Onko ollut vaikea taipua ottamaan apuja?
Minulle on vaikeaa, koska aina ajattelen, etten välttämättä tarvitse. Enkä tahdo turhaan olla reppana vaan reippaasti touhuta. Mut milloin se oikea aika on, kas siinä pulma. Minä en hevin taivu. Nyt päätin, että on viisasta taipua sen verran, että otan tänä talvena ensi kertaa - talviaikaan siis vain - kerran tai pari kertaa kuussa kotiinkuljetuksella ostoksia. Kauppa on reilun kilometrin päässä, mutta matka on mäkinen. Talvella on usein liukasta - nykyään hiekottavat vähemmän kuin ennen - ja tulee milloin mitäkin taivaalta: lunta, räntää, vettä. Kun itse kaupassa käy, niin täytyy tarkkailla säätietoja, että milloin on sopivinta säätä ja varottava liukastumista.
🥕
Mitä palveluita olette vanhenemisen takia ottaneet elämäänne helpottamaan
47
846
Vastaukset
- Jotakinrajaa
Kävellenkö rettutat kauppakasseja tuon matkan? Tunttu tosi surkealta, en edes nuorena suostunut käsivarsiani venyttämään noin pitkiä matkoja!
- Porkkanana
@Jotakinrajaa
Kävellen ostokset tulee repussa selässä & kävelysauvat käsissä tai pyörän tarakalla, jossa on tukevasti ruuveilla kiinnitetty kori.
- ruusukaali
Kuinka ajattelet sen olevan avun saamista ? Sinähän palkkaat kauppiaan tuomaan ostoksesi kotiin?
- Porkkanana
@ruusukaali
Se on avun ottamista. Avun ostamista. Suostumista hyväksymään tosiasia, että tarvitsen apua. - us-is
Porkkanana kirjoitti:
@ruusukaali
Se on avun ottamista. Avun ostamista. Suostumista hyväksymään tosiasia, että tarvitsen apua.Kohta joku kehuukin, odota nyt vielä.
- Porkkanana
us-is kirjoitti:
Kohta joku kehuukin, odota nyt vielä.
@us-is
Ikätovereiden kokemuksia ja tuntemuksia odotan. En kehuja kaipaamassa kerjäämässä ole lain. Porkkanana kirjoitti:
@us-is
Ikätovereiden kokemuksia ja tuntemuksia odotan. En kehuja kaipaamassa kerjäämässä ole lain."Ikätovereiden kokemuksia ja tuntemuksia".
En tiedä ikääsi, enkä siis sitä olenko jo ikätoverisi.
Kävellen minä käyn ostoksilla silloin kun käyn, koska en edes omista autoa. En joka päivä. Ja yksin kun asun, niin harvoin minulla kovin painavia, sellaisia yli kymmenen kilon ostoskasseja on.
Tässä lähimmät maitokaupat ovat jotain kilometrin päässä, mutta enimmäkseen käveskelen tuonne ostoskeskuksiin, suuntaan tai toiseen, jotka ovat jotain kaksi ja puoli km lähellä.
Olisi minulla mahdollisuus tilata kaikki ruokatarpeet netiltä (niinkuin nuorempi sukupolvi vaikuttaa paljon tekevän) ja toisivat ihan sisälle asti, eikä se sen kalliimmaksi tulisi, mutta minusta on mukava valita kaupassa ihan itse, käännellä ja tunnustella. Paljon sitten tarttuu mukaan sellaistakin, mitä en ollut niin suunnitellutkaan ostaa, mutta mikä näyttää herkulliselta.
Ja tuleehan siinä sen senpäiväinen ulkoilulenkki tehtyä samalla.- Porkkanana
Tellukka kirjoitti:
"Ikätovereiden kokemuksia ja tuntemuksia".
En tiedä ikääsi, enkä siis sitä olenko jo ikätoverisi.
Kävellen minä käyn ostoksilla silloin kun käyn, koska en edes omista autoa. En joka päivä. Ja yksin kun asun, niin harvoin minulla kovin painavia, sellaisia yli kymmenen kilon ostoskasseja on.
Tässä lähimmät maitokaupat ovat jotain kilometrin päässä, mutta enimmäkseen käveskelen tuonne ostoskeskuksiin, suuntaan tai toiseen, jotka ovat jotain kaksi ja puoli km lähellä.
Olisi minulla mahdollisuus tilata kaikki ruokatarpeet netiltä (niinkuin nuorempi sukupolvi vaikuttaa paljon tekevän) ja toisivat ihan sisälle asti, eikä se sen kalliimmaksi tulisi, mutta minusta on mukava valita kaupassa ihan itse, käännellä ja tunnustella. Paljon sitten tarttuu mukaan sellaistakin, mitä en ollut niin suunnitellutkaan ostaa, mutta mikä näyttää herkulliselta.
Ja tuleehan siinä sen senpäiväinen ulkoilulenkki tehtyä samalla.@Tellukka
Olet ikätoverini.
Ihmettelen, miten vähän tarvitset ruokaa ynnä muita tilpehöörejä elääksesi.
Kun minulla on kymmenen kilon ja enemmänkin kantamukset joka kauppareissulla. Pari kertaa viikossa käyn ruokaostoksilla. Hedelmiä syön kilon päivässä, maitotuotteita menee kilo päivässä ja sitten liha-kala-hiutaleet ja vielä 🥕 ja muutakin: kyllä siitä kymmenen kiloa kertyy. - Omillaan.toimeen.tulee
Rahalla saa. Mistä muuten apuja löytyisi. Ikää 85 v eikä yhteiskunta ole kertaakaan kysynyt, tarvitsenko apua. Siivoojan palkkasin ja talvella lumenluojan. Onneksi sukulainen käy leikkaamassa ruohon pihalta.
Pihan jatkeena on taloyhtiön nurmikko, joka on paljon laajempi kuin oman pihan. Kirjoittamattoman säännön mukaan minun on huolehdittava myös sen nurmikon leikkuusta. Kuten haravoinnista syksyllä. Taloyhtiö ei sormeaan nosta, vaikka olen yhtiön vanhin asukas.
Minä ainoo mitä tarvin elämääni helpottamaan oli joku joka auttaa ripustaan verhot ja lajittelemaan roskat. Toi Legolas Vihreäpeukalo on juuri sopiva apu minulle; sitä minun elämästäni puuttui.
Mutta vuodet vierii ja voimat heikkenee ja reumalääkärillä käsivoimani testattiin ja ne olivat selvästi vähentyneet. Muutenkin kroppa väsyy nopeammin ja esim. pölynimurin kanteleminen rapuissa ja silleen tuntuu raskaalta. Sanoinkin eilen elämäntoverilleni että ehkä jo ensi jouluna ulkoistan joulusiivouksen naapurin taikkuvaimolle jolla on oma siivousbisnes.- Porkkanana
@Paloma.se.co
Naapurin siivousbisnes saa uuden asiakkaan ja on tyytyväinen.
Minulla ei ole toveria vaan yksikseni yskiskelen enkä haluakaan ketään enää. Ne ajat oli ja meni. Minun eläkeläiselämäni nyt on tämän näköinen ja siihen on mukauduttava.
- flegmaatti
Lähimuisti ja sidekudosket rappeutuvat ensin.
Muistiin ei ole mekaanista tukea kuten jäseniin.
Tiettyjä harkkoja varten pyöritän romupolveeni joustavan siteen ja vedän sen päälle polvea tukevan Instrun sukan.
Jo vuosikaudet olen käyttänyt kaikissa vedoissa, jopa leuanvedoissa, ranneremmejä.
Ulkoiset avusteet ovat lähinnä laiskuutta. Renkaat ovat rengashotellissa jossa myös vaihdot tapahtuvat.
Menopelin kanssa en viitsi voimistella yksinkertaisimpienkaan asioiden kanssa. Toki pissapojan pesunesteen täydennän itse ja joskus tarkistan moottoriöljyn vaikka cärkki itse ilmoitteleekin olotilastaan.- Porkkanana
@flegmaatti
Reipas olet, kun kuntoilet innokkaasti.
Miehillä on miesten työt ja vanhenemisen myötä joutuvat luopumaan auton rassaamisista ja renkaiden vaihtelemisesta. - flegmaatti
Porkkanana kirjoitti:
@flegmaatti
Reipas olet, kun kuntoilet innokkaasti.
Miehillä on miesten työt ja vanhenemisen myötä joutuvat luopumaan auton rassaamisista ja renkaiden vaihtelemisesta.Kuntoa ja tekniikkaa.
Kun vaimoni sai palautuspassin keskussairaalasta eikäpariin tyuntiin löytynyt inavataksia jionka kuski olisi uskaltanut osallistua sillä hetkellä pahasti selkävammaisen naisen raahaamiseen hissittömän talon 46 askelmaa ylös asuntoon, laukaisi vaimoni, että mieheni käy punttisalilla. Kyllä se kantaa. En tiennyt tästä koska olin 35km:n päässä odottamassa palautujaa.
Kipuliaisuus olisi estänyt kantamisen palomiesotteella.
Lopuilta taksi tuli ja kuskin kanssa suritimme siirron ylös hellävaroen.
Vaimoni painaa 59kg joten luottamuksella ei ole sen enempää pohjaa.
Auton rassaamiseen vaikuttaa ikä siten, ettei tekninen osaamiseni enää riitä nykytekniikalle.
"Vanhanaikaisten" kanssa ei ollut vaikeuksia. Ainoa hankaluus oli moottorin purku ja kasaus koneistetuista osista autokatoksessa.
Nyt tilanne on se, että pienestäkin narauksesta täytyy auton tietsikka päivittää. Ei kiva!
- Korppis11
En ole vielä ajatellut ulkopuolista apua kotitöihin.
Työtehojeni testaus on paraikaa käynnissä. Kolmen päivän työkomennus.
Eilen siivosin toimisto- kokoushuoneen lattiat ja WC.n
Tänään kävin ostamassa syötävää huomiseen rekrytointitilaisuuteen. Kolme isoa muovikassia tarjottavia ruokatarvikkeita, jotka kannoin kaupasta noin 500 m matkan toimistolle.
Järjestelin ja siivosin sekä somistelin toimistohuoneiden pöydät ja istuimet. Suunnittelin kuinka tilat toimivat ottaen huomioon, että työnhakijat eivät joudu kasvotusten työpaikkaa hakevien kilpailijoitten kanssa.
Huominen on helpompi päivä. Vastaanotan työnhakijat, tarjoilen kahvia ja pidän seuraa heille kun he odottavat vuoroaan.
Nyt jo makaan reporankana sängyssä puolenkilon karkkipussi vieressäni. Odottelen saunan lämpiämistä.
Flegmaatti, rengashotelli oli eka palvelu, jonka ostin helpottamaan arkeani ; )haha minäkin olin jo ehtinyt ottaa rengashotellin kun tapasin Legolasin kuusi ja puoli vuotta sitten. Renkaat muuttivat samantien kotiin hotellista :)
Muutenkin se vaihtaa vielä kesä- ja talvirenkaat autoon ja joitain lamppuja tai polttimoita jos ne ei ole kauheen hankalassa paikassa. Se yritti vaihtaa jarrupaloja mutta siihen tarvittiin joku työkalu mitä sillä ei ollut.
Minäkin siivoilen tätä kahden kerroksen omakotitaloa, mutta yläkerrassa on nyt toinen pölynimuri ja saunalla kolmas ettei tarvi niitä kannella. Minulta puuttuu samanlainen energianlataus kuin sinulla on ja siivoilen kerros kerrallaan, kylppärit eri päivinä, joskus jopa huone kerrallaan, muun oleellisen ja tärkeän toiminnan ohessa (kuin suomi 24 roikkuminen).- Porkkanana
@Korppis11
Oletpa touhukas vielä yli 7-kymppisenä. Kannattaakin toimia niin kauan kuin voimia ja intoa riittää.
Kyllä minäkin paahdoin kaikin voimin ja aivan uskomattoman urheasti ja vastuullisesti toiminkin ja toimissani onnistuinkin. Luojan kiitos! Hyvällä mielellä voin chillailla ja vanheta. - Korppis11
Paloma.se.co kirjoitti:
haha minäkin olin jo ehtinyt ottaa rengashotellin kun tapasin Legolasin kuusi ja puoli vuotta sitten. Renkaat muuttivat samantien kotiin hotellista :)
Muutenkin se vaihtaa vielä kesä- ja talvirenkaat autoon ja joitain lamppuja tai polttimoita jos ne ei ole kauheen hankalassa paikassa. Se yritti vaihtaa jarrupaloja mutta siihen tarvittiin joku työkalu mitä sillä ei ollut.
Minäkin siivoilen tätä kahden kerroksen omakotitaloa, mutta yläkerrassa on nyt toinen pölynimuri ja saunalla kolmas ettei tarvi niitä kannella. Minulta puuttuu samanlainen energianlataus kuin sinulla on ja siivoilen kerros kerrallaan, kylppärit eri päivinä, joskus jopa huone kerrallaan, muun oleellisen ja tärkeän toiminnan ohessa (kuin suomi 24 roikkuminen).Täällä kotona meillä on kaksi imuria. Alas vie kierreportaat, joten ne ovat haasteeliset iän karttuessa. Portaat imuroin alakerran imurilla. Nyt yhtiökokouksen esipäätös oli, että palataan aikoinaan pihojen välille suunniteltuihin aitoihin ja kadun varren aitaan tulee sisääntuloportit. Se tulee helpottamaan esim. huonekalujen siirtoa alakerrasta ulos ja sisään. Suurin hyöty aidoista on kuitenkin se, että kukin saa oman pihan eikä muilla ole oikeutta tuĺla kaatamaan puita toisten tonteilta.
Onhan minulla tätä energiaa kun huilaan välillä. Siivosin vielä tässä välissä nukkutaloa. Olen nyt huokasemassa saunan löylyjen välillä ; ) - Korppis11
Porkkanana kirjoitti:
@Korppis11
Oletpa touhukas vielä yli 7-kymppisenä. Kannattaakin toimia niin kauan kuin voimia ja intoa riittää.
Kyllä minäkin paahdoin kaikin voimin ja aivan uskomattoman urheasti ja vastuullisesti toiminkin ja toimissani onnistuinkin. Luojan kiitos! Hyvällä mielellä voin chillailla ja vanheta.Keramiikka rusakoĺlani tuossa vierelläni on porkkanakori, täynnä aloituksesi alareunan porkkanoita.
Eihän sitä koskaan tiedä milloin voimat loppuu. Sain opetuksen v. 2016 kun putosin alas tuolilta ja L2 selkänikama sai hiushalkeaman. Se on tehnyt minusta invalidin, siten, että vauhtia on ollut pakko hidastaa ja selkää pitää hoitaa.
Nyt takaisin löylyyn ; ) - tulekertomaan
Korppis11 kirjoitti:
Täällä kotona meillä on kaksi imuria. Alas vie kierreportaat, joten ne ovat haasteeliset iän karttuessa. Portaat imuroin alakerran imurilla. Nyt yhtiökokouksen esipäätös oli, että palataan aikoinaan pihojen välille suunniteltuihin aitoihin ja kadun varren aitaan tulee sisääntuloportit. Se tulee helpottamaan esim. huonekalujen siirtoa alakerrasta ulos ja sisään. Suurin hyöty aidoista on kuitenkin se, että kukin saa oman pihan eikä muilla ole oikeutta tuĺla kaatamaan puita toisten tonteilta.
Onhan minulla tätä energiaa kun huilaan välillä. Siivosin vielä tässä välissä nukkutaloa. Olen nyt huokasemassa saunan löylyjen välillä ; )Tule ihmeessä kertomaan väliaikatietoja kun istut paskalla. Kaikkia kiinnostaa ihan helevetin paljon .
- Korppis11
tulekertomaan kirjoitti:
Tule ihmeessä kertomaan väliaikatietoja kun istut paskalla. Kaikkia kiinnostaa ihan helevetin paljon .
Aloitus ei käsitellyt paskalla käyntiä, mutta kerronpa koska haluat tietää. Aamulla heti kun herään käyn paskalla. Väliaikatietoja en toimituksen aikana ehdi tehdä.
Apuvälineitä paskallakäyntikin tarvitsee kun ikää kertyy.
Minulla on WC- ei siis CW:ssä pöntön päällä kymmenen sentin korokeosa. Niitä saa terveyskeskusten välinevarastosta, eikä maksa mitään. Tosi hyvä apuväline pitkäkoipisille, helppo on nousta pöntöltä. Persejalkaiset ei tarvii. - meilläkäysiivooja
Korppis11 kirjoitti:
Täällä kotona meillä on kaksi imuria. Alas vie kierreportaat, joten ne ovat haasteeliset iän karttuessa. Portaat imuroin alakerran imurilla. Nyt yhtiökokouksen esipäätös oli, että palataan aikoinaan pihojen välille suunniteltuihin aitoihin ja kadun varren aitaan tulee sisääntuloportit. Se tulee helpottamaan esim. huonekalujen siirtoa alakerrasta ulos ja sisään. Suurin hyöty aidoista on kuitenkin se, että kukin saa oman pihan eikä muilla ole oikeutta tuĺla kaatamaan puita toisten tonteilta.
Onhan minulla tätä energiaa kun huilaan välillä. Siivosin vielä tässä välissä nukkutaloa. Olen nyt huokasemassa saunan löylyjen välillä ; )Etkö ole kuullut keskuspölynimurista ? Säälittävää leuhkia että on pölynimuri siellä ja täällä. Halpa imuri maksaa noin 30 euroa.
