Tapasin tosi kivan naisen nettideittien kautta (siis tavattiin oikeasti ja juteltiin paljon), mutta en oikein pitänyt hänen ulkonäöstään. Eli ei ole oikein fyysistä vetovoimaa multa päin.
Harmittaa naisen puolesta.
Aina tää menee näin.
Tosta ulkonäöstä
11
842
Vastaukset
- ProfiiliPoistettu
Nooh, tapasin miehen, joka oli koko olemukseltaan puoleensavetämätön, lisäksi henkensä haisi niin pahalle ettei tehnyt mieli jutellakaan, vaikka juttunsa olivat suht ok luokkaa. Valitettavasti tuollaisia miehiä on treffipalstat pullollaan.
Komeitakin on tullut vastaan, mutta heillä ajatuksen juoksu on olematonta ja puheet pyörivät omassa navassa.- Deittikumppanisi
oisiko kuitenkin ajatuksenjuoksu
- noinvoiolla
Taidan olla minä. Sanoitko jo naiselle, että jotenkin ei vaan natsaa. Sehän on ihan luonnollista, ei vaan kaikki miellytä.
- eeeeeeeeeeeeeeeee
Oli ihan eri näkönen luonnossa kuin kuvissa.... Ehdotan että ollaan kavereita...
- noinvoiolla
no en se ollutkaan minä, tänään hän osoitti jotenkin pitävänsä minusta ja sovimme seuraavan tapaamisen - olen onnellinen (ihan kauhistuttaa miten epävarma sitä on aikuisenakin itsestään ja olen kuitenkin aika viehättävä omalla tavallani)
Tuo kaveriehdotus on tosi hyvä juttu. Kun tutustut häneen, ihmeitä voi tapahtua : ) - Tapauskohtaista
Juu tuo on totta yleisestikin ottaen.
Itse en ole kovin ulkonäkökeskeinen ihminen, vaikka tietysti joitain toiveita minullakin ko asian tiimoilta.
Mutta olen huomannut sen, että jos vaikka toinen ei olisikaan sellainen ulkonäöltään, mikä vetoaisi minuun mitään kauheita ainakaan, mutta jos kemiat natsaa niin kyllä se fyysinenkin puoli tulee siihen mukaan.
Eli kuitenkin haluaa toista myöskin fyysisesti ja pitää viehättävänäkin, vaikkei tosiaan toinen ei olisikaan sitä alkujaan, mikä vetoaa. Jos vain toinen on muuten luonteeltaan miellyttävä ja jonka kanssa tulee juttuun.
Eli ihan esimerkkinä jos vaikka nyt tykkäisikin paljon vaaleasta ja hoikasta, niin kyllä sellainen tumma pullukkakin vetoaa, jos kemiat natsaa.
Ja ulkonäöstä itsellä ainakin on se mikä merkkaa mulle, niin se että millaiset silmät ja katse toisella on sekä hymy. Jos ne on mieluisat, niin en mä ainakaan muusta sitten piittaakaan.
Oudosti ehkä selitän, mutta kyllä varmaan tuo asian pintti selviää tuostakin:) Ja kun pitkässä juoksussa ainakin se merkkaa enempi, miten tulee toimeen ja asiat sujuu muutenkin toisen kanssa kuin se, että miten timmi kroppa toisella on. - noinvoiolla
Älykäs fiksu vastaus ja olet syvällinen ihminen, pointti selvisi oikein hyvin. Kiva, että on olemassa myös ihmisiä, jotka ajattelevat noin. Törmäsin myös jossakin pseudo seksuulisuus termiin, jossa älykkyys kiehtoo ulkonäköä herkemmin, itse sanoisin, että jotenkin se toisen persoonallisuus ja se koko paketti, nyt puhun siis miehistä. Toki voin katsoa että huh huh on tosi komea mies, mutta pitkän päälle kaikki muu on tärkeämpää,
Summasummaarum. Olemme erilaisia - ihanaa. Ja koemme erilaisia rakkaudenkieliä jne, toivotaan vain, että jokainen löytää sen itselle sopivan,oli se sitten komea tai muuten mukava pakkaus : )
Jännittää ihan älyttömästi mennä tänään taas tapaamaan..
- Syyslemmikki
Ajattelepa mies itseäsi, et ollut sinäkään sellainen kuin ajattelin. Kuvassa paremman näköinen olit. Ja ryhdikäskään et ollut. Joten hyvinhän tässä kävi, kun kumpikaan emme olleet tyytyväisiä toisiinsa.
- aina.sama
Itse olen huomannut että ihmisillä todellakin on tasot ja he ovat todella tietoisia niistä.
Jos menet treffeille epäviehättävän naisen kanssa niin hän haluaa jatkoa.
Jos menet treffeille nätin hoikan naisen kanssa niin hän ei ole kiinnostunut. Oletko varma, ettei nainen kokenut samoin?
- hööh
kaunis nainen, mutta ei ollut kiva
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565320Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212357- 1131582
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2281529- 931467
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681165Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91133Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2911085- 721047