Ylelle häviö myös Tsekin vaaleissa

eikö.vieläkään

Viikko sitten Itävalta ja nyt Tsekki. Joko yle on kutsunut asiantuntijaraadin selvittämään, miksi Tsekissäkin äänestettiin "oikeistopopulistit" valtaan? On se vaan kumma, miksi vuorollaan jokaisessa maassa äänestykset epäonnistuvat, eli kansalaiset äänestävät väärin.

Eikö olisi jo aika myöntää tosiasiat ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä? Nykymenolla pää on kuitenkin vetävän kädessä ennemmin kuin osataan aavistaakaan.

13

105

5Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samaanmalliin

      "Eikö olisi jo aika myöntää tosiasiat ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä?"

      Ei käy. Jos oikeilla nimillä puhuttaisi, niin se sisältäisi tekstiä, joka nykylainsäädännön mukaan olisi vihapuhetta. Siitä taas seuraisi rangaistuksia, sun muita sanktioita. On parasta antaa mennä vaan samaan malliin hymistelemällä ja hyssyttelemällä.

      • KunMaailmaTuliHulluksi

        Mutta kun sitä vihapuhetta ei ole missään nykylainsäädännössä määritelty.

        Jos se jonakin päivänä lakitekstiin tulee, niin se on sitten sama kuin hyvästit demokratialle.

        Siitä päivästä alkaa tuskien taival (tosin sitähän se on nytkin...): minä ilmiannan naapurin vihapuheesta, naapuri minut ja jonkun toisen, joku toinen seuraavan naapurin ja pari muuta...

        Onpahan ainakin tuomareilla töitä...


      • hihastako

        "Mutta kun sitä vihapuhetta ei ole missään nykylainsäädännössä määritelty."

        Kuinka yleensäkään joku jonkun yksittäinen kommentti voidaan määrittää vihapuheeksi ja siitä sitten vielä antaa tuomio, jos laissa vihapuhetta ei ole edes määritetty?


    • TsekkiOnHienoMaa

      Hauska maa muutenkin toi Tsekki? :P
      Siellä sekä demarit, että JOPA kommarit, on sekä maahanmuuttokriittisiä, että EU-vastaisia!? :D Tulispa noi Suomessakin järkiinsä, ja jättäis matutuksen pelkille Vihreille ja RKP, niin nähtäis kuin kauan toi tollai kaarna-laiva pysyis pinnalla! :/ Ja tässä se nyt taas nähdään, et mimmonen rikkaus toi matutus oikeasti on? Kaikki maat joilla on niistä paljon enemmän - ja pidemmältä aikaa - kokemusta kun Suomella, vihaa jo koko touhua! :/ Mut täähän ei mene suvakkimaanpettureille kaaliin, vaan se on meidänkin saatava paskantaa omaan sänkyymme, enneku haju alkaa etomaan jopa suvakkinenää!? :/ Ja suvakitko sit muka ajaa ne jo maassaolevat matut vittuun täältä? *BuaHa* joo varmaan! :/

      www.verkkouutiset.fi/tsekin-vaaleista-on-tulossa-eu-ja-maahanmuuttovastaisuuden-riemujuhla/

      • AinakinÄijätJärjissään

        Mainitsemiesi asioiden lisäksi tekevät erittäin hyvää olutta..

        Ei ku sinne - alkaa nääs tuntua siltä että se muu maa ei olekaan mustikka, vaan mansikka!


      • KalijaaPrkl
        AinakinÄijätJärjissään kirjoitti:

        Mainitsemiesi asioiden lisäksi tekevät erittäin hyvää olutta..

        Ei ku sinne - alkaa nääs tuntua siltä että se muu maa ei olekaan mustikka, vaan mansikka!

        Joo oliks Kozel tsekkiläistä? :P Se maistuu ainaki.


    • hahahahahahahaaa

      Rönkä hajoaa vitutukseen

    • Pakkoveroylen propaganda alkaa kaikua tyhjille seinille mutta kun edes itse uskovat huijaavansa suomen kansan enemmistöä niin suotakoon se heille.

    • Suomi_terveeksi_2019

      Vastarintaliike ja Suomalainen äärioikeisto tulee ensitilassa saada vaalikelpoisiksi suomen eduskuntavaaleissa 2019. Suomi tarvitsee nyt kantaväestön radikalismia enemmän, kuin koskaan koko itsenäidyytensä aikana.

    • sdfghjkjhgfd

      Yle voisi lähettää väärin äänestäneisiin maihin näitä huippuälykkäitä asiantuntijoitaan.Päästäisi niistä ainakin vähäksi aikaa eroon kun ne heitettäis häkkiin.

      • asian.tuntija

        Joo, ensimmäiseksi Yle voisi lähettää vaikkapa Tsekkiin sen Aamuteeveen Jälkiviisaitten huivipäisen somalinaisen kertomaan Tsekin teeveen suoraan lähetykseen, mikä äänestyksessä meni pieleen.


      • MiwianKiertoon
        asian.tuntija kirjoitti:

        Joo, ensimmäiseksi Yle voisi lähettää vaikkapa Tsekkiin sen Aamuteeveen Jälkiviisaitten huivipäisen somalinaisen kertomaan Tsekin teeveen suoraan lähetykseen, mikä äänestyksessä meni pieleen.

        Juu sehän jo oikeestaan joutaiskin? Koska eikös se o jo kohtalaisen tarkkaa kertonu et mitkä kaikki (=ihan kaikki!) asiat täällä Suomessa on päin persausta! :) Mut Somaliassa, sen kotimaassa, taas asiat on vallan mainiosti, ja siitä ei löydy mitään vikaa, ainakaan sanottavaks asti! :)


    • valeYLEosaa

      Mut eipäs YLEn propagandaosasto (eli sen AINOA osasto!) taaskaan pettänyt! :)
      Pääuutisiin käsikirjotettiin satu Tsekinmaan valeuutisista, kun siitä et olis puhuttu itse "väärin äänestetyistä" vaaleista!? :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      56
      2208
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1704
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      375
      1509
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1504
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1484
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1337
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1044
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      93
      1043
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      979
    Aihe