keskustapuoluetta, salliessaan palstallaan toisten puolueiden ja niiden politikkojen herjaamisen ja syyttelyn rikollisiksi, Suomen oikeuslaitoksen, poliisin ja syyttäjälaitoksen syyttämisen korrutoituneeksi ilman perusteluja.
Suosiiko valemediaksi itseään tekevä suoli24
8
93
Vastaukset
Äläs sinä velj`mies nyt kovin ole ärhäkällä päallä.
Naapuri tuo taas humenissa kiljua. Jos se relaa sitten apremmin.
Mulla jäi tuo kansakoulu kesken, sallikaa vireheet.Arvelisin, että Allerin perhe toivoo nykyistä ärhäkämpää linjaa monille muillekin palstoille. Lässy keskustelu ei kiinnosta lukijoita, eikä siten herätä myöskään mainostajien mielenkiintoa.
Eipä näy herättävän valehtelukaan. Mikähän olisi valemedialle hyvä mainostaja, joku joka suosii samanlaista moraalia?
- SairaseläkeläineNaamauki
Ja pitää seiskaankin saada aiheita.
Kansan käsi on karttuisa.
Aloittaja keksii syyttettyjä omasta päästään, itse huutaa oikeuslaitosta ym poliisia, ja mitä siinä nyt onkaan, mitä'hän nyt keksinytkään. Kukaan muu ei niistä ole kertonut kuin hän.
Älä nyt ainakaan itsellesi vaadi rangaistusta !
Jokohan aloittajalle selvisi Kittilän valtuuston kokoonpano ? SairaseläkeläineNaamauki kirjoitti:
Ja pitää seiskaankin saada aiheita.
Kansan käsi on karttuisa.
Aloittaja keksii syyttettyjä omasta päästään, itse huutaa oikeuslaitosta ym poliisia, ja mitä siinä nyt onkaan, mitä'hän nyt keksinytkään. Kukaan muu ei niistä ole kertonut kuin hän.
Älä nyt ainakaan itsellesi vaadi rangaistusta !
Jokohan aloittajalle selvisi Kittilän valtuuston kokoonpano ?Kannattaako kommentoida, kun ei ole yhtään käsitystä mitä. Oletko ymmärtänyt yhtäkään kommentoimaasi lausetta?
Auli.Laine-Tätilä kirjoitti:
Eipä näy herättävän valehtelukaan. Mikähän olisi valemedialle hyvä mainostaja, joku joka suosii samanlaista moraalia?
Ei Suomi24 yksin elättäkään Allerin perhettä, mutta kuitenkin sen verran, että voivat levittää tämän avulla aamukahveillaan terassilla Floraa tai appelsiinimarmeladia ranskanleipänsä päälle. Suuremmat menonsa perhe saa katettua ilman muuta aivan muista lähteistä. Mutta ellei tätä palstaa olisi, niiden aamujuttujenkin menot joutuisivat kattamaan 7 päivää -lehdellä ja muilla tulolähteillään. Se ei nykypäivänä ole kovinkaan helppoa. Hatunnosto yrittäjäperheelle!
Pystyyn_kuollut kirjoitti:

Kovin vahvalta ei näytä Allerin perheen aamiaispöytä näiden velemedioiden avulla. Pönkitettynä nyt pääomat saatu positiiviselle, mutta se ei pitkään lämmitä. Eikä ainakaan kun selvästikin liukuu epäluotettavmpaan suuntaan "mediat". Uskottavuus medialle on aika metka juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565360Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141607
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2321564- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3101116- 721047