Olen 54 v. nainen. En ole koskaan käynyt missään Suomen ulkopuolella. Haluaisin matkustaa syksyllä jonnekkin lämpimään viikoksi tai kahdeksi. Jos olet kiinnostunut lähtemään ummikolle matkaseuraksi, ota yhteyttä. Voitaisiin ensin tavata ja sopia minne lähdetään. En välitä rannalla makaamisesta vaan tykkään katsella paikkoja ja liikkua lämpimässä.
Matkaaseuraa mummolle
8
616
Vastaukset
- Matkaseuraapappa
Hei
Olen 78v mies Etelä-Suomesta enkä itsekään käynyt koskaan ulkomailla. Lähtisin mielelläni ulkomaanmatkalle jos vaan syksyllä olen enää hengissä, lentäminen pelottaa kyllä vähän mutta ehkä se nyt kuitenkin onnistuu kuin on nuori nainen matkassa. Tiedätkö sinä?, saako koneeseen ottaa mukaan lääkerobotti ja 20L happipullot?, ite en nää mitään ongelmia tulla matkustamaan vaikka paksunsuolen poistoleikkausta tehtiin kesällä 2017, käytössä on kuitenkin ulostepussi mikä on täysin huomaamaton. Ihan hyvä ehdotus että voitaisiin tavata ensin jossakin, minulle sopisi esimerkiksi ABC Asema Kirkonkyläntie 39, 00780 Helsingissä minne lapsenlapset voisi tuoda minut sovittuun aikaan. Ehkä innostuin vähän liikaa, mutta olisi yksi matkakohde jos saan ehdottaa jo tässä vaiheessa, olen aina unelmoinut että pääsisin Ahvenanmaalle katsomaan Kastelholman linna ja Pommeri joka on entinen laivanvarustaja Gustaf Eriksonin rahtipurjealus.
Ystävällisin t
Holger jr Wiklund - mummukka64
Kuullostaa mukavalta matkakohteelta. Älä terveydestäsi huoli, minullakin ollut tippuri monta kertaa. Kyllä me pärjätään.
- Hansus
Seura kelpaisi. Kerron tarkemmin.
hansus560@gmail.com - IsoMela29v
Menkääs ny kääkät hautuumaalle. Siellä aina ystavä.
- 8903452
Menepä Isomela29v itse sinne hautuumaalle, sinunlaisille sontakasoille se on oikea paikka.......ymmärrätkö ollenkaan että itsekin vanhenet ja kääkkä tulee sinustakin ehkä vielä pahempi ellet päätä päiviäs jo ennen sitä.......
- Matkailija2018
Hei. Yhteydessä voi olla jos matkaseura vielä kiinnostaa ja on ajankohtainen...fi.tampere@gmail.com
- huomaakotoinen
54 v nainen ei ole mikään mummu, vaan nainen parhaassa iässä. Itselläni on 56 v naisystävä ja olen erittäin tyytyväinen häneen. Tietysti jos sinulla on lapsenlapsia, niin voit kutsua itseäsi mummuksi, ei muuten.
- Papankakka69
Olen 89 vuotias pappa täältä Ahvenanmaasta ja voisin lähteä mukaan muista ottaa lapsenlapset mukaa (100% en oo pedo)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492338- 262213
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271545Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161534- 1241447
- 191093
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71984Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117954Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883