Rahaa tuhlataan Ilmajoella rakentamiseen turhaan
Ilmajoen kunnan rahatilanne on todella heikko. Yksi tärkeä syy siihen ovat ylimittaiset rakentamiset ja saneeraukset. Tätä kunnan talous ei kestä.
Pakolliset kohteet kunnan vetovoimaisuuden suhteen, mm. koulut ja päivähoitopaikat, kyllä ymmärtää, mutta ei tänne palatseja tarvita kunhan perusasiat ovat kunnossa.
Esimerkkejä Ilmajoella ja varmasti muuallakin maakunnassa on paljon. Miksi kaikki vanha pitää raivata pois ja tehdä uutta tilalle? Sanotaan, etteivät nykytilat ole nykyajan vaatimusten mukaisia.
Surkuhupaisa esimerkki tästä on yläasteen saneeraus. Luokkien seinät olivat hyvässä kunnossa ja vaativat vain ulkoista ehostusta. Silti seinät purettiin ja niiden paikkoja vaihdettiin. Aivan suotta. Isompiakin mokia on nähty.
Ilmajokea koskettaa läheisesti myös Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedun Kurikan yksikön lehtitietojen mukaan noin 35 miljoonan euron remontti. Ilmajoki on Sedussa kahdeksan prosentin osakkuudella eli pitääkö siihen remonttiin laittaa täältä osakkuuden mukainen summa eli lähes miljoonaa?
Lainarahalla tuokin etenee täysin. Toivottavasti saan vastauksen. Kurikassakin kaikki pannaan maan tasalle ja tehdään uudisrakentaminen.
Kunnan kassavarat vuoden lopussa olivat 64 000 euroa eli palkkojakin piti maksaa miljoonien pikavipeillä. Säästäväisellä vähävaraisella eläkeläismummulla ja -vaarilla on usein yhtä suuret kassavarat kuin koko kunnalla.
Suu säkkiä myöten tässä pitäisi elää niin kuin kotitalouksissakin. Nuoretkin pröystäilevät ja velalla tekevät isoja satulinnoja. Elävät siinä yhdessä muutaman vuoden ja eroavat.
Ilmajoen kunnan velka on lisääntynyt vuodesta 2009 (2920 euroa/as) vuoteen 2015 (3900 euroa). Kun lainaa oli 2014 vuoden lopussa 48,8 miljoo6naa, vuotta myöhemmin se oli 52,7 miljoonaa euroa.
Velanhoitoon menee vuositasolla noin viisi miljoonaa euroa.
Kuntaliiton tilastojen mukaan Suomen 320 kunnasta vuonna 2012 lainaa asukasta kohti oli 49:nneksi eniten ja Etelä-Pohjanmaalla neljänneksi eniten. Karua luettavaa.https://www.ilkka.fi/mielipide/yleisöltä/rahaa-tuhlataan-ilmajoella-rakentamiseen-turhaan-1.2043706
Rahaa tuhlataan
23
887
Vastaukset
- SotePoistaaRajan
Eli siis.
Järkiavioliittoon Sjoen kanssa.
Huom. Ideapark on Ilmajoentiellä.....Seinäjoentiellä. - JärkiKäteen
Kannattaako pitää kallispalkkaista esikuntaa. Yli 50% Ilmajokisista käy töissäkin Seinäjoella.
- Veronmaksajat
Ei kannata
- romuzetori
Kannattaa
Jokainen voi ymmärtää että kun SoTe tulee, kunnassa ei päätetä juuri muusta kuin katuvaloista.
Esikuntaa ei tarvita riitelemässä kuntalaisten kanssa.
Seinäjoella on hyvä henki, asiat kunnossa, konserni teki tulosta 18,9 miljoonaa-vrt: Ilmajoki 1,3 miljoonaa.
Resurssit investointeihin on ihan eri tasolla, siksi Ilmajoki ei menesty yksin.
Vain omaneduntavoittelijoille itsenäinen Ilmajoki on tarpeen.- Alukolokko
Kannattaisi liittyä, vielä saa porkkanarahaa.
- Hohhoijaa4
Ollaanpa muis kunnis nyt Ilmajoen asioosta muka niin kiinnostuneeta. Keskittykää oman kuntanne asioohin, ja jättäkää toisten arvostelut vähemmälle. On meillä täällä Ilmajoella kuitenkin aika järkevästi investoitu, pröystäilyä ei näy missään. Tairatte vain olla kateellisia meille.
- Bakteereja.....Tapetaan
Kyllä pröystäillään, kun desinfioinitiainetta
käytetään tuhlaten jatkuvasti.
- Kurikkalainenkin
Eikös teidän terveyskeskuskin ole homeessa, uusi ja vanha osa, molemmat!
Teille nauraa koko maakunta! Kyllä se routa porsaan ajaa vielä Seinäjoen syliin. Sinun saatte unohtaa kaikki huolet. 😎
- Sepetiuspirtti
Mutta Seinäjoella virkamiehet ei politikoi
- Saavat...Kaiken
Ilmajokiset saavat kiintiön uuteen valtuustoon.
Ja saavat liitosrahat.
Ja saavat enemmistön ympäristökuntina.
- Päenmää
Voivoi tuleeko pakkanen...paskanen ....vai akkanen....🤥🤥🤮
- Kunnanhallitus
Kunnanjohtajalta loistavaa argumentointia!
- gryndeeri
Melekeen sama jo vaikka liityttääski,joku Pojanluomalta kotoosin oleva sai valtuustos esityksensä läpi ja tontin hinnat Ahonkyläs melki Seinäjoen tasoa.Pian lakkaa muuttovoittoki.
- Rattikelkkailija
Rattikelkkailijako esitti tontinhintoihin korotuksia?
No se on selväki, sillä on ittellä myymättömiä asuntoja Ahonkyläs, tais olla oma lehemä ojas?- partapena
Ei se silloonn vielä ollu pinnalla
- Neiroosta
Se oli kyllä kunnanhallituksen yksimielinen esitys.
- AurinkoNouseeIdästä
Rajaton Sote tasaa tonttien hinnat.
Ideaparkkiin päin mennään.
Ilmajoella ei taida olla SoTe osaamista?
Paulaa tulee vielä ikävä.- Paskakakkonen
Ilmajoen sote sonta yhtä ku pikku kakkanen. Ja päenmääki. Siinä on sotea ihan tarpeeksi...
- Kaikki....Pelkäävät
Jätkällä on sontaa navetassaan.
ja kuokka valmiina uusiin valloituksiin.
Lehmipoikien edusmies.
Sairaslomalle.
- Lähestymiskieltoa
Asianajajat lypsää kuntaa. Ei se ole hölmö joka pyytää, vaan se joka maksaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058