Mitähän merkkiä tähän pitäisi nykäistä? Barcan kerroin eli vähän yli kaksi tuntuu kyllä todella pieneltä, kun ottaa huomioon, että kyse on sentään vieraspelistä Valioliigan huippujoukkueen kentällä. Melkeinpä tekisi mieli kokeilla ykköstä, mutta toisaalta jotenkin tuntuu, että Barca tulee hakemaan sen perinteisen 1-1 tasurin. Chelsean kerroin olisi öbaut kolme ja puoli, joka on iso kotikertoimeksi. Tulivoimaa löytyy varsinkin Barcalta, vaikka Coutinho on pois, mutta tuskinpa tässä kannattaa overia ruveta pelaamaan, koska Chelsea varmaan lähtee puolustamaan ja estämään vierasmaalia niin pitkään kuin mahdollista. Kyöstin suhde joukkueisiin on se, että Barca on aika hajuton ja mauton joukkue, vähän kuten Tottenham, eli pelaahan se hienoa jalkapalloa, mutta ei herätä suuria tunteita. Chelseata Kyösti sen sijaan inhoaa sydämestään, jopa vielä enemmän kuin Manchesterin joukkueita, joten Kyösti toivoo, että Barca tästä parista jatkaisi, mutta Kyösti toivoo myös, ettei homma ratkeaisi vielä 1. osassa. Okei, Kyösti päätti betsata tähän matsiin tasuria, vaikka ei yleensä tykkää tasureita betsailla. Tipexin Kisu on vihjannut kotivoittoa, mutta jotenkin tuntuu, että kyllä Barca sen yhden saa tehtyä, ihan kuten Chelseakin. Tasurin kerroin näyttää olevan mukavahko 3.45.
Chelsea-Barcelona
4
169
Vastaukset
- TeponKorvanKutittelija
Ottelu hieman monipiippuinen, chelsean suoritukset ovat olleet melko epästabiileja, tosin kuin barcelonalla. Joukkueiden yhteinen historia ennakoi tasaista peliä. Chelsean pelaaminen tuntuu tällä hetkellä silti riskivedolta ja visio on, että chelsea tekee enemmän virheitä joista barca rokotttaa, tai jos chelsean pakka pysyy kasassa, niin se tasuri.
Kakkosta.
- DonKyösti
Risti lähti lapulle. Kävi miten kävi. Toivottavasti ihmissyöjä Suarez tekee maalin., koska on aina mukavaa, kun ex Poolin mies scoraa.
- rakkautra
toisaalta barca oli kyl melkoses lingossa eibariaki vastaan viime pelis. sillä pelillä ei kyl chelsea kaadu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492338- 262233
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161554Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271545- 1241447
- 191093
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71984Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut118963Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333893