Isyyden selvitys ja sukututkimus

injoyandsorrow1991

Hei

Ongelma josta olen kärsinyt vuosia, varsinkin omien lasteni synnyttyä, on epätietoisuus omasta isästä. Kaipaan tietoa juuristani.
Äitini nimesi aikoinaan kaksi eri miestä, kummatkin testattiin, toinen kahdesti.
Tuloksena negatiivinen kummankin kohdalta.
Aikuisiällä testattiin vielä kolmaskin mies, ajattelin vihdoin mysteerin selviävän mutta paskanmarjat, negatiivinen.

Suurin tunne on epäuskoisuus, voiko tämä olla edes tottakaan, mutta oi, kyllä voi.
Äitini ei puhu, avaudu asiasta, viimeisen testattavan kohdalla oli varma jotta nyt tärppäsi mutta ei.
Olen miettinyt löytäisinkö jostain syntymäkertomukseni, olenko ennenaikaisesti syntynyt tai mitä muuta tahansa tietoa jotta voisin laskea hedelmöitys ajankohdan. Ei löydy.
Olen miettinyt jopa sellaista mahdollisuutta, että olisin tulos raiskauksesta ja asia traumatisoinut äitini, jos muisti todella pätkii

En luultavasti tule koskaan tuntemaan biologista isääni. Toivo silti elää, voisiko esim. familydnatree tietokannassa olla lähisukulaisiani isän puolelta, olen mies joten y-kromosomin avulla kenties? Olen aivan kujalla erilaisten testien kanssa, onko tässä mitään järkeä?

8

508

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sukusalapoliisi

      Y-DNA:n täysosuman kanssa yhteinen esi-isä voi olla oma isä tai sitten niin kaukana, ettei kirkonkirjat riitä. Serkkutestin kanssa voi jotain selvitä, jos isä ja äiti ovat olleet todella kaukaista sukua eli aivan eri heimoa. Mutta sieltäkin sitten selviää vain suunta, ellei löydy lottovoittoa eli esim. siskoa tai sitä isää. Täytynee valmistautua siihen, että täyttä varmuutta et koskaan saa tietää.
      Olen läheltä seurannut yhtä tapausta, jossa äiti ei kerro isää, kun lapsi käyttäytyy sillä tavalla, että äiti suojelee isää. Kun tunnen monia tapauksia ja olen jelpannutkin löytämään sukua/vanhemman, on harvinaista, että asia olisi pettymys, jos molemmin puolin asiasta on tiedetty. Yllätyksiin liittyy aina riskinsä tulla vielä pettyneempi olo.
      Teoria raiskauksesta tai tilasta, jossa ei ole tuntenut isä-ehdokkaita, on ihan kelvollinen ja selittää äidin suhtautumista. Ja aina mitä julkisemman asiasta tekee, sitä visummin salaisuudet sulkeutuvat, siksi olen auttanut monia privaatisti.

      • kannattaa_kokeilla

        Y-testi on huono isän etsintään, ns, serkkutesti ei hae niin kaukaista sukulaisuutta. Nytkin saa tarjoushintaan 50 € kyseisen testin.


    • mummeli70v

      Vähän laajempaa näkökantaa. 1700-1800 luvulla on isännät käyttäneet piikoja hyväkseen ja sitten naitettu sopivalle rengille, joka on palkkioksi ottanut lapsen omiin nimiinsä ja saanut torpan paikan.
      Mielestäni mies, joka huolehtii perheestä, on aivan kelvollinen olemaan isäksi. Entäs nykyisin tämän koeputki-ym hedelmöitysten aikana. Älä painosta äitiäsi.

    • Jokujostain

      Insestimahdollisuuttakaan ei voi valitettavasti sulkea pois näistä tapauksista, joissa äiti ei halua isästä puhua ja vaikenee. Insesti ei aina tarkoita hyväksikäyttöä, raiskausta tai muuten vastointahtoisuutta. Jokin häpeä tuossa on taustalla varmasti. Sun pitäisi valmistautua ihan kunnolla kaikkiin mahdollisuuksiin enen kuin saat tuloksen.

