Orjan asema Vanhassa Testamentissa

Valitettavasti kirjoituksen "Orjuus Raamatussa" on poistettu ja siksi en ehtinyt vastata siihen oleviin kommentteihin.
Yksi koski orjan lyömistä kuoliaaksi (2.Moos.21:20-21). Vastaaja tulkitsi jakeita väärin. Kyseinen kohta nimenomaan määräsi rangaistukselle sille, joka löi orjan kuoliaaksi eli se suojeli orjan oikeuksia.
Orjasta käytettiin sanaa "omaisuus" Tarkempi käännös tarkoittaa sanaa "raha" . Se korosti että orja on arvokas, hänellä on ihmisarvo ja siksi häntä ei saanut surmata.

Kun aloituksessani kerroin, että orjuus oli olemassa jo ennen kristinuskoa, joku vastasi, että sitä oli olemassa jo Nooan aikoihin. Niin olikin, mutta Nooa elikin kauan ennen kristinuskoa.

Mooseksen laki kielsi ihmisten sieppaamisen ja hallussapidon.
"Joka varastaa ihmisen ja joka myy hänet tahi pitää häntä hallussansa, se rangaistakoon kuolemalla." (2.Moos.21:16)

Verrattuna muiden sen ajan Lähi-Idän kansojen lakeihin, Mooseksen laki oli huomattavasti inhimillisempi. Muissa Lähi-Idän maissa orjien asema oli huomattavasti huonompi kuin Israelissa.
Juutalainen tutkija Nahum Sarna huomauttaa tästä jaejaksosta: "Tällaista lakia - orjien suojelemista isäntiensä kaltoinkohtelulta - ei esiinny missään muualla koko muinaisen Lähi-idän lakiteksteistä kootussa aineistossa."

15

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puolustelet orjuutta jossain vetoamalla siihen että orjia kohdeltiin jossain vielä huonommin?

    • Puolustelusi vastaisi sitä, että väkivaltainen herra aviomies puolustautuisi vetoamalla siihen, että naapuri mukiloi vaimoaan vielä enemmän.

      • ihmettelenvaan

        Mark putosi ojasta allikkoon.


    • Juristi

      Orjan asema riippui tietenkin paljon siitä miten hänen isäntänsä kohteli tätä.
      Jumala antoi tästä ennakkovaroituksen:

      "Älä sorra äläkä ahdista muukalaista, sillä te olette itse olleet muukalaisina Egyptin maassa".
      (2. Moos 22:21)
      "Muukalaista älä sorra, sillä te tiedätte muukalaisen mielialan, koska itsekin olette olleet muukalaisina Egyptin maassa." (2. Moos 23:9)

      ________________

      Joka 50s vuosi oli riemuvuosi, jolloin kukin sai palata perintömaallensa ja sukunsa luo.
      Vuoden 1933/1938 käännöksessä 3. Moos. 25:10 on käännetty hieman eri tavalla kuin myöhemmässä v. 1992 käännöksessä. Viiimeksi mainitussa sana "orja" on mainittu:

      3. Moos. 25:10 (Raamatunkäännös 1933/1938):
      "Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo."

      3. Moos. 25:10 (v. 1992 raamatunkäännös):
      "Pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa maanne kaikille asukkaille yleinen omistusoikeuksien palautus. Se vuosi on riemuvuosi. Silloin jokainen maansa menettänyt saa sen jälleen haltuunsa ja jokainen orjaksi myyty saa palata sukunsa luo."
      __________________

      Mutta tässähän olisi hyvä laki nykyisten pikavippifirmojen ahneudelle, johon oikeusministerikin on puuttunut:

      5. Mooseksen kirja 15:1-2:
      "Joka seitsemäs vuosi pane toimeen vapautus."
      "Ja näin on vapautuksesta määrätty: jokainen saamamies luopukoon siitä, minkä hän on lähimmäiselleen lainannut, älköönkä velkoko lähimmäistänsä ja veljeänsä, sillä silloin on Herran kunniaksi vapautus julistettu."
      ---
      [YLE uutiset 15.10.2018:
      Ministeri Häkkänen: Pikavippien sääntelyn kiristäminen etenee – eduskunnan käsittelyyn marraskuussa
      Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) projekti pikavippien sääntelyn kiristämisestä edistyy. Esitysluonnos on liikkunut Oikeusministeriöstä lainsäädännön arviointineuvostolle.]

      • Ulosoton ja perintäalan yritysten toiminnassa olisi myös paljon säätämisen varaa.


    • Ihmisarvo on universaali ja jakamaton. Toista ihmistä ei voi omistaa. Orjuuden hyväksyminen kertoo vain siitä, että Raamattu edustaa vain aikalaisten moraalikoodistoa. Jahve on aikalaisten mielikuvituksen tuote. Näin ollen Raamattu ja Jahve eivät ole mitään absoluuttisia moraalin auktoriteetteja.

      • "Ihmisarvo on universaali ja jakamaton. Toista ihmistä ei voi omistaa. Orjuuden hyväksyminen kertoo vain siitä, että Raamattu edustaa vain aikalaisten moraalikoodistoa"

        Raamatun aikana monet myivät vapaa-ehtoisesti itsensä orjiksi, koska se takasi heille paremman elämän.


      • Mark5 kirjoitti:

        "Ihmisarvo on universaali ja jakamaton. Toista ihmistä ei voi omistaa. Orjuuden hyväksyminen kertoo vain siitä, että Raamattu edustaa vain aikalaisten moraalikoodistoa"

        Raamatun aikana monet myivät vapaa-ehtoisesti itsensä orjiksi, koska se takasi heille paremman elämän.

        ”Raamatun aikana monet myivät vapaa-ehtoisesti itsensä orjiksi, koska se takasi heille paremman elämän.”

        Sinun mielestäsi hyväksikäyttö on moraalisesti hyväksyttävää kunhan hyväksikäytetty saa paremman elämän kuin vapaana. Paremmalla elämällähän tarkoitat vain ruokaa ja kattoa pään päälle. Siihen ei sinun maailmassa kuulu esimerkikisi vapaus, koskemattomuus, itsemääräämisoikeus. Olet moraaliton, niljakas mätisäkki. Häpeä.


      • Mark5 kirjoitti:

        "Ihmisarvo on universaali ja jakamaton. Toista ihmistä ei voi omistaa. Orjuuden hyväksyminen kertoo vain siitä, että Raamattu edustaa vain aikalaisten moraalikoodistoa"

        Raamatun aikana monet myivät vapaa-ehtoisesti itsensä orjiksi, koska se takasi heille paremman elämän.

        Se, että ihmiset joutui henkensä pitimiksi myymään lapsensa, vaimonsa ja lopuksi itsensäkin orjaksi on vain osoitus sen ajan yhteiskunnan rakenteellisesta väkivallasta.

        Ja sitä rakenteellista väkivaltaa piti UT:n mukaan kunnioittaa ("esivallan miekka").


    • AteistiVaan

      Niin kyseinen lakihan samoo, että orjan hakkaaminen on rangaistavaa vain sillon, jos orja kuolee hakkaukseen samana päivänä. Onpa tosiaan hieno laki orjien suojelemiseksi!

      Tässä Markille toinen kohta pohdittavaksi:
      ”Jos joku myy tyttärensä orjattareksi, tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat.”

    • Tässä Markille toinen kohta pohdittavaksi:
      ”Jos joku myy tyttärensä orjattareksi, tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat.”

      Tänäkin päivänä on länsimaissa lukemattomia lakeja, jotka ovat erilaisia miehille ja naisille.

      • Voidaanko niiden nojalla myydä nimenomaan tyttöjä elinikäiseen orjuuteen?


    • Kaikkein pahin orjuus on synnin orjuus, jonka Raamattu kieltää, mutta ateistit hyväksyvät.
      Jeesus tuli nimenomaan vapauttamaan tästä orjuudesta, joka johtaa iankaikkiseen kadotukseen.
      Synnin orjuus johtaa myös moniin moraalisiin rikoksiin kuten murhiin, varkauksiin, raiskauksiin, pedofiliaan, sotiin ja väkivaltaan.
      Ateistit vastustavat evankeliumin julistamasta ja estävät näin omalta osaltaan ihmisiä pääsemästä vapaaksi tästä maailman pahimmasta orjuudesta.

    • räyhräyh2

      Kiitos Mark. Olet jälleen onnistunut pitämään esillä kristinuskon vastenmielisimpiä puolia oikein hyvin. Olet kuin uskollinen koirani, joka aina tekee, mitä haluan, kykyjensä puitteissa tietenkin. Olet taas kerran ansainnut virtuaalisen rapsutuksen korvan takaa. Raps raps. Kas noin, hyvä poika.

      • Jep. Ei ehkä kaikkein paras aihe ateistien käännyttämiseksi kristinuskoon ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2143
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1454
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      924
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      873
    Aihe