Pistän tähän esittelyn koulun sivulta, on kokemuksia, kertomuksia, huhuja. puheita, että kantaväestön lapsia suorastaan kohta syrjitään kyseisessä paikassa ?????
Paavolan koulu
Tervetuloa Paavolan koulun sivuille!
Koulussamme on noin 225 oppilasta, kymmenen yleisopetuksen luokkaa sekä maahanmuuttajien valmistava luokka.
Korostamme välittämistä ja lähimmäisyyttä kasvamisen ja oppimisen perustana. Koulumme opetuksen tavoitteena on opettaa ja ohjata oppilasta aktiiviseen tiedonhankintaan elämässä tarvittavien perustietojen ja -taitojen osalta sekä vahvistaa samalla terveen itsetunnon kasvua ja kehittymistä. Tämä motivoi ja antaa valmiudet elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Kasvu ihmisyyteen, tasa-arvoisuuteen ja yhteisöllisyyteen luo perustan eettiseesti vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen, toisten huomioon ottamiseen, hyviin tapoihin sekä edistää luonnollisella tavalla oman ja muiden kulttuurien ymmärtämistä ja arvostamista (esimerkkinä mm. ympäristöön ja eri alojen kulttuurikohteisiin tutustuminen).
Paavolan koulu antaa poikkeuksellisen hyvät kasvuedellytykset luonnolliseen kansainväliseen ajatteluun ja laajan maailmankuvan muodostumiseen, sillä maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuus koko koulun oppilasmäärästä on yli 33%
Paavolankoulu, pitääkö olla huolissaan???
3
399
Vastaukset
- cvbcvbn
Luultavasti kurinpito-ongelmat karkaavat täysin käsistä pikapuoliin, jolleivat ole jo karanneet.
"maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuus koko koulun oppilasmäärästä on yli 33%"
Erään toisen koulun arkea, jossa kulttuurinrikastajia on paljon.
https://pewtube.com/user/arcticmoon/NB1vmFa?autoplay=on - Kun_meidän
poika oli siellä alakoulussa, niin kansallispukuisten poika "esitteli" puukkoa muille oppilaille.
On selvää että tuollainen määrä maahanmuuttajia, alentaa opetuksen tasoa. Olikin siis todella huolissani, jos minun lapseni tuossa koulussa opiskelisivat. Olen kauan sitten ollut ya:ssa opettajan sijaisena liian kauan aikaa ja muista hyvin yhden tytön matematiikan tunnilla hän ei osannut kuin pari sanaa suomea. Hän oli Venäläinen ja onneksi hänen kotonaan joku osasi opettaa koska kotitehtävät oli aina tehtynä ja kokeista tuli kuitenkin n. 8. Suurimmalla osalla maahanmuuttajien taustasista peruskoululaisilla, ei kuitenkaan kotona ole ketään, joka tukisi heitä. He ovat siis taakka, joka vie opettajan ajan, jota on muutkin todella vähän per oppilas. Eihän esim Somaliasta tulevat pakolaiset ole lukea.
Pitäisi tehdä laki ettei missään koulussa maahanmuuttajien määrä saa ylittää 10%,määrää, jotta opetuksen taso ei enää laskisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262143
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161454- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89934Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883