Lauralta täydellinen osuma!

HobbaFobba

Napakymppipuhe eduskunnassa.
Suvakki-Suomi paskahalvauksen kourissa.
Ja mikä parasta, Lauran puhe täyttä asiaa.
Ja mikä näkyvyys kaikissa valtamedioissa.
Tietääkö muuten joku keitä ovat Anne Kyllönen, Nils Torvalds, Tuula Haatainen, Pekka Haavistosta ja Paavo Väyrysestä olen kuullut joskus puhuttavan samoin Sauli Niinistöstä. Onko kepulla jo presidenttiehdokas?

23

585

4Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pölvästihallitus

      Parasta on errä Lauran puheen totuudenmukaisuutta ei kukaan voi faktoihin tukeutumalla kiistää, tasan päinvastoin.

      • qåaäzm

        Sanoppas muuta. Kyllä kansa saa syyttää itseään tästä saamattomuudesta ja sen johdosta tulevasta vaarasta. Onko niin että vielä ei uskota että vaara tulee erään uskonnollispoliittisen systeemin taholta? Pelätään vaan Venäjää. Taitaa olla niin että eliitti on keksinyt viholliseksi Venäjän, peittääkseen todellisen vaaran.

    • jrhferghyh

      Minä arvostin Laura Huhtasaarta ihan samanlaisena ihmisenä, älykkäänä ja ehkä medioissa määritelmäsyrjittynä vielä kaksi päivää sitten, koska en ole ennakkoluuloinen, mutta en enää nykyisin: Luin perussuomalaisten puoluelehdestä, kuinka Huhtasaari piti mitättömänä asiana , että uusnatsit potki hengiltä Helsingissä viattoman tavallisen ihmisen, jonka kunniaksi järjestettiin Helsingissä laaja surumielenosoitus. Jos mikään maan presidentiksi pyrkivä on niin alhainen, että tarvitsee rikollisten kannatusta, en voi kunnioittaa. Itse uskon, että Huhtasaari on hyvinkin älykäs, häntä ei voi pilkata älyn puutteesta. Miten muuten, jos itse haluaisin lähteä pilkkaaman, niin onko maan paskasakilla jokin oma "lahkonsa"," Mestari "on joku sosiaaliskyvytön uskonto- mikä lienee kirkkoslaavitieteilijä ,joka ainoastaan siksi että valmistui aikana kun suvakit oli vallassa edes pääsi yliopistoon. Olen aina sanonut, että jos mä olisin multimiljonääri, mä selvittäisin tällä Suomi24- foorumilla näkemäni juuri täällä suomenkielisessä internetissä 2000-luvun alkupuolella syntynsä saaneen yleisen vihakulttuurin luoneen nettilahkolaisuuden alkuperälähteet: siis mitä ihmettä, uskonnoilta vapaassa maassa yhtäkkiä 2000-luvun alkupuolella syntyi nettiin joku yhteisö, missä oli uusnatseja ja helvetti yliopistokouluttautuneita ?

      • qåaäzm

        Mikä paha on siinä että edes joku puolustaa Suomen kansaa? Kukaan ns.mädättäjäpuolueissahan ei sitä tee. Onko suomalaisten ja suomalaisuuden puolustamisesta tehty rikos? Näin on käynyt. Mitä pahaa meidän kansa on tehnyt että sitä sorretaan päättäjien ja suvakkien tahoilta? Se "paha" ollaan tehty, että olemme olleet liian kilttejä. Vihervasurianarkistiset voimat käyvät räyhäkkäin mielin asioitaan ajamaan, mutta suuri hiljainen kansaosa vain myhäilee ja uinuu. Tätä heikkoutta vastustajat käyttävät armotta hyväksi. Tätä hyväntahtoista hölmöyttä käyttävät myös tulijat armotta hyväksi. He näkevät hyväntahtoisuuden heikkoutena. Tästä kirjoittaa Pohjalaisen päätoimittaja kolumnissaan näinä päivinä.

