Mihinkä tarvitaan edes KD-puoluetta

Läskitpoiskuluista

He elävät verotuloilla, puoluetuilla ja ovat semmoinen hissunkissun puolue.

Niitä taitaa kristityt äänestää pelkästään sen takia kun nimessä on sana ´Kristillis-´

Mitään eivät ole saanut muutakun vastustaneet kaikkie sivistystä ja edistystä.

No jaa.. ainoa saavutus oli kasvattaa suomen valtiovelka semmoiset 61miljardia euroa olemassaolonsa aikana.

Ja Päivihän tuhosi suomen liikkuvan poliisin ja vähensi poliiseja niin rankalla kädellä että poliisitoimistoja jouduttiin sulkemaan suomessa yli 70kpl mukaanlukien sen mikä oli Helsingin rautatieasemalla lisäen rikoksia monikertaisesti sillä alueella.

12

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hirmuisesti.hyötyä

      Onhan Päivi ollut tukemassa päätöstä, jonka mukaan olutta ei saa myydä kaupoista ennen kello yhdeksää. Se on hyvä, ettei Päivi ole heti aamupäivästä kännissä.

      • Colby.Jack

        Kaikki alkoholin myyntiä rajoittavat tekijät ovat siunaus kansalle. Se on hyvä. Jo Päivin vuoksi on äänestettävä KD:ta, jotta Suomi pysyy raittiina ja kristillisenä maana, jossa on hyvä elää.


      • uuu
        Colby.Jack kirjoitti:

        Kaikki alkoholin myyntiä rajoittavat tekijät ovat siunaus kansalle. Se on hyvä. Jo Päivin vuoksi on äänestettävä KD:ta, jotta Suomi pysyy raittiina ja kristillisenä maana, jossa on hyvä elää.

        Niinpä niin.

        Päivi olisi ottanut Jeesukseltakin viinit pois ja sitten kieltänyt Jeesuksen pitämästä puheita kun kansa olisi niistä nauttinut.


      • Colby.Jack

        No minä EN puhunut mistään ev.lut hom0h kirkosta homo oot.


      • hirmuisesti.hyötyä
        Colby.Jack kirjoitti:

        Kaikki alkoholin myyntiä rajoittavat tekijät ovat siunaus kansalle. Se on hyvä. Jo Päivin vuoksi on äänestettävä KD:ta, jotta Suomi pysyy raittiina ja kristillisenä maana, jossa on hyvä elää.

        Jumala ei olsi luonut alkoholia, jos hän olisi katsonut sen haitalliseksi kansalle. Päivinkin pitää muistaa tämä ja ryhtyä aikaistamaan alkoholin myyntiä kello kuuteen aamulla. Sitten minäkin äänestän Päiviä. Mieluiten alkojen pitää olla auki 24/7. Jano ei tule kello kaulassa.


      • Colby.Jack
        hirmuisesti.hyötyä kirjoitti:

        Jumala ei olsi luonut alkoholia, jos hän olisi katsonut sen haitalliseksi kansalle. Päivinkin pitää muistaa tämä ja ryhtyä aikaistamaan alkoholin myyntiä kello kuuteen aamulla. Sitten minäkin äänestän Päiviä. Mieluiten alkojen pitää olla auki 24/7. Jano ei tule kello kaulassa.

        Jesaja 5:11:ssa varoitetaan miten käy jos alkaa juomaan aamusta.

        11 Voi niitä, jotka jo ani varhain
        lähtevät etsimään päihdyttävää juomaa,
        niitä, jotka viinistä hehkuvina
        valvovat yömyöhään!
        12 Heidän ilonaan ovat harput ja lyyrat, rummut ja huilut, viini virtaa heidän pidoissaan. Herran tekoja he eivät huomaa, eivät näe hänen kättensä töitä.
        13 Sen tähden minun kansani viedään pois
        maastaan,
        ennen kuin kukaan arvaakaan.
        Sen ylhäiset kuolevat nälkään
        ja köyhä kansa nääntyy janoon.

        Joillakin ala-asteikäsillä on hauskaa hupia lainata tosen nimimerkkiä.


      • hirmuisesti.hyötyä
        Colby.Jack kirjoitti:

        Jesaja 5:11:ssa varoitetaan miten käy jos alkaa juomaan aamusta.

        11 Voi niitä, jotka jo ani varhain
        lähtevät etsimään päihdyttävää juomaa,
        niitä, jotka viinistä hehkuvina
        valvovat yömyöhään!
        12 Heidän ilonaan ovat harput ja lyyrat, rummut ja huilut, viini virtaa heidän pidoissaan. Herran tekoja he eivät huomaa, eivät näe hänen kättensä töitä.
        13 Sen tähden minun kansani viedään pois
        maastaan,
        ennen kuin kukaan arvaakaan.
        Sen ylhäiset kuolevat nälkään
        ja köyhä kansa nääntyy janoon.

        Joillakin ala-asteikäsillä on hauskaa hupia lainata tosen nimimerkkiä.

        Ihmiset kirjoittelevat kaikennäköistä soopaa, ja jotkut vielä ottavat sen todesta. Ja sitten vielä lainaavat mokomaa sontaa toisten luettavaksi. Naurettavaa! Pitäisivät hihhulit vain omista asioistaan huolen. Niissäkin nimittäin on huolehtimista yllin kyllin heidän sekasorrostaan päätellen.


    • AteistiVaan

      Puolueet ovat eduskuntajärjestelmämme kulmakivi. Täytyyhän hihhuleillakin olla oma puolueensa, joka jakaa heidän maailmankäsityksensä.

      • rokka.rokkaa

        Siehän lesbo oot.


    • ""No jaa.. ainoa saavutus oli kasvattaa suomen valtiovelka semmoiset 61miljardia euroa olemassaolonsa aikana.""
      ---
      YouTubessa luennoitsija Malcom Maloney vastaa videossaan erinomaisen hyvin kysymykseen: Miksi valtiot velkaantuvat? En tosin ole Maloneyn kanssa samaa mieltä siitä, että maailmaa voidaan parantaa jotain sähköposteja klikkaamalla. Maailma menee menojaan.

      Miksi valtiot velkaantuvat?
      https://www.youtube.com/watch?v=13VIxhdVZGM

    • 12____13

      Pitää olla vaihtoehto niille muille kommunistipuolueiden kulttuurimarxisteille.

      • 14_15

        No heil aatu sitten sullekin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5390
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      234
      1576
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      314
      1127
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      306
      1058
    Aihe