Human mutation database päivitetään kolmen kuukauden välein. Tänään sivusto oli päivitetty ja tuorein lukema on 224'642. Kolmessa kuukaudessa rekisteröitiin siis 4372 uutta sairautta aiheuttavaa geneettistä mutaatiota populaatiotasolla . Vuosikasvu on ollut yli 20'000. Vaikka osa näistä olisikin sellaisia, jotka ovat jo pitkään olleet ihmisen genomissa, on kuitenkin selvää, että haitallisia mutaatioita kertyy kiihtyvällä tahdilla ihmisen genomiin. Hyödyllisistä satunnaisista mutaatioista ei juurikaan ole havaintoja.
Olen perustellut useaan otteeseen, miksi DNA ei sanele ominaisuuksia. DNA on passiivista informaatiovarantoa, jota solu lukee erittäin monipuolisesti valmistaakseen RNA-tuotteita, joiden mukana kulkee solujen varsinainen äly ja ohjaus. Miksi sitten ihminen saattaa sairastua, jos DNA:han tulee mutaatioita?
Proteiinien koodaamiseen käytettävät DNA-jaksot usein limittyvät, ovat sisäkkäisiä, päällekkäisiä tai muulla tavoin sellaisia, että yksikin geneettinen virhe tällä kriittisellä alueella aiheuttaa vakavia ongelmia proteiinituotantokoneistolle. Suurimmat ongelmat aiheutuvat siitä, että geneettiset tai epigeneettiset virheet kohdistuvat DNA:n korjausmekanismeihin.
Ihmisen mutaatiotietokanta todistaa selkeästi, että ihmisen genomi rappeutuu erittäin nopeasti. Evoluutiosta ei ole tietoakaan.
Sairauksia aiheuttavat geneettiset mutaatiot
13
218
Vastaukset
- asdsf
Geneettinen rappeutuminen on aivan selvä fakta. Joka sukupolvi tulee sen verran uusia vaurioita, että voimme laskea jälkien johtavan suoraan Eedenin puutarhassa tapahtuneeseen lankeamiseen, ja tämä käynnisti kuoleman ja rappeutumisen.
Suomalainen sananlasku ''Pojasta polvi paranee'' ei valitettavasti pidä paikkansa, sillä jokainen sukupolvi on aina huonompi painos edellisestä. Erilaiset geneettiset sairaudet lisääntyvät, syöpä lisääntyy, melkein kukaan meistä ei ole 100% terve. Ihmisen sukupuutto on lähellä.- IhanaRappio
Miksi käytäntö on aivan toista? Ihmiset ovat fyysisesti vahvempia ja paljon pitkäikäisempiä kuin vaikka keskiajalla tai millään tunnetun historian aikana aikaisemmin. Emme ole koskaan eläneet yhtä pitkään ja yhtä terveinä kuin nykyään. Puheet ihmisten sukupuutosta ovat täyttä sontaa.
Jos tämä on reappiota, niin rappiolla on hyvä olla. - asdsf
IhanaRappio kirjoitti:
Miksi käytäntö on aivan toista? Ihmiset ovat fyysisesti vahvempia ja paljon pitkäikäisempiä kuin vaikka keskiajalla tai millään tunnetun historian aikana aikaisemmin. Emme ole koskaan eläneet yhtä pitkään ja yhtä terveinä kuin nykyään. Puheet ihmisten sukupuutosta ovat täyttä sontaa.
Jos tämä on reappiota, niin rappiolla on hyvä olla.Siitä että vaikutetaan elävän terveempänä ja pidempään nykyaikana voidaan kiittää lääketiedettä ja lääkäreitä. Keskiajalla lapsikuolleisuus oli huomattavasti korkeampi, mutta ne jotka selvisivät lapsuudesta elivät lähestulkoon yhtä pitkään kuin nykyaikana. Tämä on se joka aiheuttaa tilastollista hämäystä.
- TostuusOnToinen
asdsf kirjoitti:
Siitä että vaikutetaan elävän terveempänä ja pidempään nykyaikana voidaan kiittää lääketiedettä ja lääkäreitä. Keskiajalla lapsikuolleisuus oli huomattavasti korkeampi, mutta ne jotka selvisivät lapsuudesta elivät lähestulkoon yhtä pitkään kuin nykyaikana. Tämä on se joka aiheuttaa tilastollista hämäystä.
Lähestulkoon, mutta missä näkyy se nopeasti ihmissuvun sukupuuttoon johtava rapeutuminen? Ei yhtään missään.
Vasta kun kaikkien ihmisten ihonväri on osapuolleen sama, on ihmispopulaation genomi sekoittunut kunnolla. Siihen asti ihmiskunta porskuttaa geneettisestä nurkkakuntaisuudesta eteenpäin, eikä rappeutumisesta näy käytännössä jälkeäkään.
Ihmiskunnan geenipooli on erittäin elinvoimainen. asdsf kirjoitti:
Siitä että vaikutetaan elävän terveempänä ja pidempään nykyaikana voidaan kiittää lääketiedettä ja lääkäreitä. Keskiajalla lapsikuolleisuus oli huomattavasti korkeampi, mutta ne jotka selvisivät lapsuudesta elivät lähestulkoon yhtä pitkään kuin nykyaikana. Tämä on se joka aiheuttaa tilastollista hämäystä.
>Keskiajalla lapsikuolleisuus oli huomattavasti korkeampi, mutta ne jotka selvisivät lapsuudesta elivät lähestulkoon yhtä pitkään kuin nykyaikana.
...jos kuuluivat henkisen työn tekijöihin tai yläluokkaan, saattoivat elääkin. Rahvaan kovassa elämässä hengenmenoksi koituva tapaturma vaani auringonnoususta laskuun.
Sinänsä on totta, että valtavasta lapsikuolleisuudesta – joka muuten jatkui ankarana vielä pitkään keskiajan jälkeen – selviytyneet olivat hyvin vahvoja. Nykyään tällaista luonnonvalintaa ei ole, ja silti hiukan heikompikin yksilö voi pamauttaa rikki ysikymppisen tai jopa satasen.- splihmu
Tarkentakaamme: eliniän pitenemisestä saa kiittää pääosaltaan ateistis-evolutionistista lääketiedettä. Onko kreationistinen lääketiede tuottanut muuta kuin rokotuksen?
”Tänään sivusto oli päivitetty ja tuorein lukema on 224'642. Kolmessa kuukaudessa rekisteröitiin siis 4372 uutta sairautta aiheuttavaa geneettistä mutaatiota populaatiotasolla . Vuosikasvu on ollut yli 20'000.”
Mitättömiä lukuja kun ihmiskunnan syntyvyys on noin 140 000 000 vuodessa. Tuohon voi hyvin tulla 20 000 haitallista mutaatiota vuodessa eikä tunnu missään. Luonnonvalinta hoitaa epäkelvot pois.
Sinun harhaisella rappeutumiskuvitelmilla ihmiskunta olisi kuollut heti alkumetreillä kun Aatami ja Eeva alkoivat rappeutua ja heidän jälkeläisistään toinen syyllistyi ensimmäiseen syntiin eli veljesmurhaan ja näin kavensi entisestään rappeutuvaa geenipoolia.
Toinen pullonkaula oli Nooan arkki. Miten rappeutuva geenipooli selvisi siitä, kun huomioidaan harhaiset käsityksesi siitä, että geneettinen informaatio ei voi lisääntyä? Ihmiskunta voi aika paksusti 7 mrd suhteellisen elinkelpoisella yksilöllä kun huomioidaan, että liikkeelle on lähdetty Nooan kolmesta pojasta ja järkyttävää vauhtia rappeutuvasta genomista.Tässä mielenkiintoinen reaaliaikainen ”laskuri”. Minua ei huoleta rappeutuminen ja väestöräjähdys. Rappeutumisesta ei ole havaintoa muualla kuin kreationistien psykoosia lähentelevissä harhoissa.
http://www.worldometers.info/world-population/
- LäämättyÖnTötsä
>Hyödyllisistä satunnaisista mutaatioista ei juurikaan ole havaintoja.
Nythän asia on niin, että hyödylliset mutaatiot tavallaan piiloutuvat genomiin. Kun ihmiselle ja nykyihmisen edeltäjille on tapahtunut hyödyllisiä mutaatioita, ne ovat levinneet populaatioon ja niistä on tullut ihan tavallinen osa genomia. Ei niissä erikseen lue, että tämä geeni on mutantti, mutaatio tapahtui v.1004 eaa. ja mutaatiosta oli sejase hyöty. Vain hyvin hiljattain tapahtuneet ja poikkeukselliset mutaatiot näkyvät.
Sairauksia aiheuttavat mutaatiot taas löytyvät tutkittaessa sen sairauden aiheuttanutta syytä. Ne pistävät esiin kuin kipeä peukalo. (Jos olisi peukalon nivelkipua aiheuttava mutaatio, se löytyisi tutkittaessa, heh!) Nykyisin löytyy sairauksia aiheuttavia geenivirheitä sekä siksi, että tutkitaan ja menetelmät paranevat, ja myöskin siksi, koska elämme nykyisin kemikaalien, itseaiheutetun säteilyn, siis mutaatioita tuottavan ympäristön keskellä. Tutkimus etenee ja sairauksille altistavia geenivirheitä tunnistetaan lisää.
Tämä lähinä todista siis sitä miten sairaan ja sadistisen mielikuvituksen sinun palvoma supersankari omaa. Eiks näin...?"Human mutation database päivitetään kolmen kuukauden välein. Tänään sivusto oli päivitetty ja tuorein lukema on 224'642. Kolmessa kuukaudessa rekisteröitiin siis 4372 uutta sairautta aiheuttavaa geneettistä mutaatiota populaatiotasolla . Vuosikasvu on ollut yli 20'000."
Tarkoittaako tämä siis sitä, että 11 vuotta sitten ihmisen perimä oli täydellinen, eikä siinä ollut ainoatakaan geneettistä sairautta aiheuttavaa mutaatiota?- Yress
Vaikka ihminen on enemmän mikrobi kuin ihminen erään tutkimuksen mukaan, niin ei se mutaatioiden syntymisessä näytä auttavan. Ruokavalio voi olla yksi syy rappeutumiseen.
http://www.sciencemag.org/news/2018/04/why-microbes-are-better-people-keeping-dna-mutations-bay
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363787- 122546
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371995Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211741Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311526- 1251501
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101321- 141266
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4881265- 801235