Arvoperusteinen terveydenhoito. Oletteko kuulleet nämä kaksi sanaa aikaisemmin?
Ettei vaan olisi ollut Sote-uudistuksen äärikiihkoisimmat puolustajat tätä mantraa hokemassa ja suu vaahdossa puhumassa.
Tätä mantraa ruvettiin lanseeraamaan naapurimaassa 2000-luvun alussa.
Asialla oli amerikkalainen Boston Consulting Group, joka alkoi aivopesun naapurimaan johtavassa sairaalassa Kroliinisessa instituutissa. Siellä oltiin hyvin kriittisiä ja epäuskoisia, koska BCG ei osannut edes uskottavasti selittää mitä tuo "arvoperusteinen terveydenhoito" on. Organisaatiokonsultteja tarjottiin uuden ja entistä ehomman hoidon aikaansaamiseksi.
Aivopesu ei ensi yrittämällä onnistunut. Silloinen sairaalajohtaja meni myöhemmin Islantiin töihin ja hänen seuraajansa jäi muutaman vuoden päästä eläkkeelle.
BCG alkoi uuden pommituksen uuden johdon taivuttamiseksi ja onnistuikin sillä kertaa, mutta nyt, kun ollaan saatu näyttäviä tuloksia, ollaan huomattu että ne
kuuluisat "arvot" ovat valuneet kalliitten organisaatiokonsulttien taskuihin ja
Landstinget (sairaalan päämies) kärsii valtavista taloudellisista vahingoista.
Nämä konsultit olivat sitä paitsi juuri kouluista päässeitä, täysin ilman kompetenssia
alalla...
BCG on yrittänyt saada myös jalansijaa Göteborgissa Sahlgrenin yliopstollisessa sairaalassa, missä ollaan tultu siihen tulokseen että arvoperäisellä terveydenhoidolla ei ole mitään tutkittua taustaa tehokkuudestaan.
Samainen yhtiö aikoo kääntää myös Suomen terveydenhoidon taskut nurin yhteistyössä suomalaisen Novartis Finlandin kanssa.
Tuntuu että mikään ei voita rahanhimoa, ei kokemukset muista maista, ei ammatti-ihmisten puheet ja varoitukset. Mikä näitä päättäjiä vaivaa, etteivät he halua kuunnella kokeneita professoreja ja ammattilaisia, vaan haluavat esineistää ihmisetkin?
"Arvoperusteinen terveydenhoito"
1
89
Vastaukset
Tutustuin enemmän aiheeseen, miten tämä arvoperusteinen hoito menestyy naapurissa. Huonosti menee. Karoliininen instituutti on lopettanut yhteistyön huijariyrityksen kanssa, samoin Sahlgrenska Göteborgissa.
Onneksi on ainakin kaksi suurta sairaalaa, missä potilas on tärkein eikä raha.
Sitä paitsi tämän hoitomuodon laskentakaava on Ruotsin lain mukaan laiton ja eettisesti kielletty. Hoito asettaa potilasryhmät toisiaan vastaan.
Tällaista arvoperusteista terveydenhoitoa on viime aikoina jo alettu soveltaa
Suomessakin. Olen itse joutunut sen henkilökohtaisesti kokemaan, kun minulta
evättiin suuri leikkaus hatarin perustein ja ymmärsin että ikäihmiset ja multisairaat eivät tähän utopiseen malliin mahdu. Heillä ei lyödä rahoiksi jos pitää säästää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171