai sitten uskosi omaan erehtymättömyyteesi estää sinua myöntämästä että kirjoitat älyttömyyksiä.

        Ateisti ei syytä jumalia yhtään mistään, kun ei usko yhdenkään jumalan olemassaoloon. Olematon ei ole vastuussa mistään.

        <<Jumala nimenomaan auttaa kärsiviä.>>

        Näytöt puuttuu. Suosittelen, että et jätä kärsivien auttamista jumalien vastuulle, vaan teet tarvittaessa jotain itsekin.

        <<On tultava tietoisemmaksi ja tietoisemmaksi, vain siten pääsemme täyteen tietoisuuteen.>>

        SInulla riittää matkaa. Tuntuu, että et ymmärrä edes sitä, mitä jutuillasi oikeain tarkoitat.

      • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        "Ateisti ei syytä jumalia yhtään mistään, kun ei usko yhdenkään jumalan olemassaoloon."

        Oletko todella niin hölmö, että kuvittelet uskon johonkin tekevän todellisuuden?

      • Epäjumalienkieltäjä
        Bebebebe kirjoitti:

        "Ateisti ei syytä jumalia yhtään mistään, kun ei usko yhdenkään jumalan olemassaoloon."

        Oletko todella niin hölmö, että kuvittelet uskon johonkin tekevän todellisuuden?

        Yritä nyt ymmärtää mitä kirjoitat. Juttusi pomppii asiasta toiseen ilman järjen häivää.

    • HöböhöböBöböböbö

      Sinä olet saatananpalvoja, koska uskot siihen. Me ateistit emme usko. Siksi vain sinun pääsi on pehmentynyt.

    • kiihkoagnostikko

      "Ateistit syyttävät täällä Jumalaa kaikesta pahasta."

      Siis ihmiset jotka eivät usko jumalan olemassaoloon, syyttävät kaikesta pahasta sellaista, jonka eivät usko olevan olemassa??

      Oletko sinä todellakin niin tyhmä ja loogiseen ajatteluun täysin kyvytön, että et kykene tajuamaan edes sitä kuinka järjettömän tyhmä ja epälooginen tuollainen väite on??

      Oletko sinä todellakin niin tyhmä ja loogiseen ajatteluun täysin kyvytön, että et kykene tajuamaan edes sitä, että kun esitetään kritiikkiä uskovien esittämiä jumalanäkemyksiä kohtaan, niin silloin esitetään vain kritiikkiä siitä että väitetyn jumalan väitetyt ominaisuudet eivät korreloi ollenkaan sen kanssa, mitä esimerkiksi raamatussa selkeästi lukee.

      Ei ateisti usko kyseisen jumala olevan olemassa, tietenkään, sitähän se ateismi tarkoittaa, eikä ole mitään järkeä syyttää mistään asiasta sellaista, jonka ei usko olevan olemassa. Etkö sinä tosiaan kykene tajuamaan edes näin yksinkertaista asiaa?

      Teodikean ongelman puntarointi EI tarkoita sitä että uskoisi kyseisen jumalan, tai yleensä minkään jumalan olevan olemassa, mutta sinun on mahtotonta tätä tajuta??

      Mutta luultavasti kuitenkin ymmärrät, että porojen lentotaidon ja reen aerodynaamisten ominaisuuksien puntarointi ei tarkoita, että uskoisi joulupukin olevan olemassa. Tai että sen toteaminen, että ei ole mahdollista vierailla jokaisessa kodissa savupiipun kautta (myös niissä joissa ei ole savupiippua) yhden vuorokauden aikana, ei ole syytös joulupukkia kohtaan, vaan kritiikkiä väitettyjä ominaisuuksia kohtaan.

      Kyseessä on vain teoreettinen pohdiskelu sen suhteen mikä on mahdollista, aivan samoin kuin pohdiskellaan väitetyn jumalan väitettyjä ominaisuuksia ja väitettyjä tekoja.

      Ateisti vain toteaa, että väitetyt ominaisuudet eivät voi vastata esimerkiksi raamatussa kerrottua jumalaa ja tämän väitettyjä tekoja, vaan niissä on täysin sovittamaton ristiriita ja epäloogisuus. Ja että sen(kään) vuoksi ei ole mitään syytä uskoa sellaisen väitetyn jumalan olevan olemassa.

      Näiden epäloogisuuksien ja ristiriitojen kertominen ei ole syytös jumalaa kohtaan, koska olisi järjetöntä syyttää jotakin jonka ei usko edes olevan olemassa. Vaan ne ovat syytös siitä, että uskovien väitteet ovat epäloogisia ja ristiriitaisia, eivät ole uskottavia.

      • ”Siis ihmiset jotka eivät usko jumalan olemassaoloon, syyttävät kaikesta pahasta sellaista, jonka eivät usko olevan olemassa??”

        Se on vain yksi monista ateistien ristiriidoista. Jotka he tietenkin itse kieltävät.

        ”Oletko sinä todellakin niin tyhmä ja loogiseen ajatteluun täysin kyvytön, että et kykene tajuamaan edes sitä, että kun esitetään kritiikkiä uskovien esittämiä jumalanäkemyksiä kohtaan, niin silloin esitetään vain kritiikkiä siitä että väitetyn jumalan väitetyt ominaisuudet eivät korreloi ollenkaan sen kanssa, mitä esimerkiksi raamatussa selkeästi lukee.”

        Avaa silmäsi. Ateistien kaikki tulkinnat raamatusta (ja muistakin pyhistä kirjoituksista) ovat vääriä.

        Ateistit kerta toisensa jälkeen ovat kaikki yksissä tuumin vastaan Jumalaa ja vastaan jokaista Jumalasta todistavaa. Tämä on fakta. Ainakin tällä palstalla. Ja yleisemminkin ateistinen henki toimii juuri siten: totuuden vastaisesti, väärin.

        Kun uskova, kuka tahansa, esittää jumalanäkemyksenään että (esim.) Jumala on Rakkaus, ateistit poikkeuksetta laumana rientävät kertomaan että Jumala on viha, sairas sadisti, valhe, paskaa... loputonta vastaanväittämistä.

        Se mitä raamatussa selkeästi lukee. Mistäpä sinä sen tietäisit? Mistäpä yksikään Jumalankieltäjä sen tietäisi? Jumalan kieltäjillä eli Totuuden kieltäjillä on ainoastaan valheensa. Kutsumme sitä Pimeydeksi.

        Hengen pimeys.

        Sielusi on pimennossa. Se voi tulla valoon.

        Ei tosiasioiden kieltäminen mitään auta. Ateistit ovat Jumalan suhteen kaikessa väärässä, ja sillä sipuli. Se on ateisteille helposti selitettävissä, mutta turha on ateisteille mitään selittää, koska he kieltävät kaiken, hengen itsensä. Turha on uskossa sokealle, siis ateistille, kertoa edes hengen korkeuksista. Turhuuksien turhuutta. Ja silti me kerromme. Olemmeko tyhmiä kukaties, ehkä sitäkin, mutta enemmän Totuuden puolella. On suorastaan velvollisuus kertoa totuus kaikkien valheiden keskelläkin.

        ”Ei ateisti usko kyseisen jumala olevan olemassa, tietenkään, sitähän se ateismi tarkoittaa, eikä ole mitään järkeä syyttää mistään asiasta sellaista, jonka ei usko olevan olemassa. Etkö sinä tosiaan kykene tajuamaan edes näin yksinkertaista asiaa?”

        Jumala on Totuus, Jumala on Yksi ja Kaikille Sama. Ateisti kieltää Jumalan. Näin ollen on melko vaikeaa keskustella ateistin kanssa Jumalasta. Ateisti kieltää Jumalan, Hänen Olemuksensa, Hänen Olemassaolonsa, Hänen Ylemmyytensä.

        Kieltääkseen Jumalan ateisti kieltää kaikki, aivan kaikki Jumalaan liitetyt asiat. Eikä pelkästään kiellä, vaan väittää asiasta täysin päinvastoin kuin on itse asia. Kun Jumala sanoo ”Älä tapa”, ateistit väittävät että Jumala nimenomaan käskee tappamaan, pyytää tappamaan, ehdottomasti vaatii tappamaan ja tappaa. Ateisteilla on taito vääntää totuus valheeksi. Kaiken Jumalaan liittyvän ateisti vääntää valheeksi. Todisteita tästä on palsta täynnään.

        Ateisti tietenkin kieltää todisteet ja niiden olemassaolon. Ja mikään määrä todisteita ei ateistille tietenkään riitä. Tälläkin hetkellä tästä asiasta on palsta väärällään todisteita. Mutta ateistit kieltävät että niin olisi. Ateistit eivät suostu katsomaan todellisuutta sellaisena kuin se on. Katsotte väärään, vääränväristen silmälasien läpi.

        Ateistien kaikki mielikuvat Jumalasta ovat vääriä. Eikä muuta tietoa ateisteilla ole Jumalasta kuin omia vääriä mielikuviaan. Materialismiin ja egoon takertuva ateisti hylkää sielunsa ja sen sisältämän tiedon, Jumalan tiedon.

        Se on hyvin kaukana kritiikistä, mitä ateistit pystyvät sanomaan Jumalasta. Se ei ole kritiikkiä lainkaan. Vastaanväittämistä ainoastaan. Kieltämistä. Ja tarkemmin sanottuna: Totuuden kieltämistä. Ei todellakaan fiksua eikä kriittistä.

        ... jatkuu ...

      • ”Teodikean ongelman puntarointi EI tarkoita sitä että uskoisi kyseisen jumalan, tai yleensä minkään jumalan olevan olemassa, mutta sinun on mahtotonta tätä tajuta??”

        Ihminen joka ei ymmärrä sanaa, sanan alkua, esimerkiksi ”teo” (theos), ei kykene puntaroimaan tai edes keskustelemaan samasta asiasta.

        Joka ikinen kerta, kun teodikean ongelma (joka ei ole ongelma lainkaan), esitetään järkevällä tavalla teologisena, ateistit kilvan kieltävät kaiken, ensin Jumalan, sitten että Jumala olisi hyvä, itseään pitävät Jumalaa ylempänä, mikä nimenomaan on pahuuden alku.

        ”Mutta luultavasti kuitenkin ymmärrät, että porojen lentotaidon ja reen aerodynaamisten ominaisuuksien puntarointi ei tarkoita, että uskoisi joulupukin olevan olemassa. Tai että sen toteaminen, että ei ole mahdollista vierailla jokaisessa kodissa savupiipun kautta (myös niissä joissa ei ole savupiippua) yhden vuorokauden aikana, ei ole syytös joulupukkia kohtaan, vaan kritiikkiä väitettyjä ominaisuuksia kohtaan.”

        Analogiasi mättää ja pahemman kerran. Toivottavasti tajuat sen.

        ”Kyseessä on vain teoreettinen pohdiskelu sen suhteen mikä on mahdollista, aivan samoin kuin pohdiskellaan väitetyn jumalan väitettyjä ominaisuuksia ja väitettyjä tekoja.”

        Ensinnäkin yksi tosiasia: Jumalalle kaikki on mahdollista. Ja toiseksi: ateisti ei tajua lainkaan, mistä on kysymys. Ateistin kaikki puheet asiasta, jota hän ei ollenkaan tajua, ovat turhaa.

        ”Ateisti vain toteaa, että väitetyt ominaisuudet eivät voi vastata esimerkiksi raamatussa kerrottua jumalaa ja tämän väitettyjä tekoja, vaan niissä on täysin sovittamaton ristiriita ja epäloogisuus. Ja että sen(kään) vuoksi ei ole mitään syytä uskoa sellaisen väitetyn jumalan olevan olemassa.”

        Ateistilla on täysin väärä näkemys ja tulkinta esimerkiksi raamatussa kerrotussa. Ateistilla on väärä näkemys myös timanttisutrassa kerrottua kohtaan. Ja koraanissa kerrottua, taolaisuudessa kerrottua, bahaullahin kertomaa, ja niin edelleen. Ateistille ei mene jakeluun yksikään kertomus, jossa käsitellään Jumalaa. Tai hänen omaa henkeään. Koska ateisti kieltää Jumalan ja hengen. Ateisti on päättänyt olla ymmärtämättä.

        ”Näiden epäloogisuuksien ja ristiriitojen kertominen ei ole syytös jumalaa kohtaan, koska olisi järjetöntä syyttää jotakin jonka ei usko edes olevan olemassa. Vaan ne ovat syytös siitä, että uskovien väitteet ovat epäloogisia ja ristiriitaisia, eivät ole uskottavia.”

