Keittiövuoroihin pienessä sievässä.

Dreatan

Tunnustan tehneeni useita keittiövuoroja kotipaikkakunnan ry:llä juovuksissa vuosina 2002-2006. Jouduin toimimaan näin, koska kärsin vakavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja keittiövuoroihin oli kuitenkin pakollista osallistua. Siionissamme ei hakeuduttu työvuoroihin, vaan ne lankesi kaikkien Rauhanyhdistysten jäsenien kesken. Jäsenet taas ovat 15-vuotiaasta ylöspäin. 15-17 -kesäiset olivat yleensä kassalla ja siitä vanhemmat keittiö-, siivous yms ryhmissä. Kaikki osallistuivat kaikkiin. Kassoilla toki oli vanhempiakin, jos erikseen halusi.
Itse en mennyt kertaakaan kassavuoroihin ja sainkin siitä yleensä kotona ankaria rangaistuksia. En voinut, koska hyvin voimakkaasti introverttinä ja pelokkaana ihmisenä en olisi kyennyt niihin.

Keittiövuorotkaan eivät olleet helppoja, mutta aloin käymään niissä, koska vanhemmat sanoivat, ettei mua voi kohta pitää enää uskovaisenakaan, jos jättäydyn kaikista tehtävistä. Rangaistukset myöskään eivät olleet kivoja. Joten jouduin turvautumaan sitten alkoholiin. Nousuhuppelissa sosiaalisten tilanteiden pelko katosi. Peittelin viinan tuoksua pastilleila ja hajuvesillä. Taskuun myös jemmasin pienen taskumatin, josta kävin ottamassa keittiövuoron puolivälissä pienen naukun. Harrastin tätä vielä kotoa pois muuttaessakin asuessani vielä kuitenkin samalla paikkakunnalla. Juomat hain 60km takaa paikkakunnalta, jossa ei ollut hirveänä vanhoillislestadiolaisia. Hain yleensä ison määrän kerralla, ettei tarvite jatkuvasti tuota väliä ajaa.
Enkä koskaan jäänyt kiinni.

Tuli vain tässä samalla mieleen, että kuinkahan moni muu sosiaalisten tilanteiden peloista kärsivät toimivat samalla tavalla?

8

2177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Höpökes

      Älä viitti, Kesitas, et ole koskaan tehnyt työvuoroja ry:llä

    • Oiva.Apu

      Kannattaa työntää pirtuun kastettu tamppooni persereikään. Menee hattuun!
      Se on oiva apu keittiövuoroon, jos on sosialististen tilanteitten pelkoa, kuten ry.llä usein onkin.

    • Voi hyvä Sylvi! Vieläkö ry:illä teetetään jäsenistöllä keittiövuoroja? Eikö olisi korkea aika ulkoistaa ne alan yrityksille ja luoda näin ihmisille oikeita työpaikkoja?

      • teollista.ruokaa

        Aina kun ulkoistat, niin kukaan ei niitä syö, mahtaako eläimetkään. Ja muovit ja muut jätteet otetaan käyttöön.


      • VelvetMoment

        Voi sua kuha taakkonen. Ekkö tiiä, että jos kahvitarjoilu ulkoistettaisiin vaikkapa nyt Star Bucksille, niin niistä kahveistahan tulis hulluttoman kalliita, eikä raha menisi siionin hyväksi ollenkaan, vaan kaikki tulo valuisi kahvilan purkkiin! Toisekseen, jos alettais maksamaan palkkaa työvuorolaisille, sekin nostais kahvin hinnan korkeemmaksi. Tämä taas johtaisi siihen, että kahville tulijat eivät tuliskaan enää kahville, vaan menisi Star Bucksiin tai jonnekin muuanne hörppimään kahvejaan. Näin siionin kassaan ei tulisi rahaa. Ja jos kassaan ei tule rahaa, jouduttaisiin seurat vähitellen lopettelemaan rahan puutteen vuoksi, sillä toimintaa ei voi pyörittää pelkällä Pyhällä Hengellä. Ei, kyllä se vaatii ihan myös ajallisia ponnistuksia ja raha-avustuksiakin!


      • kunhan_nyt_vastaan

        Kaikki mainitsemasi asiat olisivat suorastaan positiivisia. Ulkomaisen Star Bucksin korvaisin kotimaisella.


      • VelvetMoment kirjoitti:

        Voi sua kuha taakkonen. Ekkö tiiä, että jos kahvitarjoilu ulkoistettaisiin vaikkapa nyt Star Bucksille, niin niistä kahveistahan tulis hulluttoman kalliita, eikä raha menisi siionin hyväksi ollenkaan, vaan kaikki tulo valuisi kahvilan purkkiin! Toisekseen, jos alettais maksamaan palkkaa työvuorolaisille, sekin nostais kahvin hinnan korkeemmaksi. Tämä taas johtaisi siihen, että kahville tulijat eivät tuliskaan enää kahville, vaan menisi Star Bucksiin tai jonnekin muuanne hörppimään kahvejaan. Näin siionin kassaan ei tulisi rahaa. Ja jos kassaan ei tule rahaa, jouduttaisiin seurat vähitellen lopettelemaan rahan puutteen vuoksi, sillä toimintaa ei voi pyörittää pelkällä Pyhällä Hengellä. Ei, kyllä se vaatii ihan myös ajallisia ponnistuksia ja raha-avustuksiakin!

        >>Toisekseen, jos alettais maksamaan palkkaa työvuorolaisille, sekin nostais kahvin hinnan korkeemmaksi. ** Mitä Raamattu tähän sanoo;

        1. Tim. 5:18
        Sillä Raamattu sanoo: "Älä sido puivan härän suuta", ja: "Työmies on palkkansa ansainnut".

        Kahvin hinta ”pullan” kanssa maksaa Biltemassa 1€?
        Käykää siellä aina kokousten jälkeen.

        Kirkkojen tehtävä on kertoa Jeesuksen suuruudesta ja Hänen myötävaikutuksella tietä Isän luokse, eikä tehdä businesta.

        Siinon on vuoristo Arabiassa, miten se asiaan liittyy?

        Jos Kerhon toiminta on kahvikupin hinnasta kiinni, kannattaa lopettaa koko toiminta ja mennä seurakuntiin, jossa ihmiset maksavat Raamatun ohjeen mukaan kymmenykset, siellä voi olla ilmaiseksi, ellei se kehotus vaivaa.

        Pyhä Henki ei pyöritä mitään, Hän ainoastaan kirkastaa Kristusta ja jakaa armolahjojaan.
        >>Ei, kyllä se vaatii ihan myös ajallisia ponnistuksia ja raha-avustuksiakin!** Totta.


    • läpimätä

      Pakko ottaa, että jaksaa generaattorijaarituksia kuunnella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      45
      2053
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1291
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      981
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe