Suomi asutuksi!

Viimeisempien tutkimustulosten mukaan kansa haluaa, että koko Suomi pysyy asuttuna. Ongelmaksi on muodostunut, että syrjäkylillä asuva väestö ikaantyy, mutta ei voi muuttaa kun asunto ei mene kaupaksi.

Aivan älyttömän helppo ratkaisu löytyy sosiaaliturvasta ja asumistuesta. Jaetaan Suomi Sote alueittain erilaisiksi tukialueiksi. Uudellamaalla ei pitäisi asumistukea jakaa työttömille lainkaan, jotta asunnot vapautuisivat työssäkävijöille.
Vuokrataso on korkea, joten tukea annettaisiin vain pienellä palkalla työtä tekeville.

Sen sijaan syrjässä sijaitseviin taloihin muuttaville joutilaille voisi sitten asumistukea antaa. Vanhukset syrjäisistä mökeistään voisivat sitten muutta asumaan lähimpään keskustaan ja voisivat elää saamallaan vuokratulolla.

Eläkeläiset pitäisi saada muuttamaan parhaista kasvukeskuksista työvoiman tieltä pois. Nukkumakaupunkeihin hyvät terveyspalvelut ja mukavat eläkeläisasunnot.
Tarvittaessa eläkeläiset voivat sitten pyyhkäistä alennuslipulla kulttuuri harrastuksiin. Tai sitten kulttuuri voidaan lähettää heidän luokseen.

5

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukiolaislikka

      Hyvä esimerkki nukkuvasta kaupungista ovat Hanko ja Tammisaari, missä ihmisiä näkee vain kesäisin. Kaikki Helsingin ja Espoon eläkeläiset voisi asuttaa meren rannalle. Valitettavasti RKP on vahva kunnallispolitiikassa ja estää kaavoituksen.

    • Köyhävaari69

      Veronmaksaja ihmettelee, että kaikki matut pakkautuvat Helsinkiin. Mistä he saavat asunnot, kun vanhalle eläkeläiselle ei sellaista tahdo löytyä.
      Miksei heitä sijoiteta syrjäseudun mökkeihin

      • wejkkje

        Matut ei viihdy maaseudun rauhassa. Se on hyvä asia. Täällä maalla voi olla ihan rauhassa.


    • gfjhgfjjhg

      Hirveä ajatus putkahti mieleeni. Odottakaapa. Kun miljoona maahantulijaa seisoo rajalla, hirmuhallinto ilmoittaa, että heidät tarvitaan suomalaisten ilmaiseman toiveen täyttämiseksi. Ja näennäisesti heidät sitten jaetaan paikkakunnille ympäri maan, josta he sitten tietysti aikanaan valuvat tuonne alakulmaan.

      Tilastoja voidaan käyttää aseena.

      • Putin voi koska tahansa lähettää kaikki vanhuksensa, kun meillä on niin hyvä tuo pakolaisten vastaanotto. Otimmehan 2015 35000 nuorta EU:n lähettämää irakilaismiestäkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5410
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      235
      1592
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      321
      1145
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      313
      1108
    Aihe