Hei!
Minulle ja ystävilleni on jäänyt hiukan epäselväksi RKP;n kanta niinkutsuttuun
pakkoruotsiin.
Asia lienee kohtalaisen arka keskuudessanne, päätellen siitä että asiasta ei ole aloitettu avointa keskustelua. Asia on kuitenkin hyvin tärkeä ja koskee satoja tuhansia suomalaisia lapsia ja nuoria koululaisia sekä välillisesti heidän vanhempiaan. Vaalit lähestyy päivä päivältä ja onhan asia menossa kai eduskunnan harkittavaksikin.
Jo edellämainituista syistä käsin voi todeta asian kiinnostavan hyvin suuria ihmisjoukkoja. Kysymykseen tulisi olla saatavilla helppo, jäsennelty ja ennenkaikkea perusteltu vastaus.
Jäänen palstalle odottamaan vastaustanne ja mahdollista perustelua kannallenne. Kiitos jo etukäteen,
Yst. Falkensee
Tiedustelu pakkoruotsista
7
125
Vastaukset
- tvångssvenskad
RKP:lle ns. "pakkoruotsi" on elämän ja kuoleman kysymys. Ilman pakkoruotsia poistuu myös virkamiesruotsi, ainakin niiltä alueilta, missä ruotsia ei puhuta. Monet svenskatalandet täälläkin vakuuttavat, miltei käsi raamatulla, ettei pakkoruotsi merkitse heille mitään, mutta annas olla, kuten kielikokeilujen yhteydessä, niin valtavan suuri kapina alkoi.
- oipoii
Meillä ei ollut koulussa sen enempää pakkoruotsia kuin pakkomatematiikkaakaan.
Mutta sekä ruotsia että matematiikkaa opiskeltiin ja hyvä niin.
Itsekin vastustin aikoinaan ruotsin opiskelua mutta sitten tulin jälkipuberteettiin, sain haivenia nenän alle ja viisastuin.- AmisViikset
Matematiikka ei ollut pakkoa koska sitä opiskellaan kaikkialla muuallakin, ruotsia taas ei kohta opetella edes Ruotsissa mutta Suomessa sitä on pakko opiskella mikä on täysin naurettavaa. Eli yhteenvetona voisi todeta että haivenet jäivät mutta järki ei.
- frii.man
Ruotsin kieli on vain alistuskeino, jolla ruoskitaan suomen kielisiä. Sitä se aina on ollut. Kun Suomi muuttuu yhä enemmän suomenkieliseksi, sitä enemmän sitä vastaan kapinoidaan.
- RKP-kanta
Lisää pakkoruotsitusta ja varsinkin susuille!
- kaikki-mulle-alamaiset
No senhän takia ne nyt PAKOLAISIA haluaa, että voi opettaa näille rantaruotsia.
Karjalan evakot ei näille kelvannu.
Sehän on poliittista peliä, mutta näihän se on.
Mine en ymmarra kieltä,, voihan vi**u , vaikka suomessa asuvat, olisiko tyhmyys osallisena asiaan.
Ei kai suomen kielen oppiminen ole näille mitään rakettitiedettä, mutta eivät viitsi, ja mankuvat kun vähäpojat. Kuten huomaat, asiallista ja avointa vastausta asiallisiin kysymyksiisi et saa RKP:lta.
Sen varsinainen toiminta tapahtuu pinnan alla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363687- 122416
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371965Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211731Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301493- 1241458
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141256
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4811233- 771151