        Ainoat ristiriidat ovat ateistin omassa päässä, mutta ateisti kieltää että niin on. Jumala on kaikkitietävä, ateisti on täysin tietämätön tampio. Tämänkin ateisti kieltää, ja väittää olevansa kaikkitietävää tietävämpi. Jos et näe ristiriitaa tuossakaan, et sinäkään sitten juuri mitään näe.

      • Epäjumalienkieltäjä
        Bebebebe kirjoitti:

        ”Siis ihmiset jotka eivät usko jumalan olemassaoloon, syyttävät kaikesta pahasta sellaista, jonka eivät usko olevan olemassa??”

        Se on vain yksi monista ateistien ristiriidoista. Jotka he tietenkin itse kieltävät.

        ”Oletko sinä todellakin niin tyhmä ja loogiseen ajatteluun täysin kyvytön, että et kykene tajuamaan edes sitä, että kun esitetään kritiikkiä uskovien esittämiä jumalanäkemyksiä kohtaan, niin silloin esitetään vain kritiikkiä siitä että väitetyn jumalan väitetyt ominaisuudet eivät korreloi ollenkaan sen kanssa, mitä esimerkiksi raamatussa selkeästi lukee.”

        Avaa silmäsi. Ateistien kaikki tulkinnat raamatusta (ja muistakin pyhistä kirjoituksista) ovat vääriä.

        Ateistit kerta toisensa jälkeen ovat kaikki yksissä tuumin vastaan Jumalaa ja vastaan jokaista Jumalasta todistavaa. Tämä on fakta. Ainakin tällä palstalla. Ja yleisemminkin ateistinen henki toimii juuri siten: totuuden vastaisesti, väärin.

        Kun uskova, kuka tahansa, esittää jumalanäkemyksenään että (esim.) Jumala on Rakkaus, ateistit poikkeuksetta laumana rientävät kertomaan että Jumala on viha, sairas sadisti, valhe, paskaa... loputonta vastaanväittämistä.

        Se mitä raamatussa selkeästi lukee. Mistäpä sinä sen tietäisit? Mistäpä yksikään Jumalankieltäjä sen tietäisi? Jumalan kieltäjillä eli Totuuden kieltäjillä on ainoastaan valheensa. Kutsumme sitä Pimeydeksi.

        Hengen pimeys.

        Sielusi on pimennossa. Se voi tulla valoon.

        Ei tosiasioiden kieltäminen mitään auta. Ateistit ovat Jumalan suhteen kaikessa väärässä, ja sillä sipuli. Se on ateisteille helposti selitettävissä, mutta turha on ateisteille mitään selittää, koska he kieltävät kaiken, hengen itsensä. Turha on uskossa sokealle, siis ateistille, kertoa edes hengen korkeuksista. Turhuuksien turhuutta. Ja silti me kerromme. Olemmeko tyhmiä kukaties, ehkä sitäkin, mutta enemmän Totuuden puolella. On suorastaan velvollisuus kertoa totuus kaikkien valheiden keskelläkin.

        ”Ei ateisti usko kyseisen jumala olevan olemassa, tietenkään, sitähän se ateismi tarkoittaa, eikä ole mitään järkeä syyttää mistään asiasta sellaista, jonka ei usko olevan olemassa. Etkö sinä tosiaan kykene tajuamaan edes näin yksinkertaista asiaa?”

        Jumala on Totuus, Jumala on Yksi ja Kaikille Sama. Ateisti kieltää Jumalan. Näin ollen on melko vaikeaa keskustella ateistin kanssa Jumalasta. Ateisti kieltää Jumalan, Hänen Olemuksensa, Hänen Olemassaolonsa, Hänen Ylemmyytensä.

        Kieltääkseen Jumalan ateisti kieltää kaikki, aivan kaikki Jumalaan liitetyt asiat. Eikä pelkästään kiellä, vaan väittää asiasta täysin päinvastoin kuin on itse asia. Kun Jumala sanoo ”Älä tapa”, ateistit väittävät että Jumala nimenomaan käskee tappamaan, pyytää tappamaan, ehdottomasti vaatii tappamaan ja tappaa. Ateisteilla on taito vääntää totuus valheeksi. Kaiken Jumalaan liittyvän ateisti vääntää valheeksi. Todisteita tästä on palsta täynnään.

        Ateisti tietenkin kieltää todisteet ja niiden olemassaolon. Ja mikään määrä todisteita ei ateistille tietenkään riitä. Tälläkin hetkellä tästä asiasta on palsta väärällään todisteita. Mutta ateistit kieltävät että niin olisi. Ateistit eivät suostu katsomaan todellisuutta sellaisena kuin se on. Katsotte väärään, vääränväristen silmälasien läpi.

        Ateistien kaikki mielikuvat Jumalasta ovat vääriä. Eikä muuta tietoa ateisteilla ole Jumalasta kuin omia vääriä mielikuviaan. Materialismiin ja egoon takertuva ateisti hylkää sielunsa ja sen sisältämän tiedon, Jumalan tiedon.

        Se on hyvin kaukana kritiikistä, mitä ateistit pystyvät sanomaan Jumalasta. Se ei ole kritiikkiä lainkaan. Vastaanväittämistä ainoastaan. Kieltämistä. Ja tarkemmin sanottuna: Totuuden kieltämistä. Ei todellakaan fiksua eikä kriittistä.

        ... jatkuu ...

        <<Se on vain yksi monista ateistien ristiriidoista.>>

        Ei, vaan se on yksi monista sinun keksimien juttujen ristiriidoista ja päättömyyksistä. Onko sinulle koskaan tullut mieleen, että kaikki mitä sinulla sattuu sylki suuhun tuomaan ja mitä satut koneelle naputtelemaan ei olekaan totta, vaan se voi olla pelkästään sinun kuvitelmaasi?

        <<Ateistit kerta toisensa jälkeen ovat kaikki yksissä tuumin vastaan Jumalaa ja vastaan jokaista Jumalasta todistavaa.>>

        Et kai kuvittele, että olet "Jumalasta todistava". Olet täydellisen kykenemätön mitenkään perustelemaan yhtäkään esittämääsi väitettä. Ilmeisesti olet jo niin pitkälle omahyväisyydessäsi marinoitunut, että et enää edes ymmärrä, että sinun pitäisi perustella väitteesi. Naurettavan mahtipontisuuteen pyrkivä jankutus ei ole mikään perustelu. Asiat ei muutu tosiksi jankkaamalla.

        <<Kun Jumala sanoo ”Älä tapa”, ateistit väittävät että Jumala nimenomaan käskee tappamaan, pyytää tappamaan, ehdottomasti vaatii tappamaan ja tappaa.>>

        Jumalista jokainen voi kuvitella mitä lystää, mutta sitä ei ikävä kyllä voi kiistää, etteikö uskovat olisi tappaneet Jumalan nimeen. Kuten Turussa perjantaina.

        <<Ateisti tietenkin kieltää todisteet ja niiden olemassaolon.>>

        Ainakaan sinun esittämiä "todisteita" tai perusteluja ei kukaan ole kieltänyt, kun et ole pystynyt ensimmäistäkään esittämään. Sinun kirjoituksesi toimii erinomaisena varoittavana esimerkkinä siitä miten syvälle omahyväiseen umpioon voi uskon avulla sukeltaa.

        <<... jatkuu ... >>

        Parempi kun ei jatkuisi. Kun et osaa perustella, niin jutuistasi ei ole edes keskustelun pohjaksi.

        Minä kuten muutkin Jumalasta kertovat todistamme kaikki Jumalasta.

        Sinä kuten muutkin Jumalan kieltäjät olette päättäneet olla ymmärtämättä yhtään mitään.

        Teidän tappionne.

      • uskonpohjatontyhmyys

        Tämä se jaksaa aina naurattaa kippurassa:

        "Ateisti tietenkin kieltää todisteet ja niiden olemassaolon. Ja mikään määrä todisteita ei ateistille tietenkään riitä. Tälläkin hetkellä tästä asiasta on palsta väärällään todisteita."

        Kun yhtään ainoaa todistetta mistään jumalasta ei ole kukaan koskaan esittänyt, ei tällä palstalla eikä missään muuallakaan. Koska jos olisi, niin koko maailma tietäisi sen, emmekä edes puhuisi mistään uskosta, vaan tiedosta.

        Ja mikäs kumma estää niitä "väärällään" olevia todisteita esittämästä yliopistoille ja tiedemiehille tutkittaviksi ja kaikille tiedotusvälineille julkaistavaksi?? Mikä kumma aina estää??? Miksi tiedotusvälineet eivät koskaan julkaise kissan kokoisin kirjaimin maailman suurinta uutista: "JUMALAN OLEMASSAOLO TODISTETTU!!!"???

        Ai niin, tietenkin estää vain ja ainoastaan se, että ei ole esittää yhtään ainoaa todistetta kenellekään tutkittavaksi, eikä yhtään mitään todisteen tapaistakaan tiedotusvälineille julkaistavaksi. Vaikka valehteleva ja säälittävä maailman typerin idiootti pokkana valehtelee että todisteita olisi muka palsta väärällään.

        EIKÄ SILTI KYKENE ESITTÄMÄÄN ENSIMMÄISTÄKÄÄN TODISTETTA!!!
        EI NIIN YHTÄÄN MITÄÄN!!!

        Valheilla tuppaa olemaan lyhyet jäljet ja sinä olet nyt todistetusti valehtelija.

        Olet toistaiseksi onnistunut täällä todistamaan kolme asiaa - sen että olet valehtelija ja sen että olet täysi idiootti, joka ei kykene edes alkeelliseen loogiseen päättelyyn eikä väitteidensä minkäänlaiseen asialliseen perustelemiseen, sekä minun nimimerkkini.

        Kas siinäpä saavutus jolla ei paljoa kannattaisi ylpeillä...

      • uskonpohjatontyhmyys kirjoitti:

        Minä puhun Totuudesta. Se ei ole valhetta.

        Sinä taas olet tunteidesi vallassa, itsesi vallassa, ja väität totuutta valheeksi. Rienaat ja huudat ja raivoat. Mikä tahansa onkaan tunteidesi syy, se en ole minä, eikä myöskään se ole Jumala. Kumpaakaan meistä sinä et tunne. Tunnet vain itsesi tunteinesi. Tunteitasi luulet todellisuudeksi. Mutta se on kaikki harhaa.

        Voit luopua harhoistasi ja astua valoon. Voit astua valoon, kun Pyydät Jumalalta, että Pääset Valoon.

        Mutta sinä vain pilkkaa teet.

        Etkä tajua, että pilkkaat vain itseäsi.

        <<Minä puhun Totuudesta. Se ei ole valhetta.>>

        Oikeastaan vain totuudesta voi valhedella. Siksipä se, että väität jotain totuudeksi ei tee siitä totta. Kun et osaa perustella, niin juttusi ovat saman arvoisia kuin minkä tahansa puppugeneraattorin tuottama soopa.

        <<Sinä taas olet tunteidesi vallassa>>

        Ja sinäkö et ymmärrä edes olevasi tunteittesi vallassa? Omahyväisyyskin perustuu tunteeseen ja varmasti emotionaalisiin tarpeisiin.

    • wind-

      Jokaisessa ihmisessä asuu puhdas sydän. Olosuhteiden eli ympäristön vaikutuksen johdosta olemme herkkiä rikkoutumaan monella tavalla.
      Jumala toimii kuitenkin niissä kehoissa, missä asuu valo ja niitä kehoja on
      muutama miljardi, suurin osa ihmiskunnasta uskoo Jumalaan oman kulttuurinsa kautta ja omalla tavallaan. Sen voimme todistaa yhteisistä kynttilöistä tragedioden keskellä. Kiitos menee yläkertaan ja kristittynä kiitos Jeesus kristus.

      • uskonwiisaus

        Suurin osa ihmiskunnasta uskoo oman kulttuurinsa kautta ihan eri jumalaan kuin muut uskovat muissa kulttuureissa. Edes kristityt keskenään eivät usko samaan jumalaan, vaan siihen omaan kuvitelmaansa omasta jumalastaan, jolla kummasti on sama tahto ja mielipiteet kuin sillä kuvittelijalla, mutta täysin vastakkaiset kuin toisella kuvittelijalla.

        "En luota niihin ihmisiin, jotka niin varmasti tietävät, mitä Jumala heidän tahtoo tekevän, sillä olen huomannut sen aina yhtyvän heidän omiin toiveisiinsa."

        - Susan B. Anthony,
        suffragetti ja kansalaisoikeusaktivisti, naisten äänioikeuden ja tasa-arvon varhainen esitaistelija 1800-luvulla. Tasa-arvon, jonka uskovat kristityt jyrkästi kiistivät jumalansa tahdon vastaisena - aivan kuten edelleenkin kiistävät. Ja onhan näkymättömän mielikuvitusolennon kuvitteellinen tahto toki pätevä syy kieltää toisilta ihmisiltä näiden oikeudet, eikö niin?

