Päivän ateriarytmi vaikuttaa hyvinvointiin

Pitää näillä kymmenilläkin opetella syömään. Olen aikas pitkälti tähän asti syönyt sillain että yhden lämpimän aterian päivässä ja muu on ollut sellaista näykkimistä ja napostelua sillon tällöin ja milloin mitäkin. Nyt isona tyttönä oivalsinkin että jos söis kolmen tunnin välein jotain, siis kolme pääateriaa välipalan ja iltapalan niin oiskos olo mukavampi ja sokeri tasaisempi.

Kiinnostaa siis tietää että missäs rytmissä te syötte? Ei tarvitse listata kotimiaisia broilereita tai pakastevihanneksia. ne on jo NIIN nähty.

65

740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ö-Öö

      Pitää syödä, kun on nälkä.

      Toimii hyvin, jos on ruokahalua, muuten pitää olla jokin pakkotahti. Kandee hokata sokeritautiset, silloin oltava kellotus.

      Syömisen kanssa sama, kuin monen muunkin asian, erilaisia variaatioita, mikä kullekin sopii. Itellä pyörii syöminen ja yleensäkin elämä omanlaisellaan rytmillä. Joku sanois epäsäännölliseksi. kun ei mene kellon mukaan, tullut tulokseen, kellot toimii väärin mun rytmeihin verrattuna.

      Ikä vaikuttaa aineenvaihduntaan. Huvittaa, yleensä kovin fyysistä duunia tehneet alkaa lihoon jäädessään loispummieläkeläiisiksi. Syövät entiseen malliin, vaikkka kulutus pienenee. Ja hokannut muutaman, jotka siisteissä sisähommissa. Ne on laihtuneet, kun joutavat liikkumaan enenpi ja edelleen syövät samalla tavalla. Kulutus vaihtelee, ihan kuin autoissa.

      =DW=

      • Nii. Tuo taitaakin olla monen kompastuskivi, miten sovittaa ruoka ja liikunta tai muu aktiviteetti.

      • Aineenvaihdunta-asia

        Ööööö:n kandee huomioida, että säännöllisessä syömisellä pidetään verensokeri tasaisena ja se on yhtä tärkeää kaikille muillekin kuin diabeetikoille. Verensokerin epätasapaino aiheuttaa paino-ongelmia ja ne taas sairastuttavat diabeetekseen.

    • noohjooh

      Koska olen ilta-ahmija, on mulle tärkeää syödä säännöllisesti. Muuten koluan kaapit ilta-kasilta, eikä mikään ole tarpeeksi makeaa. Pitää saada sokerikuorrutettua siirappia.

      Liikunta tukee syömään oikeat jutut, pitää kaidalla tiellä.

      • No mullaki noin. Jos en syö kunnon aamupalaa, syön päivällä vuorokauden ainoan lämpimän ruoan, sitten iltapäivä menee kulottaessa niin ilta onkin sitten pää jääkaapin ovenraossa että mistä sitten söisin. Nyt kun koitan syödä kunnollisen aamupalan. lounaan ja päivällisen ja välipalan iltapalan, e ole tarvetta naposteluun.

    • riittäämulle

      Kunnon aamupala kahdeksan maissa (puuro, leivät ja kahvi), pari tuntia sulattelua jonka jälkeen pyörälenkki 10-40 km, päiväkahvi ja parin-kolmen tunnin päästä ruoka, ei välttämättä lämmin kun pääasiassa kasviksia, iltapala (voileivät) seitsemän jälkeen teen kera.....siinä päivän syömiset ja hyvin on riittänyt...….pyörälenkillä juomana urheilujuoma, kotona vesi

      • Ootkos kattonu paljonko tulee kaloreita noilla syönneillä? Kuitenkin kulutat pyörälenkeillä aikaste paljon.

      • riittäämulle
        siilenämää kirjoitti:

        Ootkos kattonu paljonko tulee kaloreita noilla syönneillä? Kuitenkin kulutat pyörälenkeillä aikaste paljon.

        Mä mitään kaloreita osaa laskee, en oo koskaan osannu, enkä ees tiedä mitä missäkin on

      • riittäämulle kirjoitti:

        Mä mitään kaloreita osaa laskee, en oo koskaan osannu, enkä ees tiedä mitä missäkin on

        Jos kiinnostaa katoppa joskus kalorilaskurilla. Sieltä näkee suoraan mitä missäki tuotteessa on kaloreita.

      • riittäämulle kirjoitti:

        Mä mitään kaloreita osaa laskee, en oo koskaan osannu, enkä ees tiedä mitä missäkin on

        Täällä on tietoa enemmän kuin Peruna-pelloissa yhteensä.
        www.fineli.fi

        H.

      • riittäämulle
        siilenämää kirjoitti:

        Jos kiinnostaa katoppa joskus kalorilaskurilla. Sieltä näkee suoraan mitä missäki tuotteessa on kaloreita.

        No ei kyllä kauheesti ees kiinnosta, paino on pysynyt samana, joidenkin mittareiden mukaan olen jopa ylipainoinen (pit 165 pain 73) mutta hiukan on läskit kiinteytyny :) ja olo mitä parhain

      • riittäämulle
        siilenämää kirjoitti:

        Jos kiinnostaa katoppa joskus kalorilaskurilla. Sieltä näkee suoraan mitä missäki tuotteessa on kaloreita.

        Vähän googlettelin ja katoin niin en kyllä jaksa alkaa punnitsemaan ja laskemaan noita rehujani ym mitä lautaselleni laitan, menee turhan työlääksi kun käytän esim monenlaista salaattia muita kasviksia ja juureksia samalla aterialla proteiinin lähteitä ym. Mulla on parempaakin tekemistä kun noita laskea...….

        Juu juu vapaaehtoistahan se onkin mutta jos noin niin kuin esimerkiksi yhden päivän ateriat kattoo ni ei kovin vaivalloista . Muta jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta ei kai siinä sen kummempaa.

    • flegmaatti

      74v ukon vääräoppinen päivän aloitus.
      Mukillinen makeuttamatonta kahvia, lasillinen maitoa ja kanelikorppu.

      Klo 9 salille . Eväänä 0,5l maitokaakaota jossa 50 - 60 grammaa protskujauhetta, 80%. Sokeria muutama %.
      Kotiin, joku hedelmä ja osa 400g raejuusto, 2 kananmuna, neitsytöljy, valkosipuli, dijon sinappi ja sinihomejuusto sötkötyksestä.

      Klo 14 normaali, tavallisesti lihavoittoinen lounas tavalliseen kotiruokatyyliin. Ruokajuomana maito.

      Loput raejuustosötkötyksestä. Pari täytekeksiä tai pala kuivakakkua. Maitoa. Maapähkinöitä.

      Klo 18 lekkeleleivät. Ruis- tai kauraleipää. Levitteenä itse sötkötettyä valkosipulivoita ja lihaleikkelettä tai juustoa. Maitoa.
      Hedelmä.

      Salilla 6krt/vko. Yhteensä noin 10h. Perusliikkeet maastaveto, hack kyykky, takakyykky, pystysuuntaiset punnerrukset, leuanvedot, ranskis, ojentaja- ja ylätalja, nuorison putkivempeleitä.
      Vatsalle rockia, pitkiä lankkuja. istuen sivukiertoja kahvakuula tai levy käsissä yms.
      Palautus siten, että syke laskee alle 120:n mutta on yli 110.
      Maksimi on nykyään n.180 - 185.
      Aerobista vaihdellen mutta ainakin kerran viikossa 30min>tunti syketasolla 110 > 160.
      Happoraja 140.

      Paino putoaa tasaisesti vaikka läski on ikuista. Sitä mukaa kuin lihasta kuihtuu pois niin rasvan osuus kehosta kasvaa.
      16.11.2017 analyysissä rasva oli 16,7%. Pituus 172cm ja paino keveissä sisävaatteissa 87,1kg joten indeksin saa työntää anukseensa.

      • Nuo raejuusto-protskusötkötykset kuulostaa aika fitnesravinnolta joten meikäläiselle vierasta :). Tosin en käy salillakaan.

      • siilenämää kirjoitti:

        Nuo raejuusto-protskusötkötykset kuulostaa aika fitnesravinnolta joten meikäläiselle vierasta :). Tosin en käy salillakaan.

        Ainiin ja ikääs nähden aika hurjat reenit noin monta kertaa viikossa mutta kaitpa olet noihin tottunut.

      • siilenämää kirjoitti:

        Nuo raejuusto-protskusötkötykset kuulostaa aika fitnesravinnolta joten meikäläiselle vierasta :). Tosin en käy salillakaan.

        sama täällä en oo koskaan lähteny mukaan moiseen
        raejuusto protsku höpsötykseen vaikka oon vasta kuuskytvee
        ja elämäni aikana paljonkin käyny punttisalilla
        kyllä ne lihakset kunnossa pysyy ilman protskuja ja palautusjuomia
        kun vaan muistaa niitä käyttää.

      • flegmaatti
        viivatiina kirjoitti:

        Punttisalilla käyminen ei itsessään todista paljoakaan.

        Käyttämälläni salilla on nostolavapuoli ja putkivempelepuoli.
        Omasta mielestään suurin osa eri ikäisistä hepuista "bodaa" vaikka kyse on matalasykkeisestä kuntoilusta. Bodaus kuullostanee hienolta?

        Tavoite ratkaisee treenin laadun. Hyvin harvoin näkee tuloshakuista harjoittelua. Muutama "piikkikaveri" vetää treenit tosissaan mutta valtaosa välttelee rankempaa rutistusta.

        Olen sellainen höpsöttäjä joka ajattelee ravintonsa koostumusta ja jos haluan saada protskua noin 2g/painokilo niin sekaravintoa on täydennettävä.
        Vaikka lepokulutukseni on enää 1930kcal/vrk niin koko energiatarpeen ottaminen sekasafkasta merkitsisi ylimääräisiä kaloreja.
        Sitä paitsi, vääräoppisella aamupalalla lähtö vaatii mukaa energiaa ja siihen on maitokaakao sopiva ikä protskulisäys sitä pilaa.

        Joo. Lihakset pysyvät kunnossa mutta kuihtuvat auttamatta. 1kg/vuosi jo pitemmän aikaa.
        Suoritusteho heikkenee samassa suhteessa.
        Hitaimmin hiipuu maastaveto ja hack. Ne eivät vaadi liikkuvuutta, räjähtävyyttä eivätkä kimmoisuutta. Pelkkää jähyämistä.

        Viivatiina on ilmeisesti nainen joten en odotakaan sinun ymmärtävän miesten treenejä ja ajatusmaailmaa. 74v ukon maastaveto 200kg lienee sinun käsitysalueesi ulkopuolella joten puhumme eri asioista.
        Vuosi sitten näin samalla salilla kun bikinifitness kisoihin valmistautuva, 47kg tyttö veti maasta 105kg:lla 5:n sarjoja. Oli muuten tosissaan ja viimeisillään!

      • flegmaatti kirjoitti:

        juu en oo koskaan tosissani treenannu
        sen verran vaan että lihakset pysyy kunnossa
        mutta parhaimmillaan oon lankuttanu viis minuuttia
        kymmenen vuotta sitten
        silloin pudotin painoa ja kiinteytin itseäni
        kaks vuotta treenasin personaltrainerin kanssa
        eikä itseisarvo ollu se kuinka paljon vedän tai nostan.

        Teit "naisten" lankkua. En väheksy naisten lihaskunto harjoittelua mutta, kaikesta tasa-arvo vouhotuksesta huolimatta, sukupuolten välisiä eroja on.
        Selvyyden vuoksi. Pitkä lankku = päinmakulle (vatsalleen ), käsivarret suorina edessä ja jalat teitenkin suorina ja kapealla. Jalkaterät oikosena = varpaiden kynsipuolet lattiassa. Kehon paino kämmenien ja varpaiden kynsipuolien varaan kerralla, ilman polvi- tai kyynärpääavustusta.
        Vatsani kestää mutta reiteni alkavat kramppaamaan minuutin, kahden jälkeen.

        Minun "rasitteenani" on muinainen kilpailutausta ja vieläkin numeerisesti mitattavissa oleva teho merkitsee jotain.
        Punttitreeni ei pudota painoa vaan päin vastoin, varsinkin nuorempana, nostaa sitä.
        Aloitin kisaamisen 60 -luvun sarjajaon 75kg:ssa ja yhden talven aikana nousin 82,5kg:oon jolloin treenipainoni oli 85kg. Kuitenkin treenit muodostuivat vain kapeasta pyramidista joissa maksimi toistot olivat 3kpl. Yritimme varoa massan lisääntymistä mutta sitä ei voinut välttää.

        60-vuotisena, uusheräämiseni jälkeen ei painoni muuttunut yhtään mutta vyötäröni oheni 6 - 7cm. Aktiivisesta treenistä ja järkevästä syömisestä huolimatta painoni on tippunut 93,5kg > nykyiseen 85kg:oon. Lepokulutus saman aikaisesti 2230kcal / vrk > 1930kcal/vrk.
        Rappeutumista voi vain hidastaa mutta ei pysäyttää.

        Vaakanäyttö ei aina todista mitään. Painoni laski 3:ssa kuukaudessa 6kg. Hereillä ollessa makasin suurimman osan ajasta sohvalla, söin ohjeiden mukaan 2 - 4:n tunnin välein ja, muun lisäksi join suolavettä 1,5 - 2 litraa vuorokaudessa. Tapahtui vajaa 7 vuotta sitten ensimmäisen peräsuoleni syöpäleikkauksen jälkimainingeissa.
        Totuus on se, että reisistä, pakaroista ja selästä katosi lihasta.
        Yritin harrastaa aerobista mutta yhden crossaritreenin aikana ohutsuoli tuli kurkistamaan avanneaukosta paskapussin sisältöä.
        Vielä kaksi vuotta myöhemmin sama suoli pullahti avannearvesta ulos ja lähti matkustamaan vasemman kyljen suuntaa navan alapuolelta. Tämän leikkautin Virossa kustannuksen vuoksi.

        Vielä 9kk ensimmäisen leikkauksen , ja 2kk varovaisen salitreenin aloittamisen jälkeen, oli rasvani ylhäällä joista muistan vain viskeraalin joka oli 146,5. Nyt viimeeksi se oli 74,9.

        Vaikka käyn viivytystaistelua niin en osaa pelkästään lutkutella vaan teen perus- ja maksimivoimatreenejä testaten maksimi ykköstä aika-ajoin.
        Tämä lienee suurelle osalle, ja varsinkin naisille, vierasta aluetta.
        Vaimoni on havainnut tämän harrastuksen edut ja kannustaa minua varauksetta.

        Valitettavasti en ole tavoittanut ikäluokastani saman kuntoilumuodon harrastajaa.

        Vielä lihasten kunnossapysymisestä. Mikä on kenekin lähtötilanne ja tavoite. Samoin arviontiperuste?

      • viivatiina kirjoitti:

        sama täällä en oo koskaan lähteny mukaan moiseen
        raejuusto protsku höpsötykseen vaikka oon vasta kuuskytvee
        ja elämäni aikana paljonkin käyny punttisalilla
        kyllä ne lihakset kunnossa pysyy ilman protskuja ja palautusjuomia
        kun vaan muistaa niitä käyttää.

        Tavikselle nuo protskulisäravinnot voivat olla munuaisille myrkkyä jos niitä vetää liikaa.

      • flegmaatti
        siilenämää kirjoitti:

        Tavikselle nuo protskulisäravinnot voivat olla munuaisille myrkkyä jos niitä vetää liikaa.

        Mikä on lisäravinne? Mikä on liikaa? Mikä on tarpeellisen määrän varmennusta?
        Tarvetta suurempi protskumäärä on hyödytöntä mutta ikärin vähentynyt energian tarve saattaa uhanalaiseksi myös suojaravinteiden saannin pelkästä sekaravinnon tarpeellisesta määrästä. Tämä ei ole minun keksintöäni.
        Energiatarpeen vähentyessä vaihdoimme ruokalautasemme pienempiin.
        "Pesähalkaisija 20cm > 15cm. Toimii hyvin.

        Ainoa runsaan protskun ilmiö on ollut se, että vältän sitä loppuiltapäivän jälkeen. Myöhemmin nautittu, runsaampi proteiinipitoinen ravinto aiheuttaa lisääntynyttä virtsan eritystä. Ilmeisesti protskun typen vuoksi.
        Käyn verikokeissa vuosittain. Tähän saakka kaikki on ollut kunnossa. Maksa-arvot, sokerit, eturauhanen, syöpäindeksi, kolestrolit, valkuaiset yms.

        Tavallinen arkiliikkuja siis ei lihasmassaa kasvattaja ei tarvitse ruokavalioonsa proteiinilisä, sillä ne voivat rasittaa munuaisia.

      • flegmaatti
        siilenämää kirjoitti:

        Tavallinen arkiliikkuja siis ei lihasmassaa kasvattaja ei tarvitse ruokavalioonsa proteiinilisä, sillä ne voivat rasittaa munuaisia.

        Ikääntymisen myötä kaikki aktiivisuus vähenee kuten myös samalla energian tarve. Uhkana on, että suojaravinteiden saanti jää liian niukaksi. Sama koskee myös proteiinia jonka riittävän saannin varmistaminen onnistuu järkevällä ruokavaliolla, jos tajuaa eikä vain luule. Protskutuotteet ovat yksinkertainen ja helposti hallittavissa oleva keino siihen.
        Vartin kuluttua salille. Tuttujen tapaaminen on tärkeä osa käyntiä. Tänään vuorossa koukistelut.

      • flegmaatti kirjoitti:

        Teit "naisten" lankkua. En väheksy naisten lihaskunto harjoittelua mutta, kaikesta tasa-arvo vouhotuksesta huolimatta, sukupuolten välisiä eroja on.
        Selvyyden vuoksi. Pitkä lankku = päinmakulle (vatsalleen ), käsivarret suorina edessä ja jalat teitenkin suorina ja kapealla. Jalkaterät oikosena = varpaiden kynsipuolet lattiassa. Kehon paino kämmenien ja varpaiden kynsipuolien varaan kerralla, ilman polvi- tai kyynärpääavustusta.
        Vatsani kestää mutta reiteni alkavat kramppaamaan minuutin, kahden jälkeen.

        Minun "rasitteenani" on muinainen kilpailutausta ja vieläkin numeerisesti mitattavissa oleva teho merkitsee jotain.
        Punttitreeni ei pudota painoa vaan päin vastoin, varsinkin nuorempana, nostaa sitä.
        Aloitin kisaamisen 60 -luvun sarjajaon 75kg:ssa ja yhden talven aikana nousin 82,5kg:oon jolloin treenipainoni oli 85kg. Kuitenkin treenit muodostuivat vain kapeasta pyramidista joissa maksimi toistot olivat 3kpl. Yritimme varoa massan lisääntymistä mutta sitä ei voinut välttää.

        60-vuotisena, uusheräämiseni jälkeen ei painoni muuttunut yhtään mutta vyötäröni oheni 6 - 7cm. Aktiivisesta treenistä ja järkevästä syömisestä huolimatta painoni on tippunut 93,5kg > nykyiseen 85kg:oon. Lepokulutus saman aikaisesti 2230kcal / vrk > 1930kcal/vrk.
        Rappeutumista voi vain hidastaa mutta ei pysäyttää.

        Vaakanäyttö ei aina todista mitään. Painoni laski 3:ssa kuukaudessa 6kg. Hereillä ollessa makasin suurimman osan ajasta sohvalla, söin ohjeiden mukaan 2 - 4:n tunnin välein ja, muun lisäksi join suolavettä 1,5 - 2 litraa vuorokaudessa. Tapahtui vajaa 7 vuotta sitten ensimmäisen peräsuoleni syöpäleikkauksen jälkimainingeissa.
        Totuus on se, että reisistä, pakaroista ja selästä katosi lihasta.
        Yritin harrastaa aerobista mutta yhden crossaritreenin aikana ohutsuoli tuli kurkistamaan avanneaukosta paskapussin sisältöä.
        Vielä kaksi vuotta myöhemmin sama suoli pullahti avannearvesta ulos ja lähti matkustamaan vasemman kyljen suuntaa navan alapuolelta. Tämän leikkautin Virossa kustannuksen vuoksi.

        Vielä 9kk ensimmäisen leikkauksen , ja 2kk varovaisen salitreenin aloittamisen jälkeen, oli rasvani ylhäällä joista muistan vain viskeraalin joka oli 146,5. Nyt viimeeksi se oli 74,9.

        Vaikka käyn viivytystaistelua niin en osaa pelkästään lutkutella vaan teen perus- ja maksimivoimatreenejä testaten maksimi ykköstä aika-ajoin.
        Tämä lienee suurelle osalle, ja varsinkin naisille, vierasta aluetta.
        Vaimoni on havainnut tämän harrastuksen edut ja kannustaa minua varauksetta.

        Valitettavasti en ole tavoittanut ikäluokastani saman kuntoilumuodon harrastajaa.

        Vielä lihasten kunnossapysymisestä. Mikä on kenekin lähtötilanne ja tavoite. Samoin arviontiperuste?

        lankutin mää välillä kädet suoranakin
        ja tollasesta en oo kyllä kuullu koskaan että varpaat pitäs olla suorana
        kynnet alapäin polvet tietysti on suorana
        kaikkee sitä kuulee kun vanhaks elää
        enkä oo kuullu naisten lankusta ja miesten lankusta.

        "viivatiina"

        Naisten lankutuksessa ylä-pää on koholla.
        Miesten lankussa ala-pää.
        Varpaan-kynsien ollessa ylös-päin nousee myös naisen ala-pää.

        H.

      • flegmaatti kirjoitti:

        Ikääntymisen myötä kaikki aktiivisuus vähenee kuten myös samalla energian tarve. Uhkana on, että suojaravinteiden saanti jää liian niukaksi. Sama koskee myös proteiinia jonka riittävän saannin varmistaminen onnistuu järkevällä ruokavaliolla, jos tajuaa eikä vain luule. Protskutuotteet ovat yksinkertainen ja helposti hallittavissa oleva keino siihen.
        Vartin kuluttua salille. Tuttujen tapaaminen on tärkeä osa käyntiä. Tänään vuorossa koukistelut.

        Sinä et taida edustaa ihan tavistyyppi¨ä ikäistesi ryhmässä. Veikkaan että normi-ikäihminen ei ole perehtynyt ruoan syöntiin kuten lihasmassan kasvattaja, tarkoitan siis noita lisiä sun muita. Tavallinen terveellinen ruoka riittää ilman mitään lisä-aineita tai lisäravinteita jos syö kutakuinkaan normaalisti ja ruokahalu on hyvä. Proteiinikotkotuskin on vain monesti kauppiaiden keksimä trendikotkotus ;).

        "Yksin-kertaisesti sitten:

        Apetit pakaste-vihannekset ja kasvikset, sekä Kukka-Kaali.
        300gr. ja 250gr. X 2.SF 300gr. X 1 SF.
        10-12 kpl. Kariniemen Kukon-Pojan paisti-leikkeitä 800gr.SF
        Vaihto-ehtona tar-tar leikattua laatu-naudan lihaa 2% 850gr.SF
        Leipinä Täysjyvä Ruis ja Vehnä 1 X 2vpl.SF
        Juustoportti Luomu-Kirnu-Voi SF
        Juustoportti Luomu-viili 6kpl.SF
        Valio Maito 3ltr. luomu rasvaton SF
        Viikon eväs.
        Maksaa mitä maksaa"
        -
        Höyryttäessä TODELLA paljon Valko-Sipuli-jauhetta Vihannes-kerrosten väliin.
        -
        Satunnaisesti Äitien Maksa-Laatikkoa vitamiinien vuoksi.
        Kaali-Kääryleitä huvin-vuoksi.
        -
        1 Rahkosen iso Omena SF
        1 Mandariini IL
        Karkeasti rouhittu Smoothie-sekoittimessa
        -
        1pss. 250gr. Pakaste-Mustikoita SF
        1pss. 500gr. Pakaste-Mansikoita SF
        1 Lohko Vesi-Meloni isoiksi suu-paloiksi leikattu IL
        - Kun pakasteet ovat sulaneet ja liemistyneet, sekoitetaan kaikki keskenään kauhalla kulhoon.
        Maksaa mitä maksaa.
        -
        Jouluna Ruokani lisääntyy Kinkulla ja Sillillä.
        Juomiini tulee Puna-Viiniä.
        -
        Aina jää eläkkeestä kuukausittain runsaasti säästöön.

