Suhteeni on nyt menossa melko monimutkaiseksi. Olemme vaimoni kanssa sopineet avoimesta suhteesta, joskaan itse en oikeastaan ole kaivannut muita kuin hänet. Alkuaikojen innostus on tosin laantunut makuuhuoneen puolella, mutta kiinnostus ei ole sammunut.
Vaimoni sen sijaan on halunnut rikasta elämää myös intiimisuhteiden puolella, ja on jo jonkin aikaa seurustellut toisen miehen kanssa. Hän on muuttanut tänne Lähi-idästä, nuorehko, atleettinen ja erittäin hyvännäköinen mies. Käytän tässä hänestä keksittyä nimeä Aziz.
Tapaamme usein yhtä aikaa kotonamme. Emme kuitenkaan harrasta mitään intiimiä kaikki yhdessä, vaan vaimon innostuessa he menevät toiseen huoneeseen tms.
Viime aikoina olen näissä tilanteissa kokenut erikoisia tuntemuksia: Kuullessani ääniä heidän puuhistaan on mieleeni noussut seksuaalisia mielleyhtymiä, mutta yllättäen niissä onkin noussut pääosaan Aziz, eikä vaimoni, kuten aiemmin.
Olen huomannut katseeni viipyilevän hänessä yhä useammin ja pitempään. Muutos on tuntunut ensin hämmentävältä, mutta se ei ole kirjoitukseni aiheena.
En ole uskaltanut tehdä vielä aloitetta Azizin suuntaan, sillä epäröin, miten vaimoni reagoisi tähän muutokseen. (Tietenkin myös Azizin reaktio on vielä täysi arvoitus.) Miten avioliitto kestäisi sen, että aviomies alkaa ensiksikin osoittaa kiinnostusta omaan sukupuoleensa ja toiseksi juuri vaimon rakastajaan? Onko täällä kenelläkään kokemuksia tällaisesta?
Suhde vaimon rakastajaan?
6
1271
Vastaukset
- vitunavutonta
Teemu mee töihin ja lopena nää typerät tarinat.
- dansburkkeri
Ei ole kokemusta, mutta totean vain, että jotenkin aina innostun, kun ihmiset uskaltavat olla monenlaisissa suhteissa - siis etteivät asetu siihen tiukkaan yhteen ja samaan parisuhdeboksiin, vaan ovat väljästi ja vapaasti.
Tuo tilanteesi kuulostaa mielenkiintoiselta ja inspiroivalta. Toivon, että voit osoittaa kiinnostuksesi, lähinnä tulee mieleen, että jos vaimosi on mustasukkaista sorttia, niin voihan hän siitä vähän ottaa nokkiinsa, että kiinnostut samasta miehestä, eikä haluaisi häntä kanssasi jakaa, mutta toisaalta luulisi, ettei sinänsä ole ongelma... Uskon vaimosi olevan tyytyväinen jos menet mukaan. Osoittaahan se sinun kiinnostusta hänen nautintoon. Vaimosi on kuitenkin tapahtuman kuningatar. Mutta muista että Aziz tulee välimeren rannalta. Siellä homo ei ole se joka panee vaan se jota pannaan. Eli hänen silmissä asetut arvoasteikossa hänen alapuolelle. Ei se ole välttämättä huono paikka jos hyväksyt paikkasi bottomina.
Voinko kirjoittaa sinulle?Kolmen kimppa ei houkuta minua. Suhteeni vaimoon ei tunnu liittyvän millään tasolla Aziziin, vaan he ovat mielessäni vain erillään.
<Voinko kirjoittaa sinulle?>
Haluaisin keskustella suhteista, mutta en nyt etsi niitä lisää, jos ymmärsin tuon oikein. Keskustellaan vain julkisesti.
- lapsellistaporukkaa
Kahden ihmisen väliin ei sovi kolmatta, se ei enää ole rakkautta. Ei kukaan halua jakaa rakastaan muitten kanssa. Onpa joillakin sairasta touhua, suorastaan eläimellistä.
Moni eläinkin on uskollinen parilleen.
Kukaan ei varmasti kadu sitä koskaan, että on ollut uskollinen puolisolleen,
mutta syrjähyppy jättää aina jäljet. Ei niistä koskaan kukaan jälkeenpäin ole ylpeä.
Joukossa tyhmyys tiivistyy.- jormis
Moni eläin on yksiavoinen, mutta olisikohan useampi moniavoinen.
Ihmisistäkin osa on uskollisia ja tyytyväisiä yksiavioiseen suhteeseen. Se ei kuitenkaan päde kaikkiin vaikka haluaisi/yrittäisi. Jossain vaiheessa monella iskee ahdistus yksiavioisessa suhteessa. Sitten lopuksi petetään ja/tai erotaan... usein vieläpä aivan turhaan.
Homman ei tarvitse kuitenkaan mennä niin, yhdessäkin voi puuhata kaikkea jännää eikä tule tarvetta vaihtaa kumppania. Tämä vaatii paljon molemmilta mutta on mahdollista. Nämä syrjähypyt eivät jätä huonoja jälkiä vaan sellaisia mitä voi hymyssäsuin muistella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262173
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161484- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883