Seuraatteko ohjelmaa "Toisenlaiset frendit.

ruune_

Noita erilaisesti toisenlaisia olen seurannut ja iloinnut siitä mahdollisuudesta joka heille on suotu, elää olla ja jopa rakastua.

8

299

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen seurannut. Mukavaa porukkaa, jotka ovat liimautuneet omaksi joukokseen ja jakavat ilonsa ja surunsa keskenään.
      Jokaisen luonteenpiirteet ja erikoisuudet tulevat hyvin valaistuksi. Oman tiensä kulkija Mikko on solminut suhteet jopa presidenttiin, Hän seuraa aikaansa ja ottaa kantaa maailman menoon.
      Ja eikös heistä jotkut olleet paraolympialaisissakin tai vastaavissa ja osallistuneet slalomiin?

      Maailma luojankiitos muuttuu. Vielä minun lapsuudessani erilaisuudet pyrittiin pitämään muiden katseiden ulottumattomissa.

    • mummo.pulassa

      Olen seurannut aikaisemmin, nyt tulevat ovatko uusintoja? Herttainen, lämminhenkinen sarja tuntui olevan. Liikuttuneena katselin heidän yhteisiä hetkiään, miten sopuisaa oli heidän tapaamisensa keskenään. Sellaista yhteenkuuluvaisuutta tekee samankaltaisuus.

      Sitä samankaltaisuutta aina ei löydy lähipiiristäkään. Joskus tulee mieleen, että onko aina oltava oikeassa, jyrättävä toisen mielipide vaikka väkisin, sillä täydellistä ihmistä tuskin on olemassakaan.

      Sopu sijaa antaa, tähän ikään päästessä sen vasta oikeen tajuaa, turhista asioista ei kannata kiistellä. Olisipa tuon jo nuorena oivaltanut, monelta sanasodalta olisi säästynyt, näin se aika opettaa. Viisautta tämä jälkiviisauskin!

    • mukavasti.kulkee

      Työt eivät näytä juurikaan haittaavan, mutta ei rahapulaakaan ole.

      • On huomattava, että nämä saavat noista televisioinnista tuloja. Hehän ovat kuin muutkin ohjelmasuorittajat.


      • Ruuneman kirjoitti:

        On huomattava, että nämä saavat noista televisioinnista tuloja. Hehän ovat kuin muutkin ohjelmasuorittajat.

        He ovat eläkkeellä, kuten mekin.
        Jos jollekin tarjoutuu työtilaisuus, on työ suojatyötä, josta maksettava korvaus ei paljon taskussa paina.


    • kukamaksaa

      Ihmeen leveästi ne yhteiskunnan tuella elää. Juhlia shoppailua kalliita harrastuksia hienot ruuat ja juomat konsertteja matkoja. Omat asunnot ja yhteistilat, avustajat arjessa matkoilla ja harrastuksissa. Työtön ja opiskelija elää paljon miukemmin.

      • mukavasti.kulkee

        Ohjelmassa ei ole näkynyt kommentteja, että
        - Ei ole rahaa.
        - Huomenna täytyy maksaa vuokra, sähkö, puhelin, netti. Täytyy katsoa mitä sen jälkeen jää kuukauden ruokaan.
        - Täytyy alkaa säästämään, että saisin tuon tarve-esineen.
        - Ei ole varaa lähteä Espanjaan shoppailemaan jne.

        Ei pelkästään työttömät ja opiskelijat vaan näitä asioita, jotka monelle 40-50 vuoden työuran jälkeen ovat tavanomaisia.
        ( Minulla on työeläke, jolla tulen mukavasti toimeen ).

        Minkäsuuruista eläkettä he saavat?


    • Kysyn hiukan ihmeissäni, etkö soisi kehitysvammaisille hyviä elinoloja? He eivät pysty elättämään itseään ja heillä on monenlaisia ongelmia, joiden vuoksi joutuvat asumaan valvotuissa oloissa. Aikaisempina aikoina nämä lapset elivät kodeissaan vanhempiensa huoltamina, ja kun vanhemmat kuolivat, joutuivat erityislapset köyhäintaloon, koska muuta paikkaa ei ollut.
      Nyt heistä pidetään huolta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2143
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1454
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      934
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe