Vaparit edistävät irrationalismia

HarhaisetVaparit

Vapaa-ajattelijat väittävät olevansa rationaalisen elämänkatsomuksen puolella, kun he vastustavat uskontoa. Tänä päivänä Hesarissa toimittaja Kaja Kunnas kertoo, mitä tapahtuu, kun uskonto poistetaan.

Monen vaparin unelmapolitiikkaa eli marxilaista uskontokritiikkiä asianmukaisin valtiollisin painostustoimin kokeiltiin Neuvosto-Virossa. Tulokset olivat vaparien kannalta rohkaisevia: uskonto katosi useimpien ihmisten elämästä. Tai siis näin harhaisessa vapariajattelussa voi kuvitella. Vapariajattelulla on todellisuuden kanssa yhtä paljon tekemistä kuin Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmilla.

Mitä siis oikeasti tapahtui? Huiputus- ja rahastususkomusten nousu. Kunnas kertoo virolaisia hauskuttaneesta sketsistä, jossa ovikelloa rimputtavat saarnaajat haluavat puhua Jumalasta. Sisälle päästyään nämä ilmoittavat, että Jumalaa ei ole ja myyvät riistohinnalla parantavan kiven tai jotain muuta sellaista humpuukia. Sketsin lopussa ihminen on kotonaan huomattavasti köyhtyneenä ja pöydällä on kivi eikä Raamattu - vitsi on juuri tässä.

Tämä on siis tulos vapaa-ajattelijoiden haaveilemasta kehityksestä. Jokainen irrarionalismia vastustava tajuaa, miten asiaan pitää suhtautua. Kaja Kunnas kertoo lähettäneensä lapsensa Suomeen rippikouluun.

14

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pikkupikkutäsmennys

      Rationaalisuuteen kuuluu myös humpuukiuskomusten vastustaminen. Jos et muka aiemmin tätä tiennyt, niin nyt tiedä.

      • HarhaisetVaparit

        Paitsi että Virossa nyt on kokeiltu, mitä tuollaisesta rationaalisesta uskonnonvastustuksesta TOSIASIALLISESTI seuraa. Luulisi, että uskoisitte edes ihmiskoetta. Mutta ei. Olette kyllä tosi sokeita omassa vapaa-ajattelunne dogmeissanne.

      • Lukija.komment

      • HarhaisetVaparit
        Lukija.komment kirjoitti:

        Juuri näin. Se selviää jo Vapaa-ajattelijain tavoiteohjelman alkuriveiltä. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/08/14/vapaa-ajattelijain-liiton-tavoitteet-ja-strategia-2017-2020/

        Toki liiton työtä helpottaa tällä saralla, että Skepsis ry on keksitty ja toimii hyvin.

        Et sitten viitsinyt ottaa huomioon kommenttiani. Itse asiahan oli sanottu jo aloituksessa. Julkilausumat on julkilausumia. Noinhan ne neuvostoviranomaisetkin ajattelivat. Sen kun ajattelette vapaasti noin, mutta pikkuisen pitäisi olla realismiakin mukana. Kaja Kunnas kertoo lehdessä realismia. Tekisi hyvää teille vanhoille marxisteillekin olla joskus todellisuudessa.

      • kukintyylillään
        HarhaisetVaparit kirjoitti:

        Et sitten viitsinyt ottaa huomioon kommenttiani. Itse asiahan oli sanottu jo aloituksessa. Julkilausumat on julkilausumia. Noinhan ne neuvostoviranomaisetkin ajattelivat. Sen kun ajattelette vapaasti noin, mutta pikkuisen pitäisi olla realismiakin mukana. Kaja Kunnas kertoo lehdessä realismia. Tekisi hyvää teille vanhoille marxisteillekin olla joskus todellisuudessa.

        voi kultapieni: kyse ei ole siitä että vastustetaan jotenkin vain uskontoa ja jätetään toinen pää auki. Neuvostotyylistä "kielletään muut uskonnot, paitsi puolue" -ratkaisua ei kukaan halua, vaan tavoitellaan kaikkien perusteettomien uskomusten ja huuhaan vastustamista. Ja huomaa että vastustamista, ei kieltoa.

      • Ei.luotu.eikirj
        kukintyylillään kirjoitti:

        Se on näiden antivapareiden ja PAT:in tyyli olla agressiivinen muita kohtaan. Esimerkiksi PAT kuulemma taistelee kirkkoa vastaa. Ehkä tämän agressiivisuuden takia ihmiset eivät esimerkiksi halua olla missään tekemisessä PAT:n kanssa, ja ovat siksi jääneet aika vaatimattomaksi vaikuttajaksi.

      • Vaparikommarit
        kukintyylillään kirjoitti:

        voi kultapieni: kyse ei ole siitä että vastustetaan jotenkin vain uskontoa ja jätetään toinen pää auki. Neuvostotyylistä "kielletään muut uskonnot, paitsi puolue" -ratkaisua ei kukaan halua, vaan tavoitellaan kaikkien perusteettomien uskomusten ja huuhaan vastustamista. Ja huomaa että vastustamista, ei kieltoa.

        Puolue ei mielestään ollut mikään uskonto vaan ajatteli edustavansa tiedepohjaista maailmankuvaa, kuten vaparitkin ajattelevat...

    • Aloitus on jotenkin sisäisesti ristiriitainen. Pitäisi pyrkiä välttämään ajautumista humpuukin uhriksi, Tämä tapahtuisi pitäytymällä uskonnossa, eli humpuukissa.

      • Tulkitsentoisin

        Tai sitten se kertoo, että voit valita parantavien kivien ja normiuskonnon välillä.

      • sama.tulkintahan.tuo.on
        Tulkitsentoisin kirjoitti:

        Tai sitten se kertoo, että voit valita parantavien kivien ja normiuskonnon välillä.

        Eli humpuukin (parantava kivi) ja humpuukin (normiuskonto) välillä.

      • Mutta_kuitenkin
        sama.tulkintahan.tuo.on kirjoitti:

        Eli humpuukin (parantava kivi) ja humpuukin (normiuskonto) välillä.

        Paitsi, että normiuskonto ei vastusta tiedettä. Tämä on fakta, jonka voi todeta, riippumatta siitä, uskooko normiuskonnon mukaan vai ei.

      • vaan.ei.kuitenkaan
        Mutta_kuitenkin kirjoitti:

        Paitsi, että normiuskonto ei vastusta tiedettä. Tämä on fakta, jonka voi todeta, riippumatta siitä, uskooko normiuskonnon mukaan vai ei.

        No eihän se kivikään tiedettä vastusta. Toki se väite, että kivellä on parantavia ominaisuuksia tjsp., on tieteen vastainen väite. Mutta samoin ns. normiuskonnon väitteet ovat tieteen vastaisia.

      • EroaVapareista
        vaan.ei.kuitenkaan kirjoitti:

        No eihän se kivikään tiedettä vastusta. Toki se väite, että kivellä on parantavia ominaisuuksia tjsp., on tieteen vastainen väite. Mutta samoin ns. normiuskonnon väitteet ovat tieteen vastaisia.

        Hohhoijaa, vapari sekoilee taas. Usko kiviin ja normiuskonto ovat rinnasteisia, ei kivi ja normiuskonto.

        Aina kun vapari joutuu alakynteen (ja sitä tapahtuu usein), hän sekoittaa keskustelua älyttömyyksillä, saivartelulla tai asian sivuun menevillä kommenteilla ja kysymyksillä.

      • EroaVapareista kirjoitti:

        Etkö sinä osaa lukea? Sitähän minä tuossa juuri yritin selittää: usko kivien parantavaan voimaan on tasan yhtä älytöntä kuin usko niihin älyttömyyksiin, mitä ns. normiuskonto opettaa. Ei siis yhtään sen älyttömämpää. Rinnasteisia ovat siis usko kiviin ja usko niihin väitteisiin, mitä se sinun normiuskontosi esittää. Molemmat ovat perusteettomia uskoja, jotka ovat vastoin tieteen antamaa kuvaa todellisuudesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2278
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      1993
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1485
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1394
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1361
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1045
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      894
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      876
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      863
    Aihe