Pakkoruotsi palvelee Persujen tavoitteita!

Pakkoruotsi ja virkamiesruotsi palveleva erinomaisesti maahanmuuttoa haittaavina tekijöinä. Varttuneen Suomeen tullut matu ei kotoudu virkauralle puuttuvan ruotsinkielen taidon takia. Monilla paikkakunnilla on mahdotonta saada opetusta ruotsissa ja muutenkin kahden niin erilaisen kielen opiskkelu on vaikeaa.
Toisenpolven maahanmuuttajalta viedään pakkoruotsin avulla aikaa ja energiaa opiskella äidinkieltään ja omaa kulttuuriaan. Mikäli opiskelevat ruotsia on suuri mahdollisuus, että löytävät suuremman yhteisön maanmiehiään Ruotsista.

Toisaalta, jos Sverige Demokraterna nousee Ruotsissa hallitukseen kannattaa Persujen opiskella ruotsia ja saada yhteistyö käyntiin heidän kanssaan nuorisojärjestöjen avulla. Persujen on helppo nostaa yhteiskunnallista asemaansa, jos lapset opiskelevat kunnolla ruotsia. Jatko-opintoihin ruotsiksi pääsee helposti.

Vaaliaseena pakkoruotsin vastustaminen toimii erinomaisesti.
Ennen vaaleja kannattaisi pitää Pohjoismaiden ja määrättyjen eurooppalaisten valtioiden kanssa ei toivottujen pakolaisten poistoleirin suunnittelu seminaari!!!
Tanskasta ja Itävallasta löytyy hyviä ideoita!

5

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Persujen pitäisi tehdä eduskunta-aloite, että taksinajo kaksikielisillä paikkakunnilla vaatii ruotsinkielen tyydyttävää osaamista!

    • 32514711

      Kaikille suomenkielisille virkamiehille oiva keino varhaistaa eläkkeelle pääsyä.
      Täytettyäsi 57 vuotta ja 1 kk jää työttömäksi. Muuta kaksikieliselle paikkakunnalle ja ilmoita TE-toimistossa ettet osaa ruotsia. TE-toimisto ei voi osoittaa työpaikkaa.
      Nyt sinulla on vapaa-aikaa ja voit alkaa hyväkuntoisena valmistautumaan varsinaisten eläkepäivien viettoon. Rakenuttamalla tai remontoimalla vanhan asunnon kerrytät omaisuuttasi verovapaasti. Mikäli vielä annat ennakkoperintönä huonokuntoisen asunnon tai talon ennakkoperintönä lapsillesi ja säilytät siinä asumisoikeuden, niin perintövero on pieni. Remontti ei nosta veroa.
      Mikäli haluat säilyttää yhteyden omalle paikkakunnalle, jätä puolisosi kirjoille sinne. Varsinaisina eläkepäivinä voi sitten valita, missä asuu.

      • 32514711

        Suomenkielisille voi suositella rannikkoa missä on vahva vaatimus ruotsin osaamisesta. Loviisa, Porvoo, Sipoo, Karjaa, Tammisaari, Parainen, koko saaristo, Pietarsaari, Vaasa ja mitä kaikki niitä onkaan. Vanhoja taloja ja asuntoja niissä riittää ja töitä ei saa, kun ei osaa ruotsia. Gyllene tider framför för alla finskspråkiga tjänstemen som har gjort ett lång karriär.


    • Numerot antaa varsin seikkaperäisen ohjeen, kuinka virkamies pääsee varhennetulle eläkkeelle ja kasvattaa omaisuuttaan vielä virkeänä. Vanhan talon arvoa voi nostaa remontilla 100000€ viimeisinä vuosina ennen eläkeikää, eikä tarvitse maksaa veroa, kun on omana asuntona 2 vuotta.
      Mikäli jää 57 vvuotiaana pois töistä kerkiää ennen eläkeikää asua 3:ssa asunnossa.
      Varmasti ei poliisi tienaa viimeisinä vuosina niin paljon. Virkaruotsivaatimus kannattaa käyttää hyödykseen.

    • Toivottavasti kaikki persujen lapset pyrkivät Hankenille ja Åbo Akademiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4740
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1314
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      86
      1289
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1084
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1026
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe