Voivatko kreationistit paljastaa, oliko todeksi arvelemastanne vedenpaisumuksesta mitään hyötyä?
Teidän jumalannehan motivoi vedenpaisumusta pahuuden poistamisella. Mutta välittömästi paisumuksen jälkeen toteaa jumalanne, että ihminen on paha, edelleen! Siis nekin jotka jätettiin eloon! Ei hän ketään muuta voinut tarkoittaa niin tuumiessaan.
Näin, ainakin teologiselta kannalta tarkastellen, vedenpaisumus oli tyystin hyödytön. Pahuus, jonka sen oli tarkoitus poistaa, kukoisti edelleen.
Tapaus asettaa myös jumalanne kaikkitietäväisyyden hieman outoon valoon: ei ennalta nähnyt, että on touhunsa tyhiiin raukeeva!
Turha vedenpaisumus?
26
313
Vastaukset
Tunari yritti peittää tupelehtimisensa hukuttamalla työnsä tulokset.
Mutta huonosti siinäkin kävi. Nekin mukahurskaat, jotka pelastuivat Nooan arkissa, siittivät taas lisää perin raadollisia ihmisiä.
Ja kuten historia osoittaa, juuri Jahve jumalan kannatajat ovat saaneet historian saatossa Nooan tulvan jälkeen eniten pahaa aikaan. Nyt Allahin kannattajat kovasti kirivät etumatkaa umpeen, mutta kun siinäkin taustalla on sama Abrahamin ja Iisakin "Minä Olen".
Universumin jumaluudet taitavat nauraa selkäkeikkanaurua Maa-planeetan Jumalan tunaroinnille... Siis nauraisivat, jos jumaluuksia oikeasti olisi.- Gustaf
Jos Jumala on Jesus, miksi hän ensin kostaa koko ihmiskunnalle, tulee sitten takaisin? ihmisenä, tekee sovitustyön ja palaa taivaaseen, ja Jumala jatkaa edelleen vihaa geeneissämme. Oliko se sovitustyö vai ei?
Gustaf kirjoitti:
Jos Jumala on Jesus, miksi hän ensin kostaa koko ihmiskunnalle, tulee sitten takaisin? ihmisenä, tekee sovitustyön ja palaa taivaaseen, ja Jumala jatkaa edelleen vihaa geeneissämme. Oliko se sovitustyö vai ei?
Jumala tuli Kristuksen persoonassa maailmaan ja otti päällensä meille kuuluvan rangaistuksen. Hyväksymällä tämän veriuhrin omalle kohdalleen sovitukseksi ihminen pelastuu.
Tottakai se oli sovitustyö ja riittää jokaisen ihmisen pelastukseksi, kun sen vain ottaa vastaan ilmaisena lahjana.
Jumala tuli pelastamaan meidät koska Hän rakasti meitä tarpeeksi tehdäkseen jotain tämmöistä.asdfman kirjoitti:
Jumala tuli Kristuksen persoonassa maailmaan ja otti päällensä meille kuuluvan rangaistuksen. Hyväksymällä tämän veriuhrin omalle kohdalleen sovitukseksi ihminen pelastuu.
Tottakai se oli sovitustyö ja riittää jokaisen ihmisen pelastukseksi, kun sen vain ottaa vastaan ilmaisena lahjana.
Jumala tuli pelastamaan meidät koska Hän rakasti meitä tarpeeksi tehdäkseen jotain tämmöistä.Samalla logiikalla kai sen olisi pitänyt vedenpaisumuksen sijaan hukuttaa itsensä, esim. taivaalliseen kylpyammeeseensa.
Synti pitää aina tuomita. Koko maailma oli täynnä pahuutta ja väkivaltaa.
Jumala antoi jopa 120 vuotta aikaa ihmisille aikaa tehdä parannusta ja lopettaa väkivaltaisuus, mutta he eivät kuunnelleet. Ennen kuin he huomasivatkaan niin tulva tuli ja pyyhkäisi heidät kaikki pois.kekek-kekek kirjoitti:
Ja pahuus, joka oli tarkoitus poistaa, jäi...
Ei ollut tarkoitus poistaa pahuutta, vaan itse pahuuden poistaminen tapahtuu vasta tulevaisuudessa, kun luodaan uudet taivaat ja uusi maa.
Vedenpaisumus oli sen aikaisten ihmisten tuomio heidän synneistään.asdfman kirjoitti:
Ei ollut tarkoitus poistaa pahuutta, vaan itse pahuuden poistaminen tapahtuu vasta tulevaisuudessa, kun luodaan uudet taivaat ja uusi maa.
Vedenpaisumus oli sen aikaisten ihmisten tuomio heidän synneistään.Pahuus, johon jumalasi oli kovin kyr... kyllästynyt, ei ollutkaan vedenpaisumuksen motiivi, vaikka Raamatussa selvästi niin lukee?
Etkö osaa lukea? Heti paisumuksen päätyttyä jumalasi toteaa taas kaikki pahoiksi eli syntisiksi.
Ei ollut mitään motiivia säästää Nooaa ja perhettään.
- Looooooogisesti
Vedenpaisumus on todisteena Jumalan olemassaolosta. Siitä on kiistattomat todisteet nähtävissämme. Kun Jumala on tuomitseva maailman vielä kertaalleen ei Jumalan kieltäjillä ole mitään millä puolustautuisivat kun ovat näitä asioita saaneet tietää ja silti kieltäytyvät ja valitsevat synnin.
asdf:lle sen verran että tuo 120 vuoden saarnaaminen ei ole Raamatusta, vaan ulkopuolisista kirjoituksista. Jumala profetoi 120 vuodesta sanoen että se tulee olemaan ihmisen elinikä. Uskon että tuon opetuksen juuri on juuri siinä ettei sitä 120 vuoden elinikärajoitetta niin havaittaisi yhtenä lopun ennusteena. 120 vuotta tulee jasherista, ja ehkä enochistakin, mutta Raamatun mukaan Nooa oli 500 ikäinen saadessaan tiedon maailman hävityksestä.- Gustaf
"Vedenpaisumus on todisteena Jumalan olemassaolosta. Siitä on kiistattomat todisteet nähtävissämme. Kun Jumala on tuomitseva maailman vielä kertaalleen ei Jumalan kieltäjillä ole mitään millä puolustautuisivat kun ovat näitä asioita saaneet tietää ja silti kieltäytyvät ja valitsevat synnin."
Missähän on todisteita vedenpaisumuksesta, se on vertauskuva, niin kaikissa tuntemissani seurakunnissa Suomessa opetetaan. Oppinne on kyllä varsin etäällä kristinuskosta, jos Vanhaan Testamenttiin pitäisi sanantarkasti luottaa, meilläpäin uskotaan Jeesuksen sanoihin. Nooan Arkin tarinan ydin on uusi liitto, jota kuvastaa sateenkaari, ihmisen kanssa, eli toivo. Se joka haluaa voi nähdä sen ennustavan Jeesuksen tulemiseen ihmisenä. - Looooooogisesti
Gustaf kirjoitti:
"Vedenpaisumus on todisteena Jumalan olemassaolosta. Siitä on kiistattomat todisteet nähtävissämme. Kun Jumala on tuomitseva maailman vielä kertaalleen ei Jumalan kieltäjillä ole mitään millä puolustautuisivat kun ovat näitä asioita saaneet tietää ja silti kieltäytyvät ja valitsevat synnin."
Missähän on todisteita vedenpaisumuksesta, se on vertauskuva, niin kaikissa tuntemissani seurakunnissa Suomessa opetetaan. Oppinne on kyllä varsin etäällä kristinuskosta, jos Vanhaan Testamenttiin pitäisi sanantarkasti luottaa, meilläpäin uskotaan Jeesuksen sanoihin. Nooan Arkin tarinan ydin on uusi liitto, jota kuvastaa sateenkaari, ihmisen kanssa, eli toivo. Se joka haluaa voi nähdä sen ennustavan Jeesuksen tulemiseen ihmisenä."niin kaikissa tuntemissani seurakunnissa Suomessa opetetaan"
Siinä tapauksessa tunnet vain korruptoituneita seurakuntia. Asiat eivät ole huutoäänestyksiä.
Etkä myös näytä uskovan Jeesuksen sanoihin: Luuk. 17:27
Suosittelen että teet parannuksen ja uskot Jeesukseen ja sen kautta saisit pelastua. Looooooogisesti kirjoitti:
"niin kaikissa tuntemissani seurakunnissa Suomessa opetetaan"
Siinä tapauksessa tunnet vain korruptoituneita seurakuntia. Asiat eivät ole huutoäänestyksiä.
Etkä myös näytä uskovan Jeesuksen sanoihin: Luuk. 17:27
Suosittelen että teet parannuksen ja uskot Jeesukseen ja sen kautta saisit pelastua.Nyt sinulla on oppiriita lukuisten uskonveljiesi kanssa.
