Jännyys kiehtoo naisia ja olen itsekin tämän huomannut, kun olen joutunut olemaan tämän sukupuolen kanssa tekemisissä. Naisilla tuntuu olevan luontainen viehtymys mulkkuutta ja kuspäismäisyyttä kohtaan.
Olen luonteeltani pohjimmiltaan kiltti, mutta hermot ne menee hiirelläkin. Juuri hermojen menettämisen yhteydessä olen huomannut tämän sairaan piirteen naisissa. Kun olen kyllästynyt naisten typeryyteen tai kotkotukseen, niin kummasti ääni heidän munasoluissaan muuttui sillä hetkellä, kun heille silmittömästi tai vähemmän silmittömästi olen raivostunut. Yhtäkkiä olenkin naisen mielenkiinnon kohteena ja hän on se tavoitteleva osapuoli, mutta tuolloin se on ainakin minun kohdallani myöhäistä.
Naisilla tuntuu olevan jokin luontainen taipumus haluta turpaansa tai vähintäänkin pelätä miestä eli jonkinlainen sisäinen kaipuu "jännään elämään". On vaikea uskoa, että nainen vieläkin niin lähellä kivikautta, että syttyy kun mies näyttää "vaarallisen" puolensa. Ehkä kyseessä on sisäänrakennettu mekanismi, joka takaa ätmeillekin naisia, kun he viimein menettävät hermonsa naisväkeen.
Ätmin kokemuksia naisista
40
1710
Vastaukset
- lihavatipunen
Ätmit ei naisia saa, eikä kuulukaan saada. Täysin luonnoton ajatus.
- ettäs.tiiät
Kyllä ätmit välillä naisia saavat, niitä ei vaan tule liukuhihnalta kuten ytmeille ja jännille.
- fiksutnaiset
Aloittajan kaltaisesta hermojaan menettävästä, naisia vihaavasta hullusta kannattaakin naisten pysyä kaukana. Niin ne toki fiksuina tekevätkin.
- 720
No oletpa itsekin vielä lähellä kivikautta, kun naisten kotkotuksen takia silmittömän raivon valtaan joudut.
Kehitystä ei siis ole sinun kohdallasi (eikä gurusi pikkukakkosenkaan kohdalla) tapahtunut. - enotariskiä
Jännyys kiehtoo miehiäkin koska kaikki miehet on jollain lailla jänniä.
- enminäkään
Jännyys kiehtoo naisiakinkin koska kaikki naiset on jollain lailla jänniä.
- miksitoistat
enminäkään kirjoitti:
Jännyys kiehtoo naisiakinkin koska kaikki naiset on jollain lailla jänniä.
Niinhän tuossa aloituksessa sanottiin että jännyys kiehtoo naisia. Siis mitä uutta?
- siksipäsiksi
miksitoistat kirjoitti:
Niinhän tuossa aloituksessa sanottiin että jännyys kiehtoo naisia. Siis mitä uutta?
Koska voin ja se ärsyttää sinua. :D
- jatkavaan
siksipäsiksi kirjoitti:
Koska voin ja se ärsyttää sinua. :D
Ei ärsytä. Tulee vaan mieleen ala-asteikäinen lapsi. Noin käyttäydyttiin silloin. Ymmärrän että joskus aikuinenkin voi tehdä niin.
- olet.kiukuttelija
jatkavaan kirjoitti:
Ei ärsytä. Tulee vaan mieleen ala-asteikäinen lapsi. Noin käyttäydyttiin silloin. Ymmärrän että joskus aikuinenkin voi tehdä niin.
Kommenteistasi tulee mieleen ala-asteikäinen lapsi. Noin käyttäydyttiin silloin. Ymmärrän että joskus aikuinenkin voi tehdä niin.
- ätminki
Naiset kiihottuu kun ne saa turpaan.
- hienoahienoa
Olen huomannut saman. Jos oikealla tavalla kiukuttelee/mustasukkaistuu naiselle, niin hänen silmissään olet heti hieman ylemmässä asemassa. Joskus taas olen saanut pillua tanssilattialta siten, etten ole heti ekan "ei"-vastauksen jälkeen luovuttanut saman naisen kohdalla. Toki itsellä silloin ollut kova känni päällä ja ollut sellainen "pakko saada pillua"-asenne. Mutta se syö miestä. Ei kunnollinen mies saa kicksejä ytmiä matkiessaan. Moraalin tunto estää sen.
Hm. Tämä "jännyys" on nähtävästi tulkittavissa monin eri tavoin.
Olisi hauska lukea se tositarina josta juonsit meille tänne tämän oman tulkintasi naisista.- Kaisanoasaa
Naiset on väkivaltaa ihannoivia. Saavat siitä jotain kiksejä kun joku kome jännämies antaa tukkaan.
- todellausein
Niin on miehetkin. Moni mies kuolee jännämiehen toimesta.
- 76iei6i6iej6wj
Miksiköhän ätmit aina sekoittavat jännyyden kusipäisyyteen, jännähän tarkoittaa sitä ettei ole tylsä eikä sitä että olisi mulkku.
- ddfsfgfdg45tg
Jännyys ja kusipäisyys kulkevat käsi kädessä. Jos et ole tylsä, olet jossain toisessa tilanteessa todennäköisesti mulkkukin.
ddfsfgfdg45tg kirjoitti:
Jännyys ja kusipäisyys kulkevat käsi kädessä. Jos et ole tylsä, olet jossain toisessa tilanteessa todennäköisesti mulkkukin.
Höpö höpö.
Kusipäät ne tylsiä on..- ddfsfgfdg45tg
Wwuwuw kirjoitti:
Höpö höpö.
Kusipäät ne tylsiä on..No kelpasihan sellainen sinullekin.
ddfsfgfdg45tg kirjoitti:
No kelpasihan sellainen sinullekin.
Ei ole kelvannut, eikä tule kelpaamaan.
- ddfsfgfdg45tg
Wwuwuw kirjoitti:
Ei ole kelvannut, eikä tule kelpaamaan.
Se mies joka valitti kun olit syöpähoidoissa ei siis ollut mielestäsi kusipää?
ddfsfgfdg45tg kirjoitti:
Se mies joka valitti kun olit syöpähoidoissa ei siis ollut mielestäsi kusipää?
Hei kuule mä kerroin jo, että se oli lainaus siitä avauksesta, multa unohtui lainausmerkit. Ei mulla ole syöpää ollut..
Täällähän näitä tylsiä raivopää-ätmejä piisaa..
- selväon
PalstaTrolli kirjoitti:
No nyt on kyllä hiekkaa siellä.
Kumma.. jos nainen sanoo suoran ja kaunistelemattoman mielipiteen, niin silloin naisella on hiekkaa pillussa tai se aika kuukaudesta. Jatkuvasti ätmeiltä tulee samankaltaisia kommentteja, mutta ei kukaan niille valita. Naisen pitäisi ilmeisesti vain sanoa nättejä asioita ja pitää oikeat mielipiteet omana tietonaan, muutoin on joku kiukuttelija.
Minähän vain sanoin oman, suoran ja kaunistelemattoman mielipiteeni.
Sinulle totean:
"Herra antoi, Herra otti.
Tyydy siihen, hottentotti".
Vai onkohan se poliittisesti korrekti termi nykyään khoi?- selväon
PalstaTrolli kirjoitti:
Minähän vain sanoin oman, suoran ja kaunistelemattoman mielipiteeni.
Sinulle totean:
"Herra antoi, Herra otti.
Tyydy siihen, hottentotti".
Vai onkohan se poliittisesti korrekti termi nykyään khoi?"Minähän vain sanoin oman, suoran ja kaunistelemattoman mielipiteeni."
Tietysti, vain miehillähän tuntuu olevan siihen oikeus. PalstaTrolli kirjoitti:
Minähän vain sanoin oman, suoran ja kaunistelemattoman mielipiteeni.
Sinulle totean:
"Herra antoi, Herra otti.
Tyydy siihen, hottentotti".
Vai onkohan se poliittisesti korrekti termi nykyään khoi?Niinhän mäkin sanoin.
Taitaa sulla olla riisinjyviä esinahan alla..Wwuwuw kirjoitti:
Niinhän mäkin sanoin.
Taitaa sulla olla riisinjyviä esinahan alla..Olisi sinulta nyt odottanut hieman omaperäisempää vastinetta.
TYYYYLSÄ!selväon kirjoitti:
"Minähän vain sanoin oman, suoran ja kaunistelemattoman mielipiteeni."
Tietysti, vain miehillähän tuntuu olevan siihen oikeus.Olet varmastikin erehtynyt palstasta.
Naisen logiikka on erillinen palstansa ja sinne sopii tuollainen tekopyhyys paremmin.PalstaTrolli kirjoitti:
Olisi sinulta nyt odottanut hieman omaperäisempää vastinetta.
TYYYYLSÄ!Nyt siellä on lasinsiruja..
- flowersreally
PalstaTrolli kirjoitti:
Olisi sinulta nyt odottanut hieman omaperäisempää vastinetta.
TYYYYLSÄ!Hiekka nyt vasta omaperäistä olikin.
Wwuwuw kirjoitti:
Nyt siellä on lasinsiruja..
Hyvänen aika, eikö sinun kannataisi mennä lääkäriin?
Tuo kuulostaa jo vaaralliselta.
- hienoahienoa
Naiset ovat jännämiesten lutkia. Minkäs teet. Se on naisen oma syy, jos saa valitsemaltaan jännämieheltä turpaan.
- tnwehrqerhqerhrh
Mikä estää ätmiä alkamasta rokkariksi tms., ei se "jännyys" todellakaan tarkoita sitä että pitäisi ketään turpaan vetää vaan sitä mitä kaikenlaista tekee.
Ihan totta.
Kyllähän sitä nyt kannattaa muuttaa itsensä ihan toiseksi.
Jos vaikka joku nainen kiinnostuisi.- gfdhfd5t54gf
PalstaTrolli kirjoitti:
Ihan totta.
Kyllähän sitä nyt kannattaa muuttaa itsensä ihan toiseksi.
Jos vaikka joku nainen kiinnostuisi.Ätmin ainoa toivo saada naista on muuttaa itsensä ihan toiseksi, eikä se ole naisten mielestä edes kohtuuton vaatimus.
- 432
Se nainen varmaan kiinnostui siksi, kun aloittaja vihdoinkin osoitti jonkinlaista omaa mielipidettä sen ainaisen joo-joo-kynnysmaton sijaan.
- h567jh67
Sitähän tässä sanotaankin: naiset haluavat mielummin vastarannankiisken kuin sopuisan sovittelijan. Nainen tarvitsee draamaa elämäänsä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157