Loi ja tuhosi miksi ?
mitä jumala teki dinosauruksilla
27
406
Vastaukset
- Looooogisesti
Mistä päättelet että Jumala tuhosi dinosaurukset, ja milloin se tapahtui?
- jokusatuilee
Jumala on luonut kaiken, mutta dinosauruksista ei puhuta missään uskonnollisissa kirjoituksissa.
- Looooogisesti
Dinosauruksien funktio Jumalan luodessaan oli mahdollisesti seuraava. Ne kuuluivat osana järjestelmälliseen luonnon kiertokulkuun. Lannoittivat maaperää, tuottivat hiilidioksidia eläimille. Ihminen luultavasti hyödynsi dinosauruksia jotenkin esim työvälineenä. Suuresta koosta oli varmasti hyötyä monessakin asiassa. Nykyään sitten tehdään suurella vaivalla nostokurkia yms. Pienemmillä liskoeläimillä oli myös ns ekologinen lokeronsa. Kaikki oli tarkoin sunniteltu. Nykyäänkin dnosaurukset toimivat esim luomistodisteena ja todisteena vedenpaisumuksesta. Muutamia asioita luetellakseni. Jumala piti monimuotoisuudesta ja dinosaurukset ovat osa Jumalan tahtoa.
Miksi sitten Jumala tuhosi dinosauruksia tulvan aikana. Syy oli se että ihmiset tekivät kaikkinaista väärää. Hän pelasti kuitenkin Nooa perheineen ja antoi heidän aloittaa ikäänkuin alusta, vaikka muutoksiakin tuli. Dinosauruksiakin pelastettiin arkissa kaksi paria kunkin kaltaisuutensa mukaan. Vedenpaisumuksen jälkeiset olosuhteet olivat dinosauruksille haasteelliset. Ilmasto muuttui varsin paljon eikä joka kolkka ollut niille sopiva. Osa niistä metsästettiin epämieluisina naapureina tai osoituksena hurjista metsästystaidoista osa kuoli muiden olosuhteiden seurauksena.
Onko ne sitten kokonaan sukupuuttoon kuolleet, jokainen dinosaurusryhmä, on hyvä kysymys, johon en varmuudella pysty vastaamaan.- Hihuilu.vaatii.tyhmyyttä
Vau. Olipa melkoista jeesuksenhajuista aivoripulointia. Ja taatusti olet itse keksinyt ja ihan ite "ajatellut". Niin typeriä ajatuksia esitit.
"tuottivat hiilidioksidia eläimille"
Hyvä trollihan laittaa aina jonkun über-kummallisen heiton, josta ketuimmat tunnistavat vedätyksen. :-)- sarjakuvajumala
Minäkin katsoin pienenä kivisiä ja soraisia, mutta en niistä sentään maailmankuvaani luonut.
- hehhhee
Ettei se vaan ollut Jyrbä jollain aikaisemmalla nikillään, joka esitti sen "dinot lannoittamassa maata" jutun... Hmmm... Joko tässä on Jyrbän opetuslapsi, jollaiset ovat harvinaisempia kuin mustat jääkarhut, tai Jyrbä itse uudella nikillä.
- Looooogisesti
A10097 kirjoitti:
"tuottivat hiilidioksidia eläimille"
Hyvä trollihan laittaa aina jonkun über-kummallisen heiton, josta ketuimmat tunnistavat vedätyksen. :-)Kas. Havaitsit pikku virheen :)
Hyvä. Nyt jää jännä pulma ratkottavaksi.. eihän sitä hiilidioksidia eläimille tuoteta. - lentävä.lehmä
hehhhee kirjoitti:
Ettei se vaan ollut Jyrbä jollain aikaisemmalla nikillään, joka esitti sen "dinot lannoittamassa maata" jutun... Hmmm... Joko tässä on Jyrbän opetuslapsi, jollaiset ovat harvinaisempia kuin mustat jääkarhut, tai Jyrbä itse uudella nikillä.
Eiköhän tuo ole peltiseppä, joka on aiemminkin sulostuttanut palstaa päättömyyksillään. Haastakoon rauhassa riitaa kuten ennenkin, itse en puutu asiaan.
- Luucifer
Vai ratsasti ihmiset dinoilla ja käytti niitä työkoneina :D
Ei perkele, vain uskonto tekee tuollaista tuhoa ihmisen aivoille.
- loogistapäättelyä
Jumala dinosaurukset varoittavaksi esimerkiksi kretuille jotta he ymmärtäisivät miten käy kun ei sopeudu.
- kretupingviini
Linnut lentää.
- Looooogisesti
Olipas se älyllistä evoluutiouskoisuutta jälleen. Hienosti ponnisteltu :)
- ajatuslentää
Missä dinot on mainittu sinun satukirjassasi.
Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon vedenpaisumuksen ja sen aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurauksena.
Dinosaurukset ei kylläkään kuolleet sukupuuttoon yhtäaikaa ja yhdessä katastrofissa, siinä kuuluisassa asteroiditörmäyksessä siis, vaan paljon pitemmällä aikavälillä.
- Knark5
Miksei Nooa ottanut dinoja arkkiin, asdfman? Olitko muuten näkemässä vedenpaisumuksen aiheuttaman ilmastonmuutoksen (josta Raamattu ei kerro) ja dinojen sukupuuton? Jos et ollut niin mitäpä se kertookaan "uskon"veljesi Mark5:n logiikan mukaan?
- Looooogisesti
Knark5 kirjoitti:
Miksei Nooa ottanut dinoja arkkiin, asdfman? Olitko muuten näkemässä vedenpaisumuksen aiheuttaman ilmastonmuutoksen (josta Raamattu ei kerro) ja dinojen sukupuuton? Jos et ollut niin mitäpä se kertookaan "uskon"veljesi Mark5:n logiikan mukaan?
Mahdoitkohan lainkaan lukea hänen tekstiään: "Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon vedenpaisumuksen ja sen aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurauksena. " lienee evoluutiouskovaista päättelykykyä että knark5 kysyy sen johdannaisena: "Miksei Nooa ottanut dinoja arkkiin, asdfman?"
Vaikka itse näen muitakin syitä niiden mahdolliselle sukupuutolle niin tuollainen looginen keskustelutaidottomuus on hyvin tyypillistä evoluutiouskovaisille Ajatteletko siis niin, että kaikki dinosaurukset ei hukkuneetkaan, vaan pitkäkaulaisimmat selvisivät kiipeämällä vuorille, ja kurottelemalla sieraimensa vedenpinnan yläpuolelle happea haukkomaan?
Jos jostakii vielä löytys säilynyttä dinon lihaa ni se syötäs heti. Oikein kute parhaimmatkii argeologit hierottas kämmeniä yhteen innoissaan kuka saa ekana.
- dinot..elää
minkkilaukku: "Jos jostakii vielä löytys säilynyttä dinon lihaa ni se syötäs heti."
Dinosauruksen lihaa löytyy Lidlin, S-ryhmän ja Keskon myymälöiden hyllyiltä: Kanaa, broileria ja kalkkunaa löytyy ainakin Että siitä vaan uskovaisetkin pöljäkkeet syömään dinoasaurusen lihaa.
Hän ajatteli suuria (engl. Think Big).
- IlkimyksenTeologitäti
JC-logiikalla: Jumala näki että se oli hyvä - ja nyt turpa kiinni tai tulee keppiä.
- a9v2b
Maassa eläville apinoille ei jumala ole häntää luonut, koska nämä eivät tarvitse sitä.
Se on evoluutiota ja JC on niitä pohjimmaisia.
- mysterious.ways
Ihmisen jälkeen tuleva älyllinen elämänmuoto kysyy samaa: mitä Jumala teki ihmisillä? Loi ja tuhosi. Miksi?
- ei.ole.mysteerejä
Ihminen kun jeesustelee vielä muutamat tuhat vuotta niin eläimet menevät ohi oikealta
ja vasemmalta. Tosin ihmisestä erkaantuu oma joukkio tai koneäly sitä ennen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262143
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161454- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89934Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883