Tärkeä elämän ohje ja käsky seurakunnalle

Jumala sanoi minulle Pyhän Henkensä kautta, että "ole armollinen niille, jotka armahtavat lähimmäisiään, mutta älä anna anteeksi niille, jotka tuomitsevat väärin lähimmäisiään ja vaativat heitä tilille teoistaan seurakunnan edessä tai maallisessa oikeudessa, sillä yksi ainoa on tuomari, enkä minä Herra Jumala Kaikkivaltias ole antanut oikeutta ihmisten lapsille tuomita ihmisten välisiä asioita. Älä anna heille synninpäästöä äläkä julista heitä vapaaksi, sillä minä en ole sellaista käskyä tai ohjetta teille antanut. Ota huomioon se, miten kevytkenkäisesti monet vapauttavat ihmisiä syntiensä taakoista, vaikka nämä eivät kadu eivätkä hylkää syntejään vaan ainostaan tunnustavat ne jatkaakseen niissä elämistä pian tunnustamisen jälkeen! Älä ole osallinen näiden väärien "päästäjien" synteihin vaan toimi minun tahtoni mukaan: kuule minun ääntäni ja vapauta se, jonka minä vapautan, ja anna anteeksi sille, jolle minä annan synnit anteeksi. Muiden synnit pidätä sen terveen opin mukaan, jonka annoin teille rakkaan Poikani Jeesuksen Kristuksen kautta."

Näin sanoo Herra:

"Teidän tulee kuunnella alati minun ääntäni ja minun tuomioitani niin kuin tekivät kansani Israelin tuomarit silloin, kun minun palvelijani Mooses oli heidän päämiehensä, mutta hänen jälkeensä minun kansani luopui minusta ja alkoi tuomita väärin minun kansaani. Minä en ole antanut teille lupaa tuomita väärin minun kansaani tai ketään ihmistä maan päällä. Jos te ette kuule minun ääntäni ja puhettani niin kuin profeetat alkaen Mooseksesta, ei teillä ole oikeutta tuomita ketään - ei seurakunnan sisällä eikä maallisessa oikeudessa.

Jos te ette kuule minun ääntäni niin kuin minun rakas Poikani Herra Jeesus Kristus ja hänen pyhät apostolinsa ja erityisesti Paavali, jolle minä uskoin uuden liiton opetuksen sekä juutalaisille että pakanoille, niin teillä ei ole lupa toimia tuomareina seurakunnissa tai maailman oikeusistuimissa.

Luopukaa siis kaikesta tuomitsemisesta ellette kuule teidän Herranne ääntä. Odottakaa sitä aikaa, jolloin minä saavun kaikkien pyhien kanssa ja te muututte minun kaltaisekseni. Te saatte sen jälkeen tuomita minun kanssani eloon jääneitä ihmisiä siinä valtakunnassa, jossa minä saan istua kuninkaana ja herrana isäni Daavidin valtaistuimella isäni Jumalan tahdon mukaan. "

Aamen, Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen, tule Herra Jeesus!

0

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

        Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
        Maailman menoa
        656
        5430
      2. Harmi että

        Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
        Ikävä
        21
        2377
      3. Ajattele miten

        Paljon ottajia sinulla olisi
        Ikävä
        114
        1637
      4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

        Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
        Kajaani
        239
        1620
      5. Tekisitkö jotain toisin

        Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
        Ikävä
        93
        1487
      6. En rehellisesti usko et oisit

        Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
        Ikävä
        23
        1426
      7. Nainen, olet jotenkin lumoava

        Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
        Ikävä
        68
        1185
      8. Näin sinusta taas unta!

        Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
        Ikävä
        9
        1163
      9. Kun Zele jenkeissä kävi

        Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
        Maailman menoa
        324
        1150
      10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

        Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
        NATO
        324
        1136
      Aihe