Veronmaksajille syötetään joka puolelta ja jatkuvasti tarinaa, jossa kerrotaan kuinka valtion, veronmaksajien pitää tukea kaikkea, niin yrityksiä - suur sellaisia, maataloutta, kauppaa ja merenkulkua, siis kaikkea muuta paitsi heikosti toimeentulevia kansalaisiaan - joilta leikataan ja kiristetään.
Tämä hallitus, jota palstallakin häirikkö ylistää ja vasemmistoa haukkuu, syyttäen kaikkia palstalla itsenäisesti ajattelevia vasemmistolaiseksi ja kommareiksi - kuitenkin mitä suuremmissa määrin toimii varakkaiden piikkiin, sosialisoiden kansallissiomaisuuden myyntitulot rikkaille verohelpotuksina.
Tavallisen veronmaksajan on hyvä muistaa - juuri sinä, ja jälkipolvesi maksatte tämän porvarillen ja harvain rikastuttamisen veroillanne.
Kuinka pitkään veronmaksajat suostuvat kusetukseen
16
177
Vastaukset
- Täyttä.asiaa
Olipa harvinaisen hyvä avaus. Juuri noin asia on.
- Juurikinnäin
Kyllä, kaikki se velka mitä vasemmisto on meille kasannut tulee maksettavaksi muiden kuin vasureiden toimesta.
- Valehteleva.Kepuli
Juurikinnäin kirjoitti:
Kyllä, kaikki se velka mitä vasemmisto on meille kasannut tulee maksettavaksi muiden kuin vasureiden toimesta.
Kun muistellaan mm. demarivetoisia hallituksia, oli kansan kassa kunnossa. Velkaantuminen on aina tapahtunut porvarivetoisten hallitusten kanssa.
Tuo on sitä tyypillistä keputrollin valehtelua. - kysynpähän_vaan
Juurikinnäin kirjoitti:
Kyllä, kaikki se velka mitä vasemmisto on meille kasannut tulee maksettavaksi muiden kuin vasureiden toimesta.
Miksi yrität kaataa porvarien kasvattamaa valtion velkaantumista vasemmiston syyksi?
- Hätä.jo.kommareilla
Hallitus toiminut hyvin talouden ja työllisyyden suhteen.
Nyt muutakin leivänpäälle laittaa kluin ylähuuli. Alkoi jo odotettu Ay-liikkeen häirintä hyvin sujuneesta talouden hoidosta.
Että jos hallitus saakin Suomen noususuunnalle niin sossuilla on hätä sen vuoksi. Miten heidän sitten käy, kaikkoaako jäsenet järki puolueisiin. Ja lopettavat pelkän vasemmisto propakandan kuuntelun. Kun sillä ei muuta aikaan saa kuin surkeutta.
On se naurettavaa kun sosialistit puhuvat pieni palkkaisten asioiden ajamisesta. Kun katsoo SAKn liittojen johtojen tuloja, niin ne ylittävät reilusti ministerien palkat. Rinteestä Lylyyn ja useita kymmeniä siitä eteenpäin.
Veroparatiiseissa heillä on satojen miljoonien sijoitukset, jotka on varastettu pienituloisten jäsenmaksuista ja vuokraasunto tuotannosta.
Nyt SAK ja Ay-liike hädissä, ja lakkoja sanoivat tulevan, alkaa ylityökiellolla.- Valehtelijahan.sinä.olet
Kyllä se hätä nyt vaan on sulla. Näitä outoja kopsujasi selittelet ja tulkkaat mielesi mukaan.
- palstapösilön_puuhaa
Valehtelijahan.sinä.olet kirjoitti:
Kyllä se hätä nyt vaan on sulla. Näitä outoja kopsujasi selittelet ja tulkkaat mielesi mukaan.
Eläkkeellä oleva kepulainen palstapölhö on varsinainen asiantuntija puhumaan työelämän asioista. Oikein ay-tietäjä.
- hyväksyt
Kuten satojen miljoonien asumistuet ay-liikkeelle?
- hyväksyt
Santorino kirjoitti:
Ay-liikehän ei asumistukea saa :)
Kts. Kojamo ja VVO. Satoja miljoonia verottomana.
hyväksyt kirjoitti:
Kts. Kojamo ja VVO. Satoja miljoonia verottomana.
Eivät ne mitään verotonta ole, niistä maksetaan verot, niin kuin kaikki muutkin yritykset.
- Riku.rikas
Santorino kirjoitti:
Eivät ne mitään verotonta ole, niistä maksetaan verot, niin kuin kaikki muutkin yritykset.
Ai mitkä verot?
Eihän vassut veroja maksa Riku.rikas kirjoitti:
Ai mitkä verot?
Eihän vassut veroja maksaKyllä maksaa, tuloistaan ihan kuten muutkin.
- Gerhardi
Ei ole firmat hyvässä johdossa jos ylityökielto aiheuttaa ongelmia,jos yrityksessä tulee kiire se johtuu huonosta ja epäpätevästä työnjohdosta,mitä tulee ylityökieltoon itselläni on ollut henkilökohtainen ylityökielto kohta 15 vuotta ja jos joku ei ymmärrä sanomaa ylityöt on vapaaehtoisia!
- Yritystuista_ei-leikata
Miten kaikesta muusta voidaan leikata lääkkeistä ym. mutta yritystuista ei voi leikata euroakaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136