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        Nii ja sitten menet sähköpyörän selkään ovenkarmien väliin harjoittelemaan pyörällä ajoa.
        Missä ruokavaliostasi sika ja kala? (paitsi jouluna silli?) Missä puuroryynit/htaleet.
        Dibeteshoitaja kertoi että nykyisin 100% kaura katsotaan leipänä yhtä terveelliseksi kuin ruis.
        Muutoin ihan syötävän näköinen lista.

        Mutta aloitus oli paremminkin siitä missä järjestyksessä nuo evääsi päivässä syöt? Siis aikataulutus ja sisältö niissä? Ymmärsikkönää?

      • flegmaatti
        viivatiina kirjoitti:

        lankutin mää välillä kädet suoranakin
        ja tollasesta en oo kyllä kuullu koskaan että varpaat pitäs olla suorana
        kynnet alapäin polvet tietysti on suorana
        kaikkee sitä kuulee kun vanhaks elää
        enkä oo kuullu naisten lankusta ja miesten lankusta.

        Mut sää oot lankuttanu suorat kädet lattiassa hartiakorkeudella, eivät suorina ylhäällä edessä!
        Käy vatsallesi! ojenna käsivarret suoriksi ylös eteen ja aloita lankkupito ponnistaen kehon paino ylös, eteen ojennettujen käsivarsien ja kapealla olevien jalkojen varpaiden varaan ilman kyynärpää tai polvi avustusta.

        Kaikkia muita lankkuja olen nähnyt tehtävän mutta en yhdenkään naisen tuota pitkää ja miehetkin ovat hyvin harvassa.

        Kun vielä kerrot, että rocki = dragon flag, on sinulle kevyttä kauraa niin silloin alkaa videonäyte oheisine todisteineen, kiinnostamaan.

        no nyt heitti yli hilseen
        pelkät varpaat maassa ja muuten koko kroppa sojottaa suorana yläviistoon
        kädet mukaan lukien
        siis lankutan varpaiden ja kyynerpäiden varassa
        tai varpaiden ja kädet suorina lattiassa
        ja keskivartalo tiukkana
        kuka pystyy oleen yläviistoon pelkkien varpainen varassa :)

      • flegmaatti
        viivatiina kirjoitti:

        no nyt heitti yli hilseen
        pelkät varpaat maassa ja muuten koko kroppa sojottaa suorana yläviistoon
        kädet mukaan lukien
        siis lankutan varpaiden ja kyynerpäiden varassa
        tai varpaiden ja kädet suorina lattiassa
        ja keskivartalo tiukkana
        kuka pystyy oleen yläviistoon pelkkien varpainen varassa :)

        Voi pyhä pulivari! Käy lattialle vatsallesi. Olet vatsallasi ja ojennat kätesi hartialeveydellä eteen suoriksi lattiaa pitkin, siis lattialla, vatsallasi, ymmärrätkö?
        Olet vatsallasi jalat kapeana ja suorina, kädet hartialeveydellä edessä, lattialla, kämmenet lattiassa. Onko selvää tahän saakka?
        Ponnistat siitä vartalosi irti lattiasta suoraan kämmenien ja varpaiden varaan.
        Siis suoraan ilman temppuilua polvilla tai kyynärpäillä!

        Tee ensin helpompi versio = paino päkiöille eikä varpaiden kynsipuolille!

        Koska olet vahvavatsainen niin tee myös dragon flag:ä! Kuukelista löytyy.
        Tee puhtaasti ja rauhallisesti pysäyttäen ja pitäen aina hetken ala-asennossa!
        Pidä huoli, että vartalo on suorana ja paino varmasti vain lapaluiden varassa!
        Hyvää liputusta!

      • viivatiina
        flegmaatti kirjoitti:

        ei mun nivelrikkoiset kädet sellasta kestä
        enkä oo koskaan nähny kenenkään sellasta tekevänkään
        enkä kyllä löytäny sen tyyppistä kuvaa googlettamalla
        ja sun kirjoituksesta sain sellasen käsityksen ettei kädet kosketa ollenkaan lattiaa
        vaan ne on suorana edessä
        rupee blondikin tajuaan pikkuhiljaa
        sellasen kuvan kyllä löysin missä osa käsistä oli lattiassa
        mutten sellasta missä oli vaan pelkät kämmenet lattiassa
        mutta teehän sää sitä mää en siihen hommaan rupee
        pysyn tässä perus lankuttamisessa
        siinä mikä ottaa sinne minne naisilla tarvii eli syviin vatsalihaksiin.

        Loppuhenkonen. Etteivätkö kämmenet kosketa lattiaan? Taisin mainita, että paino varpaiden ja KÄMMENIEN varaan. En huomannut painottaa, että paino LATTIASSA olevien kämmenien varaan.

        Tee kuitenkin tuota dragon flag:ä. Siihen löytyy kuukelomalla useampikin pätkä mutta tee oikein ja puhtaasti! Jos ei kykene hahmottamaan asentoaan niin siinä pettää itseään helposti.

      • Asentoja-nekin

        Minua kyllä kiinnostaisi seksiasennot kovin? Eikö niihen tepsi kuntosaliohjeet?
        Netissä en ole löytänyt itselleni sopivaa sillai, että kuntokin kohenisi ja lihakset ja luut ja jänteet ja nahka ja kaikki. Varpaitakin olisi hyvä reenata.

    • ateriarytmiä ei oo mulla minkäänlaista
      aamulla syön turkkilaista jogurttia ja siemeniä
      sit jos en oo töissä syön pitkin päivää
      tällä hetkellä lähinnä kurkkua tomaattia pinaattia lehtikaalia paprikaa
      leipää enkä muutakaan viljaa en syö enkä sokeria
      vatsa kiittää
      joskus possun filettä ja tietysti perus grillimakkaraa
      juustoja leipäjuusto maistuu nykyään hyvälle
      ja jos oon töissä niin aamiaisen jälkeen
      syön vasta kun tuun kotiin tänäänkin siinä neljän aikaan.

    • Omapolku-ikipolku

      Aamukahvi ja pullaa tms.
      Päivällä liikenteessä sämpylä.
      Kahvia 5 litraa päivässä tai ehkä sinne päin.
      Yksi lämmin ateria, se osuu ehken 14 - 16 välille.
      Yötä vasten ruisleipää ja ehkä jugurttia tms.
      Joskus lankean salaatteihinkin, tomaatti, kurkku, murkku, surkku, turkku...
      "Terveys"(sairaus) päsmäröijät voivat tukehtua suoleensa.

      • mutta se on pakko syödä terveesti
        jos ei suoli kestä leipää pullaa ja sokeria
        muuta kun vatsansuojalääkkeen kanssa
        aikani söin lääkettä että voin syödä mitä vaan
        mutta onko siinäkään mitään järkee
        kahvia menee yksi muki murukahvia aamulla.

    • hytinäx1

      Dieetissä mikä parhaillaan on minulla meneillään syödään kolme kertaa päivässä, Aamiaiset ovat paljolti kananmunasta, omeletteja vihannesten kanssa , tai keitettyä kananmunaa majoneesin kera,joskus saa olla keitettyä kananmunaa kinkun tai savustetun lohenkanssa, Paljon on tuota raejuusto aamiaistakin marjojen kanssa ym.
      Jotkut näistä ruokaresepteistä ovat aivan kerrassaan hyviä ja helppoja niinkuin uunilohi pinaattikastikkeella, Huomiseksi 900kcal päiväksi täytyy alkaa keitteleen porkkana/inkivääri soppaa. Illemmalla saa sitten syödä joko kalaa tai lihaa vihannesten kera.
      Ens viikolla saa jopa syödä leipääkin muutamana aamuna vaikkapa kinkun kera.
      Ihanteellisimmat ajat olisivat aamiainen kl 07.00 lounas kl 12.00 ja illallinen ennen kello 19.00. Jos on kovin ahkeroinut ja treenannut saa syödä välipalaa vaikkapa päärynän tai omenan tai puolikkaan avocadoa tai 1/2 dl pähkinöitä.

      • Minä olen jättänyt kaikki dietit. Syön normaalia kotiruokaa säännöllisesti, kasviksia jokaisella aterialla. Se tuntuu hyvältä ja pitä nälän loitolla.

    • rytmi.vatsan.tahto

      Syön vain nälkääni vaikka se olisi yöllä. En usko rytmiin vaan tarpeeseen. Vain siten saan painon pysymään normaalina. Meinaa kyllä vanhemmiten väkisin nousta, kun ruokahalut ovat hyvät. Liikun paljon. Ateriavaihtoehtoja ovat:
      1) pari isohkoa palaa tuoreesta kalasta tai lihasta valmistettua, raastetta, pari perunaa
      2) raastetta, kylmäpuristettua öljyä ja rasvatonta raejuustoa
      3) luonnonjugurttiin lisättyjä auringonkukansiemeniä, kaurahiutaleita, mustikoita, raparperia, pilkottuja voikukanlehtiä, vuohenjuurta, omena- ja puolukkasurvosta, rouhittua pähkinää mustikan lehtiä
      4) sipulimaitoa, jota hieman suurustettu grahamjauholla, seassa kuivattuja sieniä, nokkosia, maustettu aromisuolalla.
      5) keitetty kananmuna
      6) viili
      7) banaani tai appelsiini
      8) täysjyväruisleipä voideltu kylmäpuristetulla öljyllä, päällä juustoa, maitoa

      Tässä kerta-annokset, joita vaihtelen mieliteon ja nälän kovuuden mukaan. Nämä aineet pyörivät viikosta toiseen omassa kaapissa. Jos syön jonkun toisen pöydässä, ihan kaikki käy ja joskus heittäydyn holtittomaksi korvaten koko ruoan oluella tai punaviinillä.

      • Bengalitikku

        Näin.
        Mulla on pitkä aamupala.
        Aamukahvi ja leivät päällisillä.
        Aamukahvi ja pikkupulla tai keksi.
        Aamukahvi ja banaani.
        Talkkuna.
        Tankkaus 7.30 - 10.30.
        Iltapäivällä vaihteleva lounasmenu, mutta nyt kun on kuuma monipuolinen kalasalaatti vihanneksin, oliivein, mozarelloin, omenoin jne. Vaihtoehtoisesti kanaa salaattiin.
        Kylmempinä päivinä lohta, broileria, possua, nautaa salaatin kanssa, kaupantädin veriohukaisia, jauheliharuokia, pastaa, riisiä, munakoisoa, herkkusieniä, parsaa, kananmunia. Vaihtelen näistä. Tuoreina.
        Perunaa syön todella, todella harvoin. Uudet perunat ok.
        Iltapäiväkahvi.
        Illalla leivät.
        Namiskuukkelia, ehkä sekalaista pähkinää.
        Vettä laseittain välillä, Vichyäkin, täysappelssinimehua ja kauden hedelmää, kuten nyt on hyviä nektariineja.
        Sitten joskus grillikylkeä valmiiksi viipaloituna kaupan grillistä sellaista ihanan tirisevää. 4 - 5 krt vuodessa iskee tämä tarve.
        Liikunta on pyöräilyä ja kävelyä.

      • Bengalitikku kirjoitti:

        Juup.
        Minä pyrin siihen että syön aamullakin aamupalan. Nuorempana aamupalaksi riitti kahvi, jota myös join varmaan kaksitosta kuppia päivässä tai jotain (nyt puistattaa ajatuskin). Lounaalla syön perunaa, riisiä tai makaronia, kanaa, kalaa tai jauhelihaa (nauta/paisti rasvapitoisiin max 17%), joskus harvoin possun tai naudanpihvi. Päivällä joku hedelmä ja jogurtti välipalaksi. Päivällisellä keitto ja leipä. Illalla leipä, jonka päällä kasvisrasvaa, vähärasvainen leikkele, tomaattia/kurkkua ja joku hedelmä. Ruokajuomana vesi.

        Koiran kanssa kävelen. Vesijumpasta tykkään myös. Aiemmin rullaluitelin tai sauvakävelin mutta pumppu otti niissä oman kiihken tahdin joten olen vältellyt nyt niitä.

        Vielä et jos söisin mitä haluaisin välittämättä suosituksista eläisin pelkällä leivällä ja perunalla. Tosin lisukkeineen :).

      • Bengalitikku

        Nuorena aamupalan kuittasin kahvilla ja äidin pullalla. Miten sitä tulikin niin vähällä syömisellä toimeen. Ei oikein kerennyt. Menoa. Kaiken sitten kuluttikin. Olin tosin liian laiha ja nykytermein liikunta-adiktoitunut.
        Joku mies eli pelkällä peruunadietillä. Uudet perunat ja silli, nam. En usko moiseen. Samoin joku nuori mies söi pelkkiä hampurilaisia. En usko oikein siihenkään. Muutama kerta apuateriana liikenteessä menettelee.
        Jos fuskaa oikeassa ateriassa, niin nameilla fuskaa mielestäni myös.
        Paahtoleipä voi olla yhtä höttö kuin pulla. Mutta moniviljaisena ok.
        Harmittaa, kun vatsa tai refluksi ei kestä ruisleipää enää. Voilla voideltu ruisleipä on nam.
        Tuosta rullaluistelusta. Vaikka olin aika hyvä talviluistelussa, rullilla en ole koskaan yrittänyt. Todennäköisesti olisin jossain happomarjapuskassa tai
        selälteni ja soromnoo. Sauvojen kanssa hurjannäköistä touhua.

        Kyllä siihen rullaluisteluunkin äkkiä oppii ja sauvat kun ottaa mukaan ei kohta enää ilman sauvoja halua lähteäkään. Tosin suojat pitää olla niin päässä kuin käsissä ja jaloissakin. Vauhti taitojen mukaan.

      • Entä jos nälän tunnetta ei ole koskaan? Säännöllinen ateriarytmi pitää verensokerin tasaisempana sanovat. Lisäksi nälkäisenä ei kannata lähteä kauppaan. Tulee ostettua sellaistakin mitä ei kylläisenä ostaisi :).

      • Bengalitikku kirjoitti:

        Nuorena aamupalan kuittasin kahvilla ja äidin pullalla. Miten sitä tulikin niin vähällä syömisellä toimeen. Ei oikein kerennyt. Menoa. Kaiken sitten kuluttikin. Olin tosin liian laiha ja nykytermein liikunta-adiktoitunut.
        Joku mies eli pelkällä peruunadietillä. Uudet perunat ja silli, nam. En usko moiseen. Samoin joku nuori mies söi pelkkiä hampurilaisia. En usko oikein siihenkään. Muutama kerta apuateriana liikenteessä menettelee.
        Jos fuskaa oikeassa ateriassa, niin nameilla fuskaa mielestäni myös.
        Paahtoleipä voi olla yhtä höttö kuin pulla. Mutta moniviljaisena ok.
        Harmittaa, kun vatsa tai refluksi ei kestä ruisleipää enää. Voilla voideltu ruisleipä on nam.
        Tuosta rullaluistelusta. Vaikka olin aika hyvä talviluistelussa, rullilla en ole koskaan yrittänyt. Todennäköisesti olisin jossain happomarjapuskassa tai
        selälteni ja soromnoo. Sauvojen kanssa hurjannäköistä touhua.

        Oletko kokeillut suppailua. Itse kokeilin kesällä 2016. Kivaa eikä pulahtelut veteen pelota. Rantaani ajautui pari viikkoa sitten lautta noin 2m × 0.80. Stailailen siitä rantalelun itselleni sellaisen vanhan rouvan suppilaudan, jossa voi istua tai maata tai meloa.

      • Bengalitikku

        Sama ennuste. Kaislikossa kahisis.
        Kanootilla olen melonut.
        Pyöräilin tuossa helteessä 10 km. Aika sippi. Söin ja nukuin tunnin sen jälkeen. Se oli siestaa.
        Eihän tuo kieppi ollut pitkäkään, mutta jos asteista olisi pois 10, samasta virkistyisi.
        Ihan hienoa, kun ihmiset ovat ennakkoluulottomia ja uskaltavat.
        Tuo pyörä on vielä ok, mutta siinä on jyrkkä kulma ja koipi nousee vielä, mutta kaarevampi runko olisi turvallisempi. Jopoa testasin pari vuotta sitten ja tuntui kiikkerältä. Tasapainoa siis pitäisi treenata.
        Edistystä on kypärä.

    • Jokohan kampeisi alas aamupalalle. Sitten työntouhuun. Vielä on pari projektia hyötyliikuntaa. Ei pääse lihomaan, ei.

    • mimmimum-..mi

      Ajatelkaas muslimeja joilla on Ramadan aika juuri nyt meneillään....ei saa syödä eikä juoda ...edes vettä...ja näin lämmin jakso meilläkin...vasta kuin aurinko laskee voi syödä ja juoda...vaatii todella mielenlujuutta...minulle se oli uutta se ettei voi edes vettä juoda...

      • Tellukka

        Se juominen niillä hoituu helposti.
        Minulle yksi muslimi selitti, että ramadanin aikaan saa kyllä kasvojaan pestä ja jos siitä samalla menee kuin vahingossa vettä suuhunkin, niin minkäs sille voi, eihän sitä voi juomisena silleen pitää.
        Yöllä sitten syövät ja juovat sitäkin enemmän.

    • Syön silloin kun on nälkä, joskus ihan mielitekoonkin.
      Aamiainen on aina samnlainen, Kaurapuuro joss siemeniä maidon kanssa, leipäviipale leikkeleet vaihtelee. Joskus syön pullaakin kahvin kanssa vaikka en saisi.
      Päivisin syön viikonlopun jämiä tai keitän jotain keittoa. Salaattia mutta ei aina, kyllästyn siihen välillä. Hedelmiä päivittäin, ostan yleensä niitä jotka ovat edullisia.
      En tykkää karkeista mutta pullaa mussuttaisin vaikka monta kertaa päivässä kahvin kanssa, onneksi maltan useimmiten mieleni.
      Toissapäivänä tuli armoton pullan himo illalla. Tein pullataikinan illalla, viimeiset sain uunista kymmenen jälkeen, tuli oikein hyviä. Pakastimessa on pullaa pitkäksi aikaa.

      • Pullatpannaan

        Pulla on täysin turha syötävä, ei minkäänlaista ravintoarvoa. Ruokaa syödään siksi, että elimistö saa tarvitsemansa rakennusaineet, pullasta ei saa mitään muuta kuin rasvaa, sokeria ja valkoista vehnäjauhoa eli mössöä suolen seinämiin, joka estää oikeita ravintoaineita imeytymästä sinne mihin pitäisi.

      • Pullatpannaan kirjoitti:

        Tiedän, siksi se onkin niin hyvää :) Karkit, sipsit ja valkoinen leipä ovat myös turhia, niitäkin moni syö.
        Olen pitänyt pullanhimoni kohtuuden rajoissa. Olen huomannut että pulla ei oikein sovi mahalleni, alkaa närästämään, silti välillä lankean siihen. Olen ollut kauan gluteenittomalla vaikka keliakiaa ei todettukaan. Maha oli loistokunnossa, taas olen alkanut lipsumaan. Gluteenittomista jauhoista ei saa hyvää pullaa, eikä oikein mitään tavallisiin jauhoihin verrattuna.
        Osaan leipoa aika hyviä glueenittomia leivonnaisia, ovat ainakin parempia kuin kaupan valmiit.

      • Pullaton-kin

        Tätä en jaksa ihmisten käytöksessä ymmärtää. Miksi syödä jotain sellaista mistä ei ole mitään hyötyä ja mistä tulee vielä kipeäksikin. Jos suu tykkää siitä, mistä koko muu kroppa ei, niin kaikista suurin vika lienee silloin korvain väliss'.

      • Pullaton-kin kirjoitti:

        Aion suoda itselleni yhden pullallisen päivän viikossa, kävi kuinka kävi. Riittää yksi korvapuusti tai viipale pitkosta.
        Tänäkin aamuna aamupala oli terveellinen, kahvia, täysjyväpaahtis, kurkkua, tomaattia ja rucolaa omasta maasta. Sulatejuustoa ja maksamakkaraa. Kaurapuuro maidolla ja siemenillä. Jätin pullan huomiseksi, jospa pitäisinkin lauantain pullapäivänä.

      • Lujaluontoinen

        Heh, jos et itse jakele yläpeukkuja itsellesi niin joku toinen pullahiiri ilmoittaa kantansa. Kyllä tiedän vallan hyvin että on ihmisiä jotka eivät luovu pullas; ta vaikka heille sanottaisiin että kuolet siihen. Karkit, kakut, keksit ja kaikki roskaruoka kuuluvat samaan ryhmään; itse en koske.

      • mielikki.mummo kirjoitti:

        Tiedän, siksi se onkin niin hyvää :) Karkit, sipsit ja valkoinen leipä ovat myös turhia, niitäkin moni syö.
        Olen pitänyt pullanhimoni kohtuuden rajoissa. Olen huomannut että pulla ei oikein sovi mahalleni, alkaa närästämään, silti välillä lankean siihen. Olen ollut kauan gluteenittomalla vaikka keliakiaa ei todettukaan. Maha oli loistokunnossa, taas olen alkanut lipsumaan. Gluteenittomista jauhoista ei saa hyvää pullaa, eikä oikein mitään tavallisiin jauhoihin verrattuna.
        Osaan leipoa aika hyviä glueenittomia leivonnaisia, ovat ainakin parempia kuin kaupan valmiit.

        Puolen-vuoden saldo:
        Voi-silmä-p 2kpl.
        Tippa-leipä-p 2kpl.
        Runeberg-p 2kpl.
        -
        Minä(KIN) pidän pullasta paljon.
        Vaan kun on tuo DB2.

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        Puolen-vuoden saldo:
        Voi-silmä-p 2kpl.
        Tippa-leipä-p 2kpl.
        Runeberg-p 2kpl.
        -
        Minä(KIN) pidän pullasta paljon.
        Vaan kun on tuo DB2.

        H.

        Kyllä ilman pullaa pärjää. Mutta pitää jokin pahe olla.
        Onko myös alkon tuotteet pannassa tuon DB2 takia.
        Aion avata viinipullon kun piti vaivata kauan lepotilassa olleita aivosoluja, melkein sain päänsäryn.
        On ollut päävaivaa kun ostin uuden Samsung Galaxy tabletin ja yritän saada sen käyttökuntoon. Vielä puuttuu virustorjunta, siinä on valmiina kuudeksi päiväksi joten en vaivaa päätäni enempää tänään.
        On minulla ollut tabletti mutta annoin sen tyttären pojalle.

      • Lujaluontoinen kirjoitti:

        Heh, jos et itse jakele yläpeukkuja itsellesi niin joku toinen pullahiiri ilmoittaa kantansa. Kyllä tiedän vallan hyvin että on ihmisiä jotka eivät luovu pullas; ta vaikka heille sanottaisiin että kuolet siihen. Karkit, kakut, keksit ja kaikki roskaruoka kuuluvat samaan ryhmään; itse en koske.

        Mistä olet saanut päähäsi että peukutan itseäni?
        En sentään :D

      • Pullaton-kin kirjoitti:

        Tätä en jaksa ihmisten käytöksessä ymmärtää. Miksi syödä jotain sellaista mistä ei ole mitään hyötyä ja mistä tulee vielä kipeäksikin. Jos suu tykkää siitä, mistä koko muu kroppa ei, niin kaikista suurin vika lienee silloin korvain väliss'.

        Painoni on ihan hyvissä lukemissa, kaikki arvot hyviä, äskettäin otettiin kaikki, ei kolestrolia, sokerit kohdallaan. Tulee terve ruumis jos pullaan tukehdun :)
        Ainoa on ajoittainen närästys, vehnäjaho ei ole hyväksi, tiedän.....

    • Twelvepoints

      Aloittajan otsikon asiasisältö on täydellisesti totta.

    • eeroeilehti

      Hei !

      Laitan kanareisikoipia uuniin, ylälämpö, alalämpö vai keskilämpö. Uunipellille siis.

    • P8muijok

      Ylä-ja alalämpö, leivinpaperi pellille PELTI KESKIKORKEUDELLE lämpö 175 aika tunti.
      Näin minä paistan 2koipea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      265
      10692
    2. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      404
      2915
    3. Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa

      Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei
      Ikävä
      92
      1668
    4. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      87
      1661
    5. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      79
      1487
    6. Kuka on oikein

      Kaivattusi?
      Ikävä
      64
      1409
    7. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1369
    8. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      58
      1353
    9. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      99
      1276
    10. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      36
      1186
    Aihe