    • trompelelamonde

      Tarkemmin tutkittuani ja luettuani sukututkimuksesta dna-testein, olen päätynyt toteamaan sen melko hyödyttömäksi. Olisi melkoinen onnenkantamoinen löytää täysosuma.
      Todennäköisyydet loton pääpottiin luultavasti suuremmat, mutta toisaalta, ainahan senkin joku voittaa. Ehkäpä lähitulevaisuudessa ikäänkuin viimeisenä oljenkortena voisi sitä sitten yrittää

      Ymmärrän epäilyt insesistä, äidin puhumattomuus viittaisi juuri sinne suuntaan, mutta miksi raahata kolmea eri miestä dna-testeihin jos tietäisi ennalta tuloksen? Ulkopuolisen silmin ymmärrän moiset epäilyt mutta itse sukuni ja perheeni tuntien insestinen suhde ei ole mahdollinen saatikka vielä sellaisesta sikiäminen

      Viimeinen testattava oli mielenkiintoinen.
      Sangen varakas naimisissa oleva perheellinen mies. Tuli mieleen sellainen seikka, olisiko mahdollista huijata isyystestissä? Hän oli käynyt eri paikkakunnalla laboratoriossa kuin missä asuu ja henkilöllisyyden oli varmentanut nimestä päätellen ulkomaalainen lääkäri.
      Pelkona lehtolapseen liittyvät kustannukset ja perhana joskus tyhjää potkaistuaan perinnönjako?

      Eipä taida koskaan selvitä, mutta näillä korteilla eteenpäin mitä on käteen saatu:)

    • ValhettaTuoRienaaminen

      Ihmeellistä horinaa. Ei isäpuoli ole isä. On vain yksi isä ja yksi äiti. Jos äitisi veli on maannut äitisi ja saanut tämän raskaaksi ja olet tämän seurausta, sen pitäisi näkyä serkkutestissä. Pyydä äitiäsi antamaan näyte ja tutkituta se ja lähetä oma näytteesi myös testattavaksi.

    • Googlaa "Finland DNA Project about us", niin löydät Family Tree DNA: n DNA-testin näytteenantopakkauksen tilauslomakkeen (sivun tekstiosuudessa) sekä ohjeita. Family Finder eli serkkutesti on nyt tarjouksessa 49 taalaa (n. 44 e) 22.11. asti. Testatun nimen voi myöhemmin korjata, jos tilaat sen omalla nimelläsi. Joulukuussa tulee taas tarjouksia.
      Kun tilaa testin projektin sivun tekstiosuudessa, niin samalla liittyy Finland DNA Projectiin, jossa on nyt jo liki 14 000 suomalaista ja suomalaisia juuria omaavia jäsentä ja jonka keskusteluista saa neuvoja.

    • hjkscmio

      Siis omaa isääsi etsit, eikä äiti suostu kertomaan, ja 3 :n miehen dna:t on jo testattu.. Näinkö se meni?
      Oletko kysynyt muilta äitisi sukulaisilta (siskot&veljethän on lastesi tätejä&enoja, jos heitä on..)
      Äidin ystävättäret, naapurinakat yms. ajalta kun sait alkusi ym. saattaa tietää paljonkin sellaista mitä
      äiti ei suostu kertomaan, ja ymmärtää halusi tietää, koska heillehän se ei ole niin kipeä asia kuin äidillesi tuntuu olevan. Hienoutunteisesti edeten.. Mutta totuushan voi olla että tansseissa tavattu
      yhden-yön heila ei löydy koskaan, ja hävettää kun ei edes nimeä tiedä, sellaista on sattunut monelle,
      äitisi ei todellakaan ole ainoa.
      Sen sijaan näitä insesti-yms. kuolaajia ei kannata edes noteerata, heidän ongelmansa ei ole Sinun!
      Kokeile äidin ympärillä olleita ihmisiä, äläkä pety jos äiti on vahingossa kerran pitänyt liian hauskaa.
      Äiditkin on ihmisiä!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2278
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2003
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1485
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1414
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1361
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      904
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      876
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      863
    Aihe