- Korppis11
meilläkäysiivooja kirjoitti:
Etkö ole kuullut keskuspölynimurista ? Säälittävää leuhkia että on pölynimuri siellä ja täällä. Halpa imuri maksaa noin 30 euroa.
Ei ne molemmat minun ole vain se alakerran imuri.
- kivakuulla
Korppis11 kirjoitti:
Aloitus ei käsitellyt paskalla käyntiä, mutta kerronpa koska haluat tietää. Aamulla heti kun herään käyn paskalla. Väliaikatietoja en toimituksen aikana ehdi tehdä.
Apuvälineitä paskallakäyntikin tarvitsee kun ikää kertyy.
Minulla on WC- ei siis CW:ssä pöntön päällä kymmenen sentin korokeosa. Niitä saa terveyskeskusten välinevarastosta, eikä maksa mitään. Tosi hyvä apuväline pitkäkoipisille, helppo on nousta pöntöltä. Persejalkaiset ei tarvii.Olen 173 senttinen hoikka terve nainen enkä tarvitse apuvälineitä vessa-asioille. Tosi hyvä kuulla että verorahoillani kustannetaan huono-osaisille invaliideille vessan korotusasennukset.
- Korppis11
kivakuulla kirjoitti:
Olen 173 senttinen hoikka terve nainen enkä tarvitse apuvälineitä vessa-asioille. Tosi hyvä kuulla että verorahoillani kustannetaan huono-osaisille invaliideille vessan korotusasennukset.
Niinkö, Porvoon terveykeskuksessa on siis vessan korutusasentajia.
Korvessa ei ole kyseistä ammattikuntaa. Huono-osaiset invalidit ottavat muoviset korotusosat kainaloonsa, kuittaavat varastonhoitajalle toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen, vievät kotiinsa ja pistävät pöntön päälle.
Kun pöntön korotusosaa ei enää tarvita, perikunta palauttaa sen takaisin terveyskeskukseen uudeĺeen käyttöä varten. - persjalka
Korppis11 kirjoitti:
Aloitus ei käsitellyt paskalla käyntiä, mutta kerronpa koska haluat tietää. Aamulla heti kun herään käyn paskalla. Väliaikatietoja en toimituksen aikana ehdi tehdä.
Apuvälineitä paskallakäyntikin tarvitsee kun ikää kertyy.
Minulla on WC- ei siis CW:ssä pöntön päällä kymmenen sentin korokeosa. Niitä saa terveyskeskusten välinevarastosta, eikä maksa mitään. Tosi hyvä apuväline pitkäkoipisille, helppo on nousta pöntöltä. Persejalkaiset ei tarvii.Onkohan jokakodissa tuollainen korote WC-pöntölle? Mieheni 190 cm on taipunut paskalle ilman korotustakin. Muistan, kun kerroit, että pitkien koipiesi takia kaaduit pusikkoon ja silloin jo jäin ihmettelemään, että kuinkahan nuo miehet pärjää?
Toisaalta useimmin näkee miehen katuojassa rähmällään, sillä naiset nukahtaa puiston penkille, paitsi leskestä ei ole takuuta. Taitaa nukkua Lapissa vällyjen alla!D - korppis11
persjalka kirjoitti:
Onkohan jokakodissa tuollainen korote WC-pöntölle? Mieheni 190 cm on taipunut paskalle ilman korotustakin. Muistan, kun kerroit, että pitkien koipiesi takia kaaduit pusikkoon ja silloin jo jäin ihmettelemään, että kuinkahan nuo miehet pärjää?
Toisaalta useimmin näkee miehen katuojassa rähmällään, sillä naiset nukahtaa puiston penkille, paitsi leskestä ei ole takuuta. Taitaa nukkua Lapissa vällyjen alla!DMiehillä ei ole korkokenkiä ja jos miehesi selkä on kunnossa niin koroke on tarpeeton. En tykkää mukulakivikaduista. Olen toki oppinut käyttämään tukevia lenkkikenkiä ne kun ovat muotiakin melkein asun kuin asun kanssa.
- ApuaSekin
Apujen hankkimista ostoskärrykin on autottomalle. Hankin, kun huomasin, että kaupasta reppu selässä täynnä tavaraa teki mäissä pahaa jaloille ja piti pysähdellä.
Ensimmäinen kärry meni tuhannen päreiksi heti alkuun tavaran alta ja ostin saksalaisen laadukkaan ja muuntelukykyisen. Sillä on kulkenut isotkin postilähetykset kätsysti.- Porkkanana
@ApuaSekin
Apuapa hyvinkin on ostoskärry.
Niitä näkyy muutamilla mutten ole perehtynyt asiaan. Kauppaan sinne ostoksia valitsemaan ei kai ostoskärryä oteta mukaan - en ainakaan muista siellä kenenkään nähneeni sellaista perässään vetävän. Jätetäänkö ostoskärry jonnekin ulos ja kiinnitetäänkö johonkin, ettei varas vie? - ApuaSekin
Porkkanana kirjoitti:
@ApuaSekin
Apuapa hyvinkin on ostoskärry.
Niitä näkyy muutamilla mutten ole perehtynyt asiaan. Kauppaan sinne ostoksia valitsemaan ei kai ostoskärryä oteta mukaan - en ainakaan muista siellä kenenkään nähneeni sellaista perässään vetävän. Jätetäänkö ostoskärry jonnekin ulos ja kiinnitetäänkö johonkin, ettei varas vie?Minulla on omassa ostoskärryssä mukana sellainen miksiköhän sanoisi lyhyt 15 sentin kiristyshihna pikalukolla, jolla sidon sen kaupan ostoskärryn kädensijaan. Kulkee oma kärry valvomatta kaupassa perässä eikä unohdu mihinkään.
https://m.motonet.fi/fi/kategoria/874/661794/Sidontanauhat - Porkkanana
ApuaSekin kirjoitti:
Minulla on omassa ostoskärryssä mukana sellainen miksiköhän sanoisi lyhyt 15 sentin kiristyshihna pikalukolla, jolla sidon sen kaupan ostoskärryn kädensijaan. Kulkee oma kärry valvomatta kaupassa perässä eikä unohdu mihinkään.
https://m.motonet.fi/fi/kategoria/874/661794/Sidontanauhat@ApuaSekin
Kiitos tiedosta. Täytyypä tutkia noita kärryjä, jos vaikka sopisi minunkin tarpeisiini.
- mummo.pulassa
Omatoimisia ja ahkeria tuntuvat seittenkymppiset olevan. Hyvä niin, mutta vääjäämättä nuo voimat vähenevät kun kasikymppi koittaa.
Kehuskelin tuolla toisaalla, että viime keväänä vielä vaihdoin auton renkaat itse. Ehkäpä jälkikasvuni piti sitä aivan liian vaarallisena hommana muorille, kun nyt syksyllä jo sanoivat ettei saa rehkiä moisten renkaiden takia. Niinpä nuoriso mummon renkaat vaihtoi ja vielä vei talvisäilöön.
Kauppareissut hoitelen usein kävellen, kun on paljon kannettavaa silloin autolla kauppaan menen. Lähikauppa on kilometrin päässä, ostoskeskukseen pari kilsaa.
Eka kertaa kävi poikani ikkunat pesemässä, pelkäsi kai kun sanoin verhotkin vaihtavani. Toisinaan iskee huimaus päälle, siitä syystä olikin hyvä, että apua sain.
Muuten pystyn kotihommat hyvin vielä suorittamaan, vaikka ikä jo yli 8-kymmentä huitelee. Kävelylenkit päivittäin ja kerta kuntosalilla viikossa pitävät mummon kunnon kurissa, onneksi ei vielä suurempia murheita sairauksien takia.- Porkkanana
@mummo.pulassa
Toimelias olet, kun autoa pidät ja kotityösi hoitelet ja vielä lenkkeilet ja kuntosalilla käyt. Sinulla on onni, että lapsesi ovat auttamassa, minun omani asuvat kaukana eivätkä ole aina apuna joten täytyy tämä arkensa järjestää omin avuin ja vieraiden avulla.
Toivon, että olisin yhtä hyvävointinen yli kahdeksankymppisenä. Omaa autoa en enää koskaan kyllä vaivoikseni halua. Niin monen vuoden kokemus on omasta autosta. Autosta on aina huoli ja rahanmenoa - kauppakassina toimii, joo, mutta mieluummin järjestän ostokset kotiin jollain konstilla ilman omaa autoa.
- Vanhuustulee
Täällähän onkin edistynyttä väkeä kaikkine @-merkkeineen, mikä onkin ihan hyvä!
Vanha autoni on seissyt suurimman osan viime vuosista tallissa. Lopetin renkaiden vaihtorallinkin jo aikoja sitten. Nykyään autossa on ollut kitkarenkaat kesät-talvet. Ajokilometrejä tulee vuodessa noin 500 - 1000 km vuodessa.
Itse asun yksikseni kerrostalossa ilman hissiä. Joskus aikoinaan yritn laittaa kämpän myyntiin mutta ei tullut tarjouksia eikä katsojia yhtään ainakaan silloin. Järkeilin, että jos menen niin huonoon kuntoon, että en pääse kävelemään edes kauppaan, niin siinä tilassa on sama asunko katutasossa tai 4. kerroksessa. Lopetin myyntitoiveeni siihen.
En kylläkään tiedä mistä hakisin apua, jos niin käy, että en pääse enää ruokaostoksille ollenkaan. Vieraan apuun olisi pakko turvautua. Mutta kun ei ole sukulaisia lähimaillakaan eikä sen ikäisiä tuttaviakaan, jotka olisivat jonkinlaisessa kunnossa itsekään. On kai olemassa joku kunnallinen palvelu, joka hoitaa vanhuksien asiat siinä vaiheessa? En ole ainakaan kuullut kenenkään kuolleen nälkään.
Kertokaa, mihin voi sitten ottaa yhteyttä kun omat voimat ei enää riitä
arkipäivien askareisiin. Miten olette järjestäneet asianne jos ei ole sukulaisia eikä lähituttavia?- Porkkanana
@Vanhuustulee
"Kertokaa, mihin voi sitten ottaa yhteyttä kun omat voimat ei enää riitä
arkipäivien askareisiin. Miten olette järjestäneet asianne jos ei ole sukulaisia eikä lähituttavia?" kirjoitat.
Tuo onkin hyvä kysymys ja tärkeä yksin asuvan selvittää ennen avun tarvitsemista. Itse olin tilanteessa, jossa olisin tarvinnut jonkun henkilön mukaani öääkärin luokse, kun minua huimasi enkä uskaltanut edes taksilla lähteä, kun pelkäsin, että pyörryn jonnekin kadulle lääkäriaseman eteen. Sitten voivat viedä minut vaikka poliisin putkaan, kun kukaan ei tiedä, mikä minua vaivaa. En silloin osannut enkä jaksanut selvittää eikä mihinkään olisi viikonloppuna saanut yhteyttäkään. Ensiapuun tietenkin olisi, mutten älynnyt siinä hädässä ja kivuissa.
Nyt olen saanut selville, että täällä kaupunki ja Punainen Risti yhteistyössä ovat järjestäneet ystäväpalvelua, josta voi tarvitessaan tilata ihmisen mukaansa esim. lääkärikäynnille,
Arvelen, että omalta terveysasemalta saa neuvoja ja ohjausta siinä tilanteessa, kun voimat ei riitä.
Toivottavasti joku täällä osaisi vastata tarkemmin tähän kysymykseen,
- Pertikk
On joskus käyny mielessä tilanne en kuitenkaan ala miettimään etukäteen, onko se kymmenen vuoden tai milloin, jos kuolla kupsahdan ennen avun tarvetta sekin käy,
En vielä ole tarvinnut, olen joskus ottanut siivousfirmasta ikkunoiden pesun.
Onneksi kaveri hoitaa mökillä lumityöt, pilkkoo ja kantaa kantaa puut valmiiksi.
Olkapäästä repesi kiertäjäkalvosin niin pahasti että ei voi leikata, pystyn kyllä pesemään ikkunat mutta on aika kivuliasta, olkapää ei anna nukkua jos sitä rasittaa paljon.
En minä mitään suursiivousta jouluksi tee, pimeä aika, ei pieni laiminlyönti näy.
Keväällä kun aurinko on korkeammalla tulee tarve putsailla enemmän.
On iso asunto ja enimmäkseen olen yksin, vielä puolet ajasta mökillä niin ei paljon sotkua tule, pölyt pitää pyyhkäistä ohi kulkiessaan.Pystyn vielä samaan kun ennenkin mutta teen kaiken rauhassa, hitaasti venkoillen.
Nuorempana tein nopeasti enkä niin paneutunut tarkasti, kun nyt taas päinvastoin.
Autoa en huolla enkä pese, vien pesuun ja imurointiin tuttuun paikkaan, renkaita en ole koskaan vaihtanut vaikka osaan kyllä mutta huollossa tekevät sen näppärästi ja säilyttävät renkaat.
Siivouksessa tullut tyyli että lähes jokapäivä siivoan jonkin paikan eikä koskaan pääse huusholli näyttämään epäsiistiltä. Periaatteeni on että sekaista saa olla vaan ei likaista!
Kaupassa käyn autolla ja kesäisin myös polkupyörällä, mitään en enää kanna Iistä olen saanut tarpeekseni jo elämässä, säälin käsiäni. Olen kyllä vahva, voimakas vielä, mutta en tästä vahvistu vaan heikkenen ilman muuta pikkuhiljaa, se on luonnonlaki. Kesäisin on paljon tekemistä, ihan liikaakin....🤔- Ihankilvan
Ennen ennenkun työstä juovuttiin ja eläkkeellä rapuloitiin oli ihmisiä palvelemassa.
- otatuostavain
En ole kuullutkaan, että palveluja voi ottaa käyttöön kun vanhenee?
Kuka niitä jakaa? Kysyn vastaisen varalle kun vielä 8kymppisenä ei tarvii, jos sitten vanhempana.- 80miinus
Palveluntarjoajat ilmoittavat yleensä paikallisissa lehdissä. Löytyy autoliikkeitä, taksiautoilijoita, siivousyrityksiä ym. Pizzaa saa kotiovelle vaikka keskellä yötä. Partureita löytyy, jos itse ei osaa tukkaansa leikata.
Vähän palveluista tietysti täytyy maksaa, mutta eihän ilmaisista ketjussa ole puhuttukaan. Ja onhan 80 -ikäisellä millä maksaa. - ottaneet
80miinus kirjoitti:
Palveluntarjoajat ilmoittavat yleensä paikallisissa lehdissä. Löytyy autoliikkeitä, taksiautoilijoita, siivousyrityksiä ym. Pizzaa saa kotiovelle vaikka keskellä yötä. Partureita löytyy, jos itse ei osaa tukkaansa leikata.
Vähän palveluista tietysti täytyy maksaa, mutta eihän ilmaisista ketjussa ole puhuttukaan. Ja onhan 80 -ikäisellä millä maksaa.Ottaminen, tarkoittaa ilmaista, joko otettua, tai ilmaiseksi saatua!
- 80miinus
ottaneet kirjoitti:
Ottaminen, tarkoittaa ilmaista, joko otettua, tai ilmaiseksi saatua!
Ymmärsin ehkä väärin, kun sana käytetään niin monessa merkityksessä.
Toisessa ketjussa kirjoittaja ottaa 10 000 askelta päivässä.
Minä otan taksin kun olen ottanut.
Ottaa päähän kun ei ota eteen.
Jne. - otetaan
80miinus kirjoitti:
Ymmärsin ehkä väärin, kun sana käytetään niin monessa merkityksessä.
Toisessa ketjussa kirjoittaja ottaa 10 000 askelta päivässä.
Minä otan taksin kun olen ottanut.
Ottaa päähän kun ei ota eteen.
Jne.Askelia otetaan, niitä et voi ostaa, etkä antaa toiselle.
Jos ei ota eteensä, jätä suosiolla yrittäminenkin.
Palveluja ei niin vain oteta, pyytämälläkään ei aina saa.
- Porkkanana
KSML Julkaistu 02.12.2018 13:00
Sattuipa hauskasti, että just julkaistiin tähän liittyvä artikkeli tutkimuksesta
https://www.ksml.fi/kotimaa/Yksinasuvien-määrän-kasvu-tuo-painetta-julkisille-palveluille-– -Moni-pelkää-kuolevansa-asuntoonsa-ilman-että-kukaan-tietää/1292762
Yksinasuvien määrän kasvu tuo painetta julkisille palveluille – "Moni pelkää kuolevansa asuntoonsa ilman, että kukaan tietää"
🥕 - Itsellinenomatoiminen
Itse en toivottavasti vielä piiitkään aikaan tarvitse ulkopuolisia apuja. Iäkkäällä äidilläni (83) kävi elämänsä ensimmäisen kerran siivousfirma tekemässä suursiivouksen marraskuussa tänä vuonna. Ja sitäkin hän avitti itse; pesi saunan ja kylpyhuoneen jo aiemmin ja vei matot ulos aamulla ennen kuin firman siivoojat tulivat tekemään loput.
- Porkkanana
Aiheeseen liittyy tänään uusintana tuleva ohjelma 🥕
TV1 lauantaina 8.12.2018 klo 17.10,
uusinta sunnuntaina 9.12. klo 9.05. Ohjelma on uusinta keväältä 2018.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/20/flinkkila-tastula-en-haluaisi-elaa-kotona-yksin-nykyisen-kotihoidon-turvin
”En haluaisi elää kotona yksin nykyisen kotihoidon turvin" , Sirkka-Liisa miettii.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363817- 122586
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos372005Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211751Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311556- 1251511
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101331Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4971284- 141266
- 821262