ja ajatti päänsä kaljuksi jonkun blogistin innoittamana, luettuaan iltapäivälehtien artikkelin tästä bloggaajasta.
Mottoni on aina ollut se että sisäinen kauneus on tärkeintä naisessa, mutta kun huhtikuun saantilauantai oli bookattu tälle päivälle, niin nyt oli kyllä minun vuoroni valitella päänsärkyä. Ehkä kesäkuun saantilauantaihin mennessä hän on onnistunut kasvattamaan jonkinlaisen kananpersetukan ja näyttää edes hieman naisellisemmalta.
Vaimoni Janica kävi tänään kampaajalla
10
276
Vastaukset
Semmosta tällä kertaa.
Vaikea uskoa että Janica olisi tehnyt tollasta tempausta nuoruudessaan pyöriessään jännämiesten ja jyystärikarjujen kanssa :)))))))))))))))))))))))))))
Ymmärrän kyllä täysin sun reaktion asiaan. Onhan se hyvälaatuinen ja pitkä tukka kuitenkin eräs tärkeimmistä asioista naisessa :))))))))))))))))))))))))))))))- Dark-fearin-äiti
Vaimosi sitten voi dark fearin kanssa käydä yhdessä lenkillä koska ovat molemmat kaljuja ja saavta tukea toisiltaan.
DarkFearin tukka muistuttaa hyvinkin paljon jalkapalloilija Andrea Pirlon tukkaa, eli nyt olet tainnut kyllä erehtyä henkilöstä
Mulla itselläni kun onkin hyvälaatuinen ja tuuhea tukka päässäni, kun en olekaan mikän sun kaltainen persuja äänestävä militaristipaskajuntti.
Mutta aikamoisen ulkonäön muutoksen tehnyt sitten Janica, jos on kerran kokonaan hiuksensa pois leikannut.
Oletko Timppa ajatellut sitä, että Janicalla on sitten sama hiustyyli kun hänen OIKEALLA isällä, eli SUOMI-Makella ja exällään Bickyllä:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))DarkFear kirjoitti:
Mulla itselläni kun onkin hyvälaatuinen ja tuuhea tukka päässäni, kun en olekaan mikän sun kaltainen persuja äänestävä militaristipaskajuntti.
Mutta aikamoisen ulkonäön muutoksen tehnyt sitten Janica, jos on kerran kokonaan hiuksensa pois leikannut.
Oletko Timppa ajatellut sitä, että Janicalla on sitten sama hiustyyli kun hänen OIKEALLA isällä, eli SUOMI-Makella ja exällään Bickyllä:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Oivoi.. voi... Sehän tässä just kalvaa kun ympärilläni on pelkkiä kaljuja.
Kun katson vaimoani, minulle tulee väistämättä mielleyhtymä poikani biologiseen isään Bicky Royal mieheen, jonka kanssa emme varsinaisesti ole parhaita kavereita.paksuniska-make kirjoitti:
DarkFearin tukka muistuttaa hyvinkin paljon jalkapalloilija Andrea Pirlon tukkaa, eli nyt olet tainnut kyllä erehtyä henkilöstä
Niin muistuttaakin. Mutta ei varmaan olisi Janica tollaista lookkia ottanut silloin nuorempana, kun hän oli vielä sun kaverisi Bickyn kanssa. Nyt onkin Timpalla vaan voivottelun paikka:))))))))))))))))))))))))))
- hyvätyyppis
liljalaakson_timppa kirjoitti:
Oivoi.. voi... Sehän tässä just kalvaa kun ympärilläni on pelkkiä kaljuja.
Kun katson vaimoani, minulle tulee väistämättä mielleyhtymä poikani biologiseen isään Bicky Royal mieheen, jonka kanssa emme varsinaisesti ole parhaita kavereita.Mitä vikaa Bickyssä on?
hyvätyyppis kirjoitti:
Mitä vikaa Bickyssä on?
No hän nyt on kuitenkin poikani biologinen isä eikä tosiaankaan unohda muistuttaa minua asiasta.
Lisäksi hänen autonsa ovat melkoisia bensarosvoja eivätkä niiden CO2-päästöt ole lähelläkään liikenne- ja viestintäministeriön tai Trafin ihannelukemia.liljalaakson_timppa kirjoitti:
No hän nyt on kuitenkin poikani biologinen isä eikä tosiaankaan unohda muistuttaa minua asiasta.
Lisäksi hänen autonsa ovat melkoisia bensarosvoja eivätkä niiden CO2-päästöt ole lähelläkään liikenne- ja viestintäministeriön tai Trafin ihannelukemia.Mä olen Bicky Jr:n OIKEA faija että näin on asian laita. Kjähähähää
- DarkTummeli
Toivottavasti ei ota mallia eräästä tämän palstan kirjoittajasta ja ala rasvata kaljuaan Tummelilla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796