Kepulien suurin aikaansaannos on jättimäiset maataloustuet. Maataloustukiin menee vuosittain n. 10% Suomen valtion budjetista eli n. 5 miljardia euroa kaikkine piilotukineen. Ei ihme kun jokaisella n. 50 000 tilalla on pihassa traktoreita jonossa asti. Yhden vilja- tai perunatilan maatalouskoneiden arvo voi olla jopa miljoonan luokkaa.
Ennen sanottua:
-Maalaisliiton suurin aikaansaannos Suomessa oli Mäntsälän kapina.
-Keskustapuolueen suurin aikaansaannos Suomessa oli peltojen paketointi 1970 -luvulla.
Nyt tilanne on tämä:
Kepulien suurin aikaansaannos on jättimäiset maataloustuet.
Loppuun pyhän isän kultaiset sanat, aina ajankohtainen Kekkos-kommentti: Saatanan tunarit!
http://ukk.evvk.com/
Mikä on kepulien suurin aikaansaannos Suomessa?
6
141
Vastaukset
- Kepustelua
Kekkonen diktaattorina.
Suuri menetys puolueelle.- Korruptiota
Kekkonen ei tarvinnut Sipilän takapaksimatkailua että sai haluamansa päätökset. Nyt Kepu etenee salailulla ja kieroilulla ja Sipilä oman edun nimissä joka uutisoinnista on hyvin tullut esiin.
Meijän mies pankkopoika. Kunhan saa kulkuset alas, ja/tai hormoonihoidot kohilleen.
- KekkiPuukosta
"Kekkonen ei tarvinnut Sipilän takapaksimatkailua"
Lueppas Kauko Kareen Tähän on tultu -paljastuskirja Kekkosesta!
Kekki sai puukostakin kun nai toisen akkaa... muka suolisolmu... Se Kaiharin pirulainen... akkansa päältä...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kauko_Kare
Tähän on tultu: Paasikiven linjalta K-rintamaan. Alea-kirja 1967
Tähän on tultu 2: Paasikiven linjalta Kekkosen kolmanteen. Alea-kirja 1969
Tähän on tultu, Ahti M. Salonen : raportti presidentinvaihdoksen välttämättömyydestä vakava- ja leikkimielisille äänestäjille. Alea-kirja 1977 - kepu_sai_infoo
Noh, se, kun Sipilä ei lähettänyt Virtasen mukana mitään vastaviestiä.
- Faktaapukkaa_
Asettamalla historian huonoimman pääministerin . Valitettavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363847- 122596
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos372025Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211751Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311556- 1251521
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101331- 851302
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo5001300- 141266