- Eikötässäoleriittävästi
Ennen vedenpaisumusta eli noin 3 miljoonaa ihmistä joista ainoastaan Nooa ja hänen perheensä olivat hurskaita Jumalan silmissä ja he olivat ainoita jotka pelastuivat vedenpaisumuksessa. Nooa saarnasi parannusta ihmisille mutta silti he yrittivät tappaa hänet koska he eivät halunneet uskoa Nooaa eikä Jumalaa.
Raamattu sanoo, että ’heidän ajatuksensa olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat’ ja että ”maa tuli täyteen väkivaltaa”.>>Raamattu sanoo, että ’heidän ajatuksensa olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat’ ja että ”maa tuli täyteen väkivaltaa”.<<
Mutta kun se oli Raamatun mukaan noin paisumuksen jälkeenkin.- PeljätkääJumalaa
kekek-kekek kirjoitti:
>>Raamattu sanoo, että ’heidän ajatuksensa olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat’ ja että ”maa tuli täyteen väkivaltaa”.<<
Mutta kun se oli Raamatun mukaan noin paisumuksen jälkeenkin.Aina kun ihmiset ovat syyllistyneet ylettömään syntiin tai väkivaltaan, heitä on kohdannut joku rangaistus eikä se ole välttämättä Jumalalta tullut rangaistus vaan se on tapahtunut heidän omien taipumustensa/halujensa takia ja monesti muut ihmiset ovat laittaneet nuo tuomiot täytäntöön.
PeljätkääJumalaa kirjoitti:
Aina kun ihmiset ovat syyllistyneet ylettömään syntiin tai väkivaltaan, heitä on kohdannut joku rangaistus eikä se ole välttämättä Jumalalta tullut rangaistus vaan se on tapahtunut heidän omien taipumustensa/halujensa takia ja monesti muut ihmiset ovat laittaneet nuo tuomiot täytäntöön.
Ajattelet siis, että maailmassa tapahtuu jotakin muutenkin kuin jumalasi tahdon mukaan.
Jumalasi ei siis taidakaan olla kaikkivaltias.- Valintamahdollisuus
kekek-kekek kirjoitti:
Ajattelet siis, että maailmassa tapahtuu jotakin muutenkin kuin jumalasi tahdon mukaan.
Jumalasi ei siis taidakaan olla kaikkivaltias.Jos Jumala hallitsisi ihmisten mieliä, kuten Luciferin suunnitelma oli, ihmisillä ei olisi vapaata tahtoa. Vapaa tahto on se, että ihmiset saavat itse valita, tekevätkö he oikein tai väärin. Vapaa tahto on annettu myös Luciferille.
Valintamahdollisuus kirjoitti:
Jos Jumala hallitsisi ihmisten mieliä, kuten Luciferin suunnitelma oli, ihmisillä ei olisi vapaata tahtoa. Vapaa tahto on se, että ihmiset saavat itse valita, tekevätkö he oikein tai väärin. Vapaa tahto on annettu myös Luciferille.
Lähennyt kovin dualismia uskonnollisissa käsityksissäsi.
Ja niinkin vielä, että koska mielestäsi ilmeisesti Lucifer on jumalasi luomus, toimii Lucifer jumalasi lisenssillä. Tästähän voimmekin lukea Jobin kirjasta, missä Jahve poikansa Saatanan kanssa harrastaa vedonlyöntiä hurskaan Jobin uskon vankkuudesta.
- Looooooogisesti
Raamattu ei ilmoita maailman väkilukua vedenpaisumusta ennen, mutta laskemalla voidaan päätellä sen olleen huomattavasti suurempi mitä väittämäsi kolme miljoonaa. Olosuhteet lisääntymiseen olivat paljon suotuisammat ja väkivalta tuli kuvioon vasta lopussa. Voit tutkia tuota sanaa väkivalta, mitä se sisältäisi. Saatat löytää mielenkiintoisia asioita.
Niin. Otolliset olosuhteet kun oli pimeää sen taivaallisen paksun vesipatjan takia.
Vielä nykyäänkinhän useimmat siitetään siveästi pimeässä.
- 12____13
> Näin, ainakin teologiselta kannalta tarkastellen, vedenpaisumus oli tyystin hyödytön. Pahuus, jonka sen oli tarkoitus poistaa, kukoisti edelleen.
No, jos luetaan ihan vaan puhtaasti mitä Raamattu oikeasti sanoi, tavoite oli hukuttaa ne maanpäällä olevat, jotka olivat turmeltuneet. Ja siinä Jumala näyttää onnistuneen hyvin. Joten mielestäni sinun viestisi oli aika hyödytön.Et sinäkään osoita kovin hyvää lukutaitoa.
