Hinnoittelua ja hinnoittelua

NythänRiesanLykkäsi

Miten hinnoitella pientilakiinteistö Pielisen takana?
En ota suoraa esimerkkiäni mistään vaan kasaan viitteellisen mallin (samantyyppinen löytyy itäisestä Suomesta, mutta ei ainakaan Lieksasta).
On pientila jonka koko on vaikkapa 11,5 ha. Tilalla on välttävässä kunnossa oleva asuinkiinteistö jota ei ole käytetty vakituisesti ehkäpä muutamaan vuoteen. Lisäksi löytyy vanhaa navetttaa, latoa ja liiteriä.
Paikka on ns. Herramme selän takana eli matkaa palveluilla varustettuun keskustaan on vaikkapa 33 kilometriä. Tästä 5-6 kilometriä on soratietä.
Pellontapaista on 4 ha ja loppu on sekalaista metsää. Mitään metsänhoidollisia suunnitelmia tai arvioita puuston arvosta ei ole. Harvemmin noin pieneillä hylkyplänteillä taitaa olla.
Hintapyynnöstä voi sanoa, että jos rakennuksille ei lasketa arvoa niin erään ehdotelman mukaan hehtaari maksaisi yli 5000 euroa.
Tietääkseni todellinen arvo huonotuottoiselle maapohjalle on kuitenkin vain murto-osa tuosta ja yleensä vain siinä tapauksessa, että se on osa suurempaa tilusta. Pelkkää muutaman hehtaarin rääseikköä, keskeltä ei mitään, ei kukaan täysipäinen osta.
Kun tilalla ei ole mitään mahdollisuuksia elää sen tuotoilla niin on ihan varmaa, ettei rakennuksille ole käyttöä eli ne ovat vain rasite. Näin ollen ne tulisi purkaa.
Purkaminen kuitenkin on työlästä ja sekin maksaa. Purkujätteitä ei saa lykätä korpeen, vaikka se maalaisjärjellä olisi paras ratkaisu.
Aika kamala tilanne ja kysymys kuuluu; mitä pitäisi tehdä?
Muutaman vihjeen olen saanut.
1. pura tai purata ne rakennukset (maksaa useita tuhansia tai pari kesälomaa), raivaa tilan metsät ja tee täydennysistutukset (ja taas meni kesäloma) ja pane tila sitten myyntiin asiallisella hinnalla. Mutta mikä on se asiallinen hinta?
2. myy se sellaisenaan eurolla tai lahjoita, liitettäväksi naapurin metsäpalstaan.

6

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pistälihoiksvaa

      Myy vaan sitten vaikka eurolla tai lahjota. Jos sen tuottamattoman maapohjan hinta oikeesti oliskin vaikkapa 20-30000 niin kukapa siitä maksaa edes sitä jos ne rakennukset on siellä, kun siitä joutuu maksamaan korkeemman kiinteistöveron. Pilalla ne asumukse ainakin on jos niis ei asuta vuosiin. Vaikkei se paljon oo niin oma ongelmansahan ne ovat. Saahan niitenki pohjille sitten muutaman kymmene tainta joista tulee aikanaan tukkipuita. Niitä semmosia joutavia tiloja on Kainuu ja Pohjos-Karjalan korvet täynnäänsä.

    • Ostaja.1

      Tarjoan 1500€

      • Hyvä.päivä

        здравствуйте ja Хороший день
        Ketunhäntä kainalossa on ostaja ykkösellä.
        Ehdottomasti tilanteesi on aika kamala, kuten itse jo oivalsit. Tämä on suomea. Vaihtoehto kaksi olisi paras jos et osaa myydä venäläisille tuota tilkkuasi.
        Se on vaihtoehto kolme. Maanpetturuus on jo hallituksen ohjeistus.


      • Mitä maanpetturuutta jos myy maansa venäläisille? Jokainen saa myydö maabsa ihan kenelle haluaa. Ei se maapala muutu venäjäksi vaikka niin luulette.
        🐃... ... ...😲


    • takanatakana

      Pielisen takana? Katsotko asiaa molemmilta puolilta Pielistä, vai onko se aina takana takaustesi myötä;)
      >Juuan puolella hintaa voit kysästä jo tuplasti, eli 2 eemeliä.

    • maaeemeli

      No kyllä ihan riesan lykkäsit. Nykyisin kun ei oikein uskalla kysyä sitäkään, että oletko setä vai täti. Olet heti kaikkia sateenkaarin värejä vastustava idiootti ja vähintäänkin kaiken hyvän ajatuksistasi sulkeva surkea tällä palstalla. On parempi antaa myyntityö sukupuolineutraalille asianajajalle. Hän tekee neutraalin ulostuksen tässäkin asiassa.

      PS. Nopeasti kun hankkiudut eroon siitä, voit välttyä maksurasitteista. Asanajopalkkiot toki joudut korvaamaan( noin 10 000 € näin pikku jutussa)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2143
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1454
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      924
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      873
    Aihe