Olen useassa yhteydessä kuullut, ettei normaali ihminen voisi saada vanhoillislestadiolaisesta ystävää. Vaihdan työpaikkaa vuoden alusta firmaan, jossa kuulemma on paljon vanhoillislestadiolaisia. Teinköhän virhevalinnan?
Pitäneekö paikkansa?
61
2169
Vastaukset
Voi saada, mutta???
Yksi asia on joka tulee huomioida. Kahden kesken valtaosa on ystävällisiä, sekä mukavia, mutta kun heitä on kaksi, tilanne muuttuu, silloin kannattaa puhua ilmoista.- HuumorintajuinenVL
Haha. Tämä oli hyvin sanottu.
- seeo
samaa koskee kesin kanssamyös
seeo kirjoitti:
samaa koskee kesin kanssamyös
Minun jutut ei muutu joukon mukana. Ei tarvitse panna päätä pensaaseen, tunnustaka kaikkien kuullen usein, että Jeesus on Herra ja kaikkivaltias, oli kuuliat ketä hyvänsä ja se on toiminut yli kolmessakymmessä maassa.
- pensaassapensaaseen
Kesitas kirjoitti:
Minun jutut ei muutu joukon mukana. Ei tarvitse panna päätä pensaaseen, tunnustaka kaikkien kuullen usein, että Jeesus on Herra ja kaikkivaltias, oli kuuliat ketä hyvänsä ja se on toiminut yli kolmessakymmessä maassa.
#Ei tarvitse panna päätä pensaaseen,#
Ei niin, kun se aina ollut siellä.
- Valintasi
osui napakymppiin. Eihän sen parempia ystäviä voi ollakaan, kuin Jumalan lapset. Onnittelen!
- Vai.niin
Jaahas.
- vaikka.tyrkyllä-ystävä
Kyse oli lestoista, ei Jumalan lapsista.
- TotuusOnToinen
Jopas meni liioitteluksi kuin puhujaveljellä ikään. Ei lestasta normaali-ihminen voi saada ystävää, ei ehkä kaveriakaan.
- aika.pettynyt.mies
TotuusOnToinen kirjoitti:
Jopas meni liioitteluksi kuin puhujaveljellä ikään. Ei lestasta normaali-ihminen voi saada ystävää, ei ehkä kaveriakaan.
Kyllä kaveruudestakin vaikea puhua, kun välit jäävät täysin muodollisiksi, jos edes sellaisiksi.
- kaverinsa_tunnustava
TotuusOnToinen kirjoitti:
Jopas meni liioitteluksi kuin puhujaveljellä ikään. Ei lestasta normaali-ihminen voi saada ystävää, ei ehkä kaveriakaan.
Suosittelen muillekin yksinkertaista testiä kaveruuden selvittämiseen. Tunget itsesi näkyville sosiaaliseen mediaan, esim. Facebookiin. Sitten katsot, onko siellä lestatuttuja. Saatat heille tiedoksi, että olet ryhtynyt ao. somekäyttäjäksi ja jäät odottamaan muutamaksi viikoksi, tuleeko 'kaveripyyntöjä'. Todennäköisesti ei tule, joten kerjää sinä puolestasi heidän kaverikseen. Raportoi tuloksista tänne.
Ystävyyden todistamiseksi onkin sitten vaikeampaa kehittää 100-%:sen pomminvarmaa menettelyä. - PysytäänAsiassa
""Valintasi
2.12.2017 7:56
osui napakymppiin. Eihän sen parempia ystäviä voi ollakaan, kuin Jumalan lapset. Onnittelen!""
Avaaja kysyi omavanhurskaista vanhoillislestadiolaisista - ei siis Jumalan lapsista. Norttikerhon tuttavuudessa ei ole paljon onnittelemista.
- Lohtu_
Älkää nyt viitsikö levittää vihaa jotain kansanryhmää kohtaan. Lestadiolaiset on ihmisiä siinä kuin muutkin kokemusta on. Edelliseen liittyen minusta ei-uskoville on opetettu lapsesta saakka että uskovaiset on outoja sekasikiöitä.
- Peda_Gogi
"minusta ei-uskoville on opetettu lapsesta saakka että uskovaiset on outoja sekasikiöitä"
Millaisessa oppilaitoksessa tuo kuuluu opetusohjelmaan? - 16-v
Oon ite uskovainen 16-v tyttö ja kyllä sen jo koulussa huomaa miten ihmiset ajattelee pahasti. Tulee nauruja, ihmiset välttelee, ne jotka tietää mut on mukavia. Yleisesti ihmisten asenne on tosi negatiivinen meitä kohtaan. Vaikka ei luultavasti tuu kiusaamista sen takia, yleinen mielipide näkyy.
Harvat tulee suoraan kysymään miten mä mut kyllä muuten puhutaan.
Ja siis ei sillä että oisin jotenki parempi kun kukaan muu, koska en todellakaan oo, mutta ilmapiiri on mitä on. - 67-v
"Harvat tulee suoraan kysymään miten mä mut kyllä muuten puhutaan. "
Kysypä sinä suoraan vaikka joltain luokkatoveriltasi, haluaisiko hän olla sinun kaverisi.
- Ajanpuutetta
Eihän se kerkee ystävystyä sinun kanssasi koska on niin ja niin paljon verisukulaisia jotka täyttävät päivän.
- 16-v
mulla on yheksän sisarusta mutta hyvikn kerkeen olla sekä ei vl että vl kavereiden ja ystävien kans. kerkeätkö sä olla vaikka 10 kaverin kaa tekemisissä?
Sitä minäkin
- miekinkö
Metsä vastaa siten kun sinne huudat ! ( tai kaiku ? ) Puolet itsestäsi kiinni, niin kuin muissakin asioissa, yleensä.
- ei.vl-jengiin
Kannattaa siis huutaa heti ekan duunipäivän päätteeksi: "Lähdetään olusille. minä tarjoan!". Sitten kannattaa seurata miten se metsä vastaa...
- yksinkertaisillajne
ei.vl-jengiin kirjoitti:
Kannattaa siis huutaa heti ekan duunipäivän päätteeksi: "Lähdetään olusille. minä tarjoan!". Sitten kannattaa seurata miten se metsä vastaa...
siinähän se suomalaisen normimiehen ja naisen elämän olemus tulikin jo esille.
olusille...mihinkäs muuhun, katos kun ei no jääköön sanomatta.
mikä ihmeen jano se on ainainen johon ei olunenkaan auta, kerro ! - kaksinkertaisillajne
Oletkos kuullut työpäivän päätteeksi huudettavan 'Lähdetään vl-seuroihin, minä tarjoan'?
- onpa.taivaassa.tarjolla
Olen ollut seitsemässä työpaikassa, joista yhdessäkään ei ole tuota huutoa kuulut, ei edes ilman tuota loppukaneettia tarjoamisesta.
- onpa.taivaassa.tarjolla
...kuulut p.o. ...kuulunut
- enpäs.minäkään.ole
onpa.taivaassa.tarjolla kirjoitti:
Olen ollut seitsemässä työpaikassa, joista yhdessäkään ei ole tuota huutoa kuulut, ei edes ilman tuota loppukaneettia tarjoamisesta.
:-)
- varotus
Älä ainakaan sano että olet jonkun muun suunnan uskovainen, sitten on helvetti irti.
- LaumatRaatelevat
Oikeassapa olet, vieläpä enemmän kuin mitä keskimääräinen palstalainen edes tajuaa. Ilmiötä ei esiinny yhden lestan firmoissa, vaan siihen vaaditaan ehdottomasti useampi.
- synti.tarttuu
Me emme käy syntisten kanssa seurustelemaan.
- SeuroissakoDesinfioidaan
Kannattaa muistaa, että puhujaveljet ovat meille jo 1960-luvulta lähtien kauniisti kirkastaneet synnin tarttuvan. Tämä tunnetaan ns. Mäntylän tartuntalakina.
- SalaisestaNumerosta
Kannattaa jokaisen normaalin tehdä yksinkertainen testi HETI TÄNÄÄN. Valitset tuntemistasi ihmisistä muutaman vl:n. Sitten selvität vaikka Fonectasta heidän kännynumeronsa ja lähetät seuraavanlaisen tekstarin: "Onpas kiva saada sinulta ystävällisen lämmin joulutervehdys. Hyvää joulua sinulle ja läheisillesi!" Sitten vaan jäät seuraamaan, millaista älyllistä epärehellisyyttä saat vastineeksi...
- hyvä.kokeilu
Heh heh, hyvä vinkki syntyi seuraavanlainen jatkokeskustelu, kun koelähetin tuon tekstin:
-En minä sinulle ole mitään tervehdystä lähettänyt.
-Mikset? - VaiVaietaankoNyt
Seuraava replikki se vasta mielenkiintoinen oliskin...
- Itsnotdifficult
Outo kommentti. Aivan ystävällisesti ainakin itse ja varmasti tuntemani ihmiset myös voisivat tuollaiseen vastata ja hyvää joulua toivottaa, vaikka voisi toki myös tiedustella, että kuka keskustelukumppani mahtaa olla.
- MitäVierailleTekstaamaan
Itsnotdifficult kirjoitti:
Outo kommentti. Aivan ystävällisesti ainakin itse ja varmasti tuntemani ihmiset myös voisivat tuollaiseen vastata ja hyvää joulua toivottaa, vaikka voisi toki myös tiedustella, että kuka keskustelukumppani mahtaa olla.
Kumppanin voi varsin usein tunnistaa puhelinnumerosta.
- OnkoVastavuoroisuutta
Kun nyt on Voiton päivä, voi testin modifioida ajankohtaiseksi ostamalla kioskilta parit ystänpäivätervehdykset ja jakamalla ne vaikka vain vaivihkaan lähipiirin lestoille. Sitten vaan tarkkailemaan palautetta. (Käytännön toimintaohje: jätä tervehdyksesi lestatyyppisen työtoverisi pöydälle, luokkatoverisi pulpetille, naapurisi postilaatikkoon jne jne)
- vähemmän.ystävällinen
OnkoVastavuoroisuutta kirjoitti:
Kun nyt on Voiton päivä, voi testin modifioida ajankohtaiseksi ostamalla kioskilta parit ystänpäivätervehdykset ja jakamalla ne vaikka vain vaivihkaan lähipiirin lestoille. Sitten vaan tarkkailemaan palautetta. (Käytännön toimintaohje: jätä tervehdyksesi lestatyyppisen työtoverisi pöydälle, luokkatoverisi pulpetille, naapurisi postilaatikkoon jne jne)
Lähetin myös lessutuilleni ystävänpäivätervehdyksiä sekä Postin että netin kautta.
Yhdeltäkään lessulta ei tullut tervehdystä (edes vastauksena lähettämääni), umpiateisteiltakin paremmin. - kiitos_ideasta
Nythän tuon testin voisi tehdä pääsiäiskortrilla!
- OlipaHelppoTesti
kiitos_ideasta kirjoitti:
Nythän tuon testin voisi tehdä pääsiäiskortrilla!
Minäpä säästin fyrkkaa enkä ostanut kortteja ja postimerkkejä. Laitoin aamulla tervehdyksiä sähköpostitse niin vl-porukalle kuin muillekin. Edellisille vastaaminen on osoittautunut vaikeaksi. Eipä silti, että olisin saanut heiltä tervehdyksiä ennen omani lähettämistä. Jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä ilman minun johdatteluani.
- olen_äimänä
Kiitos monpuolisista näkemyksistä. Vähän kyllä jännittää. Totuus paljastunee tiistaina.
- anti.tulla
Eipä ole raporttiasi näkynyt...
- olen_äimänä
No nyt tulee vähän lyhyesti.
Ensimmäisessä työpäivässä ei ole paljon kerrottavaa. Pomon varamies kierrätti 'tutustuttamassa' uusiin työtovereihin (noin kaksi minuuttia per huone). Mitään hälyyttävää ei ilmennyt. Loppupäivä meni sitten lääkärissä työhöntulotarkastuksessa. Mitään hälyyttävää ei ilmennyt.
Sitten reilu viikko meni asiakkaiden luona kierrellessä Kanadassa ja USAssa. Mitään hälyyttävää ei ilmennyt edes illanistujaisissa. Flunssan kyllä sain. Eilinen meni niiskuttaessa ja kalustuksen tilaamisessa omaan huoneeseen.
Katsotaanpa myöhemmin, kun olen paremmin asettunut taloksi. Nyt ei moitittavaa.
- HuumorintajuinenVL
Tänään on keskiviikko. Miten tiistai sujui?
- mä_ketjun_luin
Hällä väliä, aloituksessa puhutaan ensi vuoden alun uudesta työpaikasta ja tiistai 2.1.2018 lienee kyseinen 1. duunipäivä.
- NIin_kysyisin
vajn, onko niitäö olemassa muitakin normaaleja ihmisiö kuin vanhoillislestadiolaiset? Aloittajalle on köynyt tosi hyvö tuuri kun on saanut työpaikan normaalien ihmisten joukosta,
- Ei_lestaa_duunikaverina
Täysin turha kysymys, kun vaihtoehdot ovat a)vanhoillislestadiolaiset ja b)normaalit.
Mutta odotellaanpa raporttia ensimmäisestä työpäivästä. - Noin_kysyin
Suomentaisitko ystävällisesti tai muutoin tuon kommenttisi?
- Normaali-ihminen
En halua velluja panetella eikä minulla ole mitään heitä vastaan mutta tämä oli valaiseva ketju. Nyt ymmärrän miksi velluilta ei saa vastausta joulutervehdykseen ja se ettei heidän ystäväkseen pääse millään. Yritetty on kymmeniä vuosia.
- aika.pettynyt.mies
Samansuuntaisia ovat minunkin kokemukseni. Monien pettymysten jälkeen aloin ajatella, ettei ystävyyteni ole minkään arvoinen. Helpottavaa kuulla, että ongelma olisikin noissa toisissa, siis vanhoillislestadiolaisissa ikään kuin sisäänrakennettuna. Aggressioita tms. en ole kokenut, mutta aistinut selvästi sen, että olen heille korkeintaan B-luokan kansalainen. Muutama on sentään ollut pidättyvän 'ystävällinen' minua kohtaan. Vastaavat jopa nimipäivätervehdyksiini, mutta eivät ikinä lähetä niitä minulle - tämä noin tilannetta selventävänä esimerkkinä.
- ei_enää_nimpparikortteja
Perin ovat tutun tuntuisia sinun kokemuksesi, ovat kuin omiani.
- vuorovaikutusta_kiitos
aika.pettynyt.mies kirjoitti:
Samansuuntaisia ovat minunkin kokemukseni. Monien pettymysten jälkeen aloin ajatella, ettei ystävyyteni ole minkään arvoinen. Helpottavaa kuulla, että ongelma olisikin noissa toisissa, siis vanhoillislestadiolaisissa ikään kuin sisäänrakennettuna. Aggressioita tms. en ole kokenut, mutta aistinut selvästi sen, että olen heille korkeintaan B-luokan kansalainen. Muutama on sentään ollut pidättyvän 'ystävällinen' minua kohtaan. Vastaavat jopa nimipäivätervehdyksiini, mutta eivät ikinä lähetä niitä minulle - tämä noin tilannetta selventävänä esimerkkinä.
Minä tein uudenvuodenlupauksen: en lähetä vl:ille kortin korttia olisipa syy mikä tahansa.
- Normaali-ihminen
Teit virheen siinä tapauksessa, jos menit firmaan jossa velluila on valta-asema. Silloin sinulle ei kunnian kukko laula. Jos vellut ovat ns rividuunareita, heistä ei juuri harmia ole mutta ystävystyä et heidän kanssaan voi.
- ei.lestoille.kelpaava
Hyvin kristallisoit sanoiksi minunkin kokemukseni.
- kauheaakunsaastuu
se on sama kun kylällä joku kuolee niin kaikki ottavat osaa jollain tavalla mutta lestalaiset ei ota millään tavalla.
se on sitä heidän mieleistään kristillisyyttä ja siionin mentaalia. - EikösNäinOlekin
Ja mitä vielä! Jokainenhan tietää, että vanhoillislestadiolaiset suorastaan tyrkyttäytyvät ystäviksi voidakseen esimerkiksi yhteisillä kalastusreissuilla kertoa uskostaan.
- Yksinjokapaikassa
Olen vanhoillislestadiolainen hieman yli 40v mies. Olen terve ja käyn töissä jolla itseni elätän.
Minulla ei ole ainuttakaan ystävää ko piireissä. Parhaat ystäväni ovat tulleet vuosien varrelta erillaisista harrastuksista. Enkä ole ainut henkilö kyseisessä porukassa jolla ei ole ystävinä uskon veljiä tai sisaria.- Höpönpöpöpö
Just joo, jokainen joka on ollut vellujen kanssa, tietää totuuden.
- Minä_myös
Saman asian olen huomioinut, itseni ja joidenkin läheisteni kanssa. Ei ystäviä välttämättä löydy kaikille vanhoillislestadiolaisillekaan vl:ien piiristä, osa on aika yksinäisiä. Ehkä syynä on luonteiden erilaisuus, en tiedä.
- SyrjinnänKokenut
Tuossa tuskin on mitään epäselvää. Kokemus kertoo, onko esteenä vl:n vai normaalin taustayhteisön painostus eli mielen ohjelmointi.
Jokos niitä ystäviä on vl:istä löytynyt? Miltei kolme kuukautta on kulunut testi alusta.
- Uncharted5
Itse olen VL mutta ikinä en ole saanut ainuttakaan ystävää VL:n piiristä. Enkä saa koska en ole ns. hyödyllinen veli. Minulla on mielipiteitä uskosta, politiikasta, ry:n asioista yms. En tee paljon talkoita. Olen aina ollut yksinäinen susi ( hah mikä vertaus lammaslaumaan ). Mutta toisaalta olen tietyllä tapaa myös vapaa yhteisön paineista ja sen sisällä vellovista tavoista joista kaikilla ei ole uskon kanssa mitään tekemistä. Pidän etäisyyttä ja olen huomannut sen hyväksi. En syytä ketään ja tämä on hyvä olla näin.
- epäuskoinen
Heidän kanssaan juttelu voi jäädä vähäiseksi, kun kaikki on syntiä. Eivätpä he halua ystäväkseen sellaista, joka on jo helvettiin tai kadotukseen matkalla. Heillä on aina siis taka-ajatuksena käännyttää toinen totiseen uskoon Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202235- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221304- 851264
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261074Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel661018Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906