    • vm41

      Ihmisyydessä ei ole mitään puhdasta !
      Silkkaa sontaa koko populaatio jonka saisi hävittää koko pallolta mitään tekemättömänä.
      Ei mitään hyvää ole täällä saanut aikaan, tuhonnut ja pilannut ilmaston maaperän, sekä vesistön.
      Tulisi pian jokin komeetta ja pyyhkäisisi paikat jälleen alkutekijöihin niin loppuisi tuo ikuinen itsekäs valitus olemassaolon vaikeudesta.
      Onneksi on pikkuisen valoa näkyvissä "putken" päässä, kun alkaa sikiäminen loppua myrkkyjen kylvämisen johdosta.

    • sdfsdfsdfsdfgfg

      "Jumala ei tee pahaa, ei aiheuta pahaa, eikä Jumalassa ole kärsimystä. Se kaikki on Saatanan työtä."

      Jesaja 45:7 "minä, joka luon valon ja luon pimeyden ja tuotan yhtä lailla onnen ja onnettomuuden. Minä olen Herra. Kaiken tämän minä teen."

      Ja tämä vain yksi esimerkki. Oliko vielä muuta asiaa?

      • No se on totta todellakin, että Jumala on kaiken yläpuolella. Ja että Hän voi sallia tai olla sallimatta. Mutta sekin on totta, että Jumala on Hyvä, ja Hän tekee kaiken vain hyvä mielessään. Sinunkin puolestasi, kiittämätön.

      • sdfsdfsdfsdfgfg
        Bebebebe kirjoitti:

        No se on totta todellakin, että Jumala on kaiken yläpuolella. Ja että Hän voi sallia tai olla sallimatta. Mutta sekin on totta, että Jumala on Hyvä, ja Hän tekee kaiken vain hyvä mielessään. Sinunkin puolestasi, kiittämätön.

        Tottakai Jumala sallii itselleen omat tekonsa, mitä oikein yrität?

        Osoitin sinun olevan väärässä, mutta sinulla ei ole selkärankaa myöntää sitä, kiittämätön.

      • ikäviätotuuksia
        sdfsdfsdfsdfgfg kirjoitti:

        Tottakai Jumala sallii itselleen omat tekonsa, mitä oikein yrität?

        Osoitin sinun olevan väärässä, mutta sinulla ei ole selkärankaa myöntää sitä, kiittämätön.

        Narsisti ei koskaan myönnä olleensa väärässä, eikä koskaan pyydä mitään anteeksi.
        Se on yksi noista kymmenestä listatusta patologisen narsistin tuntomerkeistä, joka kaikki täsmäävät sataprosenttisesti böbiböbiin:

        http://www.iltalehti.fi/mieli/201708132200323539_md.shtml

    • truetutre

      Mielipidekirjoituksesi ei kumoa faktaa: Jumalaa ei ole olemassa.

    • Fiksu.ateisti1

      Jumalainen sielu ei kuulu palstan aihepiiriin.

      Ilmoitettu poistoon.

      • Kiitos jälleen, kun osoitat ateistin luonteenlaadun. Pimeyden.

        Sensuuri on pimeyttä.. Jumala on vapaa.

      • buddhatiellä
        Bebebebe kirjoitti:

        Kiitos jälleen, kun osoitat ateistin luonteenlaadun. Pimeyden.

        Sensuuri on pimeyttä.. Jumala on vapaa.

        Typerää yleistystä. Eipä sinulta muuta odotetakaan.

    • vm41

      Kuitenkin olemme edelleen vääryyden, sekä ahdasmielisen ajattelun poistamisen puolestapuhujia ja tuntuu todella mukavalta !
      Voidaan sanoa, että >katoavaa kansanperinnettä< on kaikki uskontojen toitottaminen, jopa joutilaitten touhua parhaimmillaan.
      Voidaan edelleen siteerata jotain tuntematonta viisasta,
      > Turhaa rypistellä ryppynarua, kun paskat on jo housuissa<

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5530
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2417
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      255
      1695
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1667
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1436
    7. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      11
      1227
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      329
      1208
    9. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1205
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      334
      1190
    Aihe