Kuten sanoin: välittömästi paisumuksen päätyttyä jumalasi toteaa ihmisten (Nooa & kumpp., sillä eihän muita ole jäljellä) olevan edelleen pahoja, eli turmeltuneita.
- Epiphaniuseikirj
"Voivatko kreationistit paljastaa, oliko todeksi arvelemastanne vedenpaisumuksesta mitään hyötyä?"
En tiedä tarpeeksi voidakseni totuudellisesti arvioida sen hyötyjä tai haittoja.
Sen sijaan tuokin raamatun kertomus sisältää paljon hyvää oppia psykologisesti, mistä on varmasti hyötyä jos siitä ottaa onkeensa.
Pintaraapaisu:
Kertomuksen mukaan Nooa ei mukautunut sen ajan henkeen ja pahoihin menoihin, koska hänen omatuntonsa oli sitä vastaan. Mielihalu hänellä varmasti välillä oli mennä virran mukana.
Koko maailma oli hänen mielestään väärässä ja koko maailman mielestä hän oli väärässä. Hän oli siis yksin ilman vertaistukea.
Vaikea edes kuvitella minkälaisen sisäisen kamppailun ja paineen tuon on täytynyt synnyttää.
Helpompaa olisi varmasti ollut mukautua joukkoon, tulla hyväksytyksi jne.
Sen sijaan hän kulki omaa tietänsä kylähullun hinnalla.(vähän kuin Jeesus kun ilmoitti olevansa Jumalan poika)
Kertomuksen mukaan siis ainakaan tässä tapauksessa totuus ei ollut relatiivinen, vaan absoluutti.
Hän sai näyn että maailma tulee hukkumaan ja että hänen täytyy rakentaa ennennäkemätön arkki jossa hän tulisi perheineen selviämään tästä tulvasta.
Hän alkoi rakentaa ja pysyi uskollisena näylleen kymmeniä vuosia.
Hänen elämällään oli tarkoitus, hän rakensi, saarnasi, kärsi pilkan ja oli periksiantamaton.
Hän sijoitti tulevaisuuteen todnäk enemmän kuin kukaan muu ennen häntä. Tulevaisuuteen joka oli uskon eikä tiedon varassa.
Hänen periksiantamattomuutensa, luja usko päämääräänsä, kärsivällisyys ja luottamuksensa Jumalaan, pelasti hänet ja perheensä maailmanlopulta.
Päämäärät, tarkoitus ja vastuunkanto on luultavasti tärkeimmät asiat menestykseen ja tyydyttävyyteen elämässä.
Nykyään painotetaan onnellisuutta elämän tarkoituksena joka on varsin pinnallinen tavoite elämässä, eikä se yleensä kestä edes ensimmäistä vastoinkäymistä.
Elämälle on syytä löytää jokin syvempi tarkoitus niinkuin Nooa löysi, kun muut juhlivat ja sekoilivat. Se voi olla vaikka jälkipolvista huolehtiminen tai jokin muu "elämäntyö" minkä tärkeydestä sisimpäsi vakuuttuu ja jonka takia kannattaa nähdä vaivaa, kantaa vastuuta, kärsiä jne.
Tämänkaltainen sisältö elämässä täyttää mahdollista tyhjyyttä, ehkäisee depressiota ja auttaa pitämään elämän järjestyksessä. Jos tämä tuo myös onnellisuutta niin hyvä.
Sitten kun aika on ovella, niin "kehtaa kuolla"
Nooa ei varmasti ollut onnellinen ne kymmenet vuodet kun hän raatoi töissä, saarnasi ja häntä pilkattiin. Hän kamppaili koko maailman kanssa, mutta lopussa hän oli perheensä kanssa ainoat joidenka uhraus tulevaisuudelle oli tarpeeksi suuri ja hänen legendansa elää yhä. "Näin, ainakin teologiselta kannalta tarkastellen, vedenpaisumus oli tyystin hyödytön. Pahuus, jonka sen oli tarkoitus poistaa, kukoisti edelleen."
Jumala on kaikkitietävä ja siksi kaikki, mitä Hän tekee, on hyödyllistä ja oikeaa. Koska Jumala toteutti vedenpaisumuksen, sen täytyy olla hyödyllinen, vaikka ihmiset eivät kykenisi näkemäänkään sen hyötyä. Ihminen ei ole kaikkitietävä, kuten Jumala.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262173
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161484- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883