Darkfearin trollihahmot?

Feikitvittuun

Mikä saa ihmisen tekemään tollasta, että kirjottelee itsensä kanssa monen trollihahmon kautta?? Vai kehitteleekö se koko ajan uusia ideoita uudesta trollihahmosta? Kun pitäähän se kuulostaa todenmukaiselta, että ei jää kiinni trollina.

64

816

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juicetukka

      Järki pysyy darkkiksen päässä yhtä hyvin kuin hiukset. Sasikaljuiselta sivarilta ei muuta kannata odottaakaan xD

    • Olisiko.näin

      Miksi jotkut ihmislapset kehittelevät mielikuvituskavereita?

      Siksi kun muut eivät leiki heidän kanssaan.

    • eileikitä

      Miksi sinkulla ei ole kavereita eikä autoa?

      Siksi kun muut eivät leiki heidän kanssaan.

    • Mitäköhän aloittaja nyt oikein mahtaa tässä tarkoittaa, sillä eihän mulla ole täällä mitään trollihahmoja tai muita profiileita tämän oman profiilini lisäksi. Enkä ole mielestäni koskaan edes antanut mitään aihetta sellaisille epäilyille, että mä voisin olla mikään trollipersoona.

      • Mira_Varissuolta

        Olet antanut 1000 kertaa aihetta epäilyyn. Mm väitit lähettäneesi postikortin periksen mielikuvitushahmoille. Et ole lähettänyt mitään postikorttia, koska trollaajan aivopieruille ei voi lähettää korttia minnekään.

      • Mira_Varissuolta kirjoitti:

        Kyllä mä sen ystävänpäiväkortin noille Penetrators MC:n miehille lähetin ja itse heidän Presidentti Bicky Royal kertoi myös täällä sen saaneensa. Eli eipä siis ole mitään trollihahmoja kyseessä, van ihan todellisia henkilöitä.

      • ätmiskanneri
        DarkFear kirjoitti:

        No minne lähetit:))))) tiedät siis periksen osoitteen :D

      • ätmiskanneri kirjoitti:

        No minne lähetit:))))) tiedät siis periksen osoitteen :D

        En kyllä tiedä Periksen osoitetta, mutta mites se muka tähän liittyy yhtään mitenkään??

        Laitoin kortin ihan tonne Penatrators MC:n kerhotiloille Varissuolle ja sinne se meni perille ja on kuulemma Bickyn mukaan nyt heidän jääkaapin ovessa.

      • Näin.on

        Kaikki muu on mielikuvituksen tuotetta paitsi sinun kalju pääsi. Se on korutonta ja raakaa faktaa, eikä leikin asia ollenkaan :(

      • Leenafear

        Vaikka ei pitäs ruokkia trollia, mutta kyllä tää trollaaminen menee jo liiallisuuksiin. Jospa voisit darktrolli hankkia apua, koska et ole ihan terve ihminen.

      • Leenafear kirjoitti:

        Vaikka ei pitäs ruokkia trollia, mutta kyllä tää trollaaminen menee jo liiallisuuksiin. Jospa voisit darktrolli hankkia apua, koska et ole ihan terve ihminen.

        Mitä ihmeen apua? Ei mulla ole mitään tarvetta millekkään avun hakemiselle, sillä mulla menee elämässä oikein hyvin ja mun mielenterveyteni on myös oikein hyvällä mallilla.

      • Leenafear
        DarkFear kirjoitti:

        Mitä ihmeen apua? Ei mulla ole mitään tarvetta millekkään avun hakemiselle, sillä mulla menee elämässä oikein hyvin ja mun mielenterveyteni on myös oikein hyvällä mallilla.

        Ihan hoitokeskus, tai jopa mielisairaala hoitoa. Koska ei ole normaalia trollata näin monella hahmolla.

      • Buhahaha
        DarkFear kirjoitti:

        Kyllä mä sen ystävänpäiväkortin noille Penetrators MC:n miehille lähetin ja itse heidän Presidentti Bicky Royal kertoi myös täällä sen saaneensa. Eli eipä siis ole mitään trollihahmoja kyseessä, van ihan todellisia henkilöitä.

        Mihin osoitteeseen lähetit kortin?

      • kkhkjhkjhk
        Buhahaha kirjoitti:

        Mihin osoitteeseen lähetit kortin?

        Muakin kiinnostais..

        Voi darkkis. Et VOI olla tosissas???

      • Kyllä se kortti tänne meidän kerhotiloille tuli perille. Ja hieno kortti olikin, siellä se on kerhotilojen jääkaapin ovessa. En nyt pysty laittamaan kuvaa kun olen täällä Lapissa, mut voin kyllä sanoa että saimme kortin DarkFearilta :)))))))))))

      • Leenafear
        bicky_royal kirjoitti:

        Kyllä se kortti tänne meidän kerhotiloille tuli perille. Ja hieno kortti olikin, siellä se on kerhotilojen jääkaapin ovessa. En nyt pysty laittamaan kuvaa kun olen täällä Lapissa, mut voin kyllä sanoa että saimme kortin DarkFearilta :)))))))))))

        Nyt se Darkfear kirjottelee taas trollihahmoilla.

      • Buhahaha
        bicky_royal kirjoitti:

        Kyllä se kortti tänne meidän kerhotiloille tuli perille. Ja hieno kortti olikin, siellä se on kerhotilojen jääkaapin ovessa. En nyt pysty laittamaan kuvaa kun olen täällä Lapissa, mut voin kyllä sanoa että saimme kortin DarkFearilta :)))))))))))

        Ja mikä se teidän kerhotalonne osoite olikaan, jos vaikka minäkin haluaisin teille lähettää kortin?

      • black.gay.jake
        bicky_royal kirjoitti:

        Kyllä se kortti tänne meidän kerhotiloille tuli perille. Ja hieno kortti olikin, siellä se on kerhotilojen jääkaapin ovessa. En nyt pysty laittamaan kuvaa kun olen täällä Lapissa, mut voin kyllä sanoa että saimme kortin DarkFearilta :)))))))))))

        Yhtään kuvaa ei ole näkynyt Lapistakaan, missä näkyisi bicky, läski-make ja keitä ne hahmot nyt ovatkaan, iloisesti kuljettamassa moottorikelkoilla ihmisiä hyväntekeväisyysmielessä :)))

        Johtunee siitä, että kuvitteelisia aivopieruja on vaikea vangita kameran filmille :))

      • Katri-HeIena
        bicky_royal kirjoitti:

        Kyllä se kortti tänne meidän kerhotiloille tuli perille. Ja hieno kortti olikin, siellä se on kerhotilojen jääkaapin ovessa. En nyt pysty laittamaan kuvaa kun olen täällä Lapissa, mut voin kyllä sanoa että saimme kortin DarkFearilta :)))))))))))

        Periksellä vaan silmät niin loistaa
        bickynä kun hän trollata saa

        :-)

      • Buhahaha kirjoitti:

        Mihin osoitteeseen lähetit kortin?

        No ihan tonne Penetrators MC:n kerhotiloille Turun Varissuolle mä sen kortin lähetin ja perille oli mennyt. Laitoin kortin heidän Presidentin, eli Bicky Royal-miehen nimellä ja toivotin siinä hyvää ystävänpäivää kaikille kerhon jätkille.

      • bicky_royal kirjoitti:

        Kyllä se kortti tänne meidän kerhotiloille tuli perille. Ja hieno kortti olikin, siellä se on kerhotilojen jääkaapin ovessa. En nyt pysty laittamaan kuvaa kun olen täällä Lapissa, mut voin kyllä sanoa että saimme kortin DarkFearilta :)))))))))))

        No niin, on se vaan ihmeellistä, kun jotkut vainoharhaiset väittävät täällä sellaista etteikö mun kortti olisi muka teille sinne tullut, vaikka sä kerroit itse sen saaneesi. Kertoo enemmänkin noiden vainoharhaisten tyyppien elämän köyhyydestä.

        Arvasin että kortti on just teidän kerhon jätkien mieleen, kun siinä oli kuvassa siisti Dodge Ram jyystö-Truck:))))))))))))))))))))))

      • kkhkjhkjhk kirjoitti:

        Muakin kiinnostais..

        Voi darkkis. Et VOI olla tosissas???

        Kyllä mä ihan tosissani täällä olen. Tossahan just kerhon Presidentti, eli itse Bicky Royal kertoi kortin saaneensa.

        Kerrotaan nyt vielä muillekkin se, että kyseisessä kortissa oli kuvassa siisti Dodge Ram jyystö-Truck ja mä sitten vielä askartelin tota korttia hieman hienommaksi, kun leikkasin siihen aikuisviihdelehdestä oikein ison peniksen kuvan ja tatuointilehdestä jännän Tribal-tatuointikuvan, jonka liimasin korttiin siihen penis-kuvan päälle. Näin sain tehdyksi korttiin vielä hienon Tatuoitu Kalu-logon:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Olikin oikein iso ja paksu penis siinä kuvassa, niin sopii just hyvin Penetrators MC:n kerhon ystävänpäiväkorttiin:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Hauskaa jos olisi ollut vielä joku aisuri-postinkantaja tota korttia sinne kerhotiloille viemässä, niin olisi nähnyt kortissa olevan Tatuoitu Kalu-logon, olisi varmaan vaan sanonut, että oi-voi voi:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

      • Buhahaha
        DarkFear kirjoitti:

        No ihan tonne Penetrators MC:n kerhotiloille Turun Varissuolle mä sen kortin lähetin ja perille oli mennyt. Laitoin kortin heidän Presidentin, eli Bicky Royal-miehen nimellä ja toivotin siinä hyvää ystävänpäivää kaikille kerhon jätkille.

        Mikä on Penetrators MC:n kerhotilojen postiosoite eli katuosoite? Kait sinä nyt tiedät mitä siihen kortin oikealle puolelle kirjoitit?

      • Buhahaha kirjoitti:

        Mikä on Penetrators MC:n kerhotilojen postiosoite eli katuosoite? Kait sinä nyt tiedät mitä siihen kortin oikealle puolelle kirjoitit?

        Tiedän toki, kun sen sinne lähetin. Mutta en nyt viitsi alkaa toisten osoitteita täällä levittelemään, niin sun kannattaa kysyä tota osoitetta mieluummin Bicky Royal-mieheltä, haluako hän sitä kaikille paljastaa. Sen verran voin valaista, että kerhotilat ovat Turussa Varissuolla, sillä tämän kerhon miehet ovat itsekin kertoneet.

      • kiinnostunut-

        Milloin sairastuit?

        Kysyin jo, ei se vastannut. Ihme tosimiehiä nämä jotka tuntuvat pelkäävän sitä että joku saa heidän osoitteensa selville.

      • Eki-setä
        Buhahaha kirjoitti:

        Kysyin jo, ei se vastannut. Ihme tosimiehiä nämä jotka tuntuvat pelkäävän sitä että joku saa heidän osoitteensa selville.

        Aivopieruilla ei ole postiosoitetta. Tai on, periksen/DarkFearin mailiosoite täällä S24:ssä.

      • Leenafear
        Eki-setä kirjoitti:

        Aivopieruilla ei ole postiosoitetta. Tai on, periksen/DarkFearin mailiosoite täällä S24:ssä.

        Lehettänyt bickylle, ja itse saanut itse lähettämänsä kortin.
        Kyllä on sekaisin tuo darkfear, mutta sehän me olemme tiennytkin jo aina.

      • Kuuleeko_Finamies
        DarkFear kirjoitti:

        Tiedän toki, kun sen sinne lähetin. Mutta en nyt viitsi alkaa toisten osoitteita täällä levittelemään, niin sun kannattaa kysyä tota osoitetta mieluummin Bicky Royal-mieheltä, haluako hän sitä kaikille paljastaa. Sen verran voin valaista, että kerhotilat ovat Turussa Varissuolla, sillä tämän kerhon miehet ovat itsekin kertoneet.

        Koska laitat sen kuvan penetraattori-elämäkerran painetusta kirjasta? :)

      • Leenafear kirjoitti:

        Lehettänyt bickylle, ja itse saanut itse lähettämänsä kortin.
        Kyllä on sekaisin tuo darkfear, mutta sehän me olemme tiennytkin jo aina.

        Sä tässä itse tunnut sekaisin olevan ja pahasti vainoharhainen, jos kuvittelet mun ja Bicky Royal-miehen muka olevan yksi ja sama henkilö.

      • hikimiesläähpuuh
        Kuuleeko_Finamies kirjoitti:

        Koska laitat sen kuvan penetraattori-elämäkerran painetusta kirjasta? :)

        Paha sellasta laittaa, mitä ei ole :D xDD

      • Leenafear
        DarkFear kirjoitti:

        Sä tässä itse tunnut sekaisin olevan ja pahasti vainoharhainen, jos kuvittelet mun ja Bicky Royal-miehen muka olevan yksi ja sama henkilö.

        Niinhän sinä sanot, että ei vain paljastuisi totuus.

      • No eipä mun OIKEA äitini ole koskaan tänne roskapalstalle ikinä kirjoittanutkaan. Mutta miksi nyt ihmiset yleensä lapsia hankkivat. Hyvinhän se mun äitilläni meni, kun hän synnytti hyvin menestyvän ja elämässä hyvin pärjäävän pojan, josta kasvoi aikuisena Andrea Pirlon näköinen hyvätukkainen komea ja varakas mies.

        Sun äitilläsi se menikin huonommin, kun susta kasvoi vaan tollainen ali-ihminen ja naisettomuudesta kärsivä luuserimies.

      • Buhahaha
        DarkFear kirjoitti:

        Tiedän toki, kun sen sinne lähetin. Mutta en nyt viitsi alkaa toisten osoitteita täällä levittelemään, niin sun kannattaa kysyä tota osoitetta mieluummin Bicky Royal-mieheltä, haluako hän sitä kaikille paljastaa. Sen verran voin valaista, että kerhotilat ovat Turussa Varissuolla, sillä tämän kerhon miehet ovat itsekin kertoneet.

        Miksi sanot lähettäneesi kortin Penetratorsin kerhotiloihin, jos kerran lähetit sen Poste Restanteen? Vai sijaitsevatko Penetratorsin kerhotilat Turun noutopostissa - mikä ei sijaitse Varissuolla, mihin sanoit kortin lähettäneesi?

        Miksi posti toimittaisi perille kortin, minkä postimerkki ei ole oikea postimerkki?

      • Mira_Varissuolta
        DarkFear kirjoitti:

        No eipä mun OIKEA äitini ole koskaan tänne roskapalstalle ikinä kirjoittanutkaan. Mutta miksi nyt ihmiset yleensä lapsia hankkivat. Hyvinhän se mun äitilläni meni, kun hän synnytti hyvin menestyvän ja elämässä hyvin pärjäävän pojan, josta kasvoi aikuisena Andrea Pirlon näköinen hyvätukkainen komea ja varakas mies.

        Sun äitilläsi se menikin huonommin, kun susta kasvoi vaan tollainen ali-ihminen ja naisettomuudesta kärsivä luuserimies.

        Ja tuo taideteos on tehty tietokoneella kun kalju mies kertoi tehneensä kortin käsin leikellen ;)

        Ja mites bicky.hahmon sukunimi on Royal, sehän on sen belgialaisen hampurilaisfirman nimi, jonka mainoksessa bicky.hahmon on pitänyt esiintyä ;D

        Eikä Suomessa yksityishenkilö saa poste restante-osoitetta, vain yhteisöt ja yritykset.

        Nyt on peris poikkeuksellisen paljon bugeja, jopa omalla asteikollasi:)))))) Miten kommentoi DarkFear?:)))

        Kuka kalju mies kertoi muka kortin tehneensä?

        Jos Penetrators MC on jonkinlainen yhteisö, niin ovat sitten saaneet ton Poste restante-osoitteen.

      • Hansu_Hanhi
        DarkFear kirjoitti:

        Kuka kalju mies kertoi muka kortin tehneensä?

        Jos Penetrators MC on jonkinlainen yhteisö, niin ovat sitten saaneet ton Poste restante-osoitteen.

        bicky_royal

        23.2.2018 10:46
        Kyllä se kortti tänne meidän kerhotiloille tuli perille.

        Kumma että tuli kerhotiloille, vaikka lähetettiin poste restanteen. Ja toi kortti on tietokonetekele. Käsinhän sinä sanoit sen tehneesi.

        :D

      • Tosi.on

        Paskan marjat sulla ei ole ainuttakaan karvaa päässäsi.

      • Tosi.on kirjoitti:

        Paskan marjat sulla ei ole ainuttakaan karvaa päässäsi.

        Sulla homolla varmaan ei itselläsi sitä tukkaa yhtään olekaan saatana!!!!!!!!!!!!!!!

      • Buhahaha

        Tuo "kortti" oli tökerö MS paint-räpellys jolle nauravat naurismaan aidatkin.

        Sijaitseeko Penetrators MC:n kerhotalo siis Turun noutopostissa? Koska Darkkis sanoi lähettäneensä kortin "ihan tonne Penetrators MC:n kerhotiloille Turun Varissuolle"

        Mielenkiintoista myös että Turun Poste Restante sijaitsee Juhana Herttuan puistokadulla, joka ei suinkaan sijaitse Varissuolla, minne darkkis väitti kortin lähettäneensä. Varissuolle on Poste Restantesta matkaa pari kilometriä.

        Lisäksi siitä puuttuu postimerkki ja postileima.

        Peris, minä voin tehdä tallennuksia siitä mitä kirjoittelen ja postata ne sekunneissa. Et pääse tästä tökeröstä valheesta irti muuten kun tunnustamalla vedätyksen, tai teeskentelemällä ettei tätä tapahtunutkaan, ja toivoa että asia unohtuu (hah hah!).

    • Buhahaha

      Kyllä periksellä tuntuu jonkin sortin kontakteja ylläpitoon olevan, kun epäsuotuisat viestit poistuvat minuuteissa, kun taas omat (aiheelliset) ilmiannot kestävät päiväkaupalla.

      Nyt on hävitetty huono ms paint-taideteos ilmiselvästi väärennetystä "postikortista" kun huono ms paint-taideteos paljastui huonoksi ms paint-taideteokseksi.

      Mutta se mikä on nettiin kerran syötetty, ei sieltä enää häviä, eli tässä vielä kerran periksen nolot ms paint-taideteokset:
      https://aijaa.com/bZ99JV
      https://aijaa.com/PKoZBY

      • periksen_äiti

        periksellä on 7 mielisairautta, joten ei pidä sinänsä ihmetellä hänen touhujaan.

      • Miten mä tähän viestiketjuun muka liityn?

        Tosin siinä olet ihan oikeassa että SUOMI-Maken TÄYSIN asiallisia viestejä poistetaan jostain syystä, ja jos mä olen joskus halunnut poistattaa omia kirjoituksiani niin niitä ei tietenkään poisteta.

        Mutta joka tapauksessa kiva että Bicky ja muut Penetraattorit saivat ystävänpäiväkortin Darkkikselta :)))))))))))))))))))))))))))))))

        Itse sain toivotukset tasan kahdelta naiselta somen kautta :/

      • Buhahaha
        peris234 kirjoitti:

        Miten mä tähän viestiketjuun muka liityn?

        Tosin siinä olet ihan oikeassa että SUOMI-Maken TÄYSIN asiallisia viestejä poistetaan jostain syystä, ja jos mä olen joskus halunnut poistattaa omia kirjoituksiani niin niitä ei tietenkään poisteta.

        Mutta joka tapauksessa kiva että Bicky ja muut Penetraattorit saivat ystävänpäiväkortin Darkkikselta :)))))))))))))))))))))))))))))))

        Itse sain toivotukset tasan kahdelta naiselta somen kautta :/

        SUOMI-Make, DarkFear, bicky_royal, timppa ja monet muut ovat sinun luomiasi fiktiivisiä hahmoja, etkä oikeasti pysty kusettamaan ketään uskomaan että ne olisivat mitään muuta. Palstalaiset eivät ole niin tyhmiä kun luulet. Suurin osa ei vaan jaksa edes välittää. Minulle tämä vaan sattuu olemaan vähän liian paksua pajunköyttä, että voisin sen kokonaan sivuuttaa.

        Ja FYI: tämänkin tallensin editoriin, joten voin repostata tämän sekunneissa jos minua nyt sattuu huvittamaan, jos ja kun poistatat vastauksia jotka paljastavat huijauksesi.

    • Jihjihbj

      Siis nykyäänkö viestit poistuu ihan huomaamatta? Ei jää edes sitä ”viesti poistettu sääntöjen vastaisena” juttua?

      • Buhahaha

        Jäähän siitä ainakin jollekin tasolle. Ennen "Suomi-maken" postausta 22:22 on poistettu kaksi ketjua. Jokaisesta poistetusta vastauksesta ei jää erillistä jälkeä. Jos alkuperäiseen postaukseen tehty vastaus poistetaan, kaikki siihen liittyvät vastaukset poistuvat ilman erillistä merkintää.

        Tämänkin tallensin editoriin, joten voin repostata tämän sekunneissa

      • Jjjbkkk

        No on tuon Mira_varissuolta kirjoituksen jälkeen hävinny viestejä ilman että lukisi mitään poistettu juttua siinä alla. Se on vaan lähtenyt niin kuin ei koskasn olisi siinä ollutkaan.

      • Buhahaha
        Jjjbkkk kirjoitti:

        No on tuon Mira_varissuolta kirjoituksen jälkeen hävinny viestejä ilman että lukisi mitään poistettu juttua siinä alla. Se on vaan lähtenyt niin kuin ei koskasn olisi siinä ollutkaan.

        Joo, jotain outoa huomasin ihan eri ketjussa mikä ei liittynyt millään tavalla perikseen tai tähän aiheeseen. Täysin asiallinen vastaukseni on kadonnut kuin tuhka tuuleen ilman merkintää siitä että se olisi edes poistettu. Bugi vai uusi ominaisuus?

      • Buhahaha

        Otan edellisen väitteen komenttien katoamisesta ilman merkintää takaisin, sillä näyttää siltä että liikkeella oli kaksi ketjua melko identtisillä sisällöillä. Postaukseni ei ole siis kadonnut, eikä varsinkaan ilman merkintää.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5450
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      244
      1637
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      327
      1164
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      322
      1157
    Aihe