Tuorein galluppi osittaa kepun kannatuksen olevan jo 25,5%, joka on paljon enemmän, kuin vaaleissa 2003. Demarit ovat vielä puoli prosenttiyksikköä edellä, mutta on vain ajan kysymys koska kepun kannatus ajaa demareista ohi.
Kokoomus on palannut normaalille tasollensa ja tuskin tulee sieltä nousemaan, pikemminkin suunta näyttää alaspäin.
Ei kuitenkaan kannata galluppien varaan laskea, vaan töitä on tehtävä 2007 vaalien eteen, ettei käy niinkuin kunnallisvaaleissa.
Kepun kannatus nousu-uralla.
5
173
Vastaukset
Laitisen Jorkka toistelee Terijoen tietotoimiston uutisia vanhojen sukulaistensa oppien mukaisesti.
Kokoomuksen kannatus nousee KEPU:n ohi eduskuntavaaleihin mennessä.
Kunnallisvaaleissakin kansa antoi tukensa sinipuna koalitiolle.
Punamulkku-hallituksen kähmintään kansa on perin kyllästynyt. Pekkarisen oman edun tavoittelu mm. syö kannatusta-.- Tapio.Talvi
koska uskon kuitenkin demareiden ja keskustan yhteistoimintaan, mutta siten, että Vanhanen ottaa lusikan kauniiseen käteen tai siten, että sosialidemokraatit ottavat takaisin johtavan aseman. Keskustan vaalivoitto perustui kepulaiseen petokseen. Demarit on sen jälkeen ohittaneet Keskustan.
- ;-)
"Ei kuitenkaan kannata galluppien varaan laskea, vaan töitä on tehtävä 2007 vaalien eteen, ettei käy niinkuin kunnallisvaaleissa Emeritukselle ja Kerimäelle."(=ei pääse yksikään läpi)
- tarkkis
Suomen Keskusta saa seuraavissa vaaleissa "veretseisauttavan vaalivoiton". Siihen mennessä on paljastettu SDP:n ex-puheenjohtajan rötökset. Eero Heinäluoma yrittää torjuntavoittoa, joka tarkoittaa, että SDP jää niukasti alle 20%. SAK ei saa enää joukkojaan liikkeelle, kun lipposen petokset paljastuvat vuosien takaa.
Ja tunnetusti Keskustan äänestäjäkunta lähtee liikkeelle osoittaen kaapin paikan. Hyvä Suomen Keskusta, kaikissa oloissa, kaikissa olosuhteissa, turvallisesti, keskusta on parasta suomalaisille! - umpikepu
lähettämään pyytämättömiä fakseja ja kaksi korvaa
kaikille kepulaisille.
Mistä tämä tieto on peräsin ja kuka henkilö?
- ..kertoi Venäjän sanoneen, että demareiden
värisuora hankaloittaa asioiden hoitoa. Suomi
ei ole enää liittoutumaton.
??
- Voisimme sanoa koko porukkana, että olemme
Annelin takana.
??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157