Olisiko jollain hyviä vinkkejä haukunnan pois kitkemiseen?
Meillä 2v sakemanni uros joka on alkanut haukkumaan kotona ollessaan yksin. Ei kärsi eroahdistuksesta vaan haukkuu lähinnä yläkerrasta kuuluville kolahduksille sekä muille koiran haukunnoille. Aiemmin asuttiin myös kerrostalossa, joten äänet sinällään kyllä tuttuja ja ennen ei haukkunut koskaan, mutta silloin asuttiin ylimmässä kerroksessa. Nyt kuitenkin asutaan ”keskellä” taloa, joten äänet tuonne toki kuuluu hieman eritavalla kuin aiemmin ylimpään kerrokseen.
Ei hauku kun ollaan kotona tai jos haukkuu, niin lopettaa kyllä käskemällä, mutta hyvin harvoin siis kyllä haukkuu kun ollaan kotosalla. Yksin ollessaan päivisin kun ollaan töissä, niin haukkuu enemmän.
On kokeiltu ultraääni lähettimiä jotka reagoi haukuntaan ja sitruuunapantaa, mutta eivät oikein tunnut auttavan. Sitruunapanta ehkä vähän, mutta tämä oli lähinnä äkkinäinen ratkaisu kokeilla tuota, että ei saada haukunnan takia häätöä. Tiedossa toki, että sitruunapannan käyttö ei ole mikään ”oikea” pitkäaikainen ratkaisu joka pureutuu itse ongelman syihin.
Musiikki koiralle myös soi kotona koko ajan kun olemme töissä joka myös kyllä auttaa jonkinverran, että koira ei niin helposti kuule ääniä joihin reagoi haukkumalla, mutta ei tämäkään täysin poista ongelmaa vaan haukkuu kyllä siltikin vaikkakin vähemmän.
Vähän siis tavallaan vaikuttaisi siltä, että koira vahtii kämppää kun ollaan pois ja ilmoittaa epämääräisistä äänistä haukkumalla.
Olisiko jotain hyviä vinkkejä mitä ongelmaan voisi lähteä kokeilemaan?
Haukunta yksin ollessa
1
423
Vastaukset
- hddddfhdf
Piikki, tai katkaisuta äänijänteet. Ei hauku sitten enää.
Tai luovu koirasta. Kyseessä on haittaeläin. Se haukkuu yöt ja päivät, ulostaa mihin sattuu Koira myös aiheuttaa vaaraa ihmisille mm. säntäilemällä, puremalla ja levittämällä tauteja.
Se ei ole koiran vika. Koira on sellainen. Ihminen ei tule koskaan saamaan koiraa kesytettyä riittävästi, jotta se ei tekisi kaikkia näitä asioita. Edes kouluttamalla näitä koiran luontaisia piirteitä ei voi kitkeä. Suurin osa koiranomistajistahan ei edes pyri kitkemään niitä, koska heidän mielestään juuri nämä lajityypilliset ominaisuudet tekevät koirasta koiran. Muutenhan he eivät olisi hankkineet koiraa, vaan vaikkapa marsun, terraariossa makoilevan liskon tai pehmolelun.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262033
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211361
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863