Suomi on alkanut kotouttaa maahanmuuttajat suomeksi. Suurin osa heistä asuu paikkakunnilla, jossa toimii yhteiskunnan kustantama ruotsin kielinen koulu.
Olisi erittäi suositeltavaa, että Suomeen ei muodostu maahanmuttajille kielellinen vankila.
Ruotsiin on kotoutunut surempi määrä mahanmttajillemme heidän kansalais- ja uskonveljien suuremmat keskittymät. Ruotsiksi kotouttaminen mahdollistaa heidän yhteydenpidon ja myöskin helpommin valita asuinpaikkansa. Suomeen tullut maahanmuttaja ei välttämättä halua tänne jäädä. Vähemmistöjen etujen valvonta olisi myös helpompaa, jos he kaikki olisivat samoissa tiloissa. Koululaitoksen on vaikea järjestää uskonnon opetusta, jos oppilaat ovat hajalaan.
Suomalaisten ei pidä hyväksyä perussuomalaisten nuivaa suhtautumista kotoutukseen.
Suomella on varaa tarjota erinomainen kotoutus ruotsiksi. Nykyinen käytäntö ei poista työttömyyttä edes toisen polven maahanmuttajilta. Samoin romanit kärsivät työtömyydestä.
Ruotsin kielisissä kouluissa opiskelleet ovat täystyöllistettyjä, ja heillä on loistavat jatko-opiskelumahdollisuudet.
Helsingissä käytännön voivat aloittaa Kokoomus, Vihreät, Vasemmisto, SDP yhteisellä päätöksellä.
Perussuomalaisilla ja Kepulla ei ole kaupungissa valtaa. Mikseivät nämä puolueet toimi?
Suomen epäonnistunut kotouttaminen!
3
104
Vastaukset
Inte går det, att tag flyktningar till svenskaskolor!
- paskaaaaaa
Pitääkö tänne kirjoittaa kun reppanoiden RKP-palstalle ei voi?
Suomessa on toisen kansalliskielen opiskelua rajoitettu myös alkuperäisväestöltä.
Suomessa on peruskoulussa pakollista, mutta myös mahdollista opiskella ruotsia hyvin rajoitetusti. Näin pidetään koululaiset ulkona jatko-opinnoista ruotsiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565410Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2351592- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3211145Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3131108