Mistä yksinäinen saisi uskon voimaa?

Minulla

on masennuksen ja pahimman yksinäisyyden keskellä kuunnella ja katsella YouTubesta Matias Haaraniemen suviseuraohjelmia. Kun on oikein epätoivoista,saatan kuunnella ohjelmat sanan illan aikana useampaankin kertaan. Näen onnellisia, tyytyväisiä, uskovaisia ihmisiä.

Vain harvoin pääsen seuroihin. Juuri ketään en tunne. Minulla ei ole yhtään ystävää.

16

348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mutta juuri sinulla on, Jeesus Esirukolijana taivaassa,
      niin kuin hän on luvannut .
      -
      Jumala antaa uskon kenelle tahtoo, sanasta se vahvistu
      vaikka sanotaan että usko tulee kuulosta, niin kyllä
      mutta se on sitä uskoa joka parantaa, ja huoltaa
      Jumalan antamaa. Koeta nyt piristyä .
      -

      • Se tulee kuitenkin huomioida, että Jumala ei anna uskoa (vai löydätkö sen Raamatusta), mutta vetää Poikaansa uskomiseen.(Joh 6;44).

        Mutta parannus, kääntymisen ratkaisee ihminen itse, tekeekö vai ei Jeesukseen.

        Hän avun antaa.

        Jumalaa on turha yrittää ”puhuttaa”, sillä Hän on antanut vallan Pojalleen, eikä ole koskaan edes puhunut Raamatun mukaan pakanalle, eikä omalle kansalleenkaan Jeesuksen kirkastumisen jälkeen.

        Hienoa kun yrität piristää masentunutta.

      • etsivähän
        Kesitas kirjoitti:

        Se tulee kuitenkin huomioida, että Jumala ei anna uskoa (vai löydätkö sen Raamatusta), mutta vetää Poikaansa uskomiseen.(Joh 6;44).

        Mutta parannus, kääntymisen ratkaisee ihminen itse, tekeekö vai ei Jeesukseen.

        Hän avun antaa.

        Jumalaa on turha yrittää ”puhuttaa”, sillä Hän on antanut vallan Pojalleen, eikä ole koskaan edes puhunut Raamatun mukaan pakanalle, eikä omalle kansalleenkaan Jeesuksen kirkastumisen jälkeen.

        Hienoa kun yrität piristää masentunutta.

        #Se tulee kuitenkin huomioida, että Jumala ei anna uskoa#
        Joh.6:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt".
        Usein kirjoitat täällä Jeesus-uskosta. Taitaa sinulla olla erilainen näkemys siitä, miten usko Jeesukseen saadaan, se on Jumalan teko.

      • haloohaloo
        etsivähän kirjoitti:

        #Se tulee kuitenkin huomioida, että Jumala ei anna uskoa#
        Joh.6:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt".
        Usein kirjoitat täällä Jeesus-uskosta. Taitaa sinulla olla erilainen näkemys siitä, miten usko Jeesukseen saadaan, se on Jumalan teko.

        Kuules nyt otappas nyt ja lue se jumalantekousko niin moneen kertaan että sinusta lähtee tuo lapsellinen harha ja pääset käsittämään mitä siinä Raamatun kohdassa sanotaan.

        SIinä kun EI sanota että Jumala uskoo kenenkään puolesta taikka tekee uskoa keneenkään noin kuin arpomalla.

        nyt töihin !

      • etsivähän kirjoitti:

        Panin Sinulle nähtäväksi, mitä Jeesus itse sanoo asiasta, eli uskosta Häneen,
        Joh. 6:44
        Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.

        Jumala siis vetää Poikansa, ei itsensä puoleen. Ja sitten
        Joh 6;29 "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt".

        Mitä tämä tarkoittaa, niinkö, että toiselle antaa, ja toiselle ei anna uskoa Jeesukseen.

        Ei, vaan sana ”ergon” tarkoittaa myös työtä ( Hän on tehnyt työtä, että ihmiset uskovat Jeesuksen Messiaaksi.
        Olisi aika kornia, jos Hän tekisi uskon mahdollisuuden (joka on juuri se ergon kontekstissa) vain vaikka Kerholle, muille ei.

        Ei niin, Jumala on vanhurskas, ja oikeamielinen, Hän on mahdollistanut sen kaikille ja VETÄÄ (hylkysé) tarjoaa sen vedon kokonaisvaltaisesti. Jae 29,ja 44 selittävät myös toinen toistaa.

        >> Taitaa sinulla olla erilainen näkemys siitä, miten usko Jeesukseen saadaan, se on Jumalan teko.** Tässä Jumalan teko, eli tehty työ tarkoittaa, että (jae 44 huomioon ottaen) että näin Jumala valmisti kaikille tien Jeesuksen luokse, koska Jumalaa ei voi lähestyä muuten kun Jeesuksen kautta.

        Ennen kuin alkaa Raamattua enemmälti selittämään, on parempi opetella alkukieli.

      • etsiedelleen
        haloohaloo kirjoitti:

        Kuules nyt otappas nyt ja lue se jumalantekousko niin moneen kertaan että sinusta lähtee tuo lapsellinen harha ja pääset käsittämään mitä siinä Raamatun kohdassa sanotaan.

        SIinä kun EI sanota että Jumala uskoo kenenkään puolesta taikka tekee uskoa keneenkään noin kuin arpomalla.

        nyt töihin !

        Niinpä,niin. Jumala sen uskon antaa.
        Room.12:3 Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.

      • etsiedelleen kirjoitti:

        Näin on. Jumala jakaa uskon mitan, "miton pisteós" (määrä jolla tulee toineen, se on alkutekstissä.

        Kaikkien usko ei ole naapurin kertoman mukainen, se voi olla isompi tai pienempi, mutta kun valitsee Jeesuksen, Hänen vetämänään, se on riittävä.

    • näälöolk8öä

      Kuuntele ortodoksisen kirkkokuoron esitys luomispsalmi youtubesta.

    • bleeoaniska

      Et siis käy seuroissa???????????????
      -
      Ennen sanottiin saarnamiesten suulla, että jos yhden tai kaksi kertaa on pois seuroista,
      kolmannella kerralla saattaa tulla jo hoitokokouspuhuttelu. Näin P-Pohjanmaalla.

      • Xsrkvl

        Kovastipa tämä rohkaissee yksinäistä lähimmäistä...?

      • SuksillaKulkija

        Montako kertaa voi netin kautta kuunnella ennenkuin pitää taas mennä fyysisesti paikan päälle ?

    • Lohdutus_

      "Yksin en kulje, en hetkeäkään. Vierelläin aina mä Jeesuksen nään..."

      • SatavarmaLohdutus

        Upea toteamus. Kandee kantaa kameraa mukana, niin saat uskonvahvistusta lähimmäisillesikin.

      • PäikkäriäkinKiinnostanee

        Upea ajatus. Kannattaa olla liikkeellä kameran kanssa, niin voi ottaa todisteita epäuskoisille(kin).

      • PäikkäriäkinKiinnostanee
        PäikkäriäkinKiinnostanee kirjoitti:

        Upea ajatus. Kannattaa olla liikkeellä kameran kanssa, niin voi ottaa todisteita epäuskoisille(kin).

        Tulipa harmillinen toisto. Jäin kyttäämään duuniin lähteneen kaverin tekstin lähtöä Suoleen, ja kun mitään ei tuntunut tapahtuvan, nakuttelin 'saman' omasta muisistani uudelleen.

        Vaan aina kannattaa dokumentoida...

    • Palstalla neuvottiin käyttämään uskonvahvistimia, joita Oulun seudun vl-taustaiset elektroniikkafirmat voivat kehitellä ja ry:t lainata jäsenistöilleen. Mitähän hankkeelle kuuluu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2235
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1304
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      85
      1264
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1074
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      66
      1018
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe