Minä en ole nähnyt, enkä taida *Ruudusta*kaan sitä etsiä. Jos näitte, niin mitä siitä sanotte?
Iltalehti:
"Käsikirjoittaja Katri Mannisen mukaan Maria Veitola muuttui torstain EVS-ohjelmassa trolliksi: ”Haastattelijana oli nettikiusaaja”
Eilen klo 14:49 (muokattu eilen klo 16:04)
Katri Manninen miettii myös, onko silloin tarve arvostella, dissata ja laskea toisten käsilaukkuja, jos omassa elämässä kaikki on hyvin."
Näittekö tämän torstai-iltana?
15
282
Vastaukset
Tulin kiusaantuneeksi katsoessani ohjelmaa.
En yleensäkään pidä "haastatteluista" joissa pyritään toisen ihmisen paljastamiseen ja kiusaamiseen.
Ei Veitola kuulu suosikkeihini, moni voi olla hänestä eri mieltä.- kuva.kuvasta
Katsoin kyllä ja mielestäni Veitola oli kyllä v-mäinen. Noiden aloituksessa mainittujen laukkujen ym. lisäksi Veitola tivasi Siepiltä onko tämä feministi. Sieppi näytti olevan vähän arka vastaamaan, koska ei tiennyt mitä tuleman pitää. Sieppi vastasi, että joissakin asioissa. Tämän jälkeen kuvaruudulle tuli kuva Siepin kauniista aamukuvasta ja Veitolan räjähtäneestä aamukuvasta.
Sitten Veitola iski, että millaisen kuvan nuoret tytöt saa jos vain kauniita kuvia julkaistaan tms. Siepillä oli sitten selittämistä, että blogissaan hän tarkentaa, että arkielämä ei ole sitä mitä blogikuvat näyttää.
Kyllä Veitola oli ihan pa^kamainen ämmä.
Sanna Ukkola, tämä yks moinen toimittaja astui tukemaan Veitolaa. - O-Orvokki
Uskotteko iltapäivälehtien juttuja? Minä en edes lue sellaista roskaa, mitä ne myyntiä lisätäkseen kirjoittelevat. Öyks!
Näin ohjelman ja siinä oli huumoria mukana. Jos jotakuta siinä mollattiin, se oli kyllä Veitola itse.
Kaunis ulkonäkö näyttää olevat ihailun ja arvostuksen mittari varsin monella alueella. Sääli, että moni nuori voi kuvitella, ettei elämässä muuta tarvitsekaan, jos näyttää kauniilta. Opiskelun ja muut ponnistelut voi silloin unohtaa.- Twelvepoints
Tykkään ja arvostan kovasti, että joku osaa ja uskaltaa nähdä asiat eri lailla kuin sopulijoukko.
- aihettaPuhuu
Sanna Ukkolan kommenttia:
”− Uhriutuminen on ihmeen yleistä nykyään, mutta kun julkisuuden henkilö ei osaa odottaa edes hieman haastavia kysymyksiä asioista, joita itse somessa jakaa... Se vaikuttaa aika omituiselta. Veitolan tyyli on aina ollut suora ja siksi hän on loistava haastattelija, ei se ole ilkeyttä tai toisen kiusaamista. Näen tapauksen myös niin, että miksi suostua haastatteluun, joka koskee omaa elämää; töitä, elämäntyyliä jne, mikäli et halua puhua niistä..? Veitolan julkinen lynkkaus tuntuu täysin väärältä, sillä siihen ei ole mitään oikeaa aihetta, Jasmin kirjoitti.”"aihettaPuhuu"
Siis oliko tuo sinunkin mielipide, minkä kopioit toisen sanomana?
No, minulla ei ole mitään mielipidettä, koska en katsonut ko. ohjelmaa, kuten en ole lukenut siitä toisten mielipiteitä, mutta silti sanon oman mielipiteeni, että tuollaiset aiheet ei kiinnosta minua ja, ja, ja, miksi nyt itse puutuin tähän kirjoitukseen?
Vain siksi, että täällä ei ole mitään aloituksia, joihin voisi kivasti kirjoittaa ja nyt alkoi vain ärsyttämään tuo Veitolan maininta.
Olisihan tuolla toinenkin mielenkiintoinen kirjoitus, kun joku saa laserilla iskuja persuuksiinsa, mutta senkin katson sellaiseksi, että henkilön täytyisi kääntyä lääkärin puheille, eikä täällä valitella juoruista, joita meistä kaikista on varmasti ajanoloon kerrottu.
Onhan tämä nyt kuitenkin tullut tutuksi palstaksi, että olipa vaiva, tai ongelma mikä hyvänsä, niin kyllä täältä apu löytyy, mutta taisi se kastematojen löytyminen jäädä viellä ratkaisematta? Ai niin, taisi siihenkin olla ratkaisu, että vettä pitäisi sataa
- EVS.Hyvä.ohjelma
Vieläkin tökkii Veitolan käytös, jolla sai aikaiseksi Tommi Metsäkedon työtarjousten peruuntumisen. Olisi varmaan ollut hieno esitys Mamma Miassa, enkä nyt muista mikä se toinen työ oli, jonka TM menetti.
Sen sijaan tässä en nähnyt Veitolassa mitään moitittavaa, itseään mollasi, se oli hauska. Miksei voi itseltään Siepiltä kysyä, millainen esikuva nuorisolle haluaa olla tai on? Usein missit sijoittuessaan juuri hehkuttavat nuorison esikuvana olemisen tärkeydestä.
Siepin kalliista laukuista ja veroveloista on ollut lehtien lööpeissä jo aikaisemmin, se ei ollut uutta. Yllätyin Siepin nokkeluudesta, hämmästyneen ilmeen jälkeen alkoi purkaa Veitolan tokaisuja, hienosti selviytyi kiperistä kysymyksistä. Veitolan vinoilu, jos sitä siksi sanotaan, oli kohtuullista. Molemmat mimmit saivat taas rutkasti mainosta, se on sentään paljon parempi kuin että kukaan ei vatvoisi yhtään heidän sanomisiansa.- näin.on.nääs
Höpö höpö se itseään mollasi. Näyttämällä ankean kuvansa kettuili osilläkinlailla Siepille. Veltollahan ne kuvat valitsi ja Siepin näyttämään pinnalliselta ja naurettavaltakin "olet sä muka ton näköinen, kun heräät".
Sarkastista vidduilua Veitolalta yökylässä Matti Nykäsen luona. Tuossa ohjelmassa kohdistui Pia Nykäsen äitiin.
Veitola on piilovidtuilija.
- läpinäkyvää
Tais olla sovittu mainoskikka
- En-pysty-tykkäämään
siitä Veitolasta, o,ahyväinen ja kelju ihminen, kakki lämpö lähimmäisiä kohtaan puuttuu. Itseään kehuu välillä.
- m-muuttui-pilkuksi
p.o. omahyväinen
- Haastattelija-
halvensi pelkästään ja piruili, myös Katariinan mielestä.
Iltalehti
31. elokuu kello 16.55 ·
"Koko haastattelu oli äärettömän inhottava, ja sen katsominen oli hyvin kiusallista."
Maria Veitolan tekemä Sara Siepin haastattelu eilisessä EVS:ssä on nostattanut myräkän. Sieppi itse on kertonut järkyttyneensä, ja nyt sanaisen arkkunsa avaa Katariina Souri.
ILTALEHTI.FI
Katariina Souri pöyristyi Maria Veitolan Sara Sieppi -haastattelusta: ”Pelkkää halventamista ja piilo-piruilua” - Rajoitettu-näkyvyys
En ole nähnyt mitään, kuullut mitään, enkä tiedä mitään.
Kiistän jyrkästi syyllistyneeni moisen hölyn tylyn katseluun.
Jos joku noin väittää, hän on syyllistynyt hätävarjelun liioitteluun, perättömään lausumaan teeveen ääressä ja kunnijan loikkaukseen.
Minulla on Alipi. Luen sitä. En ole aikaisemmin katsonut kyseisen kolmikon ohjelmia, koska en pidä heitä kiinnostavina. En katsonut myöskään sarjaa, jossa Veitola kävi yökylässä erilaisten ihmisten luona, ilmeisesti julkkisten, koska tokkopa taviksen luona yöpyminen olisi tv-kansaa kiinnostanut. Lisäksi kaikki kolme tekevät mielestäni huonoa journalismia. Eikä käsitykseni siitä mihinkään muuttunut.
Nyt tämän some- keskustelun myötä annoin periksi, ja katsoin tuon ohjelman. Se oli juuri niin typerä, mitä ennakkoon ajattelinkin. Ennen oli käsite "kylän paras lypsäjä", mistä lie löytäneet kaikki kylän parhaat naurajat, jotka kovaäänisesti nauroivat silloinkin, kun ei ollut mitään naurun aihetta.
Nyt voin laittaa rasti ruutuun X, kerran nähty, eikä tarvitse toista kertaa vaivautua. Koko surkean ohjelman paras osuus oli Kaija Koon haastattelu ja laulu.- onneksivoivalita
En katso mitään ohjelmia missä näkyy Veitolan naama, Enbuske on toinen inhokki ja kanava vaihtuu heti kun nämä ilmestyy ruutuun
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363847- 122596
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos372015Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211751Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311556- 1251521
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101331Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo5001290- 841289
- 141266