    • paskan.haukkasivat

      Suvakkijohtajat kai kuvittelivat, että laittamalla nimet tuohon tyhjänpäiväiseen paperiin kiusallinen keskustelu poliitikkojen kyvyttömyydestä ja terrorismin levittäytymisestä suvakkikotoon voitaisiin hiljentää.

      • kjehfurhftgh

        Kuka on Laura Huhtasaaren kampaaja, niin yliblondattua tukkaa täytyy varmaan kahden viikon välein juurikasvulta värjätä? Mitään uhkaa ei ole, jos Laura Huhtasaari ja muut Unkarin ja pölvö- Puolan tylisten maiden epäpohjoismaisten kulttuurien ihailijat ymmärtäis, että se nyt vaan johtuu siitä, että se USA meni öljytulojen( varastamisen) perässä sinne Lähi-Itään. Ei halua mamut Suomeen.

      • gyhjhdvbggrty

        Kesärantaa ei voinut luvata partalapsille ,vaikka sanoisi tuntevansa niitä kyvykkäinä muuttajina.

    • zzzzzp

      Eduskunnan pitää palauttaa ja lisätä Presidentille lisää valtaa, ja Laura Huhtasaari Presidentiksi . L.H kannatus on kovassa nousussa .

      • qåaäzm

        Jos hän jatkaa tuota raikkaan isänmaallista, suomalaista kansaa puolustavaa linjaa, voi käydä ihan miten vaan vaaleissa. Saulin tai erään vihreän valinta ei ole kirkossa kuulutettu. Ja miksi ei jatkaisi?

    • hgfhjkl

      Seuraavaksi kun Persut pääsevät valtaan laaditaan laki joka korjaa pitkään koulukirjoissa olleen virheen ja valheen!
      Maa on vain 6000-vuotta vanha ja litteä! Dinosaurukset ja ihmiset elivät samaan aikaan ja Nooan tulva on totta kuten maakerroksista voi nähdä. Tiedemiehet ja koulujen opettajat ovat joutuneet jo pitkään valehtelemaan näitä totuuksia rangaistuksen uhalla. Vihdoinkin Persujen johdolla tämä maa tullaan vapauttamaan ja kaikki voivat puhua totuuden ilman pelkoa!

      • eikö-kerralla-tehoa-

        Miksi sinä mulperi joka aloitukseen laitat samaa valhetta?

      • Onhan meillä koulujen pakkoruotsi niin mitä nyt yksi hullutus lisää tuntuu missään (:

    • eivoisensuroida

      Laura puhui juuri oikein.

      Ei kai pääministeri voi ruveta sensuroimaan ja estämään kenenkään kansan vaaleissa valitseman edustajan puheita. Pääministeri on silloin väärässä paikassa. On ymmärtänyt roolinsa väärin.

      • Totuuskomissio1

        Niin totta, maatamme hallitsee valhe ja emävalhe koalitio, suvakki-ja maahantunkeutuja piireineen.
        Pahimmillaan ovat nämä maahamme kuulumattomat kansallisuudet jo soluttautuneet poliittisiin elimiin ja soluttautuminen jatkuu voimakkaana kiitos mätäpuolueiden, jotka nostavat kannatuslukujaan tunkeutujien avulla.

        Terroriteot ja muut ikävät tekoset kuittaillaan vain "pelolle ei saa antaa valtaa" mandran toistelulla ja kukka-ja kynttiläteollisuus ja myynti kukoistaa, suvakkien toimitellessa kukkia ja kynttilöitä tonnikaupalla verisen terrorin tapahtumapaikoille !

        Todellinen muutos ja järkiintyminen saa odottaa loputtomiin, kiitos EU:n ja maahantunkeutumis myönteisten poliitikkojemme ja virkakunnan.

        Suomi tuhlaa ilman mitään vastavuoroisuutta velka-ja verovarojaan maailmalta innokkaasti Suomeen pyrkivien eri kansallisuuksien oleskelun kustantamiseen.

        Poliisien määrärahoja korotetaan ja turvallisuustoimet syövät rutkasti valuuttaa, mikä on täysin uusi ilmiö ,kun terrorismi on ehdoin tahdoin päästetty "Troijan hevosen" mallisella invaasiolla maahamme.

        Käsittämätön ajanjakso jatkuu ja jatkuu, jää nähtäväksi koska kansakunnan verovelvollisten ja muiden tilanteesta kärsivien ns."kamelin selkä" katkeaa?

        Nykyisessä "pää pensaassa" oleskelussa ei ole järjen häivää ja kaiken järkipuheen luokittelu vihapuheeksi on täydellistä Stasilaisuutta.

        Huhtasaaren ja Halla-Ahon jne. kaltaisia "totuuden torvia" kaivattaisiin roppakaupalla lisää typerän ja suuria / epäoikeudenmukaisia kuluja meille aiheuttavan ilmiön palauttamiseksi järkeviin mittoihin.

        Me emme pysty koko maailman sota- ja oikeustoimien ja väestöräjähdyksen kompensoijiksi millään resursseilla.

      • qåaäzm
        Totuuskomissio1 kirjoitti:

        Näin. Mutta suvakit eivät ennenkään ole käyttäneet järkeä asioissa. Heitä kuljettaa tunteet ja joukkohurmos jossa ei kustannuksia eikä haittoja lasketa.

    • Anna.kestää

      Laurasta ei onneksi tule presitenttiä, kreatodisti Laura sopii hyvin persuihin, roskajoukko ei parempaa tarvitse eikä kukaan täysjärkinen ole persuissa, oikeesti suomi ei häviä mitään jos persuja ei olisi olemassa.
      Jos Soini olisi tuon arvannut hän ei olisi perustanut koko puoluetta, kun kävi näin joukko ääri natioalisteja natsimielisiä tekivät ryöstön.

      • VoikoJokuOllaNoinTyhmä

        Onhan se kauheaa että äänestettiin persujen johdosta...ennen sitä kutsuttiin demokratiaksi, mutta sinulla on varmasti parempaa tietoa...

      • gdfsa

        Tuo on vihapuhetta josta joudut vielä linnaan kunhan persut nousevat valtaan ja alkavat säätää lakeja joilla mahdollistetaan sinunlaistesi hiljentäminen ja tuomitseminen. Lopultakin tähän maahan saadaan raamattuun perustuva perustuslaki ja voimme alkaa valmistelemaan jeesuksen paluuta maan päälle.

      • Ei kestä anna.kestää, keskitysleirityötäkö kaipaat ?

      • Myähhää.hähhää
        gdfsa kirjoitti:

        Tuo on vihapuhetta josta joudut vielä linnaan kunhan persut nousevat valtaan ja alkavat säätää lakeja joilla mahdollistetaan sinunlaistesi hiljentäminen ja tuomitseminen. Lopultakin tähän maahan saadaan raamattuun perustuva perustuslaki ja voimme alkaa valmistelemaan jeesuksen paluuta maan päälle.

        Halla-ahosta ei saa uutta hitleriä lähinnä on tiibettiläisen munkin näköinen, Eerola sopisi paremmin kun kasvattaisi hitlerin viikset.
        Laurasta tulle propakanda ministeri jollei lankea katunaiseksi mikä sekin sopisi hänelle kun on niin rivo suustaan.

    • vvhxfde

      Huhtasaarelta onneton ja typerä puhe eduskunnassa. Kyllä on hävettävä onneton naikkonen niinkuin persut!!

    • PERÄPUKAM

      Mikä suututti nuo tekopyhät jotka istuvat tuolla lehtereillä? Ja noilla vessanjakkaroilla alempana?
      Näkeehän sen "sokea reettakin" että islam vyöryy eurooppaan. Mikä siinä nyt on vihapuhetta?
      Ja miksi suomalaisia kohtaan saa puhua vihapuheita?
      Katsotaan vuosi kaksi eteenpäin, niin ollaan kusessa niinkuin Irwin lauloi.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      68
      2421
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1789
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1624
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1575
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1535
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1397
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1141
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1094
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe