Viherkuherpunikit ovat aina trollanneet tuloerojen kasvulla. Heidän mielestään kaikkien muiden kuin heidän tulisi tienata yhtä vähän. 😳
Jännä että pahimmillaan entiset koulukiusaajat, jotka opiskelun sijaan dokasivat itkevät nyt kun eivät tienaa, ja että aikansa opiskeluun laittaneet nörtit eivät anna heille tarpeeksi tulonsiirtoa liian kovista palkoistaan.
1000.- / kk tienaava ei maksa valtionveroa ollenkaan, 10 000.- /kk hankkiva maksaa yli 30% ja kunnallis ja kirkonverot päälle. Veroportaiden kohdasta riippuen suurituloinen voi jäädä tässä vertailussa miinukselle pienituloiseen verrattuna.
Olisi kyllä hyvä tosiaan että palkat kerrottaisiin nettona. Voisi moni joka kuorossa laulaa, että hyvätuloistan (tilastojen mukaan yli 4.300/kk/brutto) verotusta pitää kiristää, olla suu auki ihmetellessään miten suuren osan verottaja vie jo tuon summan tienaavilta. Samalla otetaan laskuihin vielä tulonsiirrot ja muut tuet niin päästään nettoansioihin. Itse tienasin toisella ollessani töissä 4.000e enemmän brutto kuukaudessa kuin vaimoni. Käteen jäi siiitä erosta tonniJa jokaisen jolla on tunne, että saa liian vähän palkkaa, kannattaa hakeutua sellaisiin hommiin jossa tienaa paremmin. 😳
Antti, Touko ja Li äkkiä nyt etsimään ammattiyhdistysliikkeiden tilastoista uusia vastatodisteita tälle asialle. Kyllä sieltä jotain todistetta löytyy. Kuulijakuntaakin vielä löytyy, höynäytettäviä.
Ja heitä tosiäänestäjiä heille, joille ei työ maita.
Ei saa tienata viherpunikit huutaa
4
<50
Vastaukset
- Chippasteena
Kymmenen % Suomen parhaiten ansaitsevista saavat enemmän tulosiirtoja kuin heikoimmin ansaitsevat kymmenen %. Mitä tuollainen kertoo sinulle?
Jos tarkoitat ansiotulojen verotusta, niin mitä tulonsiirtoja 10% parhaiten tienaaville tarkoitat?
- Rautala
Onkohan noin. Eikö se oli vasurit, ruotsikot ja kepskut jotka saa jämptei. Minä en ole Herliinien Konetta nähnyt koskaan yritystukien saajien kärkikympissä.
osaanpas kirjoitti:
Jos tarkoitat ansiotulojen verotusta, niin mitä tulonsiirtoja 10% parhaiten tienaaville tarkoitat?
Vasemmiston logiikan mukaan se että ei veroteta tarpeeksi on tulonsiirto rikkaille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564790Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271111Